Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyötarinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyötarinat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. maaliskuuta 2020

kolmiulotteiselta näyttävää pintaa.

Kaikenlaisista paikoista voi saada inspiraatiota tilkkutöihin, jos on tosi innokas harrastaja, niin kuin vaikka itse olen. Piirsin itselleni paperiompelukaavan, jolla ompelin kokeeksi ensin yhden blokin ja melkein heti vielä neljä lisää.


Inspiraatio on peräisin Helsingin keskustakirjasto Oodin kakkoskerroksen akustiikkalevyistä. Olin viikko sitten maanantaina menossa Tilkkurata-tapahtuman projektikokoukseen, ja neukkariin jonottaessani huomasin (ehkä jo kolmatta kertaa) seinän rytmikkään kuvion.


Maarit Kinnunen ehdotti, että tekisin kuvion mukaisen paperikaavan Tilkkulehteen, ja piirsinkin kaavan. Kokeilin sitä tietysti ensin itse. Tällainen oli ensimmäinen koeblokkini:


Koeblokin kontrastit eivät toimi täydellisesti, mutta kuitenkin riittävän hyvin. Olen todennut, että hyvässä tilkkupinnassa voi olla joku epäonnistuneempikin blokki mukana.

Mitoitin blokin niin, ettei niitä tarvitsisi valtavaa määrää sen kokoiseen pintaan kuin 60 cm x 60 cm. 25 blokkia riitti, ja kun olin ommellut sen verran, tein koesommitelman. Tähän latelin blokit melko satunnaiseen järjestykseen:


Järjestelin blokkeja ennen kuin ompelin ne yhtenäiseksi tilkkupinnaksi:


Seuraavaksi ompelen tähän kapeahkon kehyksen ja tikkaan työn. Tilkkuystäväni Soile ehdotti minulle sopivaa tikkauskuviotakin, ja toinen tilkkuystäväni Tarja antoi Instagramissä kommentin, josta sain työlleni nimen.

Kolmiulotteinen vaikutelma ja tiimityötä!

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

kukallinen tilkkupeitto.

Ta-daa! Sain valmiiksi keskeneräisenä viruneen, kukka-aiheisen tilkkutyöni. Ompelin siihen ensimmäiset blokit maaliskuussa 2019 ja Kangasvuokko-tilkkupeitto on lopulta valmis!


Matka tilkkupeiton kokoiseksi pinnaksi ei ollut aivan suoraviivainen. Ensin ompelin blokit liian isoiksi niin, että kukat asettuivat harvakseltaan ja näyttivät jotenkin plassuilta. Korjasin virheeni, jolloin pinnasta tuli kiva – mutta olihan minun vielä laskettava blokkini väärin siinä vaiheessa.

No, lopulta minulla oli valmiina kahdentoista kukkablokin tilkkupinta, mutta se oli vähän liian pieni tavalliseksi peitoksi ja jotenkin liian iso lapsenpeitoksi. Lähipiirissä ei ole sellaista lastakaan, jolle tämä olisi sopinut. Toisaalta minulla oli pino kukkablokkien ompelemisesta yli jääneitä kaaripaloja, joista aika nopeasti päätin ommella kehyksiä peittoon.

Päätös oli nopea, mutta matka toteutukseen kesti. Vasta tammikuun lopulla 2020 tartuin toimeen.

Lisäsin kukkablokkien sivuille kaitaleen, ompelin kaariblokit ”pykäreunaksi” ja vielä yhden kierroksen punaista tai keltaista kaiken ympäri. Kyllä oli työlästä ja rasittavaa hommaa! Minusta tuntui vielä, että kehykset jäivät aivan löpröiksi, mutta onneksi ne osoittautuivat riittävän tasaisiksi. Valmis peitto on ainakin aivan suora.

Annoin tilkkupeitolleni pitkän pohdinnan jälkeen nimen Kangasvuokko. 


Nimeä ei ollut helppo keksiä. Koska kukkaset on ommeltu juoponpolkublokeista, etsin nimi-ideoita googlettamalla sanan juoppo. Osumia oli muun muassa termiin juoppokuski. Eikö muuten ole mielenkiintoista, että juoppo kuski ja juoppokuski ovat käytännössä toistensa vastakohdat?

Juoppoaiheen pohtiminen ei johtanut mihinkään, mutta lopulta lähdin etsimään, mitä todellista kukkaa tilkkukukkani muistuttaisivat. Amerikanvuokko (Anemone multifida rubra) on saman näköinen, mutta otin taiteellisen vapauden ja valitsin vitsikkäämmän nimen ”Kangasvuokko”. Tilkkupeitossanihan on käytännössä kankaisia vuokkoja eli kangasvuokkoja.

Kokosin reunakantin kolmesta eri kankaasta. Tällä kertaa onnistuin saamaan kulmista nätit.


Kukkakuvio lehdyköineen on Sea Sherilyn Sew'n suunnittelema/julkaisema, ja ompelin blokit Quick Curve Ruler -viivainta käyttäen.

Vinkki: Juoponpolkublokeista tuli vielä mieleen, että kannattaa opetella ompelemaan kaaret ilman nuppineuloja. Se ei ole vaikeata, ihan totta! Löysin lyhyen video-ohjeen netistä jo monta vuotta sitten, katsoin sen kerran ja sitten toisen kerran samalla kun kokeilin itse ommella, ja opin saman tien. Ei tulisi enää mieleenkään ruveta sovittelemaan kaaria nuppineuloilla!

Jouduin ottamaan Kangasvuokko-tilkkupeiton valmistujaiskuvat sisällä, koska ulkona on niin märkää.


Töölön Tilkkupajan taitava Soile ehdotti kukkakuvioita tikkaukseenkin ja löysi pintaan kauniisti sointuvan langan. Hän todellakin tikkasi tilkkupinnastani kauniin peiton!


Kangasvuokko-tilkkupeitto on kooltaan noin 177 cm x 217 cm.

Vuosiyhteenvedossani mainitsin kukkablokkityön keskeneräiseksi ja sanoin näin:
"Juoponpolkublokeista kootut kukat odottavat sitä, että jatkaisin pintaa jotenkin. Mielessäni väikkyivät sellaiset juoponpolkublokit, jotka ompelisin tähteeksi jääneistä osista, mutta en ole aivan varma, että vaikutelma olisi toivotun kaltainen."
Täten julistan siis saaneeni yhden keskeneräisen työn valmiiksi ja piirrän jo kolmannen ruksin tilkkutyöbingolapulleni:


Hyvä, minä! Jos vielä keksin hyvät jutut Järvenpään tilkkupäiville valmistamaani esitykseen/luentoon aiheesta ”Värit – uhka vai mahdollisuus?” niin pääsen juomaan bingosarakekahvit!

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

kannattaa pohtia.

Muutama viikko sitten avasin kaapissa kauan viruneen, kauniin batiikkikaitalepakkauksen, leikkasin vähän lisää neliöitä ja kaitaleita niiden kaveriksi ja ompelin koko joukon tilkkublokkeja.

Aika ajoin olen latonut blokkeja lattialle ja ottanut niistä kuvia. Joka kerta olen jotenkin pettynyt. Tilkkupinta ei ole puoliksikaan niin kiva kuin alkuperäisestä batiikkipakkauksen värityksestä olisi voinut ajatella.


Vika ei ole väreissä eikä blokissa, vaan omissa mieltymyksissäni. En vain halua, että tilkkupinta näyttää massalta. Mutta mitä tehdä?

Olin päätynyt tilanteeseen, jota esimerkiksi Jamie Holmesin kirjassa Nonsense. The Power of Not Knowing kuvaillaan. Holmesin mielestä meidän pitäisi tottua siihen, että epäonnistuminen ja epävarmuus ovat luonnollinen osa luovaa prosessia. Kun tunnemme olomme epävarmaksi, meidän pitäisi ymmärtää se vihjeeksi siitä, että pohdintaa pitää jatkaa. Epävarmuus ei ole mukava tunne, mutta täytyy ajatella, että käsillä on mahdollisuus oivaltaa jotain uutta.

Blokit odottivat pinossaan, kun minä pohdiskelin ja työstin toisia projekteja. Ensin oivalsin, että minun kannattaa kokeilla välikaitaleita. Helpointa kokeileminen on, kun vain ladon blokit valkoiselle matolle ja jätän välit.


Näytti paremmalta. Olin jo valmis lähtemään valkoisten/vaaleiden välikaitaleiden tielle, mutta sitten ystäväni Soile ehdotti raidallista välikaitaletta.

Toden totta! Minulla on esimerkiksi musta-valko-raidallista kangasta, joka osoitti jo kertaalleen erinomaisuutensa Sammakkoprinssi-tilkkutyössä. Kokeileminen oli hieman haasteellisempaa kuin pohtia valkoisen välikaitaleen sopivuutta, mutta onnistuin siinäkin ilman, että piti vielä leikata mitään.


Raidat blokkien välissä ratkaisevat minun ongelmani! Toivottavasti raidallinen kangas riittää!

Vertailun vuoksi vielä yksi kuva blokeista, jotka olen asetellut vieri viereen:


Varsinkaan tämän väriset blokit eivät näytä huonoilta edes minun silmääni, mutta jotain tästä vain tuntuu puuttuvan. Ja nyt sen ymmärsin: tästä puuttuvat raidalliset, kapeat välikaitaleet. Hahaa!

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

vuoden ensimmäinen pussukka.

Sain tietää, että tilkkuystäväni Virpi lupasi tänä vuonna ommella ainakin yhden Tilkunviilaaja-tyyppisen pussukan. Koska hänen bravuurivärinsä on vihreä, lupasin minä vastavuoroisesti ommella ainakin yhden vihreän pussukan. Tuumasta toimeen: tässä on vihreistä tilkuista kokoamani tilkkupussukka, jolle annoin nimeksi Biodiversiteetti.


Ensimmäinen nimiajatus oli tietenkin vihreän mielleyhtymä "Saku Sammakko," mutta olisipa ollut kapea-alaista antaa sellainen nimi melkein heti Sammakkoprinssin jälkeen. "Kosiomatka" oli seuraava ajatus, mutta jotenkin pussukka ei sopinut siihen ajatukseen.

Katselin sitten pussukan kankaissa esiintyviä aiheita, joista moni on luonnosta. Löysin kärpäsen tai ampiaisen, perhosia, pöllöperhosen, sammakon osia, paljon erilaisia kukkia ja vielä pingviininkin. Niissä jos missä on biodiversiteettiä!


Mieleeni tuli edelleen se, miten Mies vuosia sitten kuvaili Las Palmasin keskustassa kulkenutta ihmisvirtaa verrattuna siihen, millaisen keskellä tuolloin asuimme lomakylässä (eli turistireservaatissa): ”Täällä sentään pääsee näkemään biodiversiteettiä”.

Tietenkin vein Biodiversiteetti-tilkkupussukkani kuvattavaksi keskelle lähiluontoa.


Biodiversiteetti-vetoketjupussukan mitat ovat seuraavanlaiset:

  • Leveys ylhäältä noin 24 cm 
  • Korkeus noin 17 cm 
  • Pohjan leveys noin 6 cm. 

Juuri nämä mitat näyttävät silmiini erityisen tasapainoisilta. Mainitsinkin siitä, jolloin Mies ehdotti, että kirjaisin mitat muistiin, jotta osaisin tehdä yhtä sopusuhtaisia lisää. En kuitenkaan halua! Pussukoiden värkkäämisessä on hauskaa se, että lopputulos on aina pieni yllätys.

Olin juuri tarkastellut omaa versiotani Open Wide Zippered Pouch -tyyppisestä pussukasta, joten toteutin samanlaisen. (Olin jo ehtinyt unohtaa silloisen ideani, mutta näin se palasi takaisin mieleen!)

Tässä versiossa vetoketjun häntää ei jätetä vapaaksi, vaan se päätellään kangaslipareella ennen kuin vetoketju kiinnitetään pussukan reunaan. Toinen vetoketjun pää sen sijaan ommellaan reunaan samalla tavalla kuin tuossa maanmainiossa Noodleheadin tutoriaalissa. Silloin pussukasta tulee hyvin avautuva, vaikkakaan se ei aukea ihan ammolleen.


Menetelmässä on se hyvä puoli, ettei vetoketjun vapaata loppupäätä tarvitse päätellä kangaspalalla. Minulla menee siinä puuhassa aina melko pitkään, mutta puolittaisversio on nopeampi toteuttaa.

Eihän mitään pussukkaa sentään kovin kauan ompele! Vajaa vuorokausi ennen valmistujaiskuvia pussukka oli tällaisissa alkutekijöissään:


Biodiversiteetti-tilkkupussukan alareunassa näkyy kolmiomaisia muotoja eli eräänlaisia lentäviä hanhia. Löysin ne tilkkukasoistani äskettäin – silloin ne olivat vielä yhtenä jonona kiinni toisissaan. Kun sitten piti ruveta ompelemaan vihreää, pala tuli oitis mieleeni.

Ompelin palan jo vuonna 2012. Siitä piti tulla lisäkappale yhteen neljästä hanhiaiheisesta tilkkutaulustani (Hanhiemon tarinoita, Hanhivaara, Hannu Hanhi ja Kultamunia muniva hanhi, jotka valmistuivat vasta vuonna 2014).

Palan kolmiomaisten muotojen piti esittää ruohomättäitä, ja ne olivat tulossa lisäpalaksi yhden hanhen sivulle. Mättäät näyttivät kuitenkin aivan omituisilta, ja jouduin poistamaan ne.

Tuohon vuonna 2012 julkaisemaani kirjoitukseen sain kommentteja, joihin yhteen vastasin selvänäköisesti, että ”palat voin käyttää jossain muualla”. En olisi ehkä silloin uskonut, että vasta seitsemän vuoden päästä!


Siellä pohjapuolella mättäät nyt lepäävät. Ja taas tuli lisää biodiversiteettiä!


Aurinko oli kuvaushetkellä vielä matalalla. Yön aikana oli muodostunut kuuraa, tai sitten oli satanut hiukan jotain lumen tapaista. Päätän kirjoitukseni näin mystisiin tunnelmiin:


keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Äiti, kato!

Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä esittelen edellisen vuoden viimeisinä päivinä valmistuneen tilkkupussukan, jonka tein tilaustyönä Tyttärelle. Hän antoi sille nimen ”Äiti, kato!”


Nimen hän keksi siitä, että hän pienenä sanoi usein juuri ”äiti, kato!” Tiedämme tämän hyvin, sillä olimme amerikkalaisystäviemme vieraana hänen ollessaan viisivuotias, ja eräänä päivänä perheen poika kysyi minulta: ”What does äiti kato mean?”

Välillä tuntui hankalalta olla koko ajan katse tytössä, mutta ajattelin silloin aina Miehen kommenttia: ”ellei toinen muuta tarvii kuin että katsoo, niin kyllähän sen mielellään tekee”.

Nyt kehotan kuitenkin, että ”lukija, kato!” Olipa kiva auringonpaiste kuvaushetkellä!


Tytär pyysi hiukan tavanomaista isompaa pussukkaa, jossa olisi oranssia ja sinistä, mutta tästä taisi tulla vähän turhankin iso. Niin siis kuinka iso?

En valitettavasti pysty kertomaan pussukan strategisia mittoja, sillä unohdin mitata sen ennen kuin se lähti uuteen kotiinsa.


Selvää kuitenkin on, että ”Äiti, kato!” -pussukka on Avoin-mallistoa.

Tähän vetoketjupussukkaan liittyy toinenkin tarina. Tytär ja Mies olivat lähteneet keskustaan, ja minä päätin käyttää aurinkoisen tuokion hyväkseni ja ottaa pussukasta valmistujaiskuvat. Koska pihalla ei ole hyvää kuvauspaikkaa eikä sinne talvisin paista juuri aurinkokaan, päätin mennä taas läheiselle metsälämpäreelle. Otin ylleni fleecevuorisen takin, näpsäytin uuden ovemme uuden lukon asentoon, jossa se ei mene lukkoon, suljin oven ja laskeuduin raput pihaan. Muistin saman tien, että tarvitsisin pussukkaan vähän täytettä ja palasin takaisin kuistille.

Mitä?!?! OVI OLI LUKOSSA!

Toinen ja kolmaskin ovi olivat lukossa. Vara-avainta ei ole missään jemmassa vielä, joten en todellakaan päässyt sisään.

No, onneksi yllä oli takki ja taskussa käsineet. Laitoin perheelle viestiä ja he olivatkin lähdössä takaisin päin. Menin metsälämpäreelle ottamaan kuvat ja pääsin vielä naapuriin odottamaan lämpimässä, kunnes ovet jälleen aukenivat minulle.


Äiti, kato! -tilkkupussukka oli kyllä 26. viime vuonna ompelemani pussukka, vaikka eilisessä yhteenvedossa lukema oli yhden pienempi.


En nyt kuitenkaan lähde korjaamaan laskelmiani – yksi sinne tai tänne ei tunnu missään.


Millainenkohan on ensimmäinen TÄNÄ vuonna valmistuva tilkkutyöni?!? Aika näyttää, mutta veikkaan, että jotain valmistuu aika pian.

torstai 19. joulukuuta 2019

säästä.

Monella on joululahjat jo hankittuina ja rahaa on mennyt sen verran, että säästäminen alkaa tuntua tarpeelliselta. Siksipä on hyvä päivä tutustua kuuteen vinkkiin, jotka liittyvät säästämiseen.

1. Säästä vaivojasi ja käytä ylimääräiset blokit tilkkutyösi taustakappaleessa. Ehkä tämä on outo valinta ykkösvinkiksi, sillä tehän tietenkin osaatte laskea toisin kuin minä! Minulta jää laskuvirheitteni takia melkein jokaisessa projektissa käteen yksi tai useampia blokkeja.

Ompelin esimerkiksi Piiri pieni pyörii -tilkkupeiton, johon tuli yhteensä 30 isoa blokkia, ja käteen jäi kolme ylimääräistä. Luulisi sitä aikuisen osaavan laskea 30:een! Ylimääräiset sopivat tietenkin taustakappaleeseen, jonka rakensin taas useista eri kankaista.


2. Ompele bonusblokkeja. Kun mihin tahansa blokkiin ommellaan eri värinen kulma neliöstä, niin yhdellä lisäsaumalla välttää kangashaaskun ja saa itselleen bonus-kolmio-neliöblokin. Lentävä hanhi -blokki on ehkä tyypillisin bonusblokin lähde, ja selitän asian juurta jaksaen Lentävä hanhi -tilkkublokkiohjekirjoituksessani.

Bonusblokeista voi sitten valmistaa vaikka tilkkupussukan, esimerkiksi tämän Merenneito-pussukan tapaisen:


3. Säästä pilalle menneet tai väärin ommellut blokit ja koeblokit. Esimerkiksi Tuulen viemää -tilkkupeittoa aloittaessani ompelin ensin useampia koeblokkeja. Ompelun aikana tein lisäksi jokusia oudosti virheellisiä blokkeja. Valmiin peiton taustakappaleessa ne kaikki kuitenkin toimivat tosi hyvin!


4. Ompele ketjussa. Lankaa säästyy, ja parhaassa tapauksessa - Bonnie K. Hunterin ”Leaders and Enders” -menetelmällä säästät lisäksi aikaa, kun pieniä blokkeja syntyy varsinaisen työn lomassa vähän kuin itsestään!

Bonnie kertoo englanninkielisessä blogissaan, miten keksi Leaders and Endersit. Aluksi hän käytti ”thread bunnyä” (lankapupua!) eli pientä, ylimääräistä kangaspalaa saumoja aloittaessaan ja lopettaessaan, mutta häntä rupesi harmittamaan palan pois heittäminen – vaikka hän sitä ennen ompelikin palalle monen monta sauman alkua.

5. Hirveällä tavalla pilalle menneet kokeilutkin voi säästää. Ja jos jokin tilkkupinta on aivan kamala, siitä voi leikata paloja toiseen pintaan, joka puolestaan voi olla kivakin.

Osallistuin tilkkukilta Syyringin Luovan konekirjonnan kurssille vuonna 2009. Muut kiltalaiset tekivät kurssilla vaikka mitä hienoja töitä, mutta minä sain aikaan vain aivan kamalat päkäleet - esimerkiksi tällaisen:


Luulin, että saisin sentään jotain aikaiseksi, koska osaan vähän piirtää, mutta en vain onnistunut. Tuo juttu ei selkeästi ollut minua varten.

Mutta säästin! Säästin tekeleeni ja lopulta tajusin pelastaa siitä sen, mitä pelastettavissa oli, niin kuin kerron tässä blogikirjoituksessani.


Vaikka itse sanonkin, tässä tapahtui suunnilleen rääsystä rikkauteen-saaga.

6. Säästä kaapissa kamalaksi muuttunut kangas, mutta pane se kiertoon. Toisen roska on nimittäin toisen aarre! Meillä tilkkukilta Syyrinki on järjestänyt muutaman ”Kamalin kangas” -teemaisen kiltaillan, jossa toisaalta kauhistellaan merkillisiä kuvioita ja/tai väriyhdistelmiä, toisaalta ihmetellään, miksi upea kangas on jonkun toisen mielestä kamala.

Eikö ole kummallista, että kangas välillä tosiaan muuttuu kaapissa kamalaksi? Ostaessa se on saattanut olla kiva tai nyt vähintäänkin ok, mutta tänään se näyttää vastenmieliseltä! Miten voi olla?!

Tilkkuystäväni Irja oli varmaankin ostanut suklaakonvehdein kuvioitua, oikein kullalla koristeltua kangasta, mutta niin vain oli sillekin palalle käynyt, että oli muuttunut kivasta kamalaksi. Minulle kangas sen sijaan kävi pienenä annoksena. Ompelin siitä tietenkin pussukan. Saanko esitellä: Maitosuklaa-tilkkupussukka:


Maitosuklaa-pussukka on aika pieni:

  • Leveys ylhäältä noin 16 cm 
  • Korkeus noin 13,5 cm 
  • Pohjan leveys noin 3,5 cm. 
Pussukka avautuu isosti, joten se on Avoin-mallistoa.


Ompelin Maitosuklaa-pussukan nyt joulun alla, ja kuviointi tuntuikin sopivan hyvin juuri tähän vuodenaikaan. Valitsin sille teemaan sopivasti joulahtavasti kuvioidun vuorikankaankin:


Sain muuten Syyringin ”Kamalat kankaat” -illasta muutakin kotiin vietävää, plus oman räikeän joulukankaani takaisin – se ei kelvannut kenellekään, pahus vieköön! Mutta panen sen säästöön ja kokeilen toisella kertaa, olisiko se sittenkin jonkun silmään söpö.

perjantai 13. joulukuuta 2019

nimeä.

Joulukalenterin kolmastoista luukku kehottaa nimeämään tilkkutyöt ja antaa kaksi muuta vinkkiä nimiin liittyen – yhteensä siis kolme vinkkiä.

1. Anna ainakin isommille töillesi nimi. Tilkkutyö on teos samaan tapaan kuin maalaus tai veistos. Se kannattaa signeerata. Tilkkutyölle kannattaa myös antaa nimi. Olet leikannut, ommellut ja tikannut kymmenien tuntien ajan. Arvosta kättesi työtä ja anna tilkkutyöllesi nimi!

Nimeämiseen on erinomainen syy. Ellei jollekin asialle ei ole nimeä tai nimitystä, siitä ei voi puhua eikä kirjoittaa. Jos siis ompelet tilkkupeiton, mutta jätät sen nimettömäksi, et voi puhua siitä! Jos puheessa joudut viittaamaan siihen, joudut käyttämään ilmaisuja ”se sinisävyinen peitto” tai ”vaalea hirsimökkipeitto”. Joudut käyttämään nimitystä, joka ei ole nimi. (Omat työni olisivat melkein kaikki ”se monivärinen peitto”.)

2. Muista lisätä työhösi nimilappu. Vaikka et keksisi työllesi nimeä, kirjoita ainakin oma nimesi ja työn valmistumisvuosi kangaslappuselle, jonka ompelet tilkkutyösi taustapuolelle.

3. Kiinnitä nimilappusi kunnolla. Nimilapun voi toki kiinnittää työhön aivan viimeiseksi, mutta harkitse myös sitä, että kiinnität nimilapun ennen kuin tikkaat työn. Nimilapun yli kannattaa tikata erityisesti silloin, kun tilkkutyö saattaa päätyä näyttelyyn tai kilpailuun. On aina olemassa mahdollisuus (vaikkakin hyvin pieni), että joku epärehellinen yrittää omia työn nimiinsä. Kun nimilappu on kunnolla kiinnitetty ja tilkkutyön tikkaukset kulkevat sen päältä, lappua on vaikea tai mahdoton irrottaa huomaamatta.

Vinkkien lisäksi jaan tänään tiedot uusimmasta valmistuneesta tilkkutyöstäni. Viimeistelin medaljonkityyppisen, 90 cm x 90 cm kokoisen tilkkutyöni muutama päivä sitten ja annoin sille nimen ”Sammakkoprinssi”.


Minulla ei ollut mitään nimi-ideaa laskiessani työn lattialle iltasella. Seuraavana aamuna osoitin sitä Miehelle, joka sanoi: ”Mulle tulee tosta mieleen yksi Princen levynkansi”. Ohikiitävän hetken ajan mietin, että selvitän kyseisen levynkannen ja otan nimen siitä, mutta sitten katseeni osui sammakkoneliöön, ja nimi oli siinä. Sammakko ja Prince.


Minulla sattui vielä olemaan juuri aiheeseen sopiva, valmiiksi painettu nimilappu. Siinä on kruunun kuva:


Tietysti olisin voinut valita nimeksi myös Pöllöprinssi:


perjantai 8. marraskuuta 2019

lumihiutale.

Medaljonkityön tikkaaminen ei siis huvita. Sen sijaan inspiroiduin ompelemaan lumihiutalekuvioista tilkkupintaa. Kuvion on suunnitellut Modern Handcraftin Nicole, ja hän organisoi myös Instagramissä suositun ”ommellaan yhdessä” -aktiviteetin. Mitä useampia lumihiutaleversioita näin, sen innokkaammin halusin itsekin ommella sellaisen.

Olisin voinut ommella pinnan katsomalla kuvista mallia, mutta halusin olla suunnittelijalle reilu. Ostin hänen Snowflake Quilt -pdf-kaavansa, ja nyt voin jakaa työni kuvia hyvällä omallatunnolla.

Koska aloitin työni ennen kuin minulla oli oikea ohje, päätin toteuttaa työn senttimitoilla. Laskin, että 10 cm x 10 cm kokoisista neliöistä tulisi sopivan mittainen peitto.

Leikkasin sitten valtavan määrän neliöitä joulukankaistani, joita minulle on kertynyt hämmentävän paljon. Valitsin tummia kankaita, joista ompelisin tarvittavat kolmio-neliöt. Taas minulle oli hyötyä Bloc-loc-viivaimestani, jonka ostin tänä vuonna luullen, ettei sitä ehkä tulisi käytettyä. Kyllä tuli hyvä mieli!

Leikkuurupeaman jälkeen pintaa alkoi syntyä yllättävän nopeasti:


Silitin osat ja asettelin lattialle ihailtavaksi. Tässä vaiheessa paloja oli kolme, jotka piti yhdistää.


Sitten seurasikin taas minulle niin tyypillinen tilkkumoka. Käänsin paloja vahingossa ja ompelin viimeisen yhdistyssauman ihan vääriin reunoihin:


Harmin paikka, että ehdin jo myös SILITTÄÄ ompelemani väärän sauman. Tällainen asemointi ei toimisi edes, vaikka päättäisin ommella lumihiutaleeni viereen toisen. Ei auttanut kuin purkaa ja ommella sauma uudelleen. Onneksi kahvi oli juuri valmista ja tuskastumiseni ehti laantua kahvinjuonnin aikana.

Kyllä kannatti korjata! Näyttää lumihiutaleelta!


Jatkoin sommittelua ja osien ompelemista.


Lumihiutaleeni alkuvaiheista ei pystynyt päättelemään koko ideaani eli sitä, että työn vasemmassa reunassa ja yläosassa tulisi esiintymään muitakin kuin punaisia ja tummia joulukankaita.


Kun saan seuraavat osat kokoon, pystyn tarkastelemaan, pitääkö joihinkin alempien kerrosten osiin lisätä vähän värikkyyttä. Sommittelulattia ei ole kaikkiin tarkoituksiin maailman paras!

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

tilkkupeittoni uudessa kodissa.

Minulta kysytään usein, missä oikein säilytän kaikkia valmistamiani tilkkuesineitä. Pussukkatehtaani toimii tehokkaasti, ja teen monta tilkkupeittoa vuodessa.

Onneksi tilkkupeitotkaan eivät vie paljon tilaa! Yllättävän monta peittoa voi taitella vierassängyn jalkopäähän ilman että pino näyttää oudolta. Sohvien ja tuolien selkä- ja käsinojillekin peittoja voi asetella. Yksi peitto voi olla päiväpeitteenä ja toisen voi laskostaa jalkopäähän.

Olen silti aina iloinen, kun ompelemani tilkkupeitto pääsee oikeaan kotiin eikä joudu enää olemaan minulla vain säilössä. Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitolle kävi näin iloisesti!

Tässä se odottaa jännittyneenä, että pääsisi tutustumaan uuteen omistajaansa:


Ja tässä peitto venyttelee matkansa jälkeen ystäviemme Tuijan ja Keijon kotona.


Ystäväni löysi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton Instagram-päivityksestäni. Siellä oli käynnissä taustakappaleet-teema, johon jaoin kuvan juuri tämän peiton takakappaleesta. Se on tällainen:


Jaoin myös kuvan peiton paraatipuolesta, josta Tuija piti kovasti.


Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitto valmistui heinäkuussa 2016 viettäessäni rauhallista mökkielämää.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails