makuasioista.

Ompelin tilkkutyön ehdolle Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n näyttelyyn, joka tulee olemaan esillä maaliskuussa 2019 Glasgow’ssa, Skotlannissa. Näyttelyn teemana oli ”Suomalaisia näkymiä,” ja ehdottamani tilkkutyö "Makuasioista" / "Matters of Taste" on tällainen:

Hmm, ehkä mieleenne tulee kysymys ”miten ihmeessä tuossa voi olla suomalaisia näkymiä?” Seuraa selitys.

Olen lukenut, että suomalaisten jäätelömaku on erikoinen. Suosituimpien jäätelömakujemme joukossa on kaksi hyvin erikoista: vanilja ja salmiakki. Vaniljaa eivät muun maalaiset pidä omana jäätelömakuna, vaan se yhdistetään aina johonkin. Salmiakki yleensäkin on vain pohjoismaalaisille tuttu maku.

Mietin myös, että ainakin kesäisin voi suomalaisessa näkymässä olla jäätelönsyöjiä. Siksi työssäni on jäätelötötteröitä, ja ylimmät edustavat meidän outoja mieltymyksiämme.

Erikoisten jäätelömakujen lisäksi työhön tuli siten mukaan puna-valkoisia raitoja eli häivähdys perisuomalaisen Marianne-karamellin käärettä. Marimekon kuosit täydentävät suomalaista makua.

Piirsin itse paperimallineen jäätelötötteröille, jotka toteutin paper-piecing-menetelmällä.

Yhdistelin tötteröt kokonaisuuksiksi ja lisäsin kehysmäisiä elementtejä.

Sanon vain, etten ollut maailman ihastunein kätteni työhön. Määräpäivä painoi kuitenkin päälle, joten en voinut aloittaa alustakaan. Päätin vain jatkaa sinnikkäästi. Panostin tikkauksiin.

Katsotaan näitä vielä hiukan lähempää:



Ensin tikkaukseni näyttivät nekin typeriltä, mutta katsoin onneksi työn nurjalle puolelle. Ihan kivat kuviot siellä oli!

Tässä vaiheessa työni alkoi näyttää puolittain kivalta.

Päätin kuitenkin siirtyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja jatkoin uloimmassa reunassa Marimekko-kankaan kuviointia omin tikkauksin. Se ei näyttänyt maailman upeimmalta, joten jatkoin työtä vaaleilla langoilla.

Tasapainon nimissä toteutin punaisia jatkokuvioita pariin muuhunkin kohtaan.

Vielä lähikuva tikatuista jäätelötötteröistä. Ruudutetuista vohvelituuteista tykkäsin.

Valmis työni "Makuasioista" / "Matters of Taste" on kooltaan noin 57 cm x 59 cm. Tai siis eihän se vielä ole täysin valmis! Jäin odottamaan tuomaroinnin tulosta puolittain toivoen, ettei minun tarvitsisi ommella tähän ripustuskujaa. Työni kuitenkin pääsee mukaan Glasgow’n näyttelyyn, mikä on hieno juttu, mutta tarkoittaa minulle ripustuskujan ompelu-urakkaa. Huoh siitä, vaikka jipii siitä toisesta asiasta.

sydämenmuotoiset pannulaput.

Marras-joulukuun aikana ompelin kokonaista 16 erilaista, sydämenmuotoista tilkkupannulappua.

Pannulapuissa on toisella puolella ”taskut,” joihin käsi sujautetaan. Niin pannulappu ei luiskahda kädestä. Myöhempänä on vielä ompeluohje tämän tyyppiselle pannulapulle – mutta ilman kaavaa, sillä olen kopioinut sen lehdestä, jolloin en valitettavasti voi sitä jakaa.

Annoin niistä kahdeksan lahjaksi ja myin seitsemän. En ensin ajatellut tehdä niitä myyntiin, mutta vein kaksi ensimmäistä valmistunutta töihin, koska halusin näyttää niitä työkavereille, ja he halusivat mielellään ostaa sellaiset myös.

Tein muutamia keltasävyisiä ja mustanpuhuvan:

Olin suunnitellut, että toteutan etupuolen tilkuista ja taustapuolella käytän jouluisempia kankaita. Niin joululahja on sekä jouluinen että neutraali.

Tein myös vihertävän ja sinisävyisiä pannulappuja. Oikeanpuoleisessa pannulapussa on Äidin vanhasta esiliinasta leikattu kuvio. Annoin sen veljelle joululahjaksi.

Toinen pannulappu vasemmalta on puolestaan lahja Tyttären poikaystävän vanhemmille. Tytär osti heille Marimekon keittiöpyyhkeen, ja minulla sattui olemaan samaa kuosia kankaana. Niinpä pannulapun toisella puolella on sitä kangasta:

Puna- ja muun kirjavia pannulappuja ompelin myös.

Miten sitten ompelin nämä?

Kaava ja summittainen ompeluohje on julkaistu Suuressa Käsityölehdessä jokunen vuosi sitten. Siksi en valitettavasti voi jakaa kaavaa tässä, mutta annan seuraavassa yksityiskohtaisen ompeluohjeen.

1. Ompelin ensiksi tilkkupinnan suunnilleen sydämenmuotoisen kaavan mukaiseksi.

2. Leikkasin trikookankaasta kaksi sydäntä suurempaa palaa. Leikkasin puuvilla-, villa- tai bambuvanusta yhden vastaavanlaisen palan ja vielä yhden palan jostain sopivasta taustakappalekankaasta.

3. Pannulapussa oli toinenkin kaava: vajaa puolikas sydän kankaan taitteelta. Tällaisia kappaleita leikkasin jouluisesta kankaasta kaksi. Leikkasin kaavan muotoisen palan myös vanusta - en taitteelta - ja asetin sen taitetun palan sisään.

4. Neulotin sydänkaavan ja muut palat yhteen: paperikaava, tilkkupinta, trikoot, vanu, taustakappale. Ompelin paperikaavan reunoja pitkin suoran ompeleen eli kiinnitin pannulapun kerrokset yhteen.

5. Irrotin kaavan ja nuppineulat ja tikkasin tilkkupinnan.

6. Leikkasin ompeluviivaa pitkin pannulapun muotoisen palan.

7. Nyt tarvitsin niitä vajaita puolikkaita sydämiä, jotka kiinnitin nuppineuloilla äsken tekemääni kappaleeseen. Ompelin siksak-ompeleen kaiken tämän ympäri.

8. Ompelin pannulapulle ripustuslenkin ja kiinnitin sen sydämen sisämutkaan, avoimet päät reunan suuntaan, läheltä pannulapun reunaa.

9. Otin 3,5 cm leveää vinonauhaa ja ompelin pannulapun ympäri. Kiinnitin vinonauhan ensin nurjalle puolelle. Käänsin oikealle puolelle ja ompelin. (Tässä järjestyksessä ommellen päällipuolelle tulee siisti ommel.)

10. Käänsin ripustuslenkin oikeaan asentoonsa ja kiinnitin kahdella ompeleella.

Valmis! Ja koska leikkuu- ja ompeluvaiheita oli vähintään nämä kymmenen, voitte uskoa, ettei yhtä pannulappua pystynyt ompelemaan ihan hetkessä. Jäännöspaloja näihin sai kyllä kulumaan tosi mukavan määrän! Minä rupesin loppuvaiheessa kärsimään jo tilkkupulasta siinä mielessä, että jäännöspalat olivat kaikki väärän värisiä tai liian isoja.

Pannulappupinon kasvaessa ihastelin vinonauhan avulla syntyneitä, pyöreitä ja tasaisia reunoja.

Vihreän tähtikuvioisen reunan yläpuolella näkyy kukallista kanttia, josta tuli mieleen muistoja. Töölön Tilkkupajan Soile oli ommellut juuri tämän kanttikankaan omaan tilkkutyöhönsä, mutta todennut sen sopimattomaksi. Hän irrotti valmiin kantin työstä ja vaihtoi tilalle uuden. Minä sain hänen purkujätteensä, joka oli omaan projektiini juuri sopivaa. Kanttasin sillä ”Villit kuviot” -tilkkupeittoni vuonna 2013 ja nyt käytin vihoviimeisen pätkän yhteen pannulappuun.

Vielä kerran Soilelle kiitos! Hänen roskansa oli minun aarteeni!

innoittaja.

Mikä innoitti minut tilkkutöiden pariin? Mikäpä muukaan kuin valmiiden, kauniiden tilkkutöiden kuvat! Esimerkin voima!

Muistan myös, kun olin Miehen kanssa etsimässä meille uutta kotia noin vuonna 1993. Kävimme lukuisissa asuntoesittelyissä, joista yhdessä näin tilkkuharrastajan (tai ehkä jopa –ammattilaisen) työtilan. Hänellä oli näyttävät pinot erivärisiä kankaita hyllyssä ja työn alla oli kivan näköinen, kettua esittävä tilkkutyö. Olin ihan että voi juku, olisipa minullakin!

Voisi sanoa, että erivärisiä kangaspinoja ja –nyyttejä löytyy nykyään meiltäkin kotoa.

No sitten henkilöinnoittajiani? Mainitsen tässä nimeltä vain kolme, vaikka kaikki tilkkuystäväni innoittavat minua kukin omalla tavallaan!

Angela Walters, koska hän on niin myönteinen ja kannustava meille kaikille. Hän ei toimi poliisina, vaan rohkaisee tekemään ("Close enough is good enough".) Olen saanut häneltä Instagramissa kommentinkin.

Angelan verkkosivuston nimi "Quilting Is My Therapy" kävisi minullekin, vaikka en pidä konetikkausta terapeuttisena. Kankaiden ja värien valitseminen sekä tilkkutöiden kokoaminen on minulle se tärkein osuus, ja tikkaus on joko välttämätön tai ulkoistettava työvaihe.

Timna Tarr on tehnyt super-superhienoja tilkkutöitä, joita ihailen. Kaikki pallot ilmassa oli toisinto hänen tekemästään työstä. Nyttemmin hän on tehnyt esittäviä tilkkutyöitä, jotka ovat upeita! Katso pari esimerkkiä hänen www-galleriassaan.

Sellaisia en ajatellut ruveta tekemään ainakaan vielä.

Sarah Cooper tekee käsitöitä koko ajan ja lisäksi pelastaa kulkukissoja ja –koiria. Hänestä saa käsityksen tutustumalla hänen Instagram-tiliinsä. Hän sisustaa kotiaan kauniisti ja koko minua suunnattomasti motivoiva Instagram-elämäni alkoi hänen suunnittelemansa On the Bubble Quilt -mallin parissa.

Olisipa kiva kuulla, kuka on toiminut teille innoittajana, blogini lukijat! Kertokaa se kommentissa!

verenpisara.

Verenpisara ei ole päivän sanana sen takia, että luen paljon dekkareita! Mies sanoo usein, että ”ai sä luet taas jotain verikekkerikirjaa”.

Verenpisara on kaunis puutarhakasvi ja sen suomenkielinen nimi on keksitty mainiosti. Sen englanninkielinen nimi ”fuchsia” taas ei liity kukan ulkonäköön mitenkään, paitsi nykyään, kun fuksiasta on tullut nimitys tietylle värille.

Fuksianpunaista esiintyi esimerkiksi äskettäin valmistuneessa Marmeladi-pussukassa. Sen toinen puoli on punainen, toinen vihreä.

Kuumaa pinkkiä – siis ei aivan fuksianpunaista, mutta sinne päin – on Lootuskukka-pannulapussa. Yhdistin siinä pinkkiä haaleaan vihreään. Pannulappuni pinkkiä väriä voisin väittää pioninpunaiseksi - en niinkään fuksianpunaiseksi. Katsokaa vaikka:

Tähdehkö-kotelo iPad-laitteelle vuodelta 2012 on ommeltu vaikka minkä punaisista kankaista - siellä on fuksianpunaistakin!

Suurella vaivalla tekemäni kotelo jäi heti käyttämättömäksi, sillä siitä tuli liian pieni! Onneksi sain muutaman vuoden kuluttua uuden, entistä sopivasti pienemmän iPad-version. Nyt on vaivalla värkkäämäni kotelo lopultakin hyötykäytössä.

Käsintikkausta ja kaikkea! Hyvä, ettei kotelo mennyt haaskuuseen.

tervanjuonti.

Tilkkutyöharrastus on rakas ajanvietteeni, mutta siinäkään kaikki tekeminen ei jaksa koko ajan viehättää. Vuonna 2014 julkaisin aiheesta oikein oman kirjoituksenkin ja paljastin, mistä tilkkuiluun liittyvästä en niin paljon tykännyt.

Silloisen luettelon jutut tuntuvat edelleen tutuilta. En lainkaan pidä kangasmenekin laskemisesta enkä tietyn lopputuloksen tavoittelemisesta enkä muistakaan kohdista.

Lisäisin joukkoon vielä yhden, koska eilen aihetta hieman sivusin. Ai että minusta on tylsää ommella tilkkutyöhön ripustuskuja! Tilkkuyhdistys Finn Quiltillä on hyvä ohjekin, mutta silti!

Viime vuoden joulukalenterinani olivat aakkoset, ja kohdassa W kerroin paitsi watercolour-tilkkutöistä, myös toivelistastani (wish list). Listani kuudennessa kohdassa toivoin, että minulla olisi ”apulainen, joka ompelisi töihini tarvittaessa ja minuutin varoitusajalla ripustuskujan”. Sellainen olisikin mainio!

Aasinsilta! Jotta saan kirjoitukseeni kuvan mukaan.

Tervanjuonti-sanasta tuli mieleen paitsi terva, myös juominen. En ole ommellut yhtään juomiseen liittyvän nimistä työtä, mutta annoin alkuvuonna 2018 yhdelle nimen ”Perjantaipullopussukka”.

salakähmäinen.

Päivän sanoja miettiessäni käytin hyväksi myös Internetin syövereitä. Löysin esimerkiksi virallisiakin päivän sana –tahoja, ja erästäkin selaillessani törmäsin englanninkieliseen sanaan ”clandestine”. Sana tuo minulle vääjäämättä mielleyhtymän sanaan ”chandelier” (kristallikruunu), joten se on mielenkiintoisesti ristiriidassa todellisen merkityksensä ”salainen, salakähmäinen” kanssa.

Päivän sana –mainintaan liitettiin selityksen lisäksi esimerkkivirke “The CIA maintains clandestine operations in many countries.” – suomeksi: "CIA:lla on salaisia operaatioita useassa maassa".

Voisiko salainen operaatio meidänkin kielessämme olla salakähmäinen operaatio?

Joulun alla itse kullakin on salaisia operaatioita, kun lahjat täytyy pitää salassa, mutta minulla oli sellainen – tai oikeastaan jopa tuollainen salakähmäinen operaatio myös vuoden 2012 syksyllä, kun ompelin Miehelle syntymäpäivälahjaa.

Tässä kirjoituksessani kerron, millaisilla menetelmillä toteutin tuon tilkkutyön.

En millään kehtaisi kertoa, kauanko kesti viimeistellä peitto ripustuskujineen ja saada työ arvoiselleen paikalle seinälle.

No kauan kesti! Melkein kaksi vuotta!!! (Ja kun työ oli hienosti seinällä, oli selvää, ettei silloinen päiväpeite sopinut samaan joukkoon, vaan jouduin ompelemaan uuden.)

lämpimämpi.

Hassulta kuulostaa! Silti me suomalaiset käytämme sanaa luontevasti.

Lämpimämpi-sanasta tulee mieleen villavanu, joka on kevyttä ja silti valmiissa peitossa muita vanuja lämpimämpi. Valitsen sen kevyeksi haluamiini tilkkutöihin, esimerkiksi vuonna 2014 ompelemaani Pelkkää hyvää –tilkkupeittoon, jonka suunnittelin varta vasten meille päiväpeitoksi.

Ihminen mieltää punasävyiset värit lämpimämmiksi kuin sinisävyiset. Sillä mittarilla arvioituna taitaa Edistys-tilkkutyöni vuodelta 2015 olla kaikkien aikojen lämpimin!

Kylmin työni on ilman muuta ”15 astetta pakkasta,” jonka ompelin Helsingin tilkkukilta Syyringin matkalaukkunäyttelyyn vuonna 2006 – siis ennen blogihistoriani alkua. Töiden piti olla 15 cm x 15 cm kooltaan ja niiden piti ottaa innoitus numerosta 15. Yllättävän monenlaisia töitä ihmiset keksivätkin tehdä!

Minun 15-työni sai idean siitä, kun näin Tyttären huolettomasti leikkaamat paperihahmot, ehkä jopa roskiksessa. Leikkasin huvikseni niitä kaavana käyttäen kankaiset hahmot, jotka asettelin sini-hopeisen kylmään maisemaan.

Hän oli tyrmistynyt nähdessään lopputuloksen, sillä hahmot olivat hänestä olleet aivan epäonnistuneet. Hän olisi kuulemma pystynyt leikkaamaan paljon paremmat!

kaffe.

Tilkkukangasharrastajalle sana ”kaffe” tuo ensimmäisenä mieleen Kaffe Fassettin, mutta mielisanani viittaa kuitenkin kahviin. Olen joskus kertonutkin, että olen kotoisin Raumalta, ja siellä opin sanomaan ”keitetänk kaffet” kun tiedustelin, keitettäisiinkö kahvia (tai kahvit). Nykyään puhun kotona yleiskieltä ja kaffesta puhuminen on jäänyt vähiin.

Olen silti antanut vuonna 2010 ompelemalleni tilkkulaukulle nimen Kaffetta.

Näytän vielä kivan ryhmäkuvan tilkkulaukuista, joita tehtailin samana vuonna 2010. (Pidin kolme näistä itse, koska tykkäsin niistä niin paljon: ensimmäisen ja kolmannen vasemmalta sekä toisen oikealta.)

Kaffe Fassettin kankaat ovat tilkku-urani aikana olleet mieluisia! Olen myös ostanut useita hänen nimeään kantavia tilkkutyökirjoja ja inspiroitunut kuvien tilkkutöistä. Kirjoissa olevien ohjeiden mukaan olen ommellut vain muutamia töitä, sillä ohjeet eivät totisesti perustu pikatekniikoihin. Muistatko-tilkkupussukassa vuodelta 2017 on muistaakseni (!) käytetty Kaffen kirjasta kopioitua paperiompelumallia.

Kaffesta tuli mieleen vielä tällainenkin juttu.

Ompelin noin vuonna 2002 uuteen kotiimme salusiiniverhon Kaffe Fassettin tilkkutyökirjasta löytämäni ohjeen mukaan.

Työ onnistui yli odotusteni ja tarjosinkin sitä Tilkkukilta Syyringille myyntitilan koristeeksi, kun olimme mukana Tilkkutalkoot-nimisessä tapahtumassa. Yksi silloinen syyrinkiläinen totesi minulle työstäni, että jos olisin osallistunut sillä yhdistyksen kilpailuun, se olisi voittanut palkinnon.

Olin aivan haltioissani kehuista! Ilahduin ja innostuin tilkkutöistä entistä enemmän.

En ymmärtänyt, ettei hän tarkoittanut KEHUA työtäni. Sain myöhemmin tietää, että häntä ärsyttivät epätäsmällisesti kulkevat saumat ja ompeleet sekä risareunat – hän oli säännöllisen ja perinteisen tilkkutyön ystävä. Sellaiset taiteellisemmat työt olivat menestyneet yhdistyksen kilpailuissa hänen mielestään turhan hyvin.

Työssäni oli sekä epätäsmällisyyttä että risareunoja ja siksi hän kommentoi minulle niin!

Olipa onni, etten silloin tajunnut loukkaantua, vaan kiitin häntä vilpittömästi ja olin monta vuotta iloinen ”taitavuudestani” aina kun näin tuon työni!

kirpeä.

Makuna kirpeä ei ole mieleeni, mutta kuvailumielessä kyllä. Kirpeä pakkassää on talvella virkistävä, ja kirpeän keltainen voi olla hyvä väri – esimerkiksi tässä Kirpeä-nimisessä pussukassa vuodelta 2011.

Sanaristikoiden ratkojia varten koottu sanasto antaa kirpeä-sanaan liittyviksi sanoiksi esimerkiksi maku, sitruuna, lime ja muikea. Maku-sanasta tulevat mieleen nämä Mausteiset-lasinaluset vuodelta 2010.

Kirpaisu puolestaan on ehkä lyhyt ja kirpeä, vaarattoman oloinen kivun tuntemus. Minua on kirpaissut esimerkiksi se, että kilpailuun lähettämäni työ ”Vähän karrella” arvosteltiin väärällä nimellä (”Vähän kerralla”) vuonna 2011. En yhtään ajattele, että olisin voittanut, mutta ainakin tuomaristo olisi jollain tasolla ymmärtänyt työni.

(Kirpaisee myös, että joku luulisi minun antavan työlle kieliopillisesti noin väärän nimen. Senhän olisi pitänyt silloin olla nimeltään ”Vähän kerrallaan”.)

Toinen kirpaisu oli, kun erinomaisen kurssinpitäjän Maija Brummerin vakuutteluista ”kaikki osaavat” huolimatta en lainkaan osannut opetetulla luovan konekirjonnan tekniikalla tehdä kunnollista kukka-, pensas- tai mitään muutakaan kuviota, vaan vain tekeleen. Aivan kamalan!

Tosin korjasin myöhemmin tekelettäni leikkaamalla sen paloiksi ja toteuttamalla paloista ihan mukiinmenevän Tilkkusirkus-nimisen pussukan.

Kauas eteni ajatuksen virta päivän sanasta ”kirpeä”!

sattuma.

Sattuma?! Kiinnostavaa, että jotain yllättäen tapahtuvaa pidetään yleensä luonteeltaan tuskallisena – tai niin ainakin voisi päätellä, koska sanan mukaan se sattuu.

Onnenkantamoinen on sattumalle sukua - se on se todella myönteinen sattuma.

Tilkkutöitteni ”design” on aina sattuman satoa, sillä en suunnittele töiden väritystä tarkasti etukäteen. Usein päätän toki, mitä värejä käytän tai en käytä, mutta sen jälkeen ompelen vain riittävän määrän blokkeja ja asettelen ne design-lattialleni jonkunlaiseen värijärjestykseen. Aina on löytynyt sopiva järjestys!

Yksi suosikkini tilkkutöihini sattumalta syntyneistä värityksistä on Aamuvirkku-tilkkupeitto vuodelta 2015. (Kuvassa se on juuri saapunut Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelusta, missä Soile loihti siihen täydellisen sopivat tikkauskuviot.)

Ompelin erivärisiä ”Migration Geese” –tilkkublokkeja ja valitsin värit sen perusteella, minkä värisiä yksivärisiä kankaita löysin varastoistani.

(Ilmainen Migration Geese -ohje löytyy pdf-muodossa täältä.)

Kun blokkeja oli tarpeeksi aikomani kokoiseen peittoon, asettelin ne järjestykseen.



Kas, ne pystyi järjestelemään oikein sopivasti. Tässä tapauksessa voisi suorastaan puhua onnenkantamoisesta sattuman sijaan.

Suomalaisessa Wikipediassa sanotaan hauskasti, että ”sattuma eroaa mielivaltaisesta: satunnaisuus tarkoittaa että tilastollinen laki on olemassa ja mielivaltaisella tarkoitetaan enemmänkin tilannetta, jossa tilastollista lakiakaan ei ole olemassa”.

unelma.

Tämän vuoden joulukalenterin tekeminen lähti liikkeelle toiveesta – esitin nimittäin vuoden 2017 viimeisenä päivänä perinteiseen tapaani toiveita tälle vuodelle, ja yksi toiveista oli aloittaa jouluvalmistelut ajoissa. Helpoin etukäteen tehtävä jouluvalmistelu oli tämä kalenteri. Toive on toteutumassa, ja toiveesta tuli mieleen sana unelma. Se on sukua uni-sanalle vähän samaan tapaan kuin kudelma-sana on sukua kudos-sanalle. Kun uni on näistä sanoista selkeä ja käytännöllinen, unelma on jotain sinne päin.

Mitä minulle sitten tulee mieleen unelma-sanasta?

Tilkkuharrastusta aloittaessani luin paljon tilkkutyöaiheisia kirjoja. Silloin ei www ollut vielä täynnä kuvia! Muistan noilta alkuajoilta kuvan tilkkutyöstä, jota pidin maailman upeimpana. Se oli selvästikin valtavan kokoinen – se oli ripustettu seinälle ja siitä pystyi päättelemään sen mittasuhteet. Siinä oli kaunis väritys – tekijä oli käyttänyt blokkeihinsa lukuisia erilaisia kankaita, kaikki sinisävyisiä. Tuolloin en tunnistanut tyylilajia ”scrappy,” enkä olisi pystynyt toteuttamaan sellaista pintaa, koska minulla oli vielä vähänlaisesti kankaita.

Työ oli lisäksi koottu blokeista, jollaisia en osannut ommella. Niissä oli kaitaleita ja kolmio-neliöitä, paljon, ja blokkeja oli tietenkin isoon työhön tarvinnut myös tehdä paljon. Unelmoin, että jonain päivänä pystyisin tekemään samankaltaisen tilkkupeiton. Ajatus ei tuntunut siltä, että se toteutuisi!

Sittemmin olen ommellut monta isoa tilkkutyötä. Scrappy-tyyli on tullut tutuksi, eikä minun nykyisin tarvitse ajatella, ettei kangasmateriaali riittäisi monisävyiseen tilkkutyöhön! Olen myös ommellut unelmoimaani tilkkutyötä muistuttavan peiton, vuonna 2016 valmistuneen ”On laaksoa, on kukkulaa”.

Siitä ei tietenkään tullut tyylikkäästi sinisävyinen, vaan riemukkaan monivärinen! Eikä blokkeja ollut vaikea ommella, kiitos Bonnie Hunterin kirjoittaman ohjeen.

Unelmista puheen ollen -

Vuodelta 2011 löytyy myös Vadelmaunelma-niminen tilkkupussukka.

Yksi unelmajuttu tähän loppuun. Muistatteko vielä? Vuoden 2018 kesä oli aurinkoinen ja lämmin – suorastaan hikinen.

Aurinko kypsytti puutarhamme vadelmista oikeita unelmia! Suuria ja meheviä, täysin madottomia ja täyteläisen makeita!

Vinksin vonksin –pussukka.

Tytär sai tänään heittää nimen uusimmalle pussukalleni ja tästä tuli sitten Vinksin vonksin. Mielleyhtymän ymmärtää katsellessaan tätä puolta pussukasta:

Toisella puolella sen sijaan palat ovat siististi järjestyksessä, ainakin minusta:

Vinksin vonksin –tilkkupussukka on edellisiä valmistuneita pienempi, joten olin itse sovitellut sille nimeä ”Mini”. Mitat ovat nimittäin seuraavat:

• Leveys ylhäältä noin 20 cm
• Korkeus noin 13 cm
• Pohjan leveys noin 6 cm.

Tällä kertaa ompelin pussukkaan kaksi pitkähköä kiinnipito- tai roikotuslenksua, joista kumpikaan ei kuitenkaan yletä käden ympäri. Niinpä kyseessä on Avoin-malliston edustaja, koska Vinksin vonksin avautuu tällä lailla ammolleen:

Ompelin vuorin aluslakanan jäännöspaloista. Se oli keskeltä hipunut melkein puhki, mutta reunoissa oli vielä topakkaa kangasta hyvin jäljellä. Ehkä erotatte kuvasta, että vuorikappaleen poikki kulkee sauma. Topakka reunaa ei nimittäin ollut kovin leveältä.

Kovasti koetin pitäytyä hillityissä ja hallituissa sävyissä, mutta toinen puoli Vinksin vonksin -pussukasta on kyllä aivan mahdoton. Siellä on pinkkiä palaa ja vaaleanpunaista ja kukkakuvioitakin vielä! Ei tainnut tästäkään tulla pussukkaa miehiseen ja/tai karuun makuun.

Vetoketjun päättölipare on asiallinen.

Tällä puolen pussukkaa palat voivat hyppelehtiä lievästi heikun keikun, mutta väritys on sentään sopivan hillitty ja pinkitön.

Mitähän seuraavaksi? Pienet tilkut eivät hupene nopeasti, kun ompelen niitä yhteen vain muutaman ja julistan tilkkupinnan valmiiksi! Pitäisikö aloittaa jättiläismäinen tilkkujenhävitysurakka ja ruveta ompelemaan pienenpieniä four-patch-blokkeja, joista sitten vuoden, parin jälkeen kokoan ison peiton?

Vetoketjupussukoita on toisaalta mukava ommella! Innostun joka kerralla kaksi eri kertaa. Ensimmäisen kerran innostun, kun olen tikannut tilkkupinnan ja tasoittanut sen siistiksi pussukkakappaleeksi. Joskus pidän tuollaisia paloja muutaman päivän tai viikon lattialla ja ihastelen välillä. (Koska vuorikappaleen löytäminen ja leikkaaminen on minusta niin paljon tylsempää.)

Toisen kerran innostun, kun olen ommellut pussukan pussiin ja rupean kääntämään sitä oikein päin. Ensin se on ihan myttynä – varsinkin jos kääntöaukko on vähän pieni. Sitten rupean aukomaan saumoja ja suoristamaan sitä ja yhtäkkiä minulla on käsissä kolmiulotteinen juttu! Koska en tee pussukoistani tietoisesti minkään erityisen mittaisia, niin vasta kääntövaiheen jälkeen pääsen toteamaan, onnistuivatko mittasuhteet.