tervanjuonti.

Tilkkutyöharrastus on rakas ajanvietteeni, mutta siinäkään kaikki tekeminen ei jaksa koko ajan viehättää. Vuonna 2014 julkaisin aiheesta oikein oman kirjoituksenkin ja paljastin, mistä tilkkuiluun liittyvästä en niin paljon tykännyt.

Silloisen luettelon jutut tuntuvat edelleen tutuilta. En lainkaan pidä kangasmenekin laskemisesta enkä tietyn lopputuloksen tavoittelemisesta enkä muistakaan kohdista.

Lisäisin joukkoon vielä yhden, koska eilen aihetta hieman sivusin. Ai että minusta on tylsää ommella tilkkutyöhön ripustuskuja! Tilkkuyhdistys Finn Quiltillä on hyvä ohjekin, mutta silti!

Viime vuoden joulukalenterinani olivat aakkoset, ja kohdassa W kerroin paitsi watercolour-tilkkutöistä, myös toivelistastani (wish list). Listani kuudennessa kohdassa toivoin, että minulla olisi ”apulainen, joka ompelisi töihini tarvittaessa ja minuutin varoitusajalla ripustuskujan”. Sellainen olisikin mainio!

Aasinsilta! Jotta saan kirjoitukseeni kuvan mukaan.

Tervanjuonti-sanasta tuli mieleen paitsi terva, myös juominen. En ole ommellut yhtään juomiseen liittyvän nimistä työtä, mutta annoin alkuvuonna 2018 yhdelle nimen ”Perjantaipullopussukka”.

salakähmäinen.

Päivän sanoja miettiessäni käytin hyväksi myös Internetin syövereitä. Löysin esimerkiksi virallisiakin päivän sana –tahoja, ja erästäkin selaillessani törmäsin englanninkieliseen sanaan ”clandestine”. Sana tuo minulle vääjäämättä mielleyhtymän sanaan ”chandelier” (kristallikruunu), joten se on mielenkiintoisesti ristiriidassa todellisen merkityksensä ”salainen, salakähmäinen” kanssa.

Päivän sana –mainintaan liitettiin selityksen lisäksi esimerkkivirke “The CIA maintains clandestine operations in many countries.” – suomeksi: "CIA:lla on salaisia operaatioita useassa maassa".

Voisiko salainen operaatio meidänkin kielessämme olla salakähmäinen operaatio?

Joulun alla itse kullakin on salaisia operaatioita, kun lahjat täytyy pitää salassa, mutta minulla oli sellainen – tai oikeastaan jopa tuollainen salakähmäinen operaatio myös vuoden 2012 syksyllä, kun ompelin Miehelle syntymäpäivälahjaa.

Tässä kirjoituksessani kerron, millaisilla menetelmillä toteutin tuon tilkkutyön.

En millään kehtaisi kertoa, kauanko kesti viimeistellä peitto ripustuskujineen ja saada työ arvoiselleen paikalle seinälle.

No kauan kesti! Melkein kaksi vuotta!!! (Ja kun työ oli hienosti seinällä, oli selvää, ettei silloinen päiväpeite sopinut samaan joukkoon, vaan jouduin ompelemaan uuden.)

lämpimämpi.

Hassulta kuulostaa! Silti me suomalaiset käytämme sanaa luontevasti.

Lämpimämpi-sanasta tulee mieleen villavanu, joka on kevyttä ja silti valmiissa peitossa muita vanuja lämpimämpi. Valitsen sen kevyeksi haluamiini tilkkutöihin, esimerkiksi vuonna 2014 ompelemaani Pelkkää hyvää –tilkkupeittoon, jonka suunnittelin varta vasten meille päiväpeitoksi.

Ihminen mieltää punasävyiset värit lämpimämmiksi kuin sinisävyiset. Sillä mittarilla arvioituna taitaa Edistys-tilkkutyöni vuodelta 2015 olla kaikkien aikojen lämpimin!

Kylmin työni on ilman muuta ”15 astetta pakkasta,” jonka ompelin Helsingin tilkkukilta Syyringin matkalaukkunäyttelyyn vuonna 2006 – siis ennen blogihistoriani alkua. Töiden piti olla 15 cm x 15 cm kooltaan ja niiden piti ottaa innoitus numerosta 15. Yllättävän monenlaisia töitä ihmiset keksivätkin tehdä!

Minun 15-työni sai idean siitä, kun näin Tyttären huolettomasti leikkaamat paperihahmot, ehkä jopa roskiksessa. Leikkasin huvikseni niitä kaavana käyttäen kankaiset hahmot, jotka asettelin sini-hopeisen kylmään maisemaan.

Hän oli tyrmistynyt nähdessään lopputuloksen, sillä hahmot olivat hänestä olleet aivan epäonnistuneet. Hän olisi kuulemma pystynyt leikkaamaan paljon paremmat!

kaffe.

Tilkkukangasharrastajalle sana ”kaffe” tuo ensimmäisenä mieleen Kaffe Fassettin, mutta mielisanani viittaa kuitenkin kahviin. Olen joskus kertonutkin, että olen kotoisin Raumalta, ja siellä opin sanomaan ”keitetänk kaffet” kun tiedustelin, keitettäisiinkö kahvia (tai kahvit). Nykyään puhun kotona yleiskieltä ja kaffesta puhuminen on jäänyt vähiin.

Olen silti antanut vuonna 2010 ompelemalleni tilkkulaukulle nimen Kaffetta.

Näytän vielä kivan ryhmäkuvan tilkkulaukuista, joita tehtailin samana vuonna 2010. (Pidin kolme näistä itse, koska tykkäsin niistä niin paljon: ensimmäisen ja kolmannen vasemmalta sekä toisen oikealta.)

Kaffe Fassettin kankaat ovat tilkku-urani aikana olleet mieluisia! Olen myös ostanut useita hänen nimeään kantavia tilkkutyökirjoja ja inspiroitunut kuvien tilkkutöistä. Kirjoissa olevien ohjeiden mukaan olen ommellut vain muutamia töitä, sillä ohjeet eivät totisesti perustu pikatekniikoihin. Muistatko-tilkkupussukassa vuodelta 2017 on muistaakseni (!) käytetty Kaffen kirjasta kopioitua paperiompelumallia.

Kaffesta tuli mieleen vielä tällainenkin juttu.

Ompelin noin vuonna 2002 uuteen kotiimme salusiiniverhon Kaffe Fassettin tilkkutyökirjasta löytämäni ohjeen mukaan.

Työ onnistui yli odotusteni ja tarjosinkin sitä Tilkkukilta Syyringille myyntitilan koristeeksi, kun olimme mukana Tilkkutalkoot-nimisessä tapahtumassa. Yksi silloinen syyrinkiläinen totesi minulle työstäni, että jos olisin osallistunut sillä yhdistyksen kilpailuun, se olisi voittanut palkinnon.

Olin aivan haltioissani kehuista! Ilahduin ja innostuin tilkkutöistä entistä enemmän.

En ymmärtänyt, ettei hän tarkoittanut KEHUA työtäni. Sain myöhemmin tietää, että häntä ärsyttivät epätäsmällisesti kulkevat saumat ja ompeleet sekä risareunat – hän oli säännöllisen ja perinteisen tilkkutyön ystävä. Sellaiset taiteellisemmat työt olivat menestyneet yhdistyksen kilpailuissa hänen mielestään turhan hyvin.

Työssäni oli sekä epätäsmällisyyttä että risareunoja ja siksi hän kommentoi minulle niin!

Olipa onni, etten silloin tajunnut loukkaantua, vaan kiitin häntä vilpittömästi ja olin monta vuotta iloinen ”taitavuudestani” aina kun näin tuon työni!

kirpeä.

Makuna kirpeä ei ole mieleeni, mutta kuvailumielessä kyllä. Kirpeä pakkassää on talvella virkistävä, ja kirpeän keltainen voi olla hyvä väri – esimerkiksi tässä Kirpeä-nimisessä pussukassa vuodelta 2011.

Sanaristikoiden ratkojia varten koottu sanasto antaa kirpeä-sanaan liittyviksi sanoiksi esimerkiksi maku, sitruuna, lime ja muikea. Maku-sanasta tulevat mieleen nämä Mausteiset-lasinaluset vuodelta 2010.

Kirpaisu puolestaan on ehkä lyhyt ja kirpeä, vaarattoman oloinen kivun tuntemus. Minua on kirpaissut esimerkiksi se, että kilpailuun lähettämäni työ ”Vähän karrella” arvosteltiin väärällä nimellä (”Vähän kerralla”) vuonna 2011. En yhtään ajattele, että olisin voittanut, mutta ainakin tuomaristo olisi jollain tasolla ymmärtänyt työni.

(Kirpaisee myös, että joku luulisi minun antavan työlle kieliopillisesti noin väärän nimen. Senhän olisi pitänyt silloin olla nimeltään ”Vähän kerrallaan”.)

Toinen kirpaisu oli, kun erinomaisen kurssinpitäjän Maija Brummerin vakuutteluista ”kaikki osaavat” huolimatta en lainkaan osannut opetetulla luovan konekirjonnan tekniikalla tehdä kunnollista kukka-, pensas- tai mitään muutakaan kuviota, vaan vain tekeleen. Aivan kamalan!

Tosin korjasin myöhemmin tekelettäni leikkaamalla sen paloiksi ja toteuttamalla paloista ihan mukiinmenevän Tilkkusirkus-nimisen pussukan.

Kauas eteni ajatuksen virta päivän sanasta ”kirpeä”!

sattuma.

Sattuma?! Kiinnostavaa, että jotain yllättäen tapahtuvaa pidetään yleensä luonteeltaan tuskallisena – tai niin ainakin voisi päätellä, koska sanan mukaan se sattuu.

Onnenkantamoinen on sattumalle sukua - se on se todella myönteinen sattuma.

Tilkkutöitteni ”design” on aina sattuman satoa, sillä en suunnittele töiden väritystä tarkasti etukäteen. Usein päätän toki, mitä värejä käytän tai en käytä, mutta sen jälkeen ompelen vain riittävän määrän blokkeja ja asettelen ne design-lattialleni jonkunlaiseen värijärjestykseen. Aina on löytynyt sopiva järjestys!

Yksi suosikkini tilkkutöihini sattumalta syntyneistä värityksistä on Aamuvirkku-tilkkupeitto vuodelta 2015. (Kuvassa se on juuri saapunut Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelusta, missä Soile loihti siihen täydellisen sopivat tikkauskuviot.)

Ompelin erivärisiä ”Migration Geese” –tilkkublokkeja ja valitsin värit sen perusteella, minkä värisiä yksivärisiä kankaita löysin varastoistani.

(Ilmainen Migration Geese -ohje löytyy pdf-muodossa täältä.)

Kun blokkeja oli tarpeeksi aikomani kokoiseen peittoon, asettelin ne järjestykseen.



Kas, ne pystyi järjestelemään oikein sopivasti. Tässä tapauksessa voisi suorastaan puhua onnenkantamoisesta sattuman sijaan.

Suomalaisessa Wikipediassa sanotaan hauskasti, että ”sattuma eroaa mielivaltaisesta: satunnaisuus tarkoittaa että tilastollinen laki on olemassa ja mielivaltaisella tarkoitetaan enemmänkin tilannetta, jossa tilastollista lakiakaan ei ole olemassa”.

unelma.

Tämän vuoden joulukalenterin tekeminen lähti liikkeelle toiveesta – esitin nimittäin vuoden 2017 viimeisenä päivänä perinteiseen tapaani toiveita tälle vuodelle, ja yksi toiveista oli aloittaa jouluvalmistelut ajoissa. Helpoin etukäteen tehtävä jouluvalmistelu oli tämä kalenteri. Toive on toteutumassa, ja toiveesta tuli mieleen sana unelma. Se on sukua uni-sanalle vähän samaan tapaan kuin kudelma-sana on sukua kudos-sanalle. Kun uni on näistä sanoista selkeä ja käytännöllinen, unelma on jotain sinne päin.

Mitä minulle sitten tulee mieleen unelma-sanasta?

Tilkkuharrastusta aloittaessani luin paljon tilkkutyöaiheisia kirjoja. Silloin ei www ollut vielä täynnä kuvia! Muistan noilta alkuajoilta kuvan tilkkutyöstä, jota pidin maailman upeimpana. Se oli selvästikin valtavan kokoinen – se oli ripustettu seinälle ja siitä pystyi päättelemään sen mittasuhteet. Siinä oli kaunis väritys – tekijä oli käyttänyt blokkeihinsa lukuisia erilaisia kankaita, kaikki sinisävyisiä. Tuolloin en tunnistanut tyylilajia ”scrappy,” enkä olisi pystynyt toteuttamaan sellaista pintaa, koska minulla oli vielä vähänlaisesti kankaita.

Työ oli lisäksi koottu blokeista, jollaisia en osannut ommella. Niissä oli kaitaleita ja kolmio-neliöitä, paljon, ja blokkeja oli tietenkin isoon työhön tarvinnut myös tehdä paljon. Unelmoin, että jonain päivänä pystyisin tekemään samankaltaisen tilkkupeiton. Ajatus ei tuntunut siltä, että se toteutuisi!

Sittemmin olen ommellut monta isoa tilkkutyötä. Scrappy-tyyli on tullut tutuksi, eikä minun nykyisin tarvitse ajatella, ettei kangasmateriaali riittäisi monisävyiseen tilkkutyöhön! Olen myös ommellut unelmoimaani tilkkutyötä muistuttavan peiton, vuonna 2016 valmistuneen ”On laaksoa, on kukkulaa”.

Siitä ei tietenkään tullut tyylikkäästi sinisävyinen, vaan riemukkaan monivärinen! Eikä blokkeja ollut vaikea ommella, kiitos Bonnie Hunterin kirjoittaman ohjeen.

Unelmista puheen ollen -

Vuodelta 2011 löytyy myös Vadelmaunelma-niminen tilkkupussukka.

Yksi unelmajuttu tähän loppuun. Muistatteko vielä? Vuoden 2018 kesä oli aurinkoinen ja lämmin – suorastaan hikinen.

Aurinko kypsytti puutarhamme vadelmista oikeita unelmia! Suuria ja meheviä, täysin madottomia ja täyteläisen makeita!

Vinksin vonksin –pussukka.

Tytär sai tänään heittää nimen uusimmalle pussukalleni ja tästä tuli sitten Vinksin vonksin. Mielleyhtymän ymmärtää katsellessaan tätä puolta pussukasta:

Toisella puolella sen sijaan palat ovat siististi järjestyksessä, ainakin minusta:

Vinksin vonksin –tilkkupussukka on edellisiä valmistuneita pienempi, joten olin itse sovitellut sille nimeä ”Mini”. Mitat ovat nimittäin seuraavat:

• Leveys ylhäältä noin 20 cm
• Korkeus noin 13 cm
• Pohjan leveys noin 6 cm.

Tällä kertaa ompelin pussukkaan kaksi pitkähköä kiinnipito- tai roikotuslenksua, joista kumpikaan ei kuitenkaan yletä käden ympäri. Niinpä kyseessä on Avoin-malliston edustaja, koska Vinksin vonksin avautuu tällä lailla ammolleen:

Ompelin vuorin aluslakanan jäännöspaloista. Se oli keskeltä hipunut melkein puhki, mutta reunoissa oli vielä topakkaa kangasta hyvin jäljellä. Ehkä erotatte kuvasta, että vuorikappaleen poikki kulkee sauma. Topakka reunaa ei nimittäin ollut kovin leveältä.

Kovasti koetin pitäytyä hillityissä ja hallituissa sävyissä, mutta toinen puoli Vinksin vonksin -pussukasta on kyllä aivan mahdoton. Siellä on pinkkiä palaa ja vaaleanpunaista ja kukkakuvioitakin vielä! Ei tainnut tästäkään tulla pussukkaa miehiseen ja/tai karuun makuun.

Vetoketjun päättölipare on asiallinen.

Tällä puolen pussukkaa palat voivat hyppelehtiä lievästi heikun keikun, mutta väritys on sentään sopivan hillitty ja pinkitön.

Mitähän seuraavaksi? Pienet tilkut eivät hupene nopeasti, kun ompelen niitä yhteen vain muutaman ja julistan tilkkupinnan valmiiksi! Pitäisikö aloittaa jättiläismäinen tilkkujenhävitysurakka ja ruveta ompelemaan pienenpieniä four-patch-blokkeja, joista sitten vuoden, parin jälkeen kokoan ison peiton?

Vetoketjupussukoita on toisaalta mukava ommella! Innostun joka kerralla kaksi eri kertaa. Ensimmäisen kerran innostun, kun olen tikannut tilkkupinnan ja tasoittanut sen siistiksi pussukkakappaleeksi. Joskus pidän tuollaisia paloja muutaman päivän tai viikon lattialla ja ihastelen välillä. (Koska vuorikappaleen löytäminen ja leikkaaminen on minusta niin paljon tylsempää.)

Toisen kerran innostun, kun olen ommellut pussukan pussiin ja rupean kääntämään sitä oikein päin. Ensin se on ihan myttynä – varsinkin jos kääntöaukko on vähän pieni. Sitten rupean aukomaan saumoja ja suoristamaan sitä ja yhtäkkiä minulla on käsissä kolmiulotteinen juttu! Koska en tee pussukoistani tietoisesti minkään erityisen mittaisia, niin vasta kääntövaiheen jälkeen pääsen toteamaan, onnistuivatko mittasuhteet.

onnistuneesti järkeiltyä.

Olipa muuten äsken vaikea saada ”järkeiltyä” kirjoitetuksi oikein! Oikeinkirjoitusvaikeuteni johtuvat varmaan siitä, että olen niin usein tunnustanut kaikenlaisia järjettömyyksiä. Järkeileminen on paljon harvinaisempaa!

Uskomatonta, mutta totta: järkeilin ihan itse yhden tärkeän asian modernin hirsimökkipinnan toteuttamisessa. Aloitin projektin ompelemalla kahdeksan blokkia. Joka toisen kierroksen puolikas oli valkoinen, joka toisen puolikas oli harmaa. Valkoinen puolikas kierros oli ensimmäinen. Värikkäät puolikkaat olivat satunnaisesti valikoituneita kaitaleita.

Jos olisin jatkanut tällä linjalla, valko-harmaa-raidallisesta osuudesta olisi tullut tämän näköinen:

Huomaatteko?! Valkoiset puolikkaat valkoisia vasten!

Tajusin, että minun olisi tehtävä puolet blokeista sellaisia, joissa ensimmäinen puolikas kierros olisi harmaa. Silloin valko-harmaat osuudet tulisivat tasaisen raidalliset, kuten tässä:

Ai hitsit, asettelin oikean yläkulman blokin väärään asentoon. No, onneksi tämä oli pelkkä tekovaiheen havainnekuva.

Jos minulla olisi ollut Modern Designs for Classic Quilts –kirja, siinä oleva ohje olisi varmasti kehottanutkin minua tekemään osan blokeista eri tavalla raidallisia. Nyt jouduin itse keksimään sen, mutta toisaalta tuntuu hyvältä, että kerrankin tajusin jotain olennaista ajoissa ja itse.

Olisipa ollut hankalaa ruveta ompelemaan vaikka 35 blokkia lisää siinä vaiheessa, kun olisin luullut saaneeni kaikki 70 blokkia valmiiksi! Tosin siinä tapauksessa olisin saattanut miettiä muita vaihtoehtoja. Tai sitten olisin ommellut toiset 70 blokkia, jolloin olisin saanut niistä kaksi peittoa tai yhden tosi ison.

tilkkutyö suunnitteilla? älä tee näin.

Oletko suunnitellut tai haaveillut ompelevasi tilkkupeiton? Ompele ihmeessä, mutta älä tee niin kuin minä tein! Ompelin ensimmäisen oikean tilkkupeittoni noin vuonna 1995 ja tein kolme valtavaa virhettä. Ole viisas ja opi minun tekemisistäni!

Virhe 1. Leikkasin saksilla.

Minä lähdin soitellen sotaan eli leikkasin parisängyn peittooni kaitaleet ja myöhemmin blokit saksipelillä. Mittasin senttimitalla kankaan leveydeltä kaitaleet, piirsin lyijykynän ja viivoittimen avulla leikkuuviivat ja leikkasin. Oi elämän kevät! Tärväsin varmasti 20-kertaisen ajan yhden kaitaleen leikkaamiseen verrattuna leikkuroimiseen.

Kerron tässä blogikirjoituksessani koko onnettoman tarinan.

Älä sinä tyydy saksiin! Tietenkin jos leikkaat peittoosi vain 20-30 isoa neliötä, saksetkin toimivat. Jos kuitenkin olet aikeissa ommella tilkkublokkeja, hanki kunnon välineet, eli leikkuri, viivain ja alusta.

Ellet halua ostaa sellaisia itse, sinulla on pari vaihtoehtoa lainata välineet.

• Tilkkutyökurssi. Ellei kurssilaisille suoranaisesti tarjota välineitä lainaan, todennäköisesti kurssikaveri voi auttaa.
• Tilkkukilta. Katso, toimiiko lähelläsi tilkkukilta. Harrastajat auttavat yleensä mielellään tulokkaita. (Tilkkukiltatoimintaan osallistuminen edellyttää Tilkkuyhdistyksen jäsenyyttä, mutta vuosimaksu saattaa olla tilkkutyökurssimaksua alempi.)

Tähdennän vielä: hanki käyttöösi leikkuri, viivain ja alusta. Älä tee saksipelillä. Lue tästä kirjoituksestani, miksi leikkuri on niin paljon parempi kuin sakset.

Virhe 2. En ymmärtänyt kontrastista mitään.

Värivalinnat ja tilkkutyön ulkonäkö ovat mielipidekysymyksiä, mutta yleensä tilkkupeitto on kivamman näköinen, kun siinä on kontrastia eli tumman ja vaalean vaihtelua.

Värien vaihtelu ei riitä – silmä ei havaitse sitä kunnolla. Tasaisen tummuinen tilkkutyö näkyy silmään melko hahmottomana. Esimerkiksi tässä tilkkublokissa on liian vähän kontrastia, eikä blokkikuvio erotu lainkaan:

Vältä yhdistämästä kahta keskiväristä kangasta, jos haluat kuvion erottuvan. Yhdistä keskiväriseen kankaaseen sen sijaan joko vaalea tai tumma kangas.

Ensimmäisessä tilkkupeitossa harmaat välikaitaleet olivatkin liian samaa tummuusastetta kuin blokkien vihreät osuudet, ja valmis peitto on aina ollut mielestäni aika tylsä.

En ymmärtänyt silloin, miksi lopputulos oli minusta niin vaisu, mutta nyt tajuan, että kontrastin puute latisti peiton.

Minä luulin myös pitkään, että eri värien tai yksivärisen ja kuviollisen kankaan vuorottelu riittäisi. Luulin lisäksi keltaisen olevan aina ”vaalea” väri. Tämän luettelon kakkoskohdassa havainnollistan, ettei keltainen todellakaan ole aina vaalea.

Virhe 3. En tikannut tarpeeksi.

Kun tuhertamisen ja ähertämisen jälkeen sain ensimmäisen tilkkupintani valmiiksi silloin vuonna 1995, osasin rakennella tilkkukerrokset ja harsia kerrokset yhteen. Olin myös lukenut sen verran ohjeita, että tiesin periaatteessa voivani tikata niinkin ison työn kotikoneella. Minua kuitenkin pelotti, että pilaisin peittoni, ja siksi valitsin tikkauslangaksi siimamaisen, läpinäkyvän monofilamenttilangan.

(Hankala valinta! Tavallisella tikkauslangalla olisi ollut paljon helpompi ommella.)

Pahemmin menin kuitenkin vikaan siinä, että tikkasin liian vähän. Halusin peitostani ”muhkean ja kuohkean näköisen”. Siksi jätin tikkauksen harvaksi (toinen syy oli tietysti tikkaamisen työläys).

Harvaan tikattu tilkkupeittoni näytti hetken verran kuohkeahkolta ja koholle jääneet tikkaamattomat osuudet hienoilta. Käytössä se kuitenkin litistyi eikä muhkeudesta jäänyt jäljelle mitään. Nykyisiin silmiini se näyttää hiukan väsyneeltä. Jos olisin tikannut sitä enemmän, se olisi varmasti edelleen ryhdikäs.

Onhan selvää, että kun pulleiden, tikkaamattomien osuuksien päällä istuu tai makaa pari kertaa, niin löyhäksi jäänyt kangas rypistyy ja alkaa lopulta pussittaa. Komeus on mennyttä. Ja jos tuollaisen tilkkutyön ripustaa seinälle, painovoima tekee ennen pitkää tehtävänsä ja löyhät kohdat alkavat roikkua.

Tikkausvanu saattaa myös ruveta työntymään tikkaamattomien kohtien läpi. Ilmiön nimi on englanniksi ”bearding” tai ”pilling”. Suuritöiselle Ajatus karkaa kesään -peitolleni on käynyt juuri niin. Kauempaa katsottuna tilkkupeitto näyttää edelleen kivalta:

Mutta! Jätin sen mustanpuhuvat reunat taiteellisesti osin tikkaamatta. Tässä kirjoituksessani kerron reunojen tikkaamisesta.

Tikatut kohdat ovat nyt 8 vuotta peiton valmistumisen jälkeen kyllä siistit, mutta valkoisen tikkausvanun hidut pyrkivät läpi niiden välistä (soikion sisällä näkyvät valkoiset pilkut) ja tikkaamattomat alueet näyttävät siksi epäsiisteiltä.

Jos riittävä tikkaaminen tuntuu vaikealta tavoitteelta, valitse tikkauspalvelu. Anna ammattimaisen tikkaajan - esimerkiksi Töölön Tilkkupajan Soilen - viimeistellä tilkkutyösi kauniiksi. Tilkkupeitosta tulee siisti ja tasainen kummaltakin puolelta!

Tässä olivat kolme virhettäni, joita sinun ei kannata toistaa ommellessasi ensimmäistä tilkkupeittoasi!

top 5 – tilkkupeittojeni taustakappaleet.

Jos olet yhtään seurannut blogiani, olet varmasti huomannut, että taustakappaleet tuottavat minulle päänvaivaa. Yleensä joudun kokoamaan taustakappaleet monen monituisesta palasta!

Monesta taustakappaleesta on ehkä siksi tullut lähinnä mielenkiintoinen. Osa on kyhätyn näköisiä, mutta tosi moni on ollut toki kivakin!

Paljastan tässä viisi suosikkiani. Siis viisi suosikkitaustakappaletta vanhimmasta uusimpaan!

Ruoho on vihreämpää –tilkkupeitto vuodelta 2012. Valtaosa taustakappaleesta on 1990-lukulaista keittiön verhoa, mutta maltoin ommella koristeeksi rivin tilkkuneliöitä. Se on tämän takakappaleen juttu!

Kirjoitin taustakappaleen ompelemisesta muutaman sanan tähän blogikirjoitukseeni.

Ruoho on vihreämpää -tilkkupeiton paraatipuoli:

Valmista tilkkupeittoani esittelen kirjoituksessa "valmis sinisävyinen tilkkupeitto," ja blokkeja ommellessani ihmettelin, mikä tekee rumasta väriyhdistelmästä yhtäkkiä kauniin.

Tuulen viemää –tilkkupeitto vuodelta 2013. Kun katsoo tarpeeksi pienikokoista kuvaa taustakappaleesta, niin näyttää kuin kuvioraita alkaisi ja loppuisi sulavasti haalistuen (oikeasti siinä on normaalit pystysaumat).

Tuulen viemää -tilkkupeiton paraatipuoli. Esittelen vastavalmistunutta peittoani tässä blogikirjoituksessa.

Jos haluat, voit myös lukea, miten hankalaa minun oli muuntaa tuumakokoinen ohje senttimetrimittoihin ja juuri sopivan näköiseksi.

Olen kirjoittanut tilkkublokille senttimetrimittaisen ohjeen, jos haluat tehdä vaikka samantapaisen tilkkupeiton.

Matkalla pohjoiseen –tilkkupeitto vuodelta 2016. Ystävä olisi melkein halunnut tämän peiton pelkän taustakappaleen takia. Lentäviä hanhia ommellessa bonuksena syntyneistä kolmio-neliöistä kokoamani katseenvangitsijakuvio on kyllä erittäin onnistunut.

Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton varsinainen puoli. Tämä kuva herätti paljon ihastusta, kun jaoin sen Instagram-kanavassani.

Halutessasi voit lukea vielä siitä kun projektini oli aluillaan tammikuussa. Iloitsin nimenomaan bonuspaloista, joita syntyikin valtava määrä.

Pöydät täyteen –tilkkupeitto vuodelta 2017. Kokosin taustakappaleen isohkoista kangaspaloista, joista kaksi sopi toisiinsa vieläpä täydellisesti.

Pöydät täyteen -tilkkupeiton parempi puoli. Lue tilkkupeittoni valmistujaistarina tästä kirjoituksesta.

Tilkkupeittoni ensimmäinen blokki syntyi kokeilun tuloksena kesäkuussa 2016. Kävin läpi jäännöspalavarastojani ja blokkeja syntyi yhä vain lisää.

Koska tilkkupinta oli täynnä jäännöspaloja, löysin blokeista myös muistoja.

Viidentenä top 5 -takakappaleena Tuulenpesät-tilkkupeiton tausta vuodelta 2018. Miksikö? Sain vihdoinkin käyttöön vuosia sitten ostamani kissakuvioisen paneelikankaan, ja koko takakappaleen väritys on sointuisa. Väärin ompelemilleni blokeillekin löytyi käyttöä takakappaleen yläreunasta.

Esittelin valmista Tuulenpesät-tilkkupeittoa aivan äskettäin, tässä blogikirjoituksessani.

tänä vuonna ei onnistanut.

Osallistun mielelläni Tilkkuyhdistyksen näyttelyihin ja kilpailuihin aina kun voin. Tämänvuotinen The Festival of Quilts –näyttelyn teema ”Rajat – Boundaries” oli kyllä niin vaikea ja mielikuvituksen lamauttava, että melkein jätin osallistumisen väliin.

Sain kuitenkin yhden ajatuksen: piikkilanka.

Valmis työni sai nimen ”Pehmeää piikkilankaa”. Se on kooltaan vaaditut 35 cm x 50 cm, eikä siinä ole risareunoja eikä näkyvää reunakaitaletta.

Aloitin rakentamalla piikkilangalle taustan. Muuri, hiekka tai maisema olisi voinut olla hyvänä taustana, mutta päädyin ompelemaan minulle ominaisen tilkkupinnan. Ompelin sinisiä kaitaleita värit liukuen tummasta vaaleaan, leikkelin ja ompelin uudelleen yhteen.

Sininen halusi mukaan vähän violettiakin.

Tilkkupinta oli nopeasti valmis. Sitten olisi pitänyt ruveta rakentelemaan piikkilankaa tilkkupinnalle. Se tuntui vaikealta, joten lykkäsin tehtävän tuonnemmaksi ja tikkasin ensin spiraalikuvion pelkän vanun kanssa.

Sain työlleni siistin taustan, kun ompelin taustakankaan tikatun tilkkupinnan kanssa pussiin – lukuunottamatta kääntöaukkoa. Ei tullut näkyvää reunakaitaletta, mutta reuna oli silti siisti. Päällitikkasin työn vielä reunan läheltä.

Sen jälkeen ei auttanut muu kuin ruveta koristelemaan työtä piikkilankamaisilla tikkauksilla. Piirsin piikkilankakuvion ensin paperille, tikkasin sen läpi keltaisella ja revin sitten paperit pois. Tässä näkyy vielä osa papereista.

Pinta oli tavallaan hauskan näköinen, ja vähän harmitti, kun paperit piti poistaa. Piikkilankatikkaukseni oli nimittäin aivan ujo! Eihän se erottunut kirjavasta pinnasta juuri ollenkaan!

Kokeilin tehdä tikkauksen ympärille vähän varjostusta, mutta se näytti vielä tyhmemmältä. Se oli pakko purkaa pois.

Seuraavaksi toteutin toisen piikkilankakuvioisen tikkauksen lähemmäs tilkkutyön reunaa – isompana vain. Ei erottunut sekään. Oliko työni ollut turhaa? Eikö tilkkutyöstä tulisi sellaista, että sen kehtaisi lähettää ehdolle isoon näyttelyyn?

Pohdintani keskeytyivät, kun sairastuin kovaan flunssaan siinä vaiheessa kun tilkkutyö olisi pitänyt viimeistellä ja lähettää Pirjolle. Kykenin ainoastaan makaamaan tilkkupeiton alla (kissan avulla) - sen lähemmäksi tilkkutyötä en päässyt viikkoon.

Määräpäivä oli ja meni, mutta sain luvan tuoda työni suoraan valintatilanteeseen – Tilkkuyhdistyksen hallitus valitsisi Birminghamiin lähetettävät työt lauantain kokouksessaan 25.5.2018.

Ongelmana oli vain, että työni oli edelleen nolo. Jotain oli pakko kokeilla. Ajattelin, että mikä tahansa kokeilu kannattaisi tehdä – voisin vain onnistua, sillä sellaisenaan työ ei kelpaisi edes ehdolle, saati sitten näyttelyyn. Löysin pienet määrät kummallisia koristelankoja, jotka siksakkasin piikkilankojeni päälle vähän syhertäen.

Tilkkutyön ilme parani kummasti! Keksin sille nimen, ompelin vaaditun kolmiosaisen keppikujan (yök, inhoan keppikujan ompelemista) ja täytin osallistumislomakkeen.

Valintatilannetta ennen sain sujauttaa työn muiden ehdokkaiden lomaan muiden näkemättä. En tietenkään osallistunut valintaan, vaan istuin oven ulkopuolella sillä aikaa kun muut hallituslaiset päättivät Suomen kokonaisuuden.

Työni ei sopinut joukkoon, joten pakkasin sen takaisin laukkuuni ja toin kotiin.

Tulipahan tehdyksi! Ja koska tässä on valmiina keppikuja, voin myöhemmin tarjota tätä johonkin muuhun näyttelyyn.