Luukku 23 - Satapurin jalokivi – Sujata Massey.

Aatonaaton luukusta hohtaa Sujata Masseyn kirjoittama Satapurin jalokivi.
Olen tykännyt Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjasta, mutta toisaalta harmitellut päähenkilön nössöyttä ihmissuhteissaan. Intialainen Perveen Mistry vaikuttaa vähemmän turhauttavalta hahmolta.

Satapurin jalokiven lukija kokee seikkailun matkatessaan 1930-luvun Intiaan. Ainakin minusta kaikki tuntui niin todelliselta, että oli kuin olisin ratkonut mysteeriä yhdessä Perveen Mistryn kanssa. Ihana kirja!

Tähän kirjaan liittyy selkeä muisto. Kävin korona-aikaan kirjastossa ja hämmästyin kovasti, kun en päässyt lainaustiskejä edemmäs! Virkailija halusi olla avuksi ja kysyi, voisiko noutaa minulle haluamani kirjan. Hän taisi hämmästyä, kun pyysin häntä tuomaan kymmenkunta englanninkielistä kirjaa, vaikka dekkareita ja jännitystä. Ei väliä, kuka on kirjoittanut.

Virkailijan poissa ollessa vilkaisin sallitulla alueella ollutta ”tänään tarjolla” -hyllyä ja löysin ihmeekseni juuri tämän Satapurin jalokivi -kirjan, joka oli tuolloin hyvin uusi. Totta kai se päätyi lainakassiini.

Virkailijan tuomista kirjoista valitsin lisäksi lainaan kaikki paitsi yhden.

Tietenkin Satapurin jalokivestä tulivat mieleen jalokivien sävyt ja niistä taas muistin lapsuuteni rakkaan kirjan Sasassaleen valtias, josta keksin nimen Sasassalee-tilkkupeitolleni. Arvaan, että kirjan kannessa esiintyvän valtiaan esikuva on ollut intialainen.
Koska Intiaan 1920- ja 1930-luvulle sijoittuvat tarinat ovat eksoottisia, mieleeni palautui erikoinen tilkkuseinävaatteeni ”Eksoottinen elämys”. Katso sen syntytarina kirjoituksestani ”vihdoinkin”. 

Vinkki: Kuten kirjoituksesta näet, improvisoiden rakennetun tilkkupinnan ei tarvitse olla sinne tänne leikattua ja vinoa palaa.
Toinen vinkki: Monta tikkausta vierekkäin näyttää aina paremmalta kuin vain yksi tikkausviiva. Tämä totuus löytyy kirjoituksestani 21 helppoa tapaa tikata tilkkupinta. 

Toki esittelin tikkaustapoja jo luukussa 6, mutta kertaus on opintojen äiti!
Kolmas vinkki: Se liittyy innostumiseen. Paras tapa innostua seuraavasta tilkkuprojektista on valita inspiroiva malli. Tunnistat sen, kun blokkimalli tai väriyhdistelmä on jäänyt kutkuttelemaan mieleen tai kun huomaat haluavasi toteuttaa samanlaisen tilkkutyön kuin joku toinen.

On ookoo inspiroitua toisen tekemisistä. Kopioi, keksi itse, improvisoi, palastele tai applikoi – tee sitä, mikä sinusta on hauskinta!
Enää yksi yö jouluun ja yksi luukku avattavana. Olen säästänyt jouluaattoon parhautta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.