Tilkunviilaaja

Seuraava valmis esiteltävä on aika paljon edellistä pienempi, sillä ompelin sen nimenomaan täyttämään pienehköä seinätilaa. Kas tässä: Kivinen saaristo -seinätekstiili: Sain tähän idean kahdelta tilkkuilijalta. Olin nähnyt @jessicaquilter in esittelevän Instagramissä tilkkutöitä, joiden keskiössä oli samainen, värikäs pyörylä. Ja toinen IG-tilkkuilija, @exhaustedoctopus on tehnyt lukuisia ”sea glass” -tilkkutöitä. Yhdistin heidän ideansa näin. Kun nyt olette nähneet lopputuloksen, teitä saattaa kiinnostaa se, miten päädyin siihen. Aivan ensiksi etsin varastoistani sopivaa tai siedettävää taustakappaletta työlleni. Tiesin, ettei minulla olisi valtavaa valinnanvaraa! Lähinnä joutuisin tyytymään johonkin tarpeeksi isoon palaan. Löysin sopivalta vaikuttavan, kylläkin aika paljon tummemman kankaan, jota oli riittävästi. Leikkasin pyöryläkuvion irti, mutta jätin hiukan harmaata taustakangasta näkyviin. En halunnut joutua leikkaamaan kangasta pitsimäisesti! Harsin pyörylän kankaan keskel...

Tänään ensiesittelyssä on tilkkupeittoni nimeltään Jälkiviisautta. Nappasin nimen alkujaan Daniel Kahnemanin teorioista: merkitsen muistiin sopivalta kuulostavia nimiä tulevia projekteja varten, ja tämä oli yksi niistä. Nimi tuntui sopivalta tälle työlle! Jälkiviisaana toteaisin nimittäin, ettei minun olisi kannattanut leikata applikaatioympyröiden takaa harmaata kangasta pois. Kehitin siten vain lisämateriaalia tuleviin projekteihin. Minäkin näen nyt, että tietysti haluaisin käyttää ylimääräiset, hyvät kangaspalat, vaikka luulin leikkaamista aloittaessani, että raaskisin heittää palat roskikseen. (Kahneman on varoittanut meitä jälkiviisaudesta, sillä se tekee meistä sokeita niille epävarmuuksille, joiden kanssa elämme. Koska kaikki tapahtumakulut on helppo/mahdollista selittää jälkikäteen, alamme herkästi luulla, että pystymme ennustamaan tulevia tapahtumia.) Koko projektin hauskin osuus oli tilkkupyörylöiden ompeleminen. Pyörylöiden kiinnittäminen taustaneliöille ei ollut aivan y...

Huh, vihdoinkin näen, että Pimeyden ja valon välissä -tilkkupeittoprojektin seurauksena syntyneiden ylijäämäneliöiden, -blokkien ja -palojen loppu häämöttää. Sain nimittäin valmiiksi tilkkupinnan ylijäämäblokeista, joita täydensin varta vasten Tilkkunen-myymälästä hankkimillani Grunge-kankailla. En tervehdi tätä tilkkupintaa riemusta hihkuen, mutta ainakin se on valmis nyt. Olen keksinyt sille melko sopivalta tuntuvan nimen Todistaja. Nimi lähti kehittymään siitä, että kuviot ja värit toivat minulle ensin mieleen amerikkalaiset alkuperäiskansat ja sen jälkeen amerikkalaiset Amishit. Näinä aikoina ei noin vain voi käyttää ihmisryhmien nimiä, joten etenin mielijohteissa elokuvaan, jossa Amishit olivat isossa roolissa. Näin Harrison Fordin tähdittämän Todistaja-elokuvan melko äskettäin. Edellisestä katselukerrasta oli piiiitkä aika, ja olin unohtanut, miten äkkipikaisen väkivaltainen päähenkilö oli. Monta muuta asiaa kyllä muistin hyvin. Elokuva pärjää edelleen vaikka kuinka monelle...

Oikeastaan otsikossa pitäisi mainita myös lattia, sillä ompelupöydän tuotokset päätyvät lopulta vääjäämättä lattialle, missä niitä voi tarkastella ja kuvata. Tosin kuvaamisesta ei ole tullut mitään pitkään aikaan, koska valoa ei vain ole. Tätä lukiessaan Mies kehottaisi ottamaan esiin lisävalon, jonka hankin noin kaksi vuotta sitten nimenomaan ratkaistakseni valottomuusongelman – ja jota en ole kertaakaan edes kokeillut ottaa käyttöön. Huokaus. Keskityn kuitenkin kertomaan tilkkutöistä, sillä niistä te olette kiinnostuneita, ette mistään mahdollisista valoratkaisuistani! Aloitan Ikkuna-blokeista. Minulla on koossa noin 80 blokkia, ja olen päättänyt tehdä niitä vielä noin 65 kappaletta. Leikkasin ensin tilkkuja sen värisistä kankaista, joita resurssilaatikosta osui käsiin, mutta kaikenkirjavien blokkien sommittelu alkoi vaikuttaa haastavalta. Ja osaan blokeista oli päätynyt melko huonosti kontrastoivia paloja. Voi minua! Mutta kyllä se siitä! Kävin reilu viikko sitten Tilkkunen-myymälä...

Kerroin jo, että minulle jäi Pimeyden ja valon välissä -tilkkupeitosta yli harmaita neliöitä. Käytin ne tilkkupintaan, jossa neliöiden päälle on applikoitu tilkkuraidallisia pyörylöitä. Kerroin myös, että minulle jäi tuosta projektista harmaat pyörylät, jotka leikkasin pois raidallisten pyörylöiden takaa. Pohdin pitkään, mihin nuo harmaat käyttäisin, ja lopulta keksin ommella niistä kukkien keskiöt. Ja kukat applikoisin neliölle, joka muodostuisi kolmesta kaitaleesta. Ja olipa onni, että päädyin sellaiseen taustaneliöön, sillä nyt voin vihdoinkin käyttää viimeisen Töölön Tilkkupajasta muinoin ostamistani batiikkikaitalepakkauksista (tai ainakin osan siitä)! Tuumasta toimeen! Tein itselleni mallineet pahvista. Pyörylän piirsin jotain purkkia pitkin, terälehden piirsin pahville omatoimisesti. Ensin ajattelin, että kukassa olisi kolme terälehteä, näin: Neljä terälehteä vaikutti kuitenkin järkevämmältä valinnalta. Katsokaa, miten söpö tuo kaitalepakkaus on! Sen päällä on muita varastoni...

Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min...