vuoden ensimmäinen pussukka.

Sain tietää, että tilkkuystäväni Virpi lupasi tänä vuonna ommella ainakin yhden Tilkunviilaaja-tyyppisen pussukan. Koska hänen bravuurivärinsä on vihreä, lupasin minä vastavuoroisesti ommella ainakin yhden vihreän pussukan. Tuumasta toimeen: tässä on vihreistä tilkuista kokoamani tilkkupussukka, jolle annoin nimeksi Biodiversiteetti.

Ensimmäinen nimiajatus oli tietenkin vihreän mielleyhtymä "Saku Sammakko," mutta olisipa ollut kapea-alaista antaa sellainen nimi melkein heti Sammakkoprinssin jälkeen. "Kosiomatka" oli seuraava ajatus, mutta jotenkin pussukka ei sopinut siihen ajatukseen.

Katselin sitten pussukan kankaissa esiintyviä aiheita, joista moni on luonnosta. Löysin kärpäsen tai ampiaisen, perhosia, pöllöperhosen, sammakon osia, paljon erilaisia kukkia ja vielä pingviininkin. Niissä jos missä on biodiversiteettiä!

Mieleeni tuli edelleen se, miten Mies vuosia sitten kuvaili Las Palmasin keskustassa kulkenutta ihmisvirtaa verrattuna siihen, millaisen keskellä tuolloin asuimme lomakylässä (eli turistireservaatissa): ”Täällä sentään pääsee näkemään biodiversiteettiä”.

Tietenkin vein Biodiversiteetti-tilkkupussukkani kuvattavaksi keskelle lähiluontoa.

Biodiversiteetti-vetoketjupussukan mitat ovat seuraavanlaiset:

• Leveys ylhäältä noin 24 cm 
• Korkeus noin 17 cm 
• Pohjan leveys noin 6 cm. 

Juuri nämä mitat näyttävät silmiini erityisen tasapainoisilta. Mainitsinkin siitä, jolloin Mies ehdotti, että kirjaisin mitat muistiin, jotta osaisin tehdä yhtä sopusuhtaisia lisää. En kuitenkaan halua! Pussukoiden värkkäämisessä on hauskaa se, että lopputulos on aina pieni yllätys.

Olin juuri tarkastellut omaa versiotani Open Wide Zippered Pouch -tyyppisestä pussukasta, joten toteutin samanlaisen. (Olin jo ehtinyt unohtaa silloisen ideani, mutta näin se palasi takaisin mieleen!)

Tässä versiossa vetoketjun häntää ei jätetä vapaaksi, vaan se päätellään kangaslipareella ennen kuin vetoketju kiinnitetään pussukan reunaan. Toinen vetoketjun pää sen sijaan ommellaan reunaan samalla tavalla kuin tuossa maanmainiossa Noodleheadin tutoriaalissa. Silloin pussukasta tulee hyvin avautuva, vaikkakaan se ei aukea ihan ammolleen.

Menetelmässä on se hyvä puoli, ettei vetoketjun vapaata loppupäätä tarvitse päätellä kangaspalalla. Minulla menee siinä puuhassa aina melko pitkään, mutta puolittaisversio on nopeampi toteuttaa.

Eihän mitään pussukkaa sentään kovin kauan ompele! Vajaa vuorokausi ennen valmistujaiskuvia pussukka oli tällaisissa alkutekijöissään:

Biodiversiteetti-tilkkupussukan alareunassa näkyy kolmiomaisia muotoja eli eräänlaisia lentäviä hanhia. Löysin ne tilkkukasoistani äskettäin – silloin ne olivat vielä yhtenä jonona kiinni toisissaan. Kun sitten piti ruveta ompelemaan vihreää, pala tuli oitis mieleeni.

Ompelin palan jo vuonna 2012. Siitä piti tulla lisäkappale yhteen neljästä hanhiaiheisesta tilkkutaulustani (Hanhiemon tarinoita, Hanhivaara, Hannu Hanhi ja Kultamunia muniva hanhi, jotka valmistuivat vasta vuonna 2014).

Palan kolmiomaisten muotojen piti esittää ruohomättäitä, ja ne olivat tulossa lisäpalaksi yhden hanhen sivulle. Mättäät näyttivät kuitenkin aivan omituisilta, ja jouduin poistamaan ne.

Tuohon vuonna 2012 julkaisemaani kirjoitukseen sain kommentteja, joihin yhteen vastasin selvänäköisesti, että ”palat voin käyttää jossain muualla”. En olisi ehkä silloin uskonut, että vasta seitsemän vuoden päästä!

Siellä pohjapuolella mättäät nyt lepäävät. Ja taas tuli lisää biodiversiteettiä!

Aurinko oli kuvaushetkellä vielä matalalla. Yön aikana oli muodostunut kuuraa, tai sitten oli satanut hiukan jotain lumen tapaista. Päätän kirjoitukseni näin mystisiin tunnelmiin:

Äiti, kato!

Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä esittelen edellisen vuoden viimeisinä päivinä valmistuneen tilkkupussukan, jonka tein tilaustyönä Tyttärelle. Hän antoi sille nimen ”Äiti, kato!”

Nimen hän keksi siitä, että hän pienenä sanoi usein juuri ”äiti, kato!” Tiedämme tämän hyvin, sillä olimme amerikkalaisystäviemme vieraana hänen ollessaan viisivuotias, ja eräänä päivänä perheen poika kysyi minulta: ”What does äiti kato mean?”

Välillä tuntui hankalalta olla koko ajan katse tytössä, mutta ajattelin silloin aina Miehen kommenttia: ”ellei toinen muuta tarvii kuin että katsoo, niin kyllähän sen mielellään tekee”.

Nyt kehotan kuitenkin, että ”lukija, kato!” Olipa kiva auringonpaiste kuvaushetkellä!

Tytär pyysi hiukan tavanomaista isompaa pussukkaa, jossa olisi oranssia ja sinistä, mutta tästä taisi tulla vähän turhankin iso. Niin siis kuinka iso?

En valitettavasti pysty kertomaan pussukan strategisia mittoja, sillä unohdin mitata sen ennen kuin se lähti uuteen kotiinsa.

Selvää kuitenkin on, että ”Äiti, kato!” -pussukka on Avoin-mallistoa.

Tähän vetoketjupussukkaan liittyy toinenkin tarina. Tytär ja Mies olivat lähteneet keskustaan, ja minä päätin käyttää aurinkoisen tuokion hyväkseni ja ottaa pussukasta valmistujaiskuvat. Koska pihalla ei ole hyvää kuvauspaikkaa eikä sinne talvisin paista juuri aurinkokaan, päätin mennä taas läheiselle metsälämpäreelle. Otin ylleni fleecevuorisen takin, näpsäytin uuden ovemme uuden lukon asentoon, jossa se ei mene lukkoon, suljin oven ja laskeuduin raput pihaan. Muistin saman tien, että tarvitsisin pussukkaan vähän täytettä ja palasin takaisin kuistille.

Mitä?!?! OVI OLI LUKOSSA!

Toinen ja kolmaskin ovi olivat lukossa. Vara-avainta ei ole missään jemmassa vielä, joten en todellakaan päässyt sisään.

No, onneksi yllä oli takki ja taskussa käsineet. Laitoin perheelle viestiä ja he olivatkin lähdössä takaisin päin. Menin metsälämpäreelle ottamaan kuvat ja pääsin vielä naapuriin odottamaan lämpimässä, kunnes ovet jälleen aukenivat minulle.

Äiti, kato! -tilkkupussukka oli kyllä 26. viime vuonna ompelemani pussukka, vaikka eilisessä yhteenvedossa lukema oli yhden pienempi.

En nyt kuitenkaan lähde korjaamaan laskelmiani – yksi sinne tai tänne ei tunnu missään.

Millainenkohan on ensimmäinen TÄNÄ vuonna valmistuva tilkkutyöni?!? Aika näyttää, mutta veikkaan, että jotain valmistuu aika pian.

säästä.

Monella on joululahjat jo hankittuina ja rahaa on mennyt sen verran, että säästäminen alkaa tuntua tarpeelliselta. Siksipä on hyvä päivä tutustua kuuteen vinkkiin, jotka liittyvät säästämiseen.

1. Säästä vaivojasi ja käytä ylimääräiset blokit tilkkutyösi taustakappaleessa. Ehkä tämä on outo valinta ykkösvinkiksi, sillä tehän tietenkin osaatte laskea toisin kuin minä! Minulta jää laskuvirheitteni takia melkein jokaisessa projektissa käteen yksi tai useampia blokkeja.

Ompelin esimerkiksi Piiri pieni pyörii -tilkkupeiton, johon tuli yhteensä 30 isoa blokkia, ja käteen jäi kolme ylimääräistä. Luulisi sitä aikuisen osaavan laskea 30:een! Ylimääräiset sopivat tietenkin taustakappaleeseen, jonka rakensin taas useista eri kankaista.

2. Ompele bonusblokkeja. Kun mihin tahansa blokkiin ommellaan eri värinen kulma neliöstä, niin yhdellä lisäsaumalla välttää kangashaaskun ja saa itselleen bonus-kolmio-neliöblokin. Lentävä hanhi -blokki on ehkä tyypillisin bonusblokin lähde, ja selitän asian juurta jaksaen Lentävä hanhi -tilkkublokkiohjekirjoituksessani.

Bonusblokeista voi sitten valmistaa vaikka tilkkupussukan, esimerkiksi tämän Merenneito-pussukan tapaisen:

3. Säästä pilalle menneet tai väärin ommellut blokit ja koeblokit. Esimerkiksi Tuulen viemää -tilkkupeittoa aloittaessani ompelin ensin useampia koeblokkeja. Ompelun aikana tein lisäksi jokusia oudosti virheellisiä blokkeja. Valmiin peiton taustakappaleessa ne kaikki kuitenkin toimivat tosi hyvin!

4. Ompele ketjussa. Lankaa säästyy, ja parhaassa tapauksessa - Bonnie K. Hunterin ”Leaders and Enders” -menetelmällä säästät lisäksi aikaa, kun pieniä blokkeja syntyy varsinaisen työn lomassa vähän kuin itsestään!

Bonnie kertoo englanninkielisessä blogissaan, miten keksi Leaders and Endersit. Aluksi hän käytti ”thread bunnyä” (lankapupua!) eli pientä, ylimääräistä kangaspalaa saumoja aloittaessaan ja lopettaessaan, mutta häntä rupesi harmittamaan palan pois heittäminen – vaikka hän sitä ennen ompelikin palalle monen monta sauman alkua.

5. Hirveällä tavalla pilalle menneet kokeilutkin voi säästää. Ja jos jokin tilkkupinta on aivan kamala, siitä voi leikata paloja toiseen pintaan, joka puolestaan voi olla kivakin.

Osallistuin tilkkukilta Syyringin Luovan konekirjonnan kurssille vuonna 2009. Muut kiltalaiset tekivät kurssilla vaikka mitä hienoja töitä, mutta minä sain aikaan vain aivan kamalat päkäleet - esimerkiksi tällaisen:

Luulin, että saisin sentään jotain aikaiseksi, koska osaan vähän piirtää, mutta en vain onnistunut. Tuo juttu ei selkeästi ollut minua varten.

Mutta säästin! Säästin tekeleeni ja lopulta tajusin pelastaa siitä sen, mitä pelastettavissa oli, niin kuin kerron tässä blogikirjoituksessani.

Vaikka itse sanonkin, tässä tapahtui suunnilleen rääsystä rikkauteen-saaga.

6. Säästä kaapissa kamalaksi muuttunut kangas, mutta pane se kiertoon. Toisen roska on nimittäin toisen aarre! Meillä tilkkukilta Syyrinki on järjestänyt muutaman ”Kamalin kangas” -teemaisen kiltaillan, jossa toisaalta kauhistellaan merkillisiä kuvioita ja/tai väriyhdistelmiä, toisaalta ihmetellään, miksi upea kangas on jonkun toisen mielestä kamala.

Eikö ole kummallista, että kangas välillä tosiaan muuttuu kaapissa kamalaksi? Ostaessa se on saattanut olla kiva tai nyt vähintäänkin ok, mutta tänään se näyttää vastenmieliseltä! Miten voi olla?!

Tilkkuystäväni Irja oli varmaankin ostanut suklaakonvehdein kuvioitua, oikein kullalla koristeltua kangasta, mutta niin vain oli sillekin palalle käynyt, että oli muuttunut kivasta kamalaksi. Minulle kangas sen sijaan kävi pienenä annoksena. Ompelin siitä tietenkin pussukan. Saanko esitellä: Maitosuklaa-tilkkupussukka:

Maitosuklaa-pussukka on aika pieni:

• Leveys ylhäältä noin 16 cm 
• Korkeus noin 13,5 cm 
• Pohjan leveys noin 3,5 cm. 

Pussukka avautuu isosti, joten se on Avoin-mallistoa.

Ompelin Maitosuklaa-pussukan nyt joulun alla, ja kuviointi tuntuikin sopivan hyvin juuri tähän vuodenaikaan. Valitsin sille teemaan sopivasti joulahtavasti kuvioidun vuorikankaankin:

Sain muuten Syyringin ”Kamalat kankaat” -illasta muutakin kotiin vietävää, plus oman räikeän joulukankaani takaisin – se ei kelvannut kenellekään, pahus vieköön! Mutta panen sen säästöön ja kokeilen toisella kertaa, olisiko se sittenkin jonkun silmään söpö.

nimeä.

Joulukalenterin kolmastoista luukku kehottaa nimeämään tilkkutyöt ja antaa kaksi muuta vinkkiä nimiin liittyen – yhteensä siis kolme vinkkiä.

1. Anna ainakin isommille töillesi nimi. Tilkkutyö on teos samaan tapaan kuin maalaus tai veistos. Se kannattaa signeerata. Tilkkutyölle kannattaa myös antaa nimi. Olet leikannut, ommellut ja tikannut kymmenien tuntien ajan. Arvosta kättesi työtä ja anna tilkkutyöllesi nimi!

Nimeämiseen on erinomainen syy. Ellei jollekin asialle ei ole nimeä tai nimitystä, siitä ei voi puhua eikä kirjoittaa. Jos siis ompelet tilkkupeiton, mutta jätät sen nimettömäksi, et voi puhua siitä! Jos puheessa joudut viittaamaan siihen, joudut käyttämään ilmaisuja ”se sinisävyinen peitto” tai ”vaalea hirsimökkipeitto”. Joudut käyttämään nimitystä, joka ei ole nimi. (Omat työni olisivat melkein kaikki ”se monivärinen peitto”.)

2. Muista lisätä työhösi nimilappu. Vaikka et keksisi työllesi nimeä, kirjoita ainakin oma nimesi ja työn valmistumisvuosi kangaslappuselle, jonka ompelet tilkkutyösi taustapuolelle.

3. Kiinnitä nimilappusi kunnolla. Nimilapun voi toki kiinnittää työhön aivan viimeiseksi, mutta harkitse myös sitä, että kiinnität nimilapun ennen kuin tikkaat työn. Nimilapun yli kannattaa tikata erityisesti silloin, kun tilkkutyö saattaa päätyä näyttelyyn tai kilpailuun. On aina olemassa mahdollisuus (vaikkakin hyvin pieni), että joku epärehellinen yrittää omia työn nimiinsä. Kun nimilappu on kunnolla kiinnitetty ja tilkkutyön tikkaukset kulkevat sen päältä, lappua on vaikea tai mahdoton irrottaa huomaamatta.

Vinkkien lisäksi jaan tänään tiedot uusimmasta valmistuneesta tilkkutyöstäni. Viimeistelin medaljonkityyppisen, 90 cm x 90 cm kokoisen tilkkutyöni muutama päivä sitten ja annoin sille nimen ”Sammakkoprinssi”.

Minulla ei ollut mitään nimi-ideaa laskiessani työn lattialle iltasella. Seuraavana aamuna osoitin sitä Miehelle, joka sanoi: ”Mulle tulee tosta mieleen yksi Princen levynkansi”. Ohikiitävän hetken ajan mietin, että selvitän kyseisen levynkannen ja otan nimen siitä, mutta sitten katseeni osui sammakkoneliöön, ja nimi oli siinä. Sammakko ja Prince.

Minulla sattui vielä olemaan juuri aiheeseen sopiva, valmiiksi painettu nimilappu. Siinä on kruunun kuva:

Tietysti olisin voinut valita nimeksi myös Pöllöprinssi:

lumihiutale.

Medaljonkityön tikkaaminen ei siis huvita. Sen sijaan inspiroiduin ompelemaan lumihiutalekuvioista tilkkupintaa. Kuvion on suunnitellut Modern Handcraftin Nicole, ja hän organisoi myös Instagramissä suositun ”ommellaan yhdessä” -aktiviteetin. Mitä useampia lumihiutaleversioita näin, sen innokkaammin halusin itsekin ommella sellaisen.

Olisin voinut ommella pinnan katsomalla kuvista mallia, mutta halusin olla suunnittelijalle reilu. Ostin hänen Snowflake Quilt -pdf-kaavansa, ja nyt voin jakaa työni kuvia hyvällä omallatunnolla.

Koska aloitin työni ennen kuin minulla oli oikea ohje, päätin toteuttaa työn senttimitoilla. Laskin, että 10 cm x 10 cm kokoisista neliöistä tulisi sopivan mittainen peitto.

Leikkasin sitten valtavan määrän neliöitä joulukankaistani, joita minulle on kertynyt hämmentävän paljon. Valitsin tummia kankaita, joista ompelisin tarvittavat kolmio-neliöt. Taas minulle oli hyötyä Bloc-loc-viivaimestani, jonka ostin tänä vuonna luullen, ettei sitä ehkä tulisi käytettyä. Kyllä tuli hyvä mieli!

Leikkuurupeaman jälkeen pintaa alkoi syntyä yllättävän nopeasti:

Silitin osat ja asettelin lattialle ihailtavaksi. Tässä vaiheessa paloja oli kolme, jotka piti yhdistää.

Sitten seurasikin taas minulle niin tyypillinen tilkkumoka. Käänsin paloja vahingossa ja ompelin viimeisen yhdistyssauman ihan vääriin reunoihin:

Harmin paikka, että ehdin jo myös SILITTÄÄ ompelemani väärän sauman. Tällainen asemointi ei toimisi edes, vaikka päättäisin ommella lumihiutaleeni viereen toisen. Ei auttanut kuin purkaa ja ommella sauma uudelleen. Onneksi kahvi oli juuri valmista ja tuskastumiseni ehti laantua kahvinjuonnin aikana.

Kyllä kannatti korjata! Näyttää lumihiutaleelta!

Jatkoin sommittelua ja osien ompelemista.

Lumihiutaleeni alkuvaiheista ei pystynyt päättelemään koko ideaani eli sitä, että työn vasemmassa reunassa ja yläosassa tulisi esiintymään muitakin kuin punaisia ja tummia joulukankaita.

Kun saan seuraavat osat kokoon, pystyn tarkastelemaan, pitääkö joihinkin alempien kerrosten osiin lisätä vähän värikkyyttä. Sommittelulattia ei ole kaikkiin tarkoituksiin maailman paras!

tilkkupeittoni uudessa kodissa.

Minulta kysytään usein, missä oikein säilytän kaikkia valmistamiani tilkkuesineitä. Pussukkatehtaani toimii tehokkaasti, ja teen monta tilkkupeittoa vuodessa.

Onneksi tilkkupeitotkaan eivät vie paljon tilaa! Yllättävän monta peittoa voi taitella vierassängyn jalkopäähän ilman että pino näyttää oudolta. Sohvien ja tuolien selkä- ja käsinojillekin peittoja voi asetella. Yksi peitto voi olla päiväpeitteenä ja toisen voi laskostaa jalkopäähän.

Olen silti aina iloinen, kun ompelemani tilkkupeitto pääsee oikeaan kotiin eikä joudu enää olemaan minulla vain säilössä. Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitolle kävi näin iloisesti!

Tässä se odottaa jännittyneenä, että pääsisi tutustumaan uuteen omistajaansa:

Ja tässä peitto venyttelee matkansa jälkeen ystäviemme Tuijan ja Keijon kotona.

Ystäväni löysi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton Instagram-päivityksestäni. Siellä oli käynnissä taustakappaleet-teema, johon jaoin kuvan juuri tämän peiton takakappaleesta. Se on tällainen:

Jaoin myös kuvan peiton paraatipuolesta, josta Tuija piti kovasti.

Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitto valmistui heinäkuussa 2016 viettäessäni rauhallista mökkielämää.

Johan nyt on markkinat!

Sain juuri äsken valmiiksi karkkivärisistä Boys’ Nonsense -blokeista ompelemani tilkkupeiton, joka sai nimekseen Johan nyt on markkinat.

Olen ommellut tilkkublokit paperiompeluna. Käytin taittelutekniikkaa, jossa kaavapaperin voi käyttää monta kertaa. Opin tekniikan, kun tein tilkkuystäväni Arjan kanssa Tilkkuyhdistyksen ohjekokoelmaan videota.

Blokit valmistuivat hitaasti, mutta silti tein niitä vahingossa liikaa. Tai sitten laskin jotenkin väärin, montako blokkia aioinkaan tilkkupeittoon käyttää. Sijoitin ylimääräiset blokit tilkkupeiton taustakappaleeseen:

Kivat, tikatut kiehkurat näkyvät taustapuolella hyvin. Töölön Tilkkupajan Soile auttoi minua valitsemaan peittoon sellaisen kuvion, joka ei häiritsisi tilkkupinnan kirjavuutta ja tikkasi sen jälkeen peittoni kauniiksi. Tykkään!

Ompelin näköjään ensimmäiset näistä tilkkublokeista melkein päivälleen vuosi sitten, kesäkuussa 2018.

Nimilappu ei perinteisessä mielessä soinnu taustakappaleen kukkakankaaseen, mutta jollain tavalla pidän yhdistelmästä. Ompelin nimilapun kiinni niin, että se jäi reilusti irti reunakantista. Kiinnityspistot ovat näkymättömät, mutta lisäsin vaalean alueen ympärille näkyvän tikkauksen.

Kysyin Instagram-yhteisöltä nimi-ideoita peitolleni. Sain vaikka kuinka monta hienoa ehdotusta, joita eilen pähkäilin. Nimenhän on pakko olla valmiina ennen kuin nimilapun voi ommella kiinni!

Nimiehdotuksista minua sattui inspiroimaan @treadle_and_twine -käyttäjän kommentti. Hän sanoi tilkkutyöni tuovan hänen mieleensä paikkakuntansa vuotuiset maalaismarkkinat. Hän kertoi näkevänsä siellä paitsi kotiteollisuustuotteita, myös hattaroita ja syksyn kukkia. Maalaismarkkinoiden sijaan mieleeni putkahti huudahdus ”Johan nyt on markkinat!” Se sopii tilkkutyöni nimeksi, sillä olen itsekin ällistynyt työn värikkyydestä.

Johan nyt on markkinat -tilkkupeitto on kooltaan noin 154 cm x 198 cm (noin 61” x 78”).

Johan nyt on markkinat -peittoa ei voinut kuvata nurmikolla, joka oli juuri leikattu. (Itse asiassa nurmivastaava käytteli ruohonleikkuria samaan aikaan kun minä kuvasin peittoa.) Peiton siistiminen ruohonpätkistä olisi käynyt liian työlääksi. Asettelin peiton sen sijaan taiteellisesti betonirappusillemme. Näin se ryöppyää:

Koska en voinut levittää Johan nyt on markkinat -tilkkupeittoani nurmikolle, en saanut siitä kokokuvaa. Sen reunakanteista ei siis saa oikein käsitystä. Tästä kuvasta kuitenkin näkee, että käytin kahta erilaista kanttauskangasta.

Nurkat onnistuivat riittävän hyvin, joten otin niistäkin kuvan.

Tähän asentoon Johan nyt on markkinat -tilkkupeitto taitaa toistaiseksi jäädä:

Peitolla ei nimittäin ole vielä tiedettyä omistajaa. Siirrän sen pinoon muiden valmiiden peittojen kanssa ja toivon, että lopulta aika tavaran kaupitsee. Saatan myös käytellä sitä varovasti itse.

kirjavuus.

Karkkivärisistä blokeista ompelemani ja Soilen jo tikkaamakin tilkkupeitto on tasoitettu ja vain nimi, nimilappu ja kanttaus puuttuvat. Projekti seisoo.

Käpylä-tilkkublokkeja en ole ommellut viikkoon. Scrap Crazy -mallineella toteuttamani tilkkupinta on edelleen ilman taustakappaletta, eivätkä kukkakuviotkaan ole edenneet. Puhumattakaan vanhemmista keskeneräisistä.

Mitäkö olen tehnyt sen sijaan? Olen käynyt töissä, työmatkalla ja sitten olen taas ommellut yhteen minipieniä jäännöspaloja. Ne inspiroivat minua! Sain ommelluksi sen verran isot palat, että pystyin valmistamaan yhden erittäin kirjavan vetoketjupussukan. Annoin tälle nimen Kirjavuus.

Tilkkupinnoissa on enimmäkseen paloja, jotka ovat jääneet yli Käpylä-blokeista. Olen tietenkin käyttänyt vain niitä aivan pienimpiä jäännöspaloja. Minulla on toki isompiakin tilkkuja, mutta säästelen niitä mielessäni johonkin tärkeämpään. Mitä se mahtaa olla?

Palataan hiukan ajassa taaksepäin. Tällaisista paloista lähdin liikkeelle:

Täydensin pieniä palojani parilla isommalla palalla – pohjaa varten leikkasin violettia kangasta, koska olin jo valinnut projektiini violetin vetoketjun. Tikkasin kumpaankin pintaan kaksi spiraalia.

Jos haluat kokeilla spiraalitikkausta, olen kirjoittanut siitä ohjeitakin. Näin tikkaan yhden spiraalin ja näin tikkaan useamman spiraalin.

Kirjavuus-pussukan toisella puolella on myös pari tilkkua, jotka nappasin mukaan anteliaan tilkkuystäväni Kikin tilkkulaatikosta. Hän oli tuonut Kässäfestarit-tapahtumaan tilkkuja sitä varten, että uudet harrastajat voisivat kokeilla tilkkutyön tekemistä. Onneksi tilkkuja riitti meille vanhoillekin harrastajille.

Kirjavuus-pussukan tilkkupinnat on tikattu ohuehkoon tikkausvanuun, jota on jäänyt yli jostain tilkkupeittoprojektista. Vanun alla on vielä pala vanhaa pussilakanaa.

Oli muuten vaikea keksiä nimi tälle uutuudelle. Koska tilkkupintoihin on käytetty kaikkia käsiin osuneita paloja, ajattelin ensin nimeksi ”Pappilan hätävara,” joka kootaan samaan tyyliin. Totesin nimityksen kuitenkin liian alentavaksi.

Seuraavaksi makustelin kesäaiheisia nimiä, mutta sanana kesä on kyllä niin nähty. Olen käyttänyt esimerkiksi nimet ”Kesäunia,” ”No, onkos tullut kesä,” ”Hellekesä,” ”Jäätelökesä,” ja jopa sellaisen nimen kuin ”Keltaisen kissan farkkukesä”. Kukkiakin rupesin sovittelemaan nimeen, mutta onneksi sentään tajusin miettiä pussukan väritystä. Se on kirjava, joten nimi oli siinä.

Leikkasin poikkeuksellisesti vuorikappaleet yhdestä kankaasta!

Vetoketju avautuu kunnolla, joten Kirjavuus-pussukkani on Avoin-mallistoa.

Violetit osuudet sattuivat sopivasti pussukan pohjan kohdalle.

Ompelin Kirjavuus-vetoketjupussukkaan pitkähkön kantolenksun, joten se on myös Street-mallistoa. Olen muuten viimein oppinut melko luotettavasti järkeilemään, kumpaan reunaan lenksu kannattaa kiinnittää. Mietin, että jos pussukkaa kantaa ranteessa, vetoketjun vetimen kannattaa olla lenksureunassa. Muuten pussukan joutuu avaamaan hankalasti, ranteesta katsottuna kauempaa.

Kirjavuus-pussukan mitat ovat seuraavanlaiset:

• Leveys ylhäältä noin 22,5 cm
• Korkeus noin 15 cm
• Pohjan leveys noin 6 cm.

Viimeisessä kuvassa ei näy Tilkunviilaaja-kylttiä, koska asettelin pussukan juhannusruusupensaan oksille.

Toivottavasti tekin olette nauttineet kauniista kesäpäivistä!