uutta putkessa – vieläpä miltei valmiina.

Marras-joulukuu kuluivat monipuolisen tilkkutyötekemisen merkeissä – ansiotyön lisäksi. Kirjoitin joulukalenteriin juttuja ja viimeistelin ensimmäistä, kaupalliseksi ajattelemaani tilkkublokin ja -peiton kaavaa sekä pyöritin kaavatestausrinkiä.

Samalla rakensin uutta tilkkupintaa. Inspiroiduin @stashbanditquilting ’in The Big Cheese -tilkkutyöstä ja päätin kehittää siitä oman versioni. Jotenkin päädyin puna-turkoosiin väritykseen. Ensimmäiset inspiraatiovärit olivat tällaiset:
Visioin niin, että pinnassa olisi tumman- ja vaaleanpunaisia x-blokkeja ja välissä vaalean- ja tummanturkooseja raita-alueita.

Päädyin x-blokeissa viiden tuuman alkuneliöön, johon ompelisin kahteen kulmaan lumipallotekniikalla kolmiot.
Ensimmäisten väriajatusten jälkeen päädyin käyttämään vaaleampia punaisia.

Väliin tulevat raita-alueet tuntuivat kuitenkin mitoiltaan hankalilta. Pitkähköä pätkäpötköä oli hankala ommella. Lopulta sentään tajusin, että voisin ommella raitapalat neljästä viiden tuuman neliöstä nekin.
Jouduin muiden tekemisten taika pitämään tauon blokkien ompelemisessa, ja unohdin mitat. Tarkistin ne muistiinpanovihostani, ja jostain syystä siellä luki virheellisesti 5,5” eikä viisi tuumaa. Niinpä tein koko joukon tummia ja vaaleita x-osia, jotka olivat liian isoja yhdistettäviksi raitapaloihini.
Harmittelin hetken tilannetta, mutta sellaista sattuu. Päätin käyttää palat jossain muualla, ja lähdin leikkelemään uusia neliöitä. Isoja ja pieniä.
Olin jo ommellut riittävästi tummanpunaisia x-blokkeja, kun tajusin yhtäkkiä, miten yksinkertaisesti saisin korjatuksi jo ompelemani blokit. No, ne piti purkaa irti x-muodosta, mutta silti. Motivaatio oli korkealla, sillä olin leikannut vaaleita neliöitä muutamasta tosi nätistä kankaasta, joita halusin säästellä.

No, tasoitin liian ison neliön ensin oikeaan mittaan trimmaamalla ylimääräiset puoli tuumaa kahdelta sivulta – jolloin yksi nurkkakolmio oli tietenkin jo oikean kokoinen. Ompelin sitten lumimpallotekniikalla uuden neliön toiseen nurkkaan. Kuvassa olen ommellut neliön ja kääntänyt pois leikattavaa osaa, jotta tilanne tulee näkyviin.
Eli entistä nurkkakolmiota on pieni pala jäljellä. Kun leikkaan ylijäämät pois, pieni nurkkakolmiokin lähtee. Tuloksena on täysin oikeanlainen pala. Jeii!

Heitin pois korjattujen blokkien ylijäämänurkat, mutta muiden blokkien nurkat säästin. Tein taas ylimääräisen ompeleen varsinaisen ompeleen viereen ja leikkasin niiden välistä. Sain tulokseksi valmiin blokin, plus kaksi pientä kolmio-neliötä.
Olin aluksi heittänyt ylijäämäpalat pois, mutta se alkoi tuntua tuhlaavaiselta ja pahalta. Nyt minulla on sitten tosi paljon ilmaiseksi syntyneitä, pieniä kolmio-neliöitä, joista voin ommella ehkä joskus jotain hyödyllisehköä.

Näytän vielä, miten kehitän raitapalat. Leikkaan joko vähän yli viiden tuuman pätkiä, vähän yli kymmenen tuuman pätkiä tai oikein pitkiä kaitaleita. Kaitaleet voivat olla leveitä tai kapeita tai jotain siltä väliltä. Tarkoituksena on, että raitapalat ovat satunnaisesti syntyneen näköisiä.

Ompelen pätkiä ja kaitaleita yhteen pitkältä sivulta, kunnes palan korkeus on vähintään viisi tuumaa. Silitän ja leikkaan viiden tuuman neliöiksi.
Tässä näkyy joukko tummia raitaneliöitä ja niiden vieressä vaaleita kaitaleita, joista tulee myöhemmin vaaleita raitaneliöitä.
Ompelen sitten kaksi neliötä vierekkäin yhteen, silitän sauman auki, ja sitten yhdistän pidemmästä reunasta. Saan käytännössä saman kokoisen blokin kuin x-blokki on. Neljä viiden tuuman neliötä yhdessä.
Valmiiseen tilkkupintaan tulee vuorotellen raitablokkirivi ja x-blokkirivi. Blokit ovat vuorotellen tummia ja vaaleita, jolloin pystysuunnassa vuorottelevat tumma- ja vaaleapohjaiset sarakkeet.
Valmis tilkkupinta näyttää suunnilleen tällaiselta:
Rakensin ensin x-blokkeja, valmistin pari raitablokkia, ompelin loput x-blokit ja tein lopuksi paljon raitablokkeja. Missään välissä en pystynyt kunnolla tarkistamaan, miltä valmis pinta näyttäisi. Olipa jännittävä hetki, kun minulla vihdoin oli useita x- ja raitablokkeja, ja pääsin latelemaan blokit sommittelulattialle! Sitä ennen minulla oli vain aavistus, että pinnasta voisi tulla kiva.

Nyt kaikki palat ovat valmiit, ja sommittelen ne lopulliseen järjestykseen. Sitten vain ompelu yhteen, ja tilkkupinta on koossa!

Seuraava projektikin on jo mietittynä ja ensimmäiset väritysajatukset selvillä. Tilanteeni on oivallinen!

Kommentit

Eija V. sanoi…
Kiitos jälleen blogistasi! Jäin miettimään, onko multa mennyt joku juttu ohi, kun en tiedä mikä on lumipallo tekniikka?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.