Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

7 tilkkutyötapaa, jotka omaksumalla värisilmäsikin kehittyy.

Kuva
Vietin tässä taannoin mukavan tuokion miettimällä juttua, jota kutsutaan värisilmäksi. Toisilla sitä sanotaan olevan, ja olen myös kuullut ihmisten sanovan itsestään, ettei heillä sellaista ole. Jos epäilet oman värisilmäsi laatua ja haluaisit kehittää sitä, sinun on ehkä vaikea päästä alkuun. Tässä on avuksi seitsemän tapaa, jotka voit tilkkuilua harrastaessasi omaksua. Valitsin luetteloon sellaiset tavat, jotka harjaannuttavat mukavasti myös värisilmää. 1. Tunnista omat tapasi.  Luulin pitkään, että ainoa tapa toteuttaa tilkkupeitto oli ommella tietty määrä samanlaisia tilkkublokkeja. Se tuntui paristakin syystä hankalalta. Minun oli ensinnäkin vaikea valita kankaat blokkiin: olin huolissani, ettei blokki näyttäisikään kivalta. Lisäksi minua huolestutti kankaiden riittävyys – entä jos ompelisin jossain välissä väärin, jolloin kangasta ei olisikaan tarpeeksi kaikkiin tarvittaviin blokkeihin. Kankaiden kertahankinta tuntui myös kalliilta. Olen sittemmin ymmärtänyt, että minull

kolme uutta tapaa tikata tilkkupinta.

Kuva
Yksi suosituimmista blogikirjoituksista kautta aikojen on ”kolme tapaa tikata tilkkupinta”. Otsikko kuulostaa ohjeelta, mutta en siinä varsinaisesti ohjeista, näytän vain. Nyt esittelen kolme uutta tapaa tikata tilkkupinta, koska pystyn siihen – minulla nimittäin sattuu olemaan sopivasti tikatut esimerkit, joista on kuva. Tällä kertaa lisään myös muutaman ohjeistavan sanan kuvien väliin. Ensimmäisenä vinoviivat: Koska tilkkupinnassani oli pari kolmiomaista palaa, käytin niiden muotoa mallina ja ompelin kärkimäisen kuvion suoralla tikillä. Jatkoin aina paininjalan päästä, kunnes pinta täyttyi. Etsin pari seurattavaa linjaa lisää ja ompelin samalla tavalla. Toisen tilkkupinnan keskikohdalla oli alue, jota halusin vaalentaa. Ompelin siihen tiheämmät, kolmion reunoja myötäilevät viivat. Seuraavaksi esittelen tämänhetkisen suosikkikuvioni! Risteävät kaaritikkaukset: Olen ommellut risteävät kaarikuviot jo ties kuinka moneen pussukkaan ja ompelin samalla pyöreällä mallill

viikonlopun tilkkuleikkejä.

Kuva
Esittelin viime blogikirjoitukseni loppupuolella satunnaisesti löytämiäni economy-blokkien keskineliöitä ja niihin valitsemiani, satunnaisen värisiä nurkkaneliöitä. Näin satunnaisista aineksista syntynyt economy-blokkierä oli kuin tilkkukasasta ommeltu. Ja niinhän se olikin tilkkukasasta ommeltu! Asettelin vaihtelevan väriset tilkkublokkini järjestykseen ja totesin taas, etten to-del-la-kaan tykkää sommitella satunnaisesti. Asetelmassani on jonkinlainen järjestys, mutta blokkien väritys on satunnainen, ja jos ompelisin blokit yhteen juuri näin, pinta olisi kamala. Tykkään jokaisesta pinnassa näkyvästä blokista – ehkä toiseksi ylimmäisen rivin keskimmäisestä blokista eniten – mutta yhdessä ne näyttävät ihan kököiltä. Halusin uusien blokkieni pääsevän paremmin oikeuksiinsa, joten tein uuden sommitelman. Olin diagnosoinut väritysongelman juontuvan keltaisen ja sinisen yhdistelmästä ja vaihdoin sinisen tilalle punaisempia blokkeja. Lopputulos miellyttää silmääni jo paljon enem

sopivista väreistä ja kankaista.

Kuva
Olen jo ehkä viisitoista kertaa maininnut, että ompelen parhaillaan economy block -nimisiä tilkkublokkeja jäännöstilkuistani. Osa tilkuista on kyllä niin pieniä, etten pysty leikkaamaan niistä kuin blokin keskineliön. (Ja osa on niin pieniä, ettei niistä leikkaa edes sitä.) Malli kuitenkin vaatii, että tumman- tai vaaleanharmaan kierroksen jälkeen blokkiin tulee vielä nurkkakolmiot samaa kangasta kuin keskineliö. Olen ratkaissut ongelmani etsimällä nurkkakolmioiksi kankaat, jotka ovat suunnilleen samaa tummuusastetta kuin keskineliö, ja tietenkin suunnilleen samaa väriä myös. Mustanpuhuvia keskineliöitä komppaamaan löytyi kangas, joka sopi kolmeen eri kankaaseen. Neljänteen tummaan neliöön löysin vielä paremmin sopivan täydennyskankaan. Huomaatteko myös, että menin vipuun keskimmäisen harmaan kanssa? Valitsin ihan liian vaalean täydennyskankaan, ja nyt nurkkaneliöt eivät kunnolla erotu keskineliötä kehystävistä vaaleanharmaista kolmioista. Aijai! Leikkasin muutamia kes

6 tapaa ajatella tilkkutyövirheistä eri tavalla.

Kuva
Osa meistä tilkkuilijoista ahdistuu kokiessaan tekevänsä virheitä. Osa taitaa kyllä kokea, että tekevälle nyt sattuu, mutta aika monelle virheet tuntuvat olevan kova paikka. Kerron nyt kuudesta tilkkutyövirheestä ja ehdotan vaihtoehtoisia tapoja ajatella niitä. Huom! Olen luokitellut seuraavat kuusi ”virheiksi,” mutta yhtä hyvin niitä voi ajatella lopputuloksina tai tapauksina tai sattumuksina. 1.  Blokkiin valittu kangas loppuu kesken Toiset tekevät tilkkutyönsä niin, että valitsevat blokin ja suunnittelevat sille värit. Värisuunnitelman mukaan he hankkivat sopivat kankaat huolehtien siitä, että kankaat riittävät suunniteltuun määrään blokkeja. Entä jos käykin niin, että joku kangas loppuukin kesken? Vaikka sen takia, että on leikannut jossain kohtaa väärin. Täydellisyyden tavoittelijalle tilanne on katastrofi, mutta minä sanon: ei hätää! Ongelman voi ratkaista esimerkiksi hankkimalla toista, riittävän saman väristä ja mahdollisimman samaa tummuusasteista kangasta. En voi esi

jaksaa, jaksaa!

Kuva
Mitä sitten koetkin, että sinun pitää jaksaa, niin ehkä tämä pussukka auttaa. Sen nimi on nimittäin Jaksuhali! Jouduin vähän miettimään pussukan nimeä, koska ensimmäiset mieleen putkahtaneet ideat liittyivät tilkkupintojen kissakuvioihin. Kissa sitä ja kissa tätä -nimisiä pussukoita on jo tosi monta! Halusin keksiä jotain erilaista. No, tämän puolen kissa näyttää siltä kuin se odottaisi halausta. Kerroin Tyttärelle aikovani ehkä antaa pussukalleni nimen ”Hali,” johon hän ehdotti nimeä ”Halipula”. En innostunut sävyltään vähän kielteisestä nimestä. Sitten hän huudahti: ”Mä tiedän, totta kai sä annat tälle nimeksi Jaksuhali!” Nauroimme ääneen! Tässä Jaksuhali-tilkkupussukka poseeraa kuvausrekvisiittana käyttämäni lohkarekasan päällä: (Minun on ollut pakko löytää uusia taustoja ja kuvausalustoja nyt kun ikivanhat betonirappuset on purettu ja tilalla on uudenkarhea portaikko.) Jaksuhali-vetoketjupussukka on Avoin-mallistoani ja se on kooltaan seuraavanlainen: Leveys

uusi systeemi.

Kuva
Ajatukseni ovat tuolloin tällöin palanneet vuosien taa, jolloin ompelin jäännöstilkuistani palkkipötköjä. Roosan nimi -tilkkupussukka vuodelta 2014 on söpö esimerkki palkkipötköistä! Muistan myös, että pötköjen kokoaminen oli haastavaa. En raaskinut aina leikata sopivan kapeita palkkeja tilkuistani enkä välttämättä saanut palkkeja pysymään suorina, vaan pötkö alkoi kasvaa vinoon. Sitten jouduin kaventamaan pötköistä sydäntä särkevän määrän kangasta. Pohdin pari kertaa, että leikkaisin paperista sopivia pötköjä, joihin ompelisin palkit paperiompeluna. Pötköt olisivat silloin varmasti suorat, mutta toisaalta joutuisin repimään paperit kankaiden alta. Työlästä! Mutta hei! Nyttemmin olen oppinut kätevän taittelutekniikan paperiompeluun! Kehitinkin uuden systeemin tällaisten palkkipötköjen ompelemiseksi pienehköistä jäännöspaloista: Jos nyt ihmettelette värivalintojani, niin tartuin ruskeaan laatikolliseen tilkkuja siksi, etten ollut vielä käyttänyt niitä mihinkään. Halusin kuit

orvon kukka?

Kuva
Onko Orvokki-niminen tilkkupussukkani kuin orpolapsi, jonka joku on häätänyt lumeen ja kylmään? Vastaan: ei ole. Toki kuvassa näkyy lumipeitteinen, orvon kukaksikin nimitetty orvokki, mutta Orvokki-pussukka pääsi heti kuvauksen jälkeen sisään lämpimään eikä sen tarvinnut mennä ulos ennen kuin siellä oli paljon kivampi ilma! Tällainen: Ompelin Orvokki-vetoketjupussukan tilkuista, jotka olin järjestellyt väreittäin laatikoihin. Käytin toiselle puolelle keltaisia ja mustia tilkkuja ja toiselle puolelle enimmäkseen violetteja ja vain vähän keltaista. Keltasävyisen pussukkapinnan keskivaiheille sattui erityisen musta tilkku, jota päätin vaalentaa tikkauksella. Tilkku tarjosikin sitten muotonsa koko tikkauskuviolle. Toisella puolella ei ollut vastaavanlaista tilkkua, mutta kolmiomaisista paloista ideoin kulmikkaan spiraalikuvion. Taaimpana on kolmas tikattu tilkkupinta, joka tulee toiseen pussukkaan. Jos haluat tietää, miten spiraalikuvio ommellaan, tutustu ohjeeseeni ”N