Tekstit

Näytetään tunnisteella Dumpling-mallisto merkityt tekstit.

vielä yksi pussukka tässä kuussa.

Kuva
Ei ole kauan siitä kun esittelin ompelemani Dumpling-mallistoon kuuluvan Keiju-pussukan. Mainitsin, että siitä tuli odottamattoman pieni, mutta että löysin alkuperäisen kaavan. Ja jihuu, totisesti tein kaavalla uuden Dumpling-pussukan, jolle annoin nimen Syyskesä. Saatatte tässä vaiheessa sanoa, että keväiseltähän tuo näyttää, tai kesäiseltä. Sen toisella puolella on kuitenkin syksy, katsokaa vaikka: Syksyn lehtiä ja tuollaista rusehtavaa tunnelmaa. Selvästi syksyistä – kuten myös ulkona on ollut. Mihin ihmeeseen kesä katosi näin nopeasti!?!?! Pitäisiköhän minun numeroida seuraava juttu vetoketjupussukan ompelumokaksi? Mikä ettei?! Minulla onkin sitten jo 18 erilaista virhettä koossa. Aloitin luetteloni vuoden 2019 syyskuussa ihmetellen, kuinka monta virhettä sitä voikaan tehdä – siis pelkässä vetoketjupussukan ompelemisessa. Vastaukseni oli tuolloin viisitoista, mikä oli hämmästyttävää. Yllätin itseni vuoden 2020 kesäkuussa tekemällä kuudennentoista eli Sivusaumavirheen. Ompelin

keiju.

Kuva
En tietenkään kerro margariinimerkistä, vaan uudesta vetoketjupussukasta, jolle annoin nimen Keiju. Ompelin vaihteeksi kaarevareunaisen mallin ja kerroin tekovaiheista edellisessä kirjoituksessani mielenkiintoisia pussukoita rakenteilla. Keiju on tältä puolelta niin vihreän vihreä, että hampaita melkein vihloo. Sireenintaimet toistavat melkein yhtä kirkkaita sävyjä. Toiselta puolelta Keiju-vetoketjupussukka on monivärisempi. Tarkkanäköinen saattaa havainnoida, että vasemman ylä”kulman” tilkut ovat jäännöspalaa Naapurisopu-tilkkupeiton tasoitusvaiheesta. Siinähän blokit asettuvat pintaan kulmittain, jolloin reunablokkien ylimääräiset nurkat pitää tasoittaa pois. Keiju-tilkkupussukka on siis Dumpling-mallistoani ja sen mitat ovat suunnilleen seuraavat:  Leveys leveimmältä kohdalta noin 20 cm  Korkeus korkeimmalta kohdalta noin 12 cm  Pohjan leveys noin 6,5 cm. Kaikissa ompelemissani Dumpling-pussukoissa on yksi ainutlaatuinen piirre: kiinnitän niihin vetoketjun aina käsin ompele

mielenkiintoisia pussukoita rakenteilla.

Kuva
Ainakin minun mielestäni seuraavat pussukkaprojektit ovat mielenkiintoisia – ehkäpä teistäkin. Ensiksi tämä Dumpling-projekti. Tytär kävi kotipuolessa ja kehotti minua tekemään sen mallisia pussukoita vaihteeksi. Hän toivoi niiden olevan isompia kuin ne, joita ompelin pussukkainnostukseni alkuvaiheessa vuosia sitten. Kerron kuntoisuutta-kirjoituksessani vuonna 2009, että olin tuolloin ommellut niitä "varmaan lähemmäs viisikymmentä". Kirjoitus keskittyy kyllä kuvaamaan sitä, että sain pussukkaohjeen julkaistuksi Tilkkulehdessä 4/2009. Aika kauan sain etsiä, että löysin kaavan, jota käytin viimeksi - vuonna 2019, kun ompelin peräti kolme Dumpling-pussukkaa: Toto-pussukan, Koto-pussukan ja Aito-pussukan. Leikkasin kaavan avulla ensin palan tikkausvanua ja sen jälkeen ompelin siihen tilkut quilt-as-you-go-menetelmällä. Ja jotta pussukan vuorikappale olisi kunnolla kiinni päällisessä, tikkasin pinnat vielä erikseen, enimmäkseen saumojen kohdalta. Sitten otin kaavan, tasoitin ka

suosituimmat!

Kuva
Tutkin viimevuotisten blogikirjoitusteni katselumääriä ja esittelen teille nyt viime vuoden suosituimmat eli top-kympin 2019. Kuvallinen yhteenveto suosituimmista postauksista näyttää tällaiselta: Lähdetään liikkeelle loppupäästä ja päätetään katsaus vuoden parhaimmistoon, joka saa pronssi-, hopea- ja kultamitalit. Ken olikaan kymmenenneksi luetuin postaus? Tietenkin Ruutuässä-tilkkupeiton esitellyt kirjoitukseni sijoittui. Samaisen tilkkupeiton kuvat olivat ylivoimaisesti suosituimmat Instagram-kanavallani viime vuonna. Ehkä kirjoitus olisi sijoittunut vielä paremmin, jos olisin julkaissut sen alkuvuonna. Katselukertoja olisi ehtinyt kertyä useammalta kuukaudelta. Yhdeksäntenä on kirjoitus, jonka otsikkona on kysymys. Ehkä lukijoita on todellakin askarruttanut, mitä erikoista on uudessa pussukassani! Tässä on myös idea jäännöspalojen hyödyntämiseen. Kahdeksanneksi suosituin kirjoitus esittelee sekin valmiin tilkkupeiton, jolle annoin nimeksi Sokkelo. Entä seitsemäs?

valmis vetoketjupussukka.

Kuva
Melkein kirjoitin otsikkoon ”tilkkupussukka,” mutta kerrankaan ei kyseessä ole tilkuista tehty, vaan yhdestä kankaasta ommeltu vetoketjupussukka. Uusinkin pussukka on Dumpling-mallistoa ja sen nimi on Aito. Ompelin pussukan valmiiksi tikatusta kankaasta, jonka Töölön Tilkkupajan Soile teki minulle vuosia sitten. Hän tikkasi minulle tilkkupeittoa, johon olin toimittanut paljon tilkkupintaa isomman taustakankaan ja ehdotti, että tikkaisi samalle taustakankaalle lisäksi palan tavallista kangasta. Niin sain valmiiksi tikatun peiton lisäksi tikatun kangaspalan, jota olen osannut taas hillota varastoissani tähän asti. Kiinnitin vetoketjun taas käsin ompelemalla. Kuvassa erottuvat paraatipuolen pienet pistot, ja siinä näkyy myös, miltä tikki näyttää nurjalta puolelta (eli vetoketjun puolelta). Aito-pussukan vuoripuoli (sen tikkauttamani tilkkupeiton taustakappaleesta) on muuten vintage-pussilakanaa. Äiti osti lakanan kahden hengen talouteemme, ja myös toisen samaa kuviota, mut

toinen pieni tilkkupussukka.

Kuva
Palasin kaarevareunaisten pussukoiden pariin enkä malttanut lopettaa yhteen valmiiseen. Niinpä käsissä on toinenkin Dumpling-malliston tilkkupussukka, joka sai nimekseen Koto. Tällä kertaa muistin rakentaa quilt-as-you-go-tilkkupinnan niin, että pussukan vuoriksi tuleva kangaspala oli myös mukana. Niinpä minun ei tarvinnut enää tikata valmista tilkkupintaa (niin kuin quilt-as-you-go-tekniikan koko idea onkin). Käyttämäni pussukkakaava on pieni, ja siihen sopii vain aika lyhyt vetoketju. Löysin varastoistani vain kolme sopivan mittaista, ja ne olivat kaikki tummanpuhuvia. Siksi pussukkaankin tuli vähän tummaa väriä mukaan. Löysin myös valmiiksi tikatun kankaan, jonka Töölön Tilkkupajan Soile tikkasi minulle kerran samalla kun tikkasi yhden tilkkupeittoni. Pinta on odottanut käyttökohdetta useita vuosia ( !! ), mutta nyt sain sentään tartutuksi osaan siitä. Muotoon leikkaamisen jälkeen pussukkapinnat tarvitsivat vielä reunakantin. Hempeähkö pussukka sai tummanpuhuv

mitä erikoista on uudessa pussukassani?

Kuva
Sain juuri valmiiksi pienen vetoketjupussukan, joka poikkeaa tyypillisistä luomuksistani viidellä tavalla. Valitsin tilkkupintaan poikamaisemmat värit kuin yleensä. Ompelin tilkkupinnan pitkästä aikaa quilt-as-you-go-menetelmällä. Kiinnitin pussukan vetoketjun käsin ompelemalla. Toto-pussukalla on pyöreä yläreuna – se on siis uutta, Dumpling-mallistoa. Tiheä tikkaus teki pussukasta erikoisen jäpäkän. Se on niin jäykkä, että luulisi minun esimerkiksi käyttäneen jonkinlaista reunan jäykistettä. Ompelin pienemmistä paloista pitkiä kaitaleita, jotka kiinnitin tikkausvanuun quilt-as-you-go-tekniikalla. Olin kiinnittänyt jo kolme kaitaletta siististi, kun muistin, että minunhan piti ottaa mukaan myös tilkkupinnan taustakappale (siis pussukan vuoriksi jäävä pala)! Quilt-as-you-go jäi siis puolittaiseksi. Jouduin tikkaamaan tilkkupinnan vielä erikseen. Intouduin tikkaamaan pinnan tosi tiheästi, ja siitä tuli jäykän tuntuinen. Poikamaisen (no, melko poikamaisen) värisen tilkku