Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyönäyttelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyönäyttelyt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. huhtikuuta 2019

melkein unohdin.

Olen tänä vuonna saanut valmiiksi toisenkin seinätekstiilin, jolle annoin nimen Ympyrän neliöinti. Tällainen se oli valmiina:


Seinätekstiilini oli haastetyö, jonka Pirjo Ihalainen Tilkkuyhdistyksen väistyvänä puheenjohtajana kehitti hallituksen jäsenille. Hän antoi kaikille palan paksua tikkausvanua, jota piti käyttää työssä jotenkin. Työn teemana oli ”Kankaan päät,” koska valmiit työt tulisivat näytteille Kankaanpään tilkkupäiville.

Kun tekemiselle on paljon aikaa – niin kuin tässä oli – puuhaan ei tule ryhdyttyä. Minä tyrkkäsin vanupalan kangaskaappiini ajatellen, että sieltä sen varmasti löydän sitten kun on hyvä aika aloittaa työ.

Vanu löytyi sieltä, aivan oikein, mutta vähän liian aikaisin! Se osui käteen etsiessäni paksumpaa vanua joululahjaksi ompelemiini pannulappuihin. Muistan lyhyesti ihmetelleeni, miksi vanupala oli kaapissa, mutta reippaasti siihen silti tartuin ja leikkasin palat sydämenmuotoiseen pannulappuun.

Helmikuun alkupuolella Kankaan päät muistuivat mieleen, ja vanupala löytyi taas – nyt paljon aiempaa vajaampana! Onneksi haasteen muotoilu oli salliva, joten projektia ei tarvinnut keskeyttää heti alkuunsa.

Sain pitkästä aikaa jonkinlaisen idean. Otin Marimekon kankaista hulpioita, tikkasin ne harvakseltaan kiinni vanuun, panin palan pesupussiin ja edelleen pesukoneeseen. Ajattelin, että vanu kutistuisi, ja tikattuun pintaan syntyisi tekstuuria.

Mitä tapahtui? Vanupala ei kutistunut, mutta sen sijaan lähdetti itsestään julmetusti nöyhtää. Siivosin Marimekon kankaiden mustista osuuksista nöyhtää melkoisen tovin ennen kuin palani kelpasi yhtään mihinkään. Eikä palaan syntynyt mitään tekstuuria.

Työn mitaksi oli annettu 60 cm x 60 cm. Otin tekstuurittoman, edelleen hieman nöyhtäisen ja kieltämättä aika omituiselta näyttävän palani ja aloin lisätä sen ympärille tilkkuja ja orpoblokkeja. Hienot ideani loppuivat lyhyeen, joten etenin improvisoimalla ja sattumanvaraisuudella.


Tässä vaiheessa ajattelin vielä, että työssäni olisi visuaalisia viitteitä Hämeen linnasta.

Valmiista tilkkupinnasta tuli sen näköinen, millaisia orpoblokkeja ja tilkkuja satuin ensimmäiseksi löytämään. Linnantornitkin muuttuivat alareunan ruudukoksi.


Alareunan ruudukossa on muuten tilkkuja, jotka jäivät yli Tähtipölyä-tilkkupeitosta. Ne ovat odottaneet käyttöön pääsyä siis viitisen vuotta!

Tilkkupinta ei ollut tarpeeksi iso, joten kehystin värikkään keskiosan melkein mustalla.


Marimekko-osuudessa on erottuvia käsintikkauksia ja myös tuttuja spiraaleja.


Yleisesti ottaen tikkaukset noudattelivat tilkkujen muotoja. Vapaat kiemuratikkaukset eivät huvittaneet, koska olin juuri tikannut Käytä sydäntäsi -tilkkuseinävaatetta päiväkausien ajan.


Arvioin kehyksen leveydet aivan väärin ja jouduin leikkaamaan suurimman osan kehyksestä pois. Siitä suivaantuneena päätin tehdä kehyksestä tarkoituksella vinon. Samalla vinous ehkä kompensoisi tilkkupinnassa loistavaa oranssia, vinossa kulkevaa kaitaletta.

Tässä vielä yksi kuva melkein valmiista Ympyrän neliöinti -tilkkuseinävaatteesta:


Näette myös, miten huolellisesti olin tikannut kehysosuuksia, jotka sitten jouduin viistämään työstä pois, jotta sain siitä 60 cm x 60 cm -kokoisen. Mutta väliäkö sen?! Työ valmistui ajoissa ja oli esillä Kankaanpään tilkkupäivillä maaliskuussa.

perjantai 1. helmikuuta 2019

valmiiksi tikattu tilkkupalapeli.

Tikkasin tätä 80 cm x 120 cm kokoista tilkkutyötäni päiväkausia, mutta nyt se on valmis. Vuoden ensimmäinen valmistunut tilkkutyöni on ”Käytä sydäntäsi” / ”Have a Heart” -tilkkuseinävaate:
 

Käytin tilkkupintaan tehokkaan määrän jäännöspaloja ja useita aiemmin valmistamiani tilkkupaloja.

Muutama kuva tikkauksen eri vaiheista – tässä ensimmäiset tikkaukset nurjalta katsottuina. Taiteilin niitä tietenkin tilkkutyön oikealta puolelta ja minusta tuntui epätoivoiselta. Nurjalta katsottuna kiemurat alkoivat vaikuttaa mukiinmeneviltä ja jaksoin jatkaa.


Tilkkutyön alareunassa on sinistä. Tikkasin siihen vesimäisiä kuvioita. Tummimpaan alareunaan tikkasin pyöreitä kiviä.


Koska tiesin tikkausta aloittaessani tilkkutyön nimen, tikkasin moneen kohtaan sydämiä. Kirjoitin tilkkupintaan myös työn nimen.


Kokeilin myös, osaisinko tehdä spiraalimaisia kuvioita vapaalla kädellä. Spiraaleista ei tullut yhtä siistejä, mutta kelvollisia kuitenkin. Koska keltainen tilkku on työn yläreunassa, ajattelen sen olevan aurinko.


Rohkenin tikata pintaan useamman lehväkuvion. Niistä tykkäsin joka kerta. Piirsin keskiruodin kynällä ja tikkasin niin, että haluamani tilkkuosuus täyttyi lehvästä.


Tämän pikku blokin mukaan nimesin koko työn. Olen tehnyt pienen sydämen paperiompeluna monta, monta vuotta sitten. Taisin ajatella, että ompelisin sen ympärille mekon tai jotain, mutta sellaista ei syntynyt. Se ei löytänyt paikkaansa tilkkutöistänikään, mutta nyt se pääsi mukaan.


Tarjoan työtäni European Quilting Associationin juhlanäyttelyyn, ja sinne pääsevät vain tietyn kokoiset työt. ”Käytä sydäntäsi” kutistui tikatessa enemmän kuin mikään aiempi työni, ja jouduin tikkaamisen jälkeen vielä jatkamaan työtä yläreunasta! Että on vaikea tehdä tietyn kokoinen työ!

Päädyin kanttaamaan sivut niin, että käänsin koko kantin nurjalle. Käytin sivuilla Karnaluksista ostamaani valmista vinokaitaletta, koska se jäi näkymättömiin. Kerrankin ei tarvinnut ruveta kokoamaan kanttia itse!


Vielä viimeinen muotokuva ”Käytä sydäntäsi” -seinävaatteesta:


Kun katson tätä kuvaa myöhemmin, muistan, miten paljon lunta täällä oli!

lauantai 12. tammikuuta 2019

tilkkupalapeli.

Aloitin tilkkuvuoden 2019 rakentamalla tilkkupalapelin. Eurooppalaisen tilkkuyhdistyksen EQA:n juhlanäyttelyyn osallistumiseen saatiin jatkoaikaa ja siihen voi edelleen ehdottaa työtään, kunhan lähettää ehdotuksesta kuvan viimeistään 10. toukokuuta. Ajattelin, että ehtisin sentään siihen junaan mukaan.

Näyttelyn teemana on ”Lankoja ilman rajoja,” joka ei synnyttänyt minussa varsinaista ideaa. Siksi lähdin tekemään työtä niin kuin teen tilkkupussukkani, eli ompelemalla yhteen satunnaisen kokoisia ja melkein satunnaisen värisiäkin jäännöspaloja. Aloitin punaisella.


Kävin läpi jäännöspalalaatikoitani ja löysin myös muutamia teemaan jotenkin sopivia, valmiita tilkkuyhdistelmiä. Ja koska punaiset tilkut kävivät siitä laatikosta vähiin, ajattelin siirtyä punaisesta violetin kautta siniseen väriin.


Tässä vaiheessa totesin, että kyseessä on palapeli, johon ompelen palaset itse!

Siirtymä punaisesta siniseen näytti onnistuvan, joten rupesin miettimään tilkkutyön ”alareunaa”. Totesin, että sen on PAKKO olla musta-harmaa.


Seuraavasta jäännöspalasäilyttimestä purkautui sitten muutama tilkkuyhdistelmä, joissa oli mustia palkkeja. Päätin ottaa ne mukaan tilkkupintaani ja sommittelin ne punaisten ja violettien väliin. Liukuva väritys katkesi siltä kohtaa, mutta pidin tästä sommitelmasta enemmän.

Kissan oli pakko tulla tarkastelemaan uutta sommitelmaani:


Kuva melkein valmiista tilkkupinnasta, josta tulee valmiina 80 cm x 120 cm:n kokoinen. Tässä vaiheessa pinnasta on muutama sauma vielä ompelematta:


Eilen sain koko tilkkupinnan ommelluksi kokoon, silitetyksi ja suunnilleen tasoitetuksi. Tänään vein sen ulos lumelle muotokuvattavaksi:


Seuraavana on vaikein osuus kaikista: tikkaaminen.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

makuasioista.

Ompelin tilkkutyön ehdolle Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n näyttelyyn, joka tulee olemaan esillä maaliskuussa 2019 Glasgow’ssa, Skotlannissa. Näyttelyn teemana oli ”Suomalaisia näkymiä,” ja ehdottamani tilkkutyö "Makuasioista" / "Matters of Taste" on tällainen:


Hmm, ehkä mieleenne tulee kysymys ”miten ihmeessä tuossa voi olla suomalaisia näkymiä?” Seuraa selitys.

Olen lukenut, että suomalaisten jäätelömaku on erikoinen. Suosituimpien jäätelömakujemme joukossa on kaksi hyvin erikoista: vanilja ja salmiakki. Vaniljaa eivät muun maalaiset pidä omana jäätelömakuna, vaan se yhdistetään aina johonkin. Salmiakki yleensäkin on vain pohjoismaalaisille tuttu maku.

Mietin myös, että ainakin kesäisin voi suomalaisessa näkymässä olla jäätelönsyöjiä. Siksi työssäni on jäätelötötteröitä, ja ylimmät edustavat meidän outoja mieltymyksiämme.

Erikoisten jäätelömakujen lisäksi työhön tuli siten mukaan puna-valkoisia raitoja eli häivähdys perisuomalaisen Marianne-karamellin käärettä. Marimekon kuosit täydentävät suomalaista makua.

Piirsin itse paperimallineen jäätelötötteröille, jotka toteutin paper-piecing-menetelmällä.


Yhdistelin tötteröt kokonaisuuksiksi ja lisäsin kehysmäisiä elementtejä.


Sanon vain, etten ollut maailman ihastunein kätteni työhön. Määräpäivä painoi kuitenkin päälle, joten en voinut aloittaa alustakaan. Päätin vain jatkaa sinnikkäästi. Panostin tikkauksiin.


Katsotaan näitä vielä hiukan lähempää:



Ensin tikkaukseni näyttivät nekin typeriltä, mutta katsoin onneksi työn nurjalle puolelle. Ihan kivat kuviot siellä oli!


Tässä vaiheessa työni alkoi näyttää puolittain kivalta.


Päätin kuitenkin siirtyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja jatkoin uloimmassa reunassa Marimekko-kankaan kuviointia omin tikkauksin. Se ei näyttänyt maailman upeimmalta, joten jatkoin työtä vaaleilla langoilla.


Tasapainon nimissä toteutin punaisia jatkokuvioita pariin muuhunkin kohtaan.


Vielä lähikuva tikatuista jäätelötötteröistä. Ruudutetuista vohvelituuteista tykkäsin.


Valmis työni "Makuasioista" / "Matters of Taste" on kooltaan noin 57 cm x 59 cm. Tai siis eihän se vielä ole täysin valmis! Jäin odottamaan tuomaroinnin tulosta puolittain toivoen, ettei minun tarvitsisi ommella tähän ripustuskujaa. Työni kuitenkin pääsee mukaan Glasgow’n näyttelyyn, mikä on hieno juttu, mutta tarkoittaa minulle ripustuskujan ompelu-urakkaa. Huoh siitä, vaikka jipii siitä toisesta asiasta.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

uusinta uutta.

Pääsin aikamoisen tauon jälkeen taas leikkuualustan ja ompelukoneen ääreen ja teinkin heti muutaman uuden Boy’s Nonsense –blokin. Nyt taisin saada tummuusasteen jotenkin järjestykseen. Odotan, että valmiiseen tilkkupintaan muodostuu ainakin sinne tänne jotain rytmikästä kuviota.


Valmiiseen tilkkupintaan on kyllä vielä pitkä aika! Blokit eivät ole kuin 6,5 tuumaa kanttiinsa, ja totta kai tästä tulee kunnon kokoinen tilkkupeitto. Muutaman blokin saan vielä ommella ennen kuin täytyy taas keksiä uusi projekti.

Luonnollisesti käsi kävi välillä tilkkupinoissa, joista löytyi tosi pieniä paloja. Ompelin niitä yhteen esimerkiksi harmaiden kaitaleiden kanssa ja kohta minulla oli tällaisen näköisiä yhdistelmiä:


Lopulliset tilkkupinnat saivat sekaan vähän muitakin värejä, mutta aika hillityt näistä tilkkupinnoista tuli. Ehkä nämä sopisivat myös miehekkäämpään tai karumpaan makuun? Aina voi toivoa. Valitsin tikkaukseksikin melko eleettömän, mutta silti kiinnostavan spiraaliompeleen.


Muutakin uutta on pöydällä (tai lattialla). Toisen vanhat jäännöspalat ovat nyt minun uusimmat hankintani. Kävin Kumpulan kylätilassa Kässämarttojen käsityökirppiksellä ja ostin kaksi kivaa tilkkunyyttiä:


Olen leikannutkin näistä jo! Heti tulivat käyttöön! (Mutta kuvaa ei ole vielä.)

Viikonloppuna näin muutakin kuin käsityökirppiksen – näin tilkkukilta Lentävien hanhien näyttelyn Helsingin Bokvillanissa (lähellä Arabian tehtaita). He ovat tehneet nuppupeittoja, joissa tietenkin on lentävä hanhi –blokkeja. Suosikkini oli tällainen värikäs peitto:


Näyttelyssä oli myös kiva tilkkutäyteinen nurkkaus!


Yksityiskohta seinälle ripustetusta tilkkutyöstä, joka oli kauniin värinen, kauniisti toteutettu ja kauniisti tikattu:


En ollut näyttelyssä itsekseni, joten en ehtinyt jäädä tutkimaan mitään työtä kovin tarkasti. (Toisella meistä rupesi olemaan kiire lähteä.) Nyt jäin miettimään, miten nuo kuvioneliöt on toteutettu. Applikoiden?

Joka tapauksessa suuritöinen tilkkupeitto!

Pahoittelen, etten mainitse tekijöiden nimiä! Töiden vieressä oli numerolaput, mutta ei kattavia tekijätietoja, enkä löytänyt näyttelyluetteloa käyttööni.

torstai 2. elokuuta 2018

terveiset Vaasasta!

Pääsin eilen tutustumaan Tilkkuyhdistyksen valtakunnalliseen tilkkutyönäyttelyyn, joka oli esillä Vaasa-opistossa. Jokainen yhdistyksen jäsen sai halutessaan lähettää näyttelyyn yhden työn, ja tänä vuonna 160 jäsentä oli tarttunut mahdollisuuteen.

Nähtävää riitti! Minä halusin tietenkin nähdä, miltä oma työni ”Enemmän on enemmän” näytti seinälle ripustettuna, muiden töiden joukossa, mutta totta kai toisten tekemät olivat kiinnostavampia.


Otin vain muutaman kuvan, joista tein pienen gallerian yhdistyksen verkkosivustolle. Moni bloggaava kävijä oli jo julkaissut omia kuvakoosteitaan, joten linkitin samalta sivulta niihin.

Olin liikkeellä Miehen kanssa, ja ensimmäisessä näyttelykerroksessa kysyin, mikä työ jäi parhaiten hänen mieleensä. Veikkaan, että häntä vaivaa autokuume, sillä hän mainitsi empimättä työn ”Marraskuu on renkaanvaihdon aikaa,” tekijä on Ritva Soukka.


Ilahduin nähdessäni, että yksi jäsen – Birgitta Andtbacka – oli halunnut lähettää näyttelyyn tilkkupeiton, jonka malli on minun keksimäni. Kirjoitin blokkiohjeen Tilkkulehteen, mistä Birgitta oli sen nähnyt.


Olen itse toteuttanut blokkimallilla kaksi peittoa: "Iloinen yllätys" ja "Vanhat ystävät".

Harvinaista herkkua! Näyttelyssä oli myös esillä kokonaista seitsemän tilkkupeittoa, jotka oli ommeltu samalla Bonnie K Hunterin mysteeriohjeella. Niitä katsoessa tuli selväksi, miten paljon väri- ja kangasvalinnat vaikuttavat. Tässä kolmen työn yksityiskohtia:

Päivikki Piiroinen: On Ringo Lake (työn on tikannut Soile Kivinen)


Soile Kivinen: Karkkipäivä


Lilian Torkko: Den som ger sig in i leken


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

tänä vuonna ei onnistanut.

Osallistun mielelläni Tilkkuyhdistyksen näyttelyihin ja kilpailuihin aina kun voin. Tämänvuotinen The Festival of Quilts –näyttelyn teema ”Rajat – Boundaries” oli kyllä niin vaikea ja mielikuvituksen lamauttava, että melkein jätin osallistumisen väliin.

Sain kuitenkin yhden ajatuksen: piikkilanka.

Valmis työni sai nimen ”Pehmeää piikkilankaa”. Se on kooltaan vaaditut 35 cm x 50 cm, eikä siinä ole risareunoja eikä näkyvää reunakaitaletta.


Aloitin rakentamalla piikkilangalle taustan. Muuri, hiekka tai maisema olisi voinut olla hyvänä taustana, mutta päädyin ompelemaan minulle ominaisen tilkkupinnan. Ompelin sinisiä kaitaleita värit liukuen tummasta vaaleaan, leikkelin ja ompelin uudelleen yhteen.


Sininen halusi mukaan vähän violettiakin.


Tilkkupinta oli nopeasti valmis. Sitten olisi pitänyt ruveta rakentelemaan piikkilankaa tilkkupinnalle. Se tuntui vaikealta, joten lykkäsin tehtävän tuonnemmaksi ja tikkasin ensin spiraalikuvion pelkän vanun kanssa.


Sain työlleni siistin taustan, kun ompelin taustakankaan tikatun tilkkupinnan kanssa pussiin – lukuunottamatta kääntöaukkoa. Ei tullut näkyvää reunakaitaletta, mutta reuna oli silti siisti. Päällitikkasin työn vielä reunan läheltä.

Sen jälkeen ei auttanut muu kuin ruveta koristelemaan työtä piikkilankamaisilla tikkauksilla. Piirsin piikkilankakuvion ensin paperille, tikkasin sen läpi keltaisella ja revin sitten paperit pois. Tässä näkyy vielä osa papereista.


Pinta oli tavallaan hauskan näköinen, ja vähän harmitti, kun paperit piti poistaa. Piikkilankatikkaukseni oli nimittäin aivan ujo! Eihän se erottunut kirjavasta pinnasta juuri ollenkaan!

Kokeilin tehdä tikkauksen ympärille vähän varjostusta, mutta se näytti vielä tyhmemmältä. Se oli pakko purkaa pois.


Seuraavaksi toteutin toisen piikkilankakuvioisen tikkauksen lähemmäs tilkkutyön reunaa – isompana vain. Ei erottunut sekään. Oliko työni ollut turhaa? Eikö tilkkutyöstä tulisi sellaista, että sen kehtaisi lähettää ehdolle isoon näyttelyyn?

Pohdintani keskeytyivät, kun sairastuin kovaan flunssaan siinä vaiheessa kun tilkkutyö olisi pitänyt viimeistellä ja lähettää Pirjolle. Kykenin ainoastaan makaamaan tilkkupeiton alla (kissan avulla) - sen lähemmäksi tilkkutyötä en päässyt viikkoon.


Määräpäivä oli ja meni, mutta sain luvan tuoda työni suoraan valintatilanteeseen – Tilkkuyhdistyksen hallitus valitsisi Birminghamiin lähetettävät työt lauantain kokouksessaan 25.5.2018.

Ongelmana oli vain, että työni oli edelleen nolo. Jotain oli pakko kokeilla. Ajattelin, että mikä tahansa kokeilu kannattaisi tehdä – voisin vain onnistua, sillä sellaisenaan työ ei kelpaisi edes ehdolle, saati sitten näyttelyyn. Löysin pienet määrät kummallisia koristelankoja, jotka siksakkasin piikkilankojeni päälle vähän syhertäen.

Tilkkutyön ilme parani kummasti! Keksin sille nimen, ompelin vaaditun kolmiosaisen keppikujan (yök, inhoan keppikujan ompelemista) ja täytin osallistumislomakkeen.

Valintatilannetta ennen sain sujauttaa työn muiden ehdokkaiden lomaan muiden näkemättä. En tietenkään osallistunut valintaan, vaan istuin oven ulkopuolella sillä aikaa kun muut hallituslaiset päättivät Suomen kokonaisuuden.

Työni ei sopinut joukkoon, joten pakkasin sen takaisin laukkuuni ja toin kotiin.


Tulipahan tehdyksi! Ja koska tässä on valmiina keppikuja, voin myöhemmin tarjota tätä johonkin muuhun näyttelyyn.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails