Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyövälineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyövälineet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. joulukuuta 2018

scrap crazy.

Vähänkö olen ylpeä itsestäni, että olen ottanut ostamani tilkkuvälineen käyttöön suunnilleen heti?! Ostin elokuussa Scrap Crazy -mallineen, lähinnä tiettyjen tilkkukurssilaisten heksagon-muunnelmatöiden innoittamana. Esimerkiksi Tiinatei on ommellut juuri tuollaisen heksagon-tyyppisen tilkkutyön.

(Ostin myös toisen kaavan, johon en ole vielä katsonut tarkemmin, vaikka se on käynyt muutaman kerran mielessä. On ollut kaikkea muuta.)


Heksagon-tyyppisen pinnan tekeminen tuntui vaativan niin paljon aivotoimintaa, että kokeilin sen sijaan crazy-blokkia. Leikkasin palat todellisista jäännöstilkuista ja totesin tilkkujeni olevan yleensä pienempiä kuin malline vaatisi.



Joutuisin siis toteuttamaan tämän scrappy-tyyppisen työn pitkistä kankaista, en jäännöspaloista. Mutta mistä kankaista?

Onneksi muistin kaapissa viruvan pinon yksivärisiä Kona-puuvilloja.


Kun vielä olin piipahtanut oululaisessa PeeKaa-kangaskaupassa ja löytänyt sieltä Valori Wellsin kuviokangaspakkauksen, kreisiblokkeja alkoi syntyä.


Vaikka projekti kirvoitti minussa ristiriitaisia tunteita, ompelin sinnikkäästi. Kun minulla oli valmiina 150 blokkia, jaoin ne kolmeen pinoon: vaaleat, keskiväriset ja tummat. Jaottelu sujui aivan puolueellisesti fiilispohjalta. Ellen ihan varmasti osannut heti päättää, minkälaisesta tummuusasteesta oli kyse, siristin silmiäni ja päätin sen jälkeen.

Sitten ladoin blokit tiettyyn rytmiin, mutta satunnaiseen järjestykseen. Aloitin kuitenkin vaaleasta pinosta, jonka latelin tilkkupinnan ”yläpäähän”. Kun vaaleat blokit loppuivat, jatkoin keskivärisillä ja niin edelleen. Kuvassa peiton ”yläpäätä”.


Rakentelin tilkkupinnan sommittelulattialle, johon se mahtui juuri ja juuri. Meillä olikin vähän aikaa makuuhuoneessa tällainen erikoinen ”matto”.

Poissaollessani kissa järjesteli blokkeja mieluisampaan järjestykseen. Sillä ja minulla on niin erilainen visio.


Koska pienistä blokeista koostuva matto oli kaikkien mielestä hankala, ompelin blokit mahdollisimman nopeasti kokoon. Ensin ompelin rivit, pinosin ne järjestyksessä ja siirsin syrjään. Ajattelin, että joulun jälkeen sitten palaisin asiaan.

Tänä vuonna minulla olikin joulun alla sen verran aikaa, että ehdin ommella rivitkin yhteen! Pääsin valoisaan aikaan vielä ulos ottamaan tilkkupinnasta kuvaa!

Olenko nyt innostuneempi projektistani? No, ainakin olen saanut laadukkaat Kona-puuvillani käyttöön. Olen lisäksi käyttänyt Scrap Crazy -mallinettani. Hankintani eivät ole lopullisesti jääneet kaapin täytteeksi.

Projekti on ollut myös erilainen kuin projektini yleensä. Vaihtelua! Värien puolesta päädyin reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle: en ole ihastunut läheskään kaikkiin peitossa esiintyviin väreihin, ja toisaalta blokeissa on valtavia, yksivärisiä alueita.

Lopputulos on mielenkiintoisella tavalla yhtaikaa rytmikäs ja satunnainen. Onnittelen itseäni lisäksi siitä, että tajusin ommella mukaan nuo kolme Mikki Hiiri -kuvioista palaa. Ne tuovat koko tilkkutyöhön vähän jujua.

Tilkkupinta on nyt kääräisty nyytiksi ja se odottaa kaapissa, että ompelisin sille taustakappaleen. Näyttää uhkaavasti siltä, että alkuvuonna valmistuu lyhyessä ajassa kaksi tilkkupeittoa – siis jos pystyn pakottamaan itseni taustakappaleiden ompelupuuhiin! Tämän lisäksi nimittäin raidallinen hirsimökkipeitto odottaa takakangasta.

perjantai 21. joulukuuta 2018

liukuminen.

Lumiseen aikaan liukuminen on ajankohtaista ja asiallista, samalla hauskaa. Muistan, miten vauhdikkaasti pulkalla liu’uin, kun Tytär oli pieni. Välillä vähän pelotti.

Liukuminen EI sen sijaan ole asiallista tilkkukangasta leikatessa. Että on ärsyttävää, kun viivain liukuu vähän juuri siinä vaiheessa, kun on melkein saanut kaitaleen leikkuroitua! Sileät, hienot viivaimet varsinkin ovat oikeita pettureita.

Nyt muistankin ikäväkseni merkillisen viivaimeni, joka oli paitsi petollinen ja kavalasti liukuva, myös omituisesti merkitty! Olen kuvaillut sitä tässä kirjoituksessani vuodelta 2013. Ihmeellinen keksintö! En ole pystynyt ratkaisemaan sen arvoitusta. Miksi sellainen oli tehty?

Samalla kertaa taisin ostaa sekä tuon väärin mittaluvuin varustetun, maailman liukkaimman viivaimen että myös pyöröleikkurin terän, joka ei leikannut! (Ostin vahingossa nuuttausterän eli sellaisen, jolla painetaan pahviin suora viiva helpompaa ja tarkempaa taittamista varten.)

Toisaalta ostosteni mukana oli myös Fiskarsin leikkuualusta, joka on tänä päivänäkin kuin uusi! Voitte uskoa, että olen näiden viiden vuoden aikana käyttänyt sitä paljon, ja se vain kestää.

No, liukuminen kuuluu kuitenkin olennaisena osana minun tilkkutekemiseeni. Sommittelen tilkkupintani mieluusti niin, että värit liukuvat alareunan tummista yläreunan vaaleisiin. Jackpot-peitossa liukuvat sekä taustan väritys että ympyröiden värit.


Sävyjen liu’utus taasen onnistui Tyttären tilaamassa työssä, joka sai nimen Ethän minua unhoita.


Ethän minua unhoita -peitto olisi vielä hienompi, jos olisin keksinyt mallin itse, mutta en keksinyt. Tytär näki kuvan Pomada-blogin pitäjän, Saijan tekemästä Väre-tilkkupeitosta ja pyysi samanlaista peittoa itselleen. Joskus täytyy tehdä sellaisiakin tilaustöitä, näemmä!

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

pyöröleikkuri.

Tänään päivän sana on pyöröleikkuri. Näin joskus Facebookissa kysymyksen ”Onko pyöröleikkuri turhake” ja hätkähdin. Ymmärsin pian, että kysyjä pohti pyöröleikkurin käyttöä ennen kaikkea vaateompelussa.

Turhakeko?! Vielä mitä! Tilkkuilijallehan pyöröleikkuri on lähes välttämätön esine! Vain pelkkää English Paper Piecingiä tekevä saattaisi tulla toimeen saksipelillä. Olen kirjoittanut saksista ja leikkureista pari blogikirjoitusta – kerran esimerkiksi annoin "vinkki: aloittelevan tilkkuilijan välineet" kirjoituksessa vastauksen ihmiselle, joka kertoi halustaan tehdä tilkkutöitä, mutta ilmoitti saman tien, ettei aio ostaa leikkuria ja leikkuualustaa.

Palasin aiheeseen vielä tässä Miksi leikkuri, ei sakset –kirjoituksessani.


Pyöröleikkuri valikoitui päivän sanaksi, koska se on sanana niin hauska – tai ainakin sen alkuosa on. Pyörö!


Leikkurin käyttämiseen liittyy riskejä, koska se on niin nopea ja terävä. Onneksi olen välttynyt pahemmilta leikkurionnettomuuksilta (koputan puuta). Sen sijaan kommelluksen olen kokenut. Ostin nimittäin askarteluliikkeestä kerran uuden viivaimen ja leikkuualustan kuluneiden tilalle, ja samalla otin mukaan leikkuriin uuden terän.

Kotona sitten vaihdoin leikkuriini uuden terän, levitin leikkuualustan lattialle (leikkaan kaiken lattialla), sille kankaan, ja rupesin viivaimen avulla leikkaamaan kaitaletta. Siitä ei tullut mitään! Minun oli pakko palata entiseen terään. Olin aikeissa palauttaa kelvottoman terän myymälään, kun joku kommentoi blogiini (tietenkin kirjoitin tuskallisesta tapahtumasta), että olin todennäköisesti ostanutkin nuuttausterän – siis sellaisen terän, jolla pahviin tehdään suora viiva taittamista varten.

Kuulin myös, että uusien terien pakkaukseen liittyy kommellusriski. On mahdollista ostaa pakkaus, jossa on useita teriä. Pyöröterät ovat paitsi teräviä, myös perin ohuita ja niissä on suojaöljy pinnassa. Ellei pidä varaansa, voi tulla ottaneeksi esiin kaksi terää, vaikka luulee käsittelevänsä yhtä. Kun tuollaisen kaksoisterän kiinnittää leikkuriin, leikkuutulos on mielenkiintoinen. Hyvä leikkuureuna – ja kaupanpäälliseksi kapea, narumainen kangassoiro; sellainen alle millin levyinen.

Muistin virkistykseksi: näin leikkaat kangasta pyöröleikkurilla –ohjeeni.

Vielä tuli pyöröleikkurista mieleen kaksi asiaa.

Leikkuri tylsyy, mutta salakavalasti. Sitä vain käyttelee ja käyttelee ja tottuu vähitellen huonompaan ja huonompaan suoritukseen, kunnes lopulta ei pysty enää kunnolla leikkaamaan esimerkiksi kahta päällekkäistä kangasta yhtaikaa. Ja kun vaihtaa leikkuriin tuoreen terän, niin onpa leikkaaminen sata kertaa vaivattomampaa! Siinä vaiheessa miettii aina, että ”seuraavalla kerralla vaihdan terän aikaisemmassa vaiheessa.” (Vaan ei opi ainakaan tämä ihminen.)


Toinen asia on se, että kannattaa olla to-del-la varovainen käyttäessään leikkuria nuppineulojen lähellä. Jos terä yhtään osuu metalliseen neulaan, se tylsyy osumiskohdasta saman tien. Sen jälkeen leikkuri jättää tuolta kohdalta kankaan suunnilleen ehjäksi.

Mitenköhän monta kertaa olen ärsyyntynyt siitä, etteivät leikkaamani kaitaleet irtoakaan, vaan jäävät pienesti kiinni kankaaseen! Hyvässä lykyssä kangaskerrokset siirtyvät siinä tohinassa, eikä niitä tahdo saada leikkuuasentoon takaisin.

Minulle kävi kerran niin, että teloin muutaman kerran käyttämäni terän tuoreeltaan. En raaskinut panna terää vaihtoon, koska olin sen juuri vaihtanut, joten kärsin huonosta leikkuutuloksesta kauan!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

aika kultaa muistot…

…ja aika kultaa myös jostain projektista jääneet tilkut. Kaksi päivää sitten löysin jo unohtaneeni pinon kaikenlaisia paloja, jotka olivat peräisin Massey Ferguson -tilkkupeiton blokeista. Kuvassa vain murto-osa pinosta:


Muistin virkistykseksi pari kuvaa valmiista Massey Ferguson -peitosta. Ompelin sitä kesällä ja syksyllä 2014, mutta sain sen kantatuksi vasta tammikuussa 2015.



Kyllästyin peiton kuosiyhdistelmiin, sillä blokkeja ommellessa syntyi tosi paljon hankalan muotoista jäännöspalaa, jota koetin sittemmin jalostaa edelleen. Tilkkuja tosiaan syntyi mittava määrä! Totesin tässä ”tilkkutyötä” –nimisessä postauksessanikin, etten olisi tilkkuiluhistoriani alkuaikoina tehnyt traktorinjälkikuvioista tilkkublokkia kuin korkeintaan yhden kokeilukappaleen, sillä siitä jäi valtava määrä kangasta haaskuun.

No, nyt kun muistot olivat kultaisia, kehitin taas isoimmille paloille käyttöä. Jäännöspalapinossa oli jäljellä monta kolmiomaista tasoituspalaa. Ompelin nyt ne neliöiksi, silitin ja trimmasin ”kolmio-neliöiksi” käyttäen uutta Bloc Loc –neliöviivaintani. Kylläpä muuten oli mainio työväline! Luulin ostavani sen turhamaisuuttani – täytyyhän tilkkuharrastajalla olla välillä uusia välineitä – mutta olipa superkäytännöllinen tavara!

Osa tilkkupaloista oli niin isoja, että pystyin leikkaamaan niistä kolmen tuuman neliöitä:


Osa jäi pieniksi ja leikkasin niistä joko 23/4 tuuman neliöitä tai 2,5 tuuman neliöitä. (En näe kuvasta enkä muista, kumpia nämä olivat.)


Sain muutaman pussukkakokoisen pinnan valmiiksi, mutta vasta pimeään aikaan. Niistä ei ole vielä kuvia. Olen kyllä ommellut vastaavista tilkkupaloista ainakin yhden pussukan, nimittäin tämän Tyyneys-nimisen.

Näitä sen sijaan ajan ei tarvinnut erityisesti kullata, sillä en ollut ehtinyt kyllästyä Mikki Hiiri -kuosiin, jota myös löytyi varastoistani. Olen saanut palat lahjaksi! Nepä olivat raikkaan näköiset, ja mikä vielä parempaa, ne riittivät juuri sopivasti Scrap Crazy –blokin isoimmaksi palaksi. Mikki Hiiret pääsivät siis mukaan uusimpaan tilkkupintaani:


Täytyy varmaan välillä laskea, montako palaa näitä pitää vielä tehdä, että on peitto koossa.

lauantai 22. syyskuuta 2018

hulluna jäännöspaloihin.

…Vai miten pitäisi kääntää äskettäin ostamani Scrap Crazy –mallineen nimi?


Malline oli jotenkin vain niin houkutteleva, että ostaa täräytin sen, samalla kun ostin sulkakuvioiden kaavat. Aika nopeasti sain myös koeblokin leikatuksi ja ommelluksi:


Blokki ei vakuuttanut minua yhtään! En myöskään heti keksinyt, millaista työtä rupeaisin mallineella värkkäilemään. Sitten tulin ajatelleeksi tuota neljä vuotta kaapissa koristeena virunutta fättäripinoa ja myös kuviollista pinoa, jonka vastikään ostin Oulusta. Pelkistä yksivärisistä ompeleminen ei houkutellut minua, mutta kuviokankaat innostivat minua!

Ensin leikkasin paloja muutamasta kankaasta ja sommittelin niistä blokkeja:


Ompelin palat blokeiksi. Sepä olikin mekaaninen suoritus! Mallineella leikatut palat sopivat toisiinsa tismalleen, eikä blokissa ole yhtään sovitettavaa saumaa. Tekeminen tuntui jopa liian helpolta.


Lisäksi lopputulos ei jotenkin innostanut minua lainkaan. Mahtoiko tämä olla minulle sopiva projekti, vai jättäisinkö kesken?

No, olin leikannut kaikki ensimmäisen erän palat uusista kankaista. Ehkä innostuisin enemmän, jos käyttäisin sekalaisempia kankaita eli jäännöspalavarastojani? Etsin muutamia paloja, jotka kenties sopisivat nippukankaisiin.


Jäännöspaloja ja uusia kankaita sekaisin. Enpä tiedä, onko tämä yhtään sen innostavampi kokonaisuus!


Seuraavaksi olisin mielelläni leikannut vielä lisää jäännöspalapaloja, mutta tulikin tenkkapoo. Vertaa mallineiden kokoa jäännöspaloihini:


Hyvällä tahdollakaan näistä ei saa yhtään lisäpalaa! Jos malline on kehitetty nimenomaan sitä varten, että sillä leikattaisiin jäännöspaloista kivoja blokin osia, niin minulla on vääränlaisia jäännöksiä! Toisten ihmisten projekteista varmaan jää eri verran paloja jäljelle kuin minulla.

Palasin uusien kangasnippujeni pariin ja täydensin valikoimaa parilla muulla kankaalla:


Jatkan sinnikkäästi, vaikka minua edelleen epäilyttää, tuleeko tästä millainenkaan tilkkupinta.


Ehkä onnistun jotenkin maagisesti järjestelemään blokit niin, että lopputulos miellyttää minua.


Näissä kuvissa olen vain latonut palat riveihin satunnaisessa järjestyksessä, mutta saumakuviot aina tietyllä lailla vaihdellen.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

tilkkutyö suunnitteilla? älä tee näin.

Oletko suunnitellut tai haaveillut ompelevasi tilkkupeiton? Ompele ihmeessä, mutta älä tee niin kuin minä tein! Ompelin ensimmäisen oikean tilkkupeittoni noin vuonna 1995 ja tein kolme valtavaa virhettä. Ole viisas ja opi minun tekemisistäni!

Virhe 1. Leikkasin saksilla.

Minä lähdin soitellen sotaan eli leikkasin parisängyn peittooni kaitaleet ja myöhemmin blokit saksipelillä. Mittasin senttimitalla kankaan leveydeltä kaitaleet, piirsin lyijykynän ja viivoittimen avulla leikkuuviivat ja leikkasin. Oi elämän kevät! Tärväsin varmasti 20-kertaisen ajan yhden kaitaleen leikkaamiseen verrattuna leikkuroimiseen.

Kerron tässä blogikirjoituksessani koko onnettoman tarinan.

Älä sinä tyydy saksiin! Tietenkin jos leikkaat peittoosi vain 20-30 isoa neliötä, saksetkin toimivat. Jos kuitenkin olet aikeissa ommella tilkkublokkeja, hanki kunnon välineet, eli leikkuri, viivain ja alusta.


Ellet halua ostaa sellaisia itse, sinulla on pari vaihtoehtoa lainata välineet.

  • Tilkkutyökurssi. Ellei kurssilaisille suoranaisesti tarjota välineitä lainaan, todennäköisesti kurssikaveri voi auttaa.
  • Tilkkukilta. Katso, toimiiko lähelläsi tilkkukilta. Harrastajat auttavat yleensä mielellään tulokkaita. (Tilkkukiltatoimintaan osallistuminen edellyttää Tilkkuyhdistyksen jäsenyyttä, mutta vuosimaksu saattaa olla tilkkutyökurssimaksua alempi.)

Tähdennän vielä: hanki käyttöösi leikkuri, viivain ja alusta. Älä tee saksipelillä. Lue tästä kirjoituksestani, miksi leikkuri on niin paljon parempi kuin sakset.

Virhe 2. En ymmärtänyt kontrastista mitään.

Värivalinnat ja tilkkutyön ulkonäkö ovat mielipidekysymyksiä, mutta yleensä tilkkupeitto on kivamman näköinen, kun siinä on kontrastia eli tumman ja vaalean vaihtelua.

Värien vaihtelu ei riitä – silmä ei havaitse sitä kunnolla. Tasaisen tummuinen tilkkutyö näkyy silmään melko hahmottomana. Esimerkiksi tässä tilkkublokissa on liian vähän kontrastia, eikä blokkikuvio erotu lainkaan:


Vältä yhdistämästä kahta keskiväristä kangasta, jos haluat kuvion erottuvan. Yhdistä keskiväriseen kankaaseen sen sijaan joko vaalea tai tumma kangas.

Ensimmäisessä tilkkupeitossa harmaat välikaitaleet olivatkin liian samaa tummuusastetta kuin blokkien vihreät osuudet, ja valmis peitto on aina ollut mielestäni aika tylsä.


En ymmärtänyt silloin, miksi lopputulos oli minusta niin vaisu, mutta nyt tajuan, että kontrastin puute latisti peiton.

Minä luulin myös pitkään, että eri värien tai yksivärisen ja kuviollisen kankaan vuorottelu riittäisi. Luulin lisäksi keltaisen olevan aina ”vaalea” väri. Tämän luettelon kakkoskohdassa havainnollistan, ettei keltainen todellakaan ole aina vaalea.

Virhe 3. En tikannut tarpeeksi.

Kun tuhertamisen ja ähertämisen jälkeen sain ensimmäisen tilkkupintani valmiiksi silloin vuonna 1995, osasin rakennella tilkkukerrokset ja harsia kerrokset yhteen. Olin myös lukenut sen verran ohjeita, että tiesin periaatteessa voivani tikata niinkin ison työn kotikoneella. Minua kuitenkin pelotti, että pilaisin peittoni, ja siksi valitsin tikkauslangaksi siimamaisen, läpinäkyvän monofilamenttilangan.

(Hankala valinta! Tavallisella tikkauslangalla olisi ollut paljon helpompi ommella.)

Pahemmin menin kuitenkin vikaan siinä, että tikkasin liian vähän. Halusin peitostani ”muhkean ja kuohkean näköisen”. Siksi jätin tikkauksen harvaksi (toinen syy oli tietysti tikkaamisen työläys).

Harvaan tikattu tilkkupeittoni näytti hetken verran kuohkeahkolta ja koholle jääneet tikkaamattomat osuudet hienoilta. Käytössä se kuitenkin litistyi eikä muhkeudesta jäänyt jäljelle mitään. Nykyisiin silmiini se näyttää hiukan väsyneeltä. Jos olisin tikannut sitä enemmän, se olisi varmasti edelleen ryhdikäs.

Onhan selvää, että kun pulleiden, tikkaamattomien osuuksien päällä istuu tai makaa pari kertaa, niin löyhäksi jäänyt kangas rypistyy ja alkaa lopulta pussittaa. Komeus on mennyttä. Ja jos tuollaisen tilkkutyön ripustaa seinälle, painovoima tekee ennen pitkää tehtävänsä ja löyhät kohdat alkavat roikkua.

Tikkausvanu saattaa myös ruveta työntymään tikkaamattomien kohtien läpi. Ilmiön nimi on englanniksi ”bearding” tai ”pilling”. Suuritöiselle Ajatus karkaa kesään -peitolleni on käynyt juuri niin. Kauempaa katsottuna tilkkupeitto näyttää edelleen kivalta:


Mutta! Jätin sen mustanpuhuvat reunat taiteellisesti osin tikkaamatta. Tässä kirjoituksessani kerron reunojen tikkaamisesta.

Tikatut kohdat ovat nyt 8 vuotta peiton valmistumisen jälkeen kyllä siistit, mutta valkoisen tikkausvanun hidut pyrkivät läpi niiden välistä (soikion sisällä näkyvät valkoiset pilkut) ja tikkaamattomat alueet näyttävät siksi epäsiisteiltä.


Jos riittävä tikkaaminen tuntuu vaikealta tavoitteelta, valitse tikkauspalvelu. Anna ammattimaisen tikkaajan - esimerkiksi Töölön Tilkkupajan Soilen - viimeistellä tilkkutyösi kauniiksi. Tilkkupeitosta tulee siisti ja tasainen kummaltakin puolelta!

Tässä olivat kolme virhettäni, joita sinun ei kannata toistaa ommellessasi ensimmäistä tilkkupeittoasi!

torstai 14. joulukuuta 2017

n niin kuin neulakirje.

Tämä on avoin kirje neulojen valmistajille ja pakkaajille. Siis neulakirje – ei neulakirja kuten kuvassa.


(Olen aiemminkin kirjoittanut neulojen mahdottomuudesta. En nyt viittaa siihen, että nuppineula pistää aina, tai ainakin aina välillä, vaan siihen, että ompeluneulat ovat mahdottomia.)

Montakohan neulapakettia olen toiveikkaana ostanut vain pettyäkseni jälleen?

Jos neula on mukavan ohut ja tuntuisi sujahtavan kolminkertaisenkin kankaan läpi vaivatta, siinä on kuitenkin mitättömän pieni silmä. Sellainen, johon saisi pujotetuksi vain hiuksen, jos nimittäin näkisi pujottaa.

Ja jos neulassa on kivan tilava silmä, johon pystyisi pujottamaan jopa KAKSINkertaisen ompelulangan, se on paksu kuin heinäseiväs. Sellaisella neulalla pystyy ompelemaan korkeintaan sideharsoa. (En ompele koskaan mitään sideharsosta.)

Neula-asioista perillä olevat tahot ovat valistaneet minua, että kunnollisia neuloja on. En vain tiedä, millä nimellä sellaisia myydään, tai millaisessa pakkauksessa ne piileskelevät!

Sain kerran kaksi täydellistä neulaa tilkkuystävältäni ja kiltakaveriltani Eijalta. Toinen on ties missä, mutta toinen on yhä tallessa ja varjelenkin sitä kuin silmäterää.


Ihana, käytännöllinen neulani on kuvassa se, jonka silmässä on lanka. Sen vieressä (kuvassa alempana) on neula mallia seiväs. Kuvastakin näkee, miten paksu tuo verrokkineula on alapäästään. Kärjen kyllä juuri ja juuri saa kankaasta läpi, mutta heti sen jälkeen alkaakin tökkiä. Katsokaa myös sen silmää! Hiuksellako pitäisi ommella?! Tuollainen neulansilmä on vitsi!

Nyt tuli mieleen, että miksi ihmeessä edes säilytän tuollaista surkeaa neulaa, ja vielä neulakirjassani..?

Kuvan ylin neula on muuten niin sanottu sokeain neula. Tai näin minulle kerrottiin sitä kutsuttavan. Siihen ei pujoteta lankaa, vaan se tyrkätään yläreunasta läpi. Käytän sitä lankojen päättelyssä ja siihen saa tyrkättyä kolme tai neljäkin lankaa yhtä aikaa. Kätevä! En kuitenkaan osaa varsinaisesti ommella sillä.

Neulalahjoitus on hyvä esimerkki siitä, että tilkkukiltakavereista oli apua. Ellei teillä ole kiltakavereista, kannattaisiko teidänkin liittyä Tilkkuyhdistykseen ja sen jälkeen lyöttäytyä tilkkukiltaan, jos paikkakunnallanne sellainen toimii ja ottaa uusia jäseniä (kaikki eivät esimerkiksi kokoustilanahtauden takia voi ottaa)?

Tilkkuyhdistykseen on helppo liittyä tämän verkkosivun kautta:

www.finnquilt.fi/liity

Vielä neuloihin liittyen, kyselin kiltaillassa tilkkuystäviltäni, miten usein he vaihtavat neulan ompelukoneeseensa. Mehän emme ole sitä lajia ihmisiä, jotka luulevat ompelukoneen neulan kestävän ikuisesti. No, tilkkuystäväni Vappu totesi vaihtavansa neulan aina kun on taas ommellut siksakkia suoraommelpaininjalan kanssa.

perjantai 22. syyskuuta 2017

ompele blokkialusta. sew a mat for your quit blocks.

Reilu kuukausi sitten olin ompelulaneissa eli meitä oli kuusi Instagramissa toisiimme tutustunutta tilkkutyöläistä kokoontuneena yhden meistä kauniiseen ja tilavaan kotiin, ompelemaan tilkkutöitä.

Yksi meistä eli Käsityöläinen-blogin pitäjä Tiukuliina näytti jotain, mikä äkkiseltään vaikutti kantatulta tikkausvanupalalta. ”Käytättekö tekin tällaista,” hän kysyi. Itse olin ainakin hoo moilasena, kun en älynnyt edes, mikä se pala oikein oli.

Tiukuliina selitti. Pala oli blokkialusta. Sille on kätevä esimerkiksi koota blokin eri palat, viedä ompelukoneen viereen ja siitä noukkia palat oikeassa järjestyksessä ommeltaviksi. Palat voi myös latoa ompelun jälkeen alustalle ja kuljettaa silityslaudan tietämille välisilityksiä varten.

Mikä parasta, alustan voi ommella helposti itse. Näin minä tein:

How to sew a mat for your quilt blocks

Leikkasin 40 cm x 40 cm (16” x 16”) palan paksuhkoa laukkuhuopaa ja samankokoisen palan tikkausvanua.

Cut one 40 cm x 40 cm (16” x 16”) piece of thick padded interfacing (the kind that is used in quilted bags) and one piece of regular quilt batting, same size.

Asetin palat päällekkäin. Koska minulla oli silitettävä laukkuhuopa, silitin palat kiinni toisiinsa. Paloja ei välttämättä tarvitse liimailla tai kiinnittää yhteen, mutta se helpottaa seuraavaa vaihetta.

Make a sandwich of the two pieces. If your padded interfacing is iron-on kind, do iron it ontot he piece of batting. It is not necessary to glue or baste the pieces together, but it helps in the next phase.

Heti piti päästä kokeilemaan, toimisiko blokkialustani, vaikken ollut edes viimeistellyt sitä vielä.

This is how my mat looked in this phase:


Viimeistelin alustan ompelemalla siihen reunakantin.

Finish the mat with a binding of your choice and you are done!


Kätevä blokkialustani oli valmis!

Ihmettelen ainoastaan, miksi en ollut tajunnut blokkialustan kätevyyttä aikaisemmin. Nyt tuntuu, etten voisi tulla toimeen ilman!

Before a quilting friend showed me her mat a month ago, I had not heard of such a thing. I had no idea how handy it is! Now I don’t think I would want to quilt without this handy mat for quilt blocks!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

ompelin tilkkupeiton.

Sain pari päivää sitten valmiiksi Bonnie K. Hunterin kivan tilkkublokkiohjeen mukaan toteuttamani tilkkupeiton. Esittelin muutama viikko sitten työtäni, kun se oli vasta tikattu ja vasta nyt sain aikaiseksi tasoittaa työn ja ommella siihen reunakantin.

Mainitsin tikkausta ihanaksi ja jokunen teistä ehkä luuli, että antaisin tilkkutyölle saman nimen (ihana), mutta tällä on kuitenkin ihan toinen nimi. Blokkimalli yhdistetään perinteisesti vuoriin/vuoristoon – mountains – joten tilkkutyöstäni tuli ”On laaksoa, on kukkulaa”.


Ideoimme Syyringin parissa viime kiltaillassa, minkä nimen antaisimme syksyllä avautuvalle näyttelyllemme ja yksi nimiehdotuksista oli juuri tuo, koska näyttely pidetään Taide-Laaksossa eli Laakson sairaalan kahvilatilassa. En ole varma, kuka nimen keksi, mutta ehkä minä.

Näyttelyn nimeksi tuli ”Kesän jatkot,” joten kaikki muut nimet olivat varmasti vapaata riistaa. Niinpä tilkkupeitollani on nyt tuo nimi.

Harvinaista kyllä, tilkkupeiton taustapuoli on yhtä ja samaa kangasta. Martha Negleyn suunnittelema kesäinen kuosi on hehkeänä kontrastina pihalumelle.


Olen tosi iloinen, että toteutin tilkkupeiton näistä hauskoista tilkkublokeista! Minulla oli tämä malli pitkään toiveiden tynnyrissä ja nyt vihdoin sain tartutuksi siihen.


Luulettekohan kuvieni perusteella, että työni on kupruileva ja löperteleväreunainen? Ei se ole, vaikka se ehkä siltä näyttää. Työ nimittäin lepää epätasaiseksi tallotulla pihalumella.

Suoristin tikatun tilkkutyön reunat iki-ihanan lasersädetyökaluni avulla. Olen ikikiitollinen, että Mies löysi tämän työkalun Lidlistä ja osti minulle lahjaksi. Se on ihan paras!

Reunakaitalekangas oli poikkeuksellisen helppo valita tällä kertaa, sillä olin sattunut ostamaan tismalleen tähän sopivaa raitakangasta. Yleensä käytän raitakankaita vinoon leikattuina, mutta nyt valitsin kohtisuoran raidoituksen.


Leikkasin 6cm leveää kaitaletta, silitin sen kahtia ja ompelin risareunat peiton reunan kanssa tasan ensin nurjalta puolelta. Käänsin taitetun reunan peiton oikealle puolelle ja tikkasin kiinni. Oikealle puolelle tulee tällä tavalla siisteimmät mahdolliset tikkaukset, eikä kaitaletta tarvitse ompeluvaiheessa taittaa kahta kertaa.

Kokeilin kanttia kiinnittäessäni uusseelantilaisen tilkkuystäväni Lizin vinkkaamaa kikkaa. Kiersin valmiiksi silittämäni kantin tyhjälle lankarullan puolalle ja torppasin puolan ompelukoneen ylimääräiseen lankarullatappiin. Kylläpä kantti soljui siitä helposti.


On laaksoa, on kukkulaa –tilkkupeittoni on kooltaan 144 cm x 193 cm. Se on todella värikäs (kuten varmasti olette kuvista jo nähneet) enkä ajatellut sen sopivan kukkatapetoituun olohuoneeseemme. Ehkä se kuitenkin muuttaa sinne, koska osa tilkkutyön väreistä sointuu kivasti kukkien väreihin.


Mestaritikkaaja Soile Kivinen loihti tilkkutyöhöni upeat tikkaukset. Valitsimme tikkauskuvion, jossa oli teräviä kärkiä ja myös pehmeitä kaaria.


Toteutin tilkkublokit Bonnie K Hunterin ohjeen mukaan. Jos haluat, voit myös lukea ensimmäisestä blokkikokeilustani tästä postauksesta. Kokeilin ohjetta minikoossa, eivätkä kokeilun tulokset päätyneet tähän peittoon.

Tilkkupinnan rakenteluvaiheista kuvia myös tässä postauksessa.

perjantai 28. elokuuta 2015

näin leikkaat kangasta.

Minulta kysyttiin neuvoa kankaiden leikkuroimiseen! Olen tosi mielissäni, että PikkuBertta kysyi. Kukapa ei tykkää neuvoa oikein luvan kanssa?!

Kysymys kuului näin: ”Kuinka sinä teet isosta kangaspalasta vaikka 25 cm leveää suikaletta?”


Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Kuva-aiheesta tuli mieleeni, että olen nyt sopivasti levännyt ja miettinyt kysymystä ja olen ottanut pari kuvaakin, joten voin vastata. Anteeksi muuten, että kuvani ovat niin harmaat. Näytin kankaan leikkaamista tietysti sellaisella palalla, joka minulla sattui olemaan työn alla!

Ohje: Leikkaa kankaasta leveä kaistale


Varmaankaan kankaasi ei sovi leikkuualustalle taittamattomana. (Olisipa hienoa, jos leikkuualusta olisi niin leveä!) Joudut taittamaan kankaan ennen leikkaamista ja itse taitan pitkät kankaat pituussuunnassa. Kankaan hulpioreunat vastakkain (eli ne reunat, jotka eivät rispaannu).

Tilkkuilija tekee parhaansa, jotta taite olisi langan suuntainen. Pääasia on, ettei taite mene hirvittävän vinoon. Jos taite on vino, leikkaamasi kaistaleen keskelle tulee v:n muotoinen vekki eli kaitaleesi ei ole suora siltä kohdalta.

Tässä tilanteessa kangas on siis kaksinkerroin leikkuualustalla ja tosi suorana. Taite on niiiin langan suuntainen, että:


Nyt suoristat kankaan reunan. Vaikka olisit vasta toissa viikolla leikannut kankaasta hyviä, suoria kaitaleita, niin vanha leikkuureuna on kuitenkin jostain vino. Aseta viivain niin, että sen viivat ovat toisaalta lankasuoran taitteesi ja toisaalta hulpioreunojen kanssa samansuuntaiset ja viistä kankaan reunasta vähän.

Viistämäsi reuna on valmis kaitaleen toiseksi reunaksi. Voisit ruveta leikkaamaan kapeampia kaitaleita viivaimesi avulla. Mutta sinäpä haluat leikata 25 cm leveän kaitaleen. Minä teen yleensä näin:


Asetan kankaan reunan leikkuualustan nollakohdalle viivan mukaan.

Asetan viivaimen kankaan poikki niin, että sen reuna osuu kummaltakin puolelta 25 cm viivalle:


Riips – leikkaan.

Muitakin menetelmiä on, mutta itse leikkaan näin.

Jos täytyy leikata alustan mittaa pidempi pala, saatan tehdä lisää taitoksia, tai sitten mittaan ja merkkaan ja leikkaan saksilla.

Toivottavasti ohjeeni auttoi PikkuBerttaa ja ehkä jotakuta muutakin!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

miksi leikkuri, ei sakset?

Tilkkutyöharrastusta aloittaessani mietin, miksi sijoittaisin silloin huomattavalta tuntuneen summan erikoistyökaluihin, jotka sopisivat vain tähän yhteen ompeluharrastukseen. En sijoittanutkaan, vaan tein ensimmäisen tilkkupeittoni ilman erikoistyökaluja. Ajattelinko, että työkalut olisivat paljon melua tyhjästä? Ehkä luulin, että kyseessä oli markkinointikikka, jolla myydään harrastajille turhaa tavaraa.

Avauduin harhaluuloistani ja ensimmäisen tilkkupeiton värkkäämisestä tässä postauksessani. Nyt tiedän paremmin. Leikkuualusta, pyöröleikkuri ja viivain ovat tilkkutyön tekijän parhaat ystävät.

Nopeaa. Mieti, kauanko menee mitata ja leikata esimerkiksi neljän sentin levyinen kaitale saksipelillä kankaan koko leveydeltä. Leikkurilla, vips vain!

Helppoa. Muutaman kaitaleen saksipelillä leikattuasi olet käsi kipeänä, tai ainakin melkein. Leikkurointi ei rasita ja se on maailman kätevintä.

Tarkkaa. Leikkurin terä kulkee viivaimen reunaa pitkin suoraan ja tarkasti. Saksilla leikatun kaitaleen reunassa voi olla pykää ja syvennystä.

Ainoa keino. En ryhtyisi tasoittamaan valmiiksi kokoamaani tilkkublokkia saksipelillä. Ehkä joku Saksikäsi-Edvard siihen pystyisi, mutta en minä. En myöskään osaa ommella niin auringontarkkoja blokkeja, ettei niitä pitäisi tasoitella ennen ompelemista isommaksi pinnaksi.


Tästä näkyy, etteivät tilkkublokkini reunat ole viivasuorat, vaan niitä on syytä tasoittaa. Voisiko reunan suoristaa saksimalla? Enpä usko.


Ruudutus paljastaa armotta blokkini vinot reunat. Jos lähtisin ompelemaan tällaisia suoristamattomia paloja toisiinsa, valmis tilkkupinta kupruilisi ikävästi.

Kivaa. Tämä on painavin syy! Koska leikkurointi on nopeaa, helppoa ja tarkkaa, se tekee koko harrastuksesta kivamman. Minun ei tarvitse käyttää aikaani turhaan tuhertamiseen, vaan voin keskittyä työhön, josta eniten pidän – sommitteluun, ompelemiseen ja väli- ja lopputulosten ihailemiseen!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails