värikäs ja iloinen tilkkupeitto.

Ompelin söpön tilkkupeiton, johon käytin lähes yksinomaan nättejä kankaita. Aloitin projektin kesäkuun puolivälissä, ja nyt olen ottanut valmistujaiskuvatkin tästä Chartres-tilkkupeitosta.

Teitä ehkä kiinnostaa, miksi peittoni sai juuri nimen Chartres. Pohdin kyllä hetken, että olisin keksinyt nimen, joka olisi perustunut peiton innoittaneeseen teokseen. Soilen ompelema ihana esikuvapeitto on nimeltään Erica, ja olisihan siihen voinut viitata. En kuitenkaan keksinyt oikein mitään inspiroitunutta.

Olin jo antamassa tälle nimen Entten tentten, joka sentään olisi alkanut samalla alkukirjaimella, kun huomasin yhdeksän neliön blokkien tuovan mieleen katedraalin ikkunat.

Teimme perheen ja ystäväpariskunnan kanssa Ranskan-matkan kesällä 2023, ja sinä aikana näimme yhden jos toisenkin katedraalin. Chartresissa yövyimme peräti katedraalin naapurissa. Löysin kuvan, jossa lasimaalaukset hohtavat, ja Chartres-tilkkupeiton keskiosassa on sentään hieman samaa näköä, eikö vain?

Satuimme olemaan paikalla valofestivaalin aikana ja näimme katedraalin vaikka minkä värisenä, ihan niin kuin minun blokkini ovat vaikka minkä värisiä.

Nyt tuntuu, että keksin peitolleni osuvan nimen.

Sitten asiaan. Jaan muutaman kuvan peiton tekovaiheista. Noin kuukausi sitten näytin kuvia blokeista, ja nyt näette, miten tieteellisesti tätä sommittelin.

Aloitin vasemmasta alanurkasta ja ladoin kerrallaan aina yhden vinorivin sopivalta näyttäviä blokkeja valmiiksi ompelemista varten. Päihin tuli kolmiot ja blokkien väliin vaaleat neliöt.

Alariveissä oli tummimpia blokkeja. Yhteen kohtaan kerääntyi vähän enemmän punaisia ja viereen keltainen läikkä. Suurin osa vaaleimmista blokeista osui yläreunan lähelle, mutta näein kuvasta, että joukkoon eksyi yksi yllättävän tumma blokki.

Minä en sommittele tarkasti enkä juuri suunnittele sommitelmiani, mutta sentään valitsen mahdolliset kehyskankaat ja aina myös reunakantit huolella.

Tällä kertaa en tahtonut millään löytää oikeaa kehyskangasta. Seuraavan kuvan kaksi kangasta eivät nyt ainakaan, eivätkä näiden jälkeiset kokeilut myöskään. Etsin jokaisen varastoni kankaan, jota olisi saattanut olla tarpeeksi. Mikään ei sopinut.

Löysin sentään blokkialueen ympärille tulleen kapean kehyksen kankaan, mutta leveämpää kehystä ei löytynyt. Jouduin siis turvautumaan Tilkkunen-kangaskauppaan. Olin sielläkin vaikeuksissa, sillä minulla ei ollut kunnollista etukäteismielikuvaa. Tiesin vain, että tunnistaisin sopivan kankaan sen nähdessäni.

Lopulta ostin kahta eri kangasta, jotta voisin vielä sovitella niitä rauhassa kotona.

Päädyin lopulta iloiseen ja hauskaan kalakuosiin. Vaikka kuinka monen IG-ihmisen mielestä työni olisi ollut parempi ilman kehystä. Ehkä niinkin, mutta se olisi ollut tosi pieni! Enkä halunnut ommella enempää näitä blokkeja – enkä varsinkaan ommella isompaa pintaa kokoon!

Tästä kuvasta näkee, että tilkkutyö on tikkaamattomana hengetön. (Eikä tämän kehystä ole vielä edes silitetty, joten pinta ei siksikään näytä sellaiselta kuin sen pitäisi.)

Pinnassa on paljon kivoja blokkeja, mutta tästä puuttuu tilkkupeiton olemus.

Sen sijaan tikkauksen jälkeen tilkkutyö näyttää kunnolliselta! Tässä työni on vielä tasoittamaton ja kanttaamaton, ja piilottelen sen keskeneräisiä osia, etteivät ne näy kuvassa:

Ihanan tikkauksen toteutti jälleen Soile Töölön tilkkupajasta. Ostin häneltä myös kauniin, satiininhohtoisen takakankaan, ja tällä puolella tikkauskuvio erottuu vielä paremmin:

Chartres on seitsemäs tänä vuonna valmiiksi saamani tilkkupeitto ja se on kooltaan noin 156 cm x 193 cm. Otin sen mukaan viime viikonlopun pyöräretkelle, jonka tein Miehen kanssa tuulisessa ja koleassa säässä. Olin toivonut saavani kuviin syksyisiä värejä ja aurinkoa, mutta taivas pysyi pilvisenä aina kun pysähdyimme kuvaamaan.

Pilvipeite ei ollut kovin paksu, joten valoa oli kuitenkin aika hyvin. Ja tuulen ansiosta sain näinkin hauskan kuvan: lentävä tilkkupeitto!

Tässä aurinko melkein paistoi. Tykkään blokeistani tosi paljon!

Viimeinen pysähdys. Odotimme minuuttikaupalla, että aurinko olisi näyttäytynyt. Pilvet liikkuivat vauhdilla ja aurinko oli tosi lähellä tulla esiin, mutta minun tuli lopulta niin vilu, että luovutin. Otin kuvat, taittelin peiton takaisin sivulaukkuun ja nousimme pyörille. Sata metriä ajettuamme huomasin, että aurinko paistoi oikein kunnolla, mutta en silti pysähtynyt.

Aurinko olisi kuitenkin mennyt heti takaisin pilveen, jos olisinkin pysähtynyt.

Ihan kiva kuva tästä silti tuli, eikö vain?! Syksyinen, mutta ei synkkä.