Showing posts with label vinkit. Show all posts
Showing posts with label vinkit. Show all posts

Sunday, 2 December 2018

pyöröleikkuri.

Tänään päivän sana on pyöröleikkuri. Näin joskus Facebookissa kysymyksen ”Onko pyöröleikkuri turhake” ja hätkähdin. Ymmärsin pian, että kysyjä pohti pyöröleikkurin käyttöä ennen kaikkea vaateompelussa.

Turhakeko?! Vielä mitä! Tilkkuilijallehan pyöröleikkuri on lähes välttämätön esine! Vain pelkkää English Paper Piecingiä tekevä saattaisi tulla toimeen saksipelillä. Olen kirjoittanut saksista ja leikkureista pari blogikirjoitusta – kerran esimerkiksi annoin "vinkki: aloittelevan tilkkuilijan välineet" kirjoituksessa vastauksen ihmiselle, joka kertoi halustaan tehdä tilkkutöitä, mutta ilmoitti saman tien, ettei aio ostaa leikkuria ja leikkuualustaa.

Palasin aiheeseen vielä tässä Miksi leikkuri, ei sakset –kirjoituksessani.


Pyöröleikkuri valikoitui päivän sanaksi, koska se on sanana niin hauska – tai ainakin sen alkuosa on. Pyörö!


Leikkurin käyttämiseen liittyy riskejä, koska se on niin nopea ja terävä. Onneksi olen välttynyt pahemmilta leikkurionnettomuuksilta (koputan puuta). Sen sijaan kommelluksen olen kokenut. Ostin nimittäin askarteluliikkeestä kerran uuden viivaimen ja leikkuualustan kuluneiden tilalle, ja samalla otin mukaan leikkuriin uuden terän.

Kotona sitten vaihdoin leikkuriini uuden terän, levitin leikkuualustan lattialle (leikkaan kaiken lattialla), sille kankaan, ja rupesin viivaimen avulla leikkaamaan kaitaletta. Siitä ei tullut mitään! Minun oli pakko palata entiseen terään. Olin aikeissa palauttaa kelvottoman terän myymälään, kun joku kommentoi blogiini (tietenkin kirjoitin tuskallisesta tapahtumasta), että olin todennäköisesti ostanutkin nuuttausterän – siis sellaisen terän, jolla pahviin tehdään suora viiva taittamista varten.

Kuulin myös, että uusien terien pakkaukseen liittyy kommellusriski. On mahdollista ostaa pakkaus, jossa on useita teriä. Pyöröterät ovat paitsi teräviä, myös perin ohuita ja niissä on suojaöljy pinnassa. Ellei pidä varaansa, voi tulla ottaneeksi esiin kaksi terää, vaikka luulee käsittelevänsä yhtä. Kun tuollaisen kaksoisterän kiinnittää leikkuriin, leikkuutulos on mielenkiintoinen. Hyvä leikkuureuna – ja kaupanpäälliseksi kapea, narumainen kangassoiro; sellainen alle millin levyinen.

Muistin virkistykseksi: näin leikkaat kangasta pyöröleikkurilla –ohjeeni.

Vielä tuli pyöröleikkurista mieleen kaksi asiaa.

Leikkuri tylsyy, mutta salakavalasti. Sitä vain käyttelee ja käyttelee ja tottuu vähitellen huonompaan ja huonompaan suoritukseen, kunnes lopulta ei pysty enää kunnolla leikkaamaan esimerkiksi kahta päällekkäistä kangasta yhtaikaa. Ja kun vaihtaa leikkuriin tuoreen terän, niin onpa leikkaaminen sata kertaa vaivattomampaa! Siinä vaiheessa miettii aina, että ”seuraavalla kerralla vaihdan terän aikaisemmassa vaiheessa.” (Vaan ei opi ainakaan tämä ihminen.)


Toinen asia on se, että kannattaa olla to-del-la varovainen käyttäessään leikkuria nuppineulojen lähellä. Jos terä yhtään osuu metalliseen neulaan, se tylsyy osumiskohdasta saman tien. Sen jälkeen leikkuri jättää tuolta kohdalta kankaan suunnilleen ehjäksi.

Mitenköhän monta kertaa olen ärsyyntynyt siitä, etteivät leikkaamani kaitaleet irtoakaan, vaan jäävät pienesti kiinni kankaaseen! Hyvässä lykyssä kangaskerrokset siirtyvät siinä tohinassa, eikä niitä tahdo saada leikkuuasentoon takaisin.

Minulle kävi kerran niin, että teloin muutaman kerran käyttämäni terän tuoreeltaan. En raaskinut panna terää vaihtoon, koska olin sen juuri vaihtanut, joten kärsin huonosta leikkuutuloksesta kauan!

Sunday, 18 November 2018

sopusointuista.

Koska Sopusointuja-pussukan tilkkupinta on kauniisti sanottuna mielenkiintoinen (ja suoraan sanottuna merkillinen), siitä oli tulla nimeltään ”Riitasointuja”. Jotenkin se onnistuu silti olemaan symppis, enkä siis voinut antaa sille negatiivista nimeä!


Pussukan pintaan löytyi monta minulle mieluista kangasta, ja spiraalitikkauskin onnistui mukavasti. Pidän sen väritystä hiukan omituisena itsekin, mutta luotan sen viehätysvoimaan. Kyllä se osoittautuu nimensä arvoiseksi!

Sopusointuja-pussukka on kooltaan seuraavanlainen:

  • Leveys ylhäältä 18,5 cm
  • Korkeus 15,5 cm
  • Pohjan leveys 6,5 cm
  • Kantolenksu on pitkä, ompelin sen 6 cm leveästä kaitaleesta, joka oli alkujaan noin 40 cm pitkä.


Vaikka Sopusointuja on pieni ja rakenteeltaan tavanomainen, minulle sattui sitä ommellessani kaksikin kämmiä, tai kaksi ja puoli. Tai no, kolme. Käännän mokani tässä vinkeiksi, jotka voin kerrata ennen kuin lähden ompelemaan seuraavaa pussukkaa! Ehkä joku teistä lukijoistakin hyötyy näistä vinkeistä.

Ensimmäinen erhe.

Sijoitin vetoketjun toisen puolen lähtemään eri kohdasta kuin toinen puoli oli, joten jouduin purkamaan ompeleet ja yrittämään uudelleen. Onnistuin toisella kerralla.

Vinkki: Ennen kuin neulaat vetoketjun seuraavan reunan pussukkapaloihin, katso ainakin kerran mallia toisesta reunasta. Olisipa hyvä, jos vetoketjun päät olisivat samoilla kohdilla – muuten joudut ehkä kaventamaan kappaleita, jolloin pussukasta tulee pienempi kuin siitä voisi tulla.

Seuraavaa erhettä peliin.

Sitten olin jo unohtamassa vetoketjua kiinni, kun ompelin pussukkaa pussiin. En ollut ihan vielä ommellut loppuun kun ajattelin kokeilla, oliko se varmasti auki. Ei varmasti ollut, joten hiukan sorminäppäryyttä peliin ja vetoketju avoimeksi.

Vinkki: Ennen kuin edes alat ommella pussukkakappaleita pussiin, to-del-la-kin tarkista, että vetoketju on auki.

Ei niin vaarallinen moka, mutta kannattaa korjata - muuten syntyisi vähän epäkäytännöllinen pussukka.

Kun olin ommellut kappaleet pussiin ja tehnyt pussukalle alanurkatkin (eli pohjan muodon), tajusin, ettei siinä ollut kanto- tai roikotuslenksuja lainkaan. No, ompelin sellaisen jälkikäteen, purin sivusaumaa vähän ja pujotin kantolenksun pussukan sisään. Ommel uudelleen paikalleen ja unohdus oli korjattu.

Vinkki: Pussukassa kannattaa olla kiinnipito-, ripustus- tai kantolenksut. Ompele ihmeessä ne valmiiksi vaikkapa jo siinä vaiheessa, kun olet tikannut pussukkakappaleet!


Vetoketjun päähän sain kuitenkin ommelluksi kangaspalan kommelluksitta:


Kämmini eivät kuulosta tottuneen pussukkatehtailijan jutuilta! Saan pitää koko ajan varani, etten tee jotain väärin. Jos tarkkaavaisuuteni herpaantuu, tulee sekundaa. On se kumma, etten automaattisesti osaa tehdä kaikkea oikein, vaikka olen laskujeni mukaan urani aikana ommellut ainakin 187 vetoketjupussukkaa!

Lopuksi vielä: vaikeuksien kautta voittoon! Sopusointuja-pussukka on miellyttävä mittasuhteiltaan. Se myös avautuu hyvin auki ja siinä on pitkä kantolenksu, joten se on sekä Avoin- että Street-mallistoa.


Tuesday, 4 September 2018

mikä on tärkeintä tilkkutyössä?

Onko tilkkutyössä tärkeintä sommitteleminen, kankaat, suorat/kaarevat/kohdistetut saumat; se, että työ näyttää omanlaiselta, vai että se on täsmälleen saman näköinen kuin kaavassa? Vai joku muu?

Kaikki on tietenkin tärkeää, mutta kun perusasiat ovat kohdallaan, yksi juttu on ylitse muiden, ja se on kontrasti, joka syntyy vaaleampien ja tummempien alueiden välisistä eroista.

Englanniksi on sanontakin: ”Value does the work, colour gets the credit” eli suomeksi suunnilleen ”Kontrasti tekee työn ja väri kerää kunnian”.

Tilkkuharrastusta aloittaessani en ymmärtänyt kontrastista mitään, kuten tässä ”älä tee näin” –kirjoituksessanikin kerron. Opettelin kuitenkin sittemmin alaa ja olen nyt tottunut järjestämään tilkkutöitteni kontrastin kuntoon.

Paitsi välillä! Esimerkiksi muutama päivä sitten! Teen paperiompeluna mielenkiintoisia tilkkublokkeja (joiden yleisnimitys on kuulemma Boy's Nonsense). Niitä pitäisi olla kahdenlaisia – toisissa on tummat kulmat ja toisissa vaaleat. Projekti oli hetken verran tauolla, jonka aikana unohdin, miten vaaleat kulmien pitää olla. Niinpä uudet blokkini näyttivät yhdessä tällaiselta:


Ei varmaan tarvitse olla kontrastiasiantuntija, että huomaa sommitelman olevan lähinnä sekava. Älkää turhaan puolustelko! Vaaleanurkkaiset blokkini saattavat olla kivan värisiä, mutta eivät ne tässä oikein toimi.

Mutta kun uusien blokkien seuraan latelee kunnolla vaaleanurkkaiset blokit, johan tilkkupinta näyttää rytmikkäältä!


Onneksi en vielä ehtinyt ommella kymmeniä liian tummanurkkaisia blokkeja! Ja kyllä niille tähän sopimattomille blokeillekin vielä löytyy käyttöä!

Wednesday, 11 July 2018

tilkkutyö suunnitteilla? älä tee näin.

Oletko suunnitellut tai haaveillut ompelevasi tilkkupeiton? Ompele ihmeessä, mutta älä tee niin kuin minä tein! Ompelin ensimmäisen oikean tilkkupeittoni noin vuonna 1995 ja tein kolme valtavaa virhettä. Ole viisas ja opi minun tekemisistäni!

Virhe 1. Leikkasin saksilla.

Minä lähdin soitellen sotaan eli leikkasin parisängyn peittooni kaitaleet ja myöhemmin blokit saksipelillä. Mittasin senttimitalla kankaan leveydeltä kaitaleet, piirsin lyijykynän ja viivoittimen avulla leikkuuviivat ja leikkasin. Oi elämän kevät! Tärväsin varmasti 20-kertaisen ajan yhden kaitaleen leikkaamiseen verrattuna leikkuroimiseen.

Kerron tässä blogikirjoituksessani koko onnettoman tarinan.

Älä sinä tyydy saksiin! Tietenkin jos leikkaat peittoosi vain 20-30 isoa neliötä, saksetkin toimivat. Jos kuitenkin olet aikeissa ommella tilkkublokkeja, hanki kunnon välineet, eli leikkuri, viivain ja alusta.


Ellet halua ostaa sellaisia itse, sinulla on pari vaihtoehtoa lainata välineet.

  • Tilkkutyökurssi. Ellei kurssilaisille suoranaisesti tarjota välineitä lainaan, todennäköisesti kurssikaveri voi auttaa.
  • Tilkkukilta. Katso, toimiiko lähelläsi tilkkukilta. Harrastajat auttavat yleensä mielellään tulokkaita. (Tilkkukiltatoimintaan osallistuminen edellyttää Tilkkuyhdistyksen jäsenyyttä, mutta vuosimaksu saattaa olla tilkkutyökurssimaksua alempi.)

Tähdennän vielä: hanki käyttöösi leikkuri, viivain ja alusta. Älä tee saksipelillä. Lue tästä kirjoituksestani, miksi leikkuri on niin paljon parempi kuin sakset.

Virhe 2. En ymmärtänyt kontrastista mitään.

Värivalinnat ja tilkkutyön ulkonäkö ovat mielipidekysymyksiä, mutta yleensä tilkkupeitto on kivamman näköinen, kun siinä on kontrastia eli tumman ja vaalean vaihtelua.

Värien vaihtelu ei riitä – silmä ei havaitse sitä kunnolla. Tasaisen tummuinen tilkkutyö näkyy silmään melko hahmottomana. Esimerkiksi tässä tilkkublokissa on liian vähän kontrastia, eikä blokkikuvio erotu lainkaan:


Vältä yhdistämästä kahta keskiväristä kangasta, jos haluat kuvion erottuvan. Yhdistä keskiväriseen kankaaseen sen sijaan joko vaalea tai tumma kangas.

Ensimmäisessä tilkkupeitossa harmaat välikaitaleet olivatkin liian samaa tummuusastetta kuin blokkien vihreät osuudet, ja valmis peitto on aina ollut mielestäni aika tylsä.


En ymmärtänyt silloin, miksi lopputulos oli minusta niin vaisu, mutta nyt tajuan, että kontrastin puute latisti peiton.

Minä luulin myös pitkään, että eri värien tai yksivärisen ja kuviollisen kankaan vuorottelu riittäisi. Luulin lisäksi keltaisen olevan aina ”vaalea” väri. Tämän luettelon kakkoskohdassa havainnollistan, ettei keltainen todellakaan ole aina vaalea.

Virhe 3. En tikannut tarpeeksi.

Kun tuhertamisen ja ähertämisen jälkeen sain ensimmäisen tilkkupintani valmiiksi silloin vuonna 1995, osasin rakennella tilkkukerrokset ja harsia kerrokset yhteen. Olin myös lukenut sen verran ohjeita, että tiesin periaatteessa voivani tikata niinkin ison työn kotikoneella. Minua kuitenkin pelotti, että pilaisin peittoni, ja siksi valitsin tikkauslangaksi siimamaisen, läpinäkyvän monofilamenttilangan.

(Hankala valinta! Tavallisella tikkauslangalla olisi ollut paljon helpompi ommella.)

Pahemmin menin kuitenkin vikaan siinä, että tikkasin liian vähän. Halusin peitostani ”muhkean ja kuohkean näköisen”. Siksi jätin tikkauksen harvaksi (toinen syy oli tietysti tikkaamisen työläys).

Harvaan tikattu tilkkupeittoni näytti hetken verran kuohkeahkolta ja koholle jääneet tikkaamattomat osuudet hienoilta. Käytössä se kuitenkin litistyi eikä muhkeudesta jäänyt jäljelle mitään. Nykyisiin silmiini se näyttää hiukan väsyneeltä. Jos olisin tikannut sitä enemmän, se olisi varmasti edelleen ryhdikäs.

Onhan selvää, että kun pulleiden, tikkaamattomien osuuksien päällä istuu tai makaa pari kertaa, niin löyhäksi jäänyt kangas rypistyy ja alkaa lopulta pussittaa. Komeus on mennyttä. Ja jos tuollaisen tilkkutyön ripustaa seinälle, painovoima tekee ennen pitkää tehtävänsä ja löyhät kohdat alkavat roikkua.

Tikkausvanu saattaa myös ruveta työntymään tikkaamattomien kohtien läpi. Ilmiön nimi on englanniksi ”bearding” tai ”pilling”. Suuritöiselle Ajatus karkaa kesään -peitolleni on käynyt juuri niin. Kauempaa katsottuna tilkkupeitto näyttää edelleen kivalta:


Mutta! Jätin sen mustanpuhuvat reunat taiteellisesti osin tikkaamatta. Tässä kirjoituksessani kerron reunojen tikkaamisesta.

Tikatut kohdat ovat nyt 8 vuotta peiton valmistumisen jälkeen kyllä siistit, mutta valkoisen tikkausvanun hidut pyrkivät läpi niiden välistä (soikion sisällä näkyvät valkoiset pilkut) ja tikkaamattomat alueet näyttävät siksi epäsiisteiltä.


Jos riittävä tikkaaminen tuntuu vaikealta tavoitteelta, valitse tikkauspalvelu. Anna ammattimaisen tikkaajan - esimerkiksi Töölön Tilkkupajan Soilen - viimeistellä tilkkutyösi kauniiksi. Tilkkupeitosta tulee siisti ja tasainen kummaltakin puolelta!

Tässä olivat kolme virhettäni, joita sinun ei kannata toistaa ommellessasi ensimmäistä tilkkupeittoasi!

Saturday, 23 June 2018

kulmikas tilkkublokki.

Löysin uusimman tilkkublokkini mallin ja mitat Sunny Steinkuhlerin kirjasta Blocks, Borders, Quilts, missä blokin nimeksi oli annettu Rolling Stone. Nimi johti harhaan – nimen googlettamalla löytyi noin viisisataa tuhatta aivan toisen näköistä blokkia.

Instagramissa minulle neuvottiin, että blokin nimi on Boy's Nonsense. Onpa vaikea kääntää! Tyydyn itse toistaiseksi kutsumaan tätä nimellä kulmikas.

Huomasin, että olen makustellut samanlaista blokkia jo kaksi vuotta sitten. Toteutin koeblokkini perinteisesti paloista kokoamalla, ja se oli paljon suurempikin, mutta sama kuvio!

Kirja antaa mitan keskineliölle (3,5 tuumaa) ja lisäksi kaksi erilaista paper-piecing-kaavaa, joiden avulla ommellaan loput blokista. Olen tasoittanut blokit kokoon 6,5 tuumaa kanttiinsa. (Tykkään mieluummin leikata ja ommella senttimitoilla, mutta jos malli on tuumamittainen, tyydyn yleensä siihen enkä yritä muuntaa mittoja.)


Meni tovi, että selvitin, millaisen kokoisia tilkkuja kannattaa leikata paper-piecing-osuuksiin. Arvioin mitat ensin ai-van alakanttiin, mutta nyt minulla on ruutuvihossani oikeat luvut. Voin leikata suunnilleen oikean kokoiset tilkut sen sijaan, että käyttäisin perinteiseen paper-piecing-tapaan satunnaisen kokoisia, mutta riittävän isoja paloja.

Nuppineulojen lisäksi käyttelen tietenkin paperikaavaa. Taittelumenetelmän ansiosta pystyn käyttämään samaa kaavakappaletta monta kertaa, eikä blokkien taustapuolelle jää paperia, joka pitäisi myöhemmin poistaa.


Katso Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n videolta, miten taittelumenetelmä toimii.

Pieni, vanhasta leikkuualustasta leikattu kulmapala toimii hyvin ompelupöydällä. Viivain ja leikkuri ovat samaa, pientä mittakaavaa. Viivaimessa on kätevästi selvä viiva saumanvaran leveyden kohdalla (neljäsosa tuumaa), joten palojen tasoittaminen käy helposti ja tarkasti.


Värimaailmaksi valitsin ”karamellivärit”. Etsin hehkeän värisiä kankaita - vähän sellaisia, joita katsoessa hampaita melkein vihloo. Osassa blokeista ei näyttäisi olevan tarpeeksi kontrastia kuvion ja taustan välillä, mutta lopullisessa työssä nuokin blokit löytänevät paikkansa.

Wednesday, 20 June 2018

millaisia ovat tilkkuharrastajan välityöt?

Viimeistelin reilu viikko sitten kaksikin tilkkupeittoa - Tuulenpesät- ja Tasapeli-peiton - ja vähän sitä aikaisemmin olin saanut uuden tilkkupinnan valmiiksi. Sitten olikin aivan höntti olo: mitä seuraavaksi?

Toivuin nopeasti hönttiydestäni ja aloitin sarjan välitöitä. Lähdin siis toteuttamaan ”mieletöntä” ompelua (mindless sewing). Joskus mielettömistä tuloksista syntyy jotain saman tien, mutta yleensä ei. Ei ole tarkoituskaan, sillä välitöillä ei ole väliä!

Omiin välitöihini liittyvät melkein aina jäännöspalat. Nostin taas kerran jäännöspalakassin viereeni ja leikkasin paloista pieniä neliöitä. Sitten ompelin niistä kaksi yhdeksän neliön blokkia.


Tästä välityöstä oli suoraan hyötyä, sillä sain siitä oivaa kuvamateriaalia Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:lle kokoamaani ”10 parasta silitysvinkkiä tilkkuilijalle” –ohjeeseen.

Ompelupöydän laidalla oleskeli yhä kivoja tilkkuja ”neliö ja sen varjo” –blokkien ompelun jäljiltä. Muistin neliötilkuista kootun peiton, jossa neliön keskiosat olivat epämääräisiä suunnikkaita. Leikkaamani kehyskangaskaitale riitti kolmeen blokkiin.


Totesin, että näistä tulisi silti aika tylsä tilkkupeitto. Kehykset täytyisi tehdä useaa eri sävyä. Ei riittänyt innostus tähän yhtään enempää.

Pikkuneliöitä leikatessani törmäsin moneen liian kapeaan jäännöspalaan. Leikkasin vähän myöhemmin niistä paloista noin tuuman levyisiä suorakaiteita/kaitaleita. Minulla on pieni, tuuman levyinen ja tuumamittainen viivoitin, jonka avulla juuri tällaisten kaitaleiden leikkurointi käy sutjakasti.

Ompelin kaitaleeni pitkiksi pötköiksi. Ensin järjestin kaitaleet liukuvaan järjestykseen ommellessani niitä lyhyistä päistään yhteen. Sitten toteutin pitkästä kaitaleesta tilkkulasagnen. Lopputuloksena tuo vasemmanpuoleinen. Se ei innostanut minua yhtään mihinkään, joten ompelin seuraavaksi ”yksiväriset” tilkkulasagnet. Näistä tuo kelta-ruskea onnistui minusta paremmin.


Mikäli tilkkulasagne ei ole tuttu termi, niin esimerkiksi Missouri Start Quilt Company kutsuu menetelmää "Jelly Roll Race".

Tein vielä yhden tilkkulasagnen – oikein pienen, punaisista kaitaleista. Siinä vaiheessa osuin valtavaan määrään kolmio-neliöitä, jotka jäivät tähteeksi Niittykukkaset-tilkkupeittoa ommellessani. Tein kolmio-neliöistä pari neljän neliön blokkia ja kehystin niistä yhden.

Vastaavanlaisten kolmio-neliö-blokkien ympärille kehittämästäni tilkkupinnasta syntyi mukiinmenevä ja todellakin käytännöllinen Kulmittain-vetoketjulaukku, mutta nämä eivät inspiroineet pidemmälle.


Sitten selasin keräämiäni kuvia tilkkupeittoideoista. Niissä oli monta sellaista, jotka jo olen toteuttanut, mutta yksi blokkimalli jäi ajatuksiin. Löysin yhdestä kirjastani sopivan ohjeen, joka perustui mielenkiintoisesti paper-piecingiin.

Keskineliön ympärille ommellaan paper-piecingillä palat, ja lopputuloksena on tällainen blokki:


(Kuvassani on tietenkin kaksi blokkia.) Kokeilin ensin tehdä yhden blokin. Käytin hyväkseni taittelemiseen perustuvaa paper-piecing-tekniikkaa, jonka opin viime vuonna tehdessäni Arja Sallisen kanssa vinkkivideota Finn Quiltille.

Katso vinkkivideo tältä Paper-piecing -vinkkisivulta!

Välityöt tuottivat toivotun tuloksen: kehitin itselleni uuden, kivan projektin.

Sunday, 10 June 2018

valmis tilkkupeitto: Tuulenpesät

Ompelin Tuulenpesät-tilkkupeiton Capitola Quilterin blogista löytämäni Tassels-tutoriaalin perusteella. Ensimmäiset blokit valmistuivat jo tammikuun lopulla 2015! Olen iloinen, että lopultakin sain projektin päätökseen.


Tuulenpesät-tilkkupeitto on kooltaan noin 152 cm x 190 cm. Soile Kivinen Töölön Tilkkupajasta tikkasi siihen hauskat, puun syitä tai lieskoja muistuttavat kuviot. Ne sopivat blokkikuvioon täydellisesti.

Soilen tikkaama peitto palautuu aina siistinä. Sen reunat ovat litteät, koska longarm-kone harsii tilkkupeiton reunat yhteen. Kun vielä tikkasin kotikoneella, sain kanttausvaiheessa taistella pulleiden ulkoreunojen kanssa.

Kuten kuvasta näkyy, muutakin taisteltavaa riittää. Olen iloinen, että minulla on nykyisin yksi vaikeus vähemmän, kun kantattava reuna on tasaisen paksuinen (ohuinen).


Toki tasoitan peiton ennen sen kanttaamista. Tilkkupeitto saapuu siistinä ja litteäreunaisena, mutta se täytyy silti trimmata, jotta se on varmasti ylhäältä ja alhaalta saman levyinen ja jotta sen kulmat ovat suorat.

Reunakantin kiinnitys sujui ongelmitta, mutta viimeisen sauman viimeisellä puolella metrillä minulta loppui vaaleanpunainen ylälanka. Nopeasti katsottuna tuo oli ainoa vaaleanpunaiseni, joten ei auttanut kuin ommella viimeinen pätkä vaaleanvioletilla.


Reunakantti ei tuottanut siis muita vaikeuksia. Sitä ei tällä kertaa ollut edes vaikea valita! Katsahdin nopeasti kangaspinoihin ja silmä löysi heti vinokuvioisen, sopivan pinkin kankaan. Tällä kertaa käytin siis suoraan leikkaamaani reunakaitaletta, koska kankaan kuviointi kulki vinosti.


Vinoraidallinen reunakantti on hauskin!

VINKKI: Olen tehnyt erillisen blogikirjoituksen kootuista reunakanttausvinkeistä.

Sain ottaa Tuulenpesät-peiton valmistujaiskuvat täydellisessä auringonpaisteessa. Huomaamattani päädyin yhteen kuvaan – varjokuvana tosin.


Varjokuvasta voisi kyllä päätellä, että kuvaaja oli gorilla tai joka tapauksessa joku, jolla on megahauikset ja/tai kummallinen ruumiinrakenne.

Tilkkupeitto sai nimen Tuulenpesät, koska sen tähtikuviot toivat mieleen vipperän, eli erityisesti entisaikojen vappuina markkinakojuissa myynnissä olleen, tuulessa pyörivän rattaan. Vipperästä oli pieni ajatusaskel tuuleen, ja peiton ruskeasävyinen väritys johti ajatuksen edelleen tuulenpesiin. Pidin Tuulenpesät-nimeä kekseliäämpänä kuin Vipperät-nimeä, joten valitsin sen.

Tilkkupeiton taustakankappaleessa on jälleen hyötykäytössä kuviollinen paneeli – tai tarkkaan ottaen useita. (Käytin kuviopaneelia myös Enemmän on enemmän -tilkkupeiton taustakappaleessa.) Olen ehkä ostanut kankaan, jotta ompelisin siitä tyynyjä, mutta mieluummin ompelen tilkkukuvioisia tyynyjä (jos ompelen). Paneeli tuntui sopivan tähän tosi kivasti!


Oli myös onnekas sattuma, että taustakappaleeseen valikoitui juuri tällainen paneelikuvio. Vaaleimmasta kankaasta nimittäin paljastui virhe siinä vaiheessa, kun olin jo yhdistänyt kankaan muuhun taustakappaleeseen. Siinä oli keskellä pieni reikä!

Varastoistani löytyi kuitenkin samanlaisia kissoja pienempänä kuviona. Leikkasin siitä kankaasta ympyrän, jonka applikoin reiän päälle.

Nimilappuaihio löytyi lahjapaketista, jollaisen sain Espoon killan järjestämässä tilkkukiltatapaamisessa ystävänpäivän 2018 kunniaksi (kaikki vieraana olleet muun-kiltalaiset saivat samanlaisen paketin). Kuosi oli tähän juuri sopiva!

Vielä viimeinen, taiteellinen kuva Tuulenpesät-tilkkupeitostani.


Ellei Tuulenpesät-tilkkutyö vielä kyllästytä, sen valmistusvaiheita voit tutkailla esimerkiksi seuraavista blogikirjoituksistani:

"ihme on tapahtunut." - josta selviää, millaisessa tilanteessa aloitin koko projektin (aloitin sen, kun toinen tilkkupeittoaihioni oli ajautunut umpikujaan – mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: umpikuja-aihiokin valmistui lopulta ja sai nimen Spektroliitti)

"se tavallinen tarina." - jossa aprikoin, olenko sittenkin ryhtynyt ompelemaan minulle liian vaativia blokkeja.

"tilkkupinta kasvaa." - jossa olen tosiaan hivenen edennytkin.

Sunday, 7 January 2018

vinkkejä jäännöspalablokkien tekijälle.

Olen ommellut nyt kolmatta kymmentä ”Split Nine Patch” -jäännöspalablokkia Bonnie K. Hunterin Quiltville-blogista löytyvän ohjeen mukaisesti.


Bonnien ohje on mainio, mutta ajattelin kertoa vielä, miten olen soveltanut hänen ohjettaan.

(Oikeasti haluan vain näyttää kuvia tilkkupinnasta, josta näyttäisi tulevan tosi kiva! Jutusteluni on vain täytettä.)

Ohje kehottaa leikkaamaan 2 ½” neliöitä ja ompelemaan kolmio-neliöt kahdesta 2 7/8” neliöstä. Tiesin, etten pystyisi pitäytymään noin omituisessa mitassa, vaan leikkelisin neliöitä eri tavoin väärin. Siksi pyöristin mitan senteiksi ja leikkaankin isommat neliöt 7,5 cm kokoon. Joudun käyttämään kahta eri viivainta, mutta kestän sen kyllä.

Bonnie kehottaa aika tiukastikin, että tekijän pitää säätää saumanvara tismalleen, jotta kolmio-neliöistä tulee kerralla oikean kokoisia. Hän ei halua viettää aikaa neliöitä trimmaten. Minä kestän myös sen työvaiheen:


7,5 cm neliöistä tulee miltei tasan 2 1/2 ” kolmio-neliöitä, mutta helpotan blokkien ompelemista. Kun silitän kolmio-neliöt ja trimmaan tarkasti, tuloksena syntyvät kolmio-neliöt ovat tosi siistejä ja täsmälleen saman kokoisia kuin leikkaamani neliöt.

Sommittelen blokit tällä tavalla:


Kuvaa katsoessani huomasin, että voin vinkata vielä lisää. Jos vaalea neliö näyttää hiukan liian tummalta, sen voi kääntää nurja puoli ylöspäin! Alareunan blokeissa on kummassakin yksi neliö "väärin päin".

Todennäköisesti blokkeja voisi tehdä niinkin, että tekisi tummia ja vaaleita pinoja ja kolmannen pinon kolmio-neliöistä ja sitten vain ompelisi sitä mukaa niitä yhteen. Itse kuitenkin tykkään siitä, että yhdessä blokissa on aina joku sävyidea – vaikkapa tuossa äskeisen kuvan oikeassa alakulmassa ”oranssi”.

Olen asetellut blokit sommittelulattialle näemmä niin, että toisella reunalla on sinisävyisiä blokkeja, toisella punasävyisiä.


Kuinkahan kauan tämä innostukseni jatkuu?! Neliöitä leikatessani olen toisaalta saanut tulokseksi aika pinon pientä jäännöspalaa. Eilen illalla ennen nukahtamistani mietin, miten voisin käyttää niitä.

Järjestäisinkö palat värin mukaan, värit liukumaan toisesta toiseen, ja ompelisinko sellaisia pötköjä? Niistä voisi tulla kivoja pussukoita.

Vai ompelisinko aina 2-4 pientä palaa yhteen ja niiden ympärille vähän isommista, pitkistä ja kapeista jäännöspaloista tai –kaitaleista kehykset?

Friday, 22 December 2017

v niin kuin vinokaitale.

Joulukalenterin päätös häämöttää jo. Näin kalkkiviivoilla ajattelin jakaa kaikki keksimäni vinkit liittyen vinokaitaleisiin.

Mitä kaikkea voi kertoa tilkkupeiton reunakantista?



Suorakulmaisen tilkkupeiton voi aivan hyvin kantata myös suoraan leikatulla kaitaleella, mutta itse valitsen melkein aina vinokaitaleen. Tässä blogikirjoituksessani vuodelta 2015 kerron, miksi niin on, ja lisäksi kerron monta muuta olennaista asiaa kanttaamisesta.



Vielä kerran! Minusta Cassandra Plott näyttää YouTube-videollaan parhaan tavan yhdistää reunakaitaleen päät:

http://www.youtube.com/watch?v=cuS76wVW210

Millainen on tyypillisin vinokaitaleeni?


Valmistan reunakaitaleen aina seuraavalla tavalla:

1.  Leikkaan 6 cm leveää kaitaletta, yleensä siis täysvinoon.

2.  Yhdistän kaitalepätkät saumalla, joka kulkee kaitaleen suhteen täysvinoon (täysvinossa kaitaleessa tällainen sauma kulkee lankasuoraan).

3.  Silitän pitkän kaitaleen pitkittäin kahtia. Samalla silitän yhdistyssaumat auki.

4.  Kierrän kaitaleen tyhjän lankarullan ympäri.

Viimeinen kohta on olennainen. Kun kaitale on rullalla, sen voi tyrkätä ompelukoneessa sen ylimääräiseen lankatappiin.


Kaitale syöttyy tasaisemmin ja vaivattomammin kuin jos kaitale olisi vain sekaisena läjänä ompelijan sylissä tai ompelupöydällä ja/tai lattialla. Sain vinkin blogiystävältäni Liziltä (Shush I’m Quilting). Hyvin toimii!

Erilainen vinokaitale!


Toisen reunakaitalevinkin annan kirjoituksessani ”Kirjavat kantit tilkkupeittoon”. Olen sitä kirjoittaessani juuri saanut tasoitetuksi tilkkupeittoaihion, joka sai valmistuttuaan nimen ”Aamuvirkku”. Tilkkupeitto on yhä yksi suosikeistani!

Vinokaitaleen jäännöspaloille käyttöä?


Yli jääneet vinokaitaleet viskaan ompelupöydän nurkassa olevaan laatikkoon. Siellä niitä on jos jonkinlaisia. Välillä etsin sieltä pienempää määrää kanttia johonkin projektiini, mutta useammin etsin sopivaa kangasta pussukan vetoketjun vedintä varten.

Tuesday, 19 December 2017

s niin kuin scrappy.

Tiedättekö: minua harmittaa, ettei scrappy-sanalle ole kunnollista suomennosta, sillä se on suosikkityylini. Olen tilkkuhistoriani aikana tehnyt vain muutaman muun kuin scrappy-työn.

Scrappy on lukuisista erilaisista tilkuista koottua pintaa kuvaava sana. Scrappy-työn blokit ovat usein kaikki eri värisiä ja ne on usein ommeltu muiden tilkkutöiden jäännöspaloista.

Keisarinna Ramandu –tilkkupeitto on erinomainen esimerkki siitä, että merkillisistä ja satunnaisen oloisista tilkuista voi hyvällä onnella koota kauniin kokonaisuuden! (Tämä oli se peitto, josta yhdessä vaiheessa ajattelin tulevan suorastaan ruma.)


Mutta siirryn vielä hieman kauemmas – 1990-luvun alkupuolelle.

Aloittelevana tilkkuilijana luulin silloin, että on vain yksi tapa toteuttaa tilkkutyö: valitaan blokkimalli ja –kuvio ja siihen tietyt kankaat, ja sitten leikataan ja ommellaan vain niistä kankaista. Minun oli vaikea suunnitella värejä töihini, eikä tietenkään sopivia kankaita ollut helppo löytää (eikä minulla ollut varaakaan ostaa mitä tahansa).

Lähdin ratkaisemaan ongelmaani kirjallisuuden avulla. Silloin ei internetissä ollut valtavaa määrää kuvia niin kuin nyt. Sattumalta ostin Spectacular Scraps -kirjan, josta sain ehdottomasti parhaan värioppini – minulle sopivan siis. Avaan tätä aihetta blogikirjoituksessa vuodelta 2013.


Tuossa kirjassa oli myös sellainen hyvä neuvo, että kirjavan kankaan värin voi itse päättää. Jos siinä näyttää olevan paljohkosti jotain väriä, voi itse määritellä, minkä värinen se on. Pikkujuttu, mutta minulle on tästä ollut paljon hyötyä!

Friday, 15 December 2017

o niin kuin ohje.

Blogissani oleilee ohje sun toinenkin – oletteko huomanneet?


Yksi suosikeistani on ohje kätevien kassinsankojen ompelemiseksi. Meillä oli tilkkukillassa silloin Martta, jolla oli kivoja kikkoja jaettavaksi asti. Hän neuvoi tekemään tällaiset sangat.


Viime aikoina olen kyllä laitellut sankoihin pyykkinarua sisään. Senkin kikan opin tilkkukillassa.

Uusimman Kulmittain-tilkkulaukkuni sangoissa on nimenomaan pyykkinaruvahvike. Taitava ihminen saattaisi ommella sen sangan keskelle, mutta minä ompelen sen toiseen reunaan. Toimii erinomaisesti niinkin!


Narun täytyy olla tietynlaista; esimerkiksi ohut lankamainen ei tietenkään käy, eikä luonnonkuidusta tehty köysimäinenkään. Narun täytyy olla muovista punottua ja sopivan paksua.

Tässä vähän toisenlainen ohje –

Kannattaisikohan teidänkin liittyä ensin Tilkkuyhdistykseen ja sitten ruveta käymään kiltailloissa – tietenkin jos paikkakunnallanne on sellainen, johon mahtuu uusia jäseniä? Minä ainakin olen oppinut jutun jos toisenkin kiltakavereiltani!

Tilkkuyhdistykseen voi liittyä kätevästi tämän verkkosivun kautta:

www.finnquilt.fi/liity

(Lupaan, että tämä oli joulukalenterini viimeinen mainos!)

Tuesday, 12 December 2017

l niin kuin lasagne.

Kirjoittelin aiemmin jäännöspaloista ja siitä, miten sain hävitetyksi jäännöspaloja, kun ensin ompelin hauskoja tilkkublokkeja ja sen jälkeen leikkasin loput palat 2,5 sentin kaitaleiksi, joista tein tilkkulasagnen.

Mieleen putkahti siitä ajatus leikata yhdestä jäännöspalapinosta kaitaleita ja katsoa, millaisia lasagneja syntyisi. Ihan kivan punasävyisen tilkkulasagnen sain leikatuksi ja ommelluksi yhdessä illassa.


Pätkistä kokoamani pitkä kaitale oli todella pitkä! Ensimmäisen sauman ompeleminen kesti tovin, mutta seuraavat olivat tietenkin nopeampia surrutella.

Lopetin yhdistelemisen, kun lasagne alkoi olla keskikokoisen pussukkapinnan levyinen. Leikkasin palasestani ensin kaksi pussukkapinnan kokoista palaa (äskeisessä kuvassa) ja sen jälkeen muutaman matalamman palan, jotka yhdistän katseenvangitsijapalaan.


Ompelin katseenvangitsijapalan tilkuista, joita myös oli käden ulottuvilla. Täysin improvisoitua juttua tein!

Mikäli tilkkulasagne ei ole tuttu termi, niin esimerkiksi Missouri Star Quilt Company kutsuu menetelmää ”Jelly Roll Race”. Jelly roll -kangaskaitalepakkauksesta onkin helppo ommella tilkkupinta tällä menetelmällä. Väritkin tulevat automaattisesti kauniit ja toisiinsa sopivat, kunhan valitsee omaa silmää miellyttävän kaitalepakkauksen!

Sunday, 10 December 2017

j niin kuin jäännöspala.

Tilkkuharrastusta aloittaessani minulla ei oikeastaan ollut tilkkuja tai jäännöspaloja, kankaita vain. Tilanne on tänään totisesti erilainen! Olen esimerkiksi joutunut vähän miettimään, miten säilytän jäännöspalani. ”Pitkiä kankaitani” eli tyypillisesti fat quarter –kokoisia paloja säilytän vaikkapa kaapin päällä. (Nämä eivät ole jäännöspaloja.)


Ennen kuin kerron omasta jäännöspalojen säilytysjärjestelmästäni, jaan muiden viisautta. Tein lyhyen tutkimuksen ja löysin englanninkielisen ”tilkkujengin” sivustolta pari vinkkiä jäännöspalojen säilyttämiseen.

Vaihtoehtoja säilyttämiseen:
  • Samanväriset tilkut keskenään.
  • Säilytys koon perusteella. Jos vaikka tarvitsee tietyn kokoisia paloja, tällaisesta systeemistä löytää helposti sopivat vaihtoehdot.
  • Eri suunnittelijoiden kangaspalat erikseen, varsinkin jos itselle on kertynyt paljon tietyn suunnittelijan kankaita. Jos teet työt suunnittelijoittain, tämä on tietysti hyvä systeemi.
  • Leikkaa jäännöspalat tarvitsemasi kokoisiksi tilkuiksi saman tien. Tällainen on kätevä systeemi, jos käytät usein tietyn kokoisia paloja. x

"Ompelu-ullakon" tilkkujensäilytysohje puolestaan menee yksityiskohtiin:

"Ota ensin isoimmat jäännöspalat ja leikkaa tilkuiksi. Paras tapa on leikata koko palan levyisiä, 1,5-, 2- ja 2,5-tuumaisia kaitaleita. Kaitaleet sopivat esimerkiksi hirsimökkitöihin, ja niistä voi leikata moniin muihin tilkkublokkeihin sopivia lyhyempiä pätkiä."

Ohjeessa minua huvittaa, että (ilmeisesti) koko kankaan levyisiä paloja pidetään jäännöspaloina! No, ehkä tämä ihminen ostaa aina pakan kangasta kerralla, jolloin 30-senttinen pätkä kangasta varmasti tuntuukin pieneltä palalta.


Itse kyllä ostan kankaani yleensä tuollaisten ”jäännöspalojen” kokoisina.

Samassa ohjekirjoituksessa on vielä toinen hyvä vinkki.

"On tärkeää, että kun jäännöspalojesi säilytyssysteemi tai -tila alkaa täyttyä, kehität itsellesi projektin, johon pystyt palojasi käyttämään!"

Oma säilytyssysteemini on se, että siirrän jäännöspalat joko isoon muoviseen säilytyslaatikkoon, toiseen laatikkoon, kassiin, kassiin, kassiin tai paperikassiin. Toisin sanoen otan uuden laatikon/kassin käyttöön, kun edellinen alkaa vaikuttaa täysinäiseltä. Jäännöspalat eivät lopu koskaan! Eivät koskaan!

Kuvassa kolme viimeksi käyttöön ottamaani tilkkukassia:


(En toki säilytä jäännöspalojani kasseissa lumisella pihalla! Kävin ottamassa kuvan paikassa, jossa olisi riittävästi valoa.)

Olen vain yhden kerran saanut silputuksi erän jäännöspaloja niin, ettei niistä jäänyt kuin roskan kokoista mutua jäljelle. Olin tekemässä Mummola-tilkkupeittoa. Silloin leikkasin ensin 5 cm x 9 cm -kokoisia paloja ja kun sellaista ei palasta enää pystynyt leikkaamaan, tein pisimmistä 2,5 cm:n levyisiä kaitaleita. Tällaisisia paloja minulle jäi:


Yhdistin kapeat kaitaleet pitkäksi pötköksi ja toteutin lasagnetekniikalla kivan tilkkupinnan, johon yhdistin lyhyempiä jäännöspaloja. Kohta oli taas tilkkupussukan ainekset koossa:


Jaa-a, pitäisiköhän toteuttaa toinen Mummola-tyyppinen tilkkutyö? Se saattaisi tehdä hyvää jäännöspalatilanteelleni.

Kävin Mummolaa varten läpi jokaisen tilkkulaatikon ja -kassin ja noukin esiin kaikki punaiset, siniset ja violetit tilkut. Siinä vaiheessa minua hämmästytti, ettei jäännöspaloja näyttänyt olevan jäljellä yhtään vähemmän. Mietin myös, minkä ihmeen värisiä kankaita laatikoissa ja kasseissa enää saattoi olla.

Wednesday, 22 November 2017

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

Tilkkutyön hauskuus laimenee hetkeksi, kun olen improvisoinut kokoon tarpeeksi ison tilkkupinnan pussukkaa varten. Siinä vaiheessa nimittäin pitäisi olla idea, miten tuon tilkkupinnan tikkaa. Mieleni on pelkkä tabula rasa, mutta pakotan itseni ensin valitsemaan tikkauslangan ja sen jälkeen katson pintaa ja alan tikata.

Tilkkupintani eivät kertoile, miten ne haluavat tulla tikatuiksi, se on varmaa! Mutta tälläkin kertaa kaikki pussukkakappaleet valmistuivat.

Kirjava, yleisväriltään epämääräinen tilkkupinta sai ryhdikkäät pystytikkaukset. Ompelin ensin yhden viivan ja sen lähelle toisen, minimaalisesti mutkitellen.


Seuraavat tilkkupinnat olivat armeliaan pienet, joten päätin väkertää niihin muurahaisenpolkua. Oikeastaan mieleni teki ommella krysanteemitikkausta, mutta valitsin sittenkin helpomman kuvion.

Poikkesin polulta vain lintukuvion lähellä. Siihen tikkasin ääriviivan ympärille.


Spiraalitikkaus on lempparini. Pidin sinisävyisistä tilkkupinnoistani niin paljon, että toteutin niiden pintaan spiraalit.


Kesälomalla ompelemani pikkuinen kissablokki ansaitsi söpöytensä takia poikkeaman spiraaliviivoihin. Tikkasin blokkineliöön ensin suoraa viivaa ja lähdin sitten kulmasta liikkeelle ompelemaan spiraalia. Oikeassa reunassa nostin ommelviivat suoriksi.

Tikkauskuviot näkyvät selkeästi marraskuisessa valossa – siinä vähässä, mitä meille sisälle kulkeutuu! Elämme niin pimeää aikaa, ettei yhdenkään suomalaiskodin sisään suorastaan tulvi valoa. Kiinteistönvälittäjät ovat ehkä joutuneet keksimään täksi vuodenajaksi vaihtoehtoisia kuvauksia!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails