kokoa.

Joulukalenterin seitsemäs luukku vinkkaa kokoamaan erilaisen tilkkulasagnen.

Ellei tilkkulasagne ole tuttu termi, liitän tähän Tilkkuyhdistyksen tilkkutyösanastossa olevan selityksen:

Kaitaleista voi ommella tilkkutyön joutuisalla pikatekniikalla. Kaitaleet yhdistetään lyhyistä päistään yhdeksi jättiläismäisen pitkäksi kaitaleeksi. Se taitetaan puolesta välistä ja ommellaan pitkältä sivulta yhteen. Taitekohta leikataan auki ja näin syntynyt kahden kaitaleen levyinen kaitale taitetaan jälleen puoliksi ja ommellaan pitkältä sivulta. Näin jatketaan, kunnes tilkkupinta on sopivan muotoinen. Näin ommeltua tilkkutyötä kutsutaan tilkkulasagneksi.

Usein tilkkulasagne ommellaan valmiista kaitalepakkauksesta. Silloin ei tarvitse itse leikata mitään, ja tilkkutyön tekeminenkin on suoraviivaista ja nopeaa. Minä taas olen ommellut tilkkulasagnepintoja pienistä jäännöspaloista. Kerron tekniikasta tässä blogikirjoituksessani.

Tekniikassa on se erinomainen puoli, että siihen voi käyttää kapeimmatkin kappaleet! Mitä lyhyempiä palat ovat, sen mielenkiintoisempi pinta syntyy - mutta rakentaminenkin on silloin toki työläämpää.

Seuraavassa on vielä kolme esimerkkiä pussukoista, joissa on tilkkulasagnepintaa.

Siam-tilkkupussukka:

Sininen aalto -vetoketjupussukka:

Lokakuu-tilkkupussukka:

tikkausurakka ohi.

Jipii! !!! Huutomerkkejä! ! ! Sain tikatuksi värikkään tilkkutyöni! ! ! Työvoitto minulle, sillä tikkaaminen ei ole tilkkutyössä minulle se kivoin osuus.

Olen miettinyt, mistä se mahtaisi johtua. Pystyn kyllä vapaaseen konetikkaukseen, aika siististikin, ja pystyn myös tuottamaan erilaisia kuvioita. Tikkaaminen vain ei tuo minulle muuta tunnetta kuin hermostuneisuuden - ja tietenkin huojennuksen sitten kun työ lopulta on valmis! Ehkä hermostun, koska en tykkää ommella nopeasti, ja tikatessa on pakko painaa kaasua jonkin verran, jotta tikistä tulee siisti.

Medaljonkityyppisessä työssäni on keskellä räätälöidympiä kuvioita, ja muualla paitsi raidallisessa välikaitaleessa on muurahaisenpolkua aina sen värisellä langalla, mikä tuntui sopivan kankaiden väritykseen.

Keskellä on siis kuvioita harmaiden tilkkujen päällä. Tikkasin vinoneliöiden kuvioihin jokusia ääriviivoja ja suoran ompeleen vinoneliön ympäri.

Muurahaisenpolkua keltaisella alueella:

Tikkaaminen sujui melko hyvin. Neula ja langat tottelivat aluksi täysin ongelmitta. Sen sijaan kompastuin tilkkutyön reunoissa. Ehdin jo ihastella siistiä lopputulosta tällä punaisella alueella:

Tilkkutyö tuntui kuitenkin jollain tavoin kanittavan, kun suoristelin sitä lattialle. Eikä ihme: olin tikannut takakappaleen taitokselle jäänyttä reunaa:

Koska tikkaukset kulkivat tuolla reunassa, tilkkumokani oli helppo korjata. Ei tarvinnut purkaa kuin aivan lyhyet pätkät valmista tikkausta. Tein kuitenkin saman virheen toisella sivulla! Paljon pidemmällä matkalla vielä, ja jouduin kesken kaiken pysähtymään pitkäksi toviksi purkamaan ja päättelemään ja sen jälkeen paikkailemaan tekosiani. Olisi luullut, että yhden kerran jälkeen katsoisin tarkemmin, ettei reuna taitu! Mutta ei.

Loppuvaiheessa tikkaus alkoi tökkiä. Lanka katkesi pari kertaa, jolloin vaihdoin koneeseen oikean tikkausneulan. Lanka katkesi pari kertaa lisää, jolloin vaihdoin tilalle ohuemman tikkausneulan. Vielä yhden kerran lanka katkesi, mutta sain sen jälkeen tikatuksi lopun osuuden.

Minulle sattuu aika usein sitä että lanka rupeaa katkeilemaan mystisistä syistä, ja tämä on toinen syy siihen, etten erityisemmin välitä harrastaa vapaata konetikkausta. On paljon hauskempaa koota kivoja tilkkupintoja kuin vaihdella neuloja ja lankoja tämän tästä, tietämättä tarkkaan, missä vika oikeastaan on. Kokeilemalla löytäisin ehkä toimivat yhdistelmät, mutta käytän aikani mieluummin muuhun kuin tällaiseen kokeilemiseen!

Viime päivinä olen käyttänyt aikaa muun muassa joulukalenterini valmistelemiseen. Muistathan käydä Tilkunviilaajan blogissa joka päivä 1.-24.12.2019!! Jokaisesta luukusta löytyy ainakin yksi vinkki.

sovita epätasaiset tilkkupinnat toisiinsa.

Suorareunaisiksi tasoitetut tilkkusilppupalat on helppo ommella yhteen, mutta miten voi sovittaa sellaiset epätasaiset palat, jotka ovat toisesta päästään kapeampia kuin toisesta?

Ompelin juuri sellaisia kapenevia/leveneviä paloja omasta silpustani. Halusin koota paloista suunnilleen suorakaiteen (siis tilkkulaukkupinnan) muotoisen kappaleen, joten joutuisin sovittamaan paloja toisiinsa suunnilleen näin:

Esimerkiksi kuvan punasävyinen ja vihreäsävyinen pala on helpoin tasoittaa ja sovittaa yhdellä kertaa. Asetan palat päällekkäin ja asetan viivaimen kohtaan, jossa palat ovat varmasti päällekkäin – niiden väliin ei saa jäädä tyhjää. Etsin samalla myös kohdan, jossa hukkapalaa syntyy mahdollisimman vähän.

Leikkaan viivaimen reunaa pitkin. Poistan päällimmäiset hukkapalat varovasti, pintoja liikuttamatta. Sitten käännän ylemmän palan alemman palan päälle niin, etten liikuta palaa sivusuunnassa ollenkaan.

Kiinnitän palat kohdakkain esimerkiksi klipseillä.

Ompelen yhteen ja silitän. Palat osuvat kohdalleen juuri oikein.

Valmis-kuvaan käänsin tilkkupinnan toisin päin, sillä halusin asettaa vasemman alakulman tilkut vähemmän näkyvälle paikalle eli pohjapuolelle, en (tilkkulaukun) yläkulmaan.

Kuvasarjasta saa toivottavasti käsityksen kätevästä liikkeestä, jolla kaksi epätasaista kappaletta sovitetaan toisiinsa ja tasoitetaan yhdellä kertaa.

Jos epätasaisten tilkkupintojen sijaan haluaakin saada kaksi kuviollista kangasta sopimaan yhteen, se käy kätevästi: ei tarvitse kuin ommella ne yhteen. :-)

medaljonkityötä.

En sentään ole ryhtynyt valmistamaan koruja! Sen sijaan ompelen tilkkutyötä, jollaista sanotaan medaljonkityöksi.

Tilkkuyhdistyksen sanaston mukaan medaljonkityö on ”Yleensä neliön muotoinen tilkkutyö, jossa keskiosan ympärille on ommeltu kehyskaitaleita tai tilkkublokkeja kehyksen muotoon. Keskiosa on usein iso, kärjellään seisova neliö.”

Minun medaljonkityössäni keskiosa on iso neliö, mutta se ei seiso kärjellään.

Kun olin päässyt raitakerrokseen, minun piti oikein miettiä seuraavaa kerrosta. Etsiskelin kotona olevasta kirjallisuudesta blokkimalleja, kunnes päädyin toisenlaisiin kärjellään seisoviin neliöihin kuin keskiosassa on:

Tein 21 blokkia ja valitsin niistä 20 tähän kerrokseen:

Valmiiksi ommeltuna kerros näytti tällaiselta:

Tätä seuraavaa kerrosta en ole vielä täysin päättänyt. Luultavasti säädän sen väritystä punaisempaan suuntaan, pois vihreästä. Viimeisimpään kerrokseen tuli yllättävän paljon keltaisia ja vihreitä sävyjä.

Voi myös olla, että seuraava kerros näyttää improvisoidummalta. Haluaisin käyttää enemmän jäännöspalojani. Minulla on niitä taas aika tavalla enemmän kuin aiemmin, koska viime projekteista on jäänyt paljon tilkkuja.

Tosin katsoin yhteen jäännöspalakassiin, ja siellä olevat tilkut olivat kaikki tylsän värisiä! Tämä työ tarvitsee iloisia ja kirkkaanvärisiä tilkkuja!

En ole koskaan aiemmin tehnyt medaljonkityötä. Minulle sopii paljon paremmin sellainen työskentelytapa, että valmistan koko joukon blokkeja ja katson sitten, millaisen kokonaisuuden voin niistä sommitella.

seinäkukkanen.

Viimeisin tilkkupussukkani sai nimen Seinäkukkanen.

Seinäkukkanen-pussukassa on paljon violettia väriä, varsinkin toisella puolella, ja kun hain violet-sanalla ideoita, löysin englanninkielisen termin ”shrinking violet,” josta mieleeni putkahti seinäkukkanen-sana.

Maastossa kuvattuna Seinäkukkanen-vetoketjupussukkani ei ainakaan näytä sulautuvan taustaansa, mutta eksoottinen kukka se melkein voisi olla.

Seinäkukkanen-tilkkupussukka avautuu jälleen kunnolla auki – se on siis Avoin-mallistoa. Sen strategiset mitat ovat seuraavat:

• Leveys ylhäältä noin 22,5 cm 
• Korkeus noin 16,5 cm 
• Pohjan leveys noin 6,5 cm.

Ompelin pussukkaan tavanomaisemmat kantolenksut – kumpaankin reunaan yhden juuri sen verran pitkän, että niistä pussukan voi ripustaa melkein minkälaiseen koukkuun tahansa. Siksi se EI ole Street-mallistoa.

Kokosin tilkkupinnan erittäin söpöistä tilkuista! Maltoin rakennella suorastaan hirsimökki-tyyppisiä osia ennen kuin sovittelin paloja yhteen, mutta lopputuloksena syntyneessä tilkkupinnassa niitä ei juuri erota.

Pohjassa näkyy pari aivan upouutta tilkkua, jotka jäivät yli Ruutuässä-peiton ompelusta.

Syksyinen metsälämpäre on kyllä kiva tausta näille kirkasvärisille pussukoilleni!

ylellinen asuinalue.

Uusin tilkkupussukkani sai nimensä ylellisen asuinalueen eli kalifornialaisen Orange Countyn mukaan. Kas tässä se on: vetoketjupussukka nimeltä O.C.

Ensimmäistä kuvaa katsoessa mielleyhtymä voi jäädä arvoitukseksi, mutta O.C.-pussukan toisella puolella on kuvioita, joita voi pitää appelsiiniviipaleina. Appelsiini = Orange à Orange County.

Semminkin kun O.C-niminen televisiosarja muodostui meidän koko perheemme suosikiksi aikoinaan.

Tässä muuten kuva pussukan valmistusprosessista. Kun vuori ja päällinen on ommeltu pussiin ja pohja valmis, seuraa vaihe, joka on aina yhtä mielenkiintoinen. Ensin käy väistämättä mielessä ajatus ”jätinhän varmasti vetoketjua auki” ja sen jälkeen huojennus, joka ei kestä kauan. Huojennus muuttuu tuskastuneisuudeksi, kun joutuu kiskomaan paksuhkoja pintoja melko pienen kääntöaukon läpi.

Silti tykkään joka kerta siitä kun ensimmäistä kertaa näen pussukkani kolmiulotteisena ja melko valmiin näköisenä!

Sain tikkauskuvioon idean Instagramin @alborve ’lta. Tilkkupintaan muodostuu kaaria ja kaksi verkkomaisesti kuvioitua aluetta. Kuvio erottuu esimerkiksi pohjan tummalla alueella hyvin:

Huomasin pohjaa kuvatessani, että lehdellä kimaltelivat hienot vesipisaratimantit:

Tämänkertainen vetoketjun siistivä lipare onnistui aika hyvin. Välillä tikit näyttävät rumilta, koska joudun ompelemaan läheltä reunaa ja myös hammastuksen yli.

Vuoriin käytin kangasta, jota löysin Eurokankaan palalaarista ja jota käytin Herkkupalat-tilkkupeiton taustakappaleeseen. Ostin muistaakseni kaiken mitä sitä löytyi, ja sitä on riittänyt myös nyt Ruutuässä-peiton taakse. Jäännöspalat ovat niin isoja, että voin niistä ommella vuorin vielä useaan pussukkaan, jos haluan.

Voitte verrata valmistujaiskuvaa tähän vaihekuvaan. Olen kääntänyt pussukan oikein päin, sulkenut kääntöaukon ja työntänyt vuorin oikealle kohdalleen. En kuitenkaan vielä ole tikannut yläreunaa, joka näyttääkin viimeistelemättömältä.

O.C.-tilkkupussukka on kooltaan seuraavanlainen:

• Leveys ylhäältä noin 19,5 cm
• Korkeus noin 16,5 cm
• Pohjan leveys noin 8,5 cm. 

Ompelin O.C.-pussukan taas Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaalin mukaisesti. Lisäsin toiseen reunaan pitkähkön kantolenksun, joten pussukkani on Avoin- ja Street-mallistoa.

Kuistiremontista on ollut se toisaalta hyvä seuraus, että olen joutunut järjestämään kuvaussessiot muualla kuin kotipihassa. Valmistujaiskuvissa on nyt ollut entistä monipuolisemmat maisemat taustalla. Tämäkään kuvauspaikka ei kuitenkaan ole kuin yhden talon päässä meiltä.

viisi syytä ommella vetoketjupussukka.

Olin juuri ommellut ja tikannut kuusi tilkkupintaa ja etsinyt niille kolme sopivaa vetoketjua, ja mieleen juolahti kysymys ”miksi ihmeessä ompelen aina vain lisää pussukoita”. Tuumin asiaa hetken ja keksin viisi oikein hyvää syytä.

1. Sinulla sattuu olemaan käyttämätön vetoketju.
Pussukka on helppo ommella vetoketjun pituuden mukaan! Vaikka suurin osa ohjeista kertoo ensin, minkä kokoiset kangaspalat tarvitset pussukkaan ja minkä tietyn mittaisen vetoketjun tarvitset, ei ole pakko toimia niin. Sen sijaan kangas- tai tilkkupintapalat voi mitata vetoketjulla, kuten tässä blogikirjoituksessani kuvailen.x

2. Sinulla on vaatteesta purettu, hyväkuntoinen vetoketju, jolle et keksi erityistä käyttöä. 
Ei haittaa, vaikka ketju olisi järkevää pussukkakokoa pidempi. Pussukkapintaa pidempi vetoketju käsitellään kuten Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaali neuvoo.

3. Tarvitset pussukan. Esimerkiksi matkoilla on kätevää, kun meikit ovat yhdessä, lääkkeet toisessa ja korut kolmannessa pussukassa.

4. Haluat antaa pussukan jollekulle lahjaksi. 
Melkein kaikki muutkin kuin sinä itse tarvitsevat pussukan. Katso kohta neljä! Monet koululaiset ja opiskelijat tarvitsevat penaalin, nappikuulokkeet voi säilyttää pussukassa ja kolikkokukkaroakin moni vielä käyttää.

5. Viides syy on kyllä painavin: vetoketjupussukan ompeleminen on kivaa! 
Pussukkaan voi käyttää kauneimpia silppukankaita, harjoittelublokin tai muusta projektista yli jääneen blokin. Pieneen tilkkupintaan voi harjoitella vapaata konetikkausta. Siihen voi lisätä käsintikkauksia tai peräti kirjottuja yksityiskohtia.

Uusin, Kössi K -niminen pussukka on esimerkki kauniin silpun hyödyntämisestä. Siinä on ylijäämäpaloja niin Kukkasnelonen- kuin Ruutuässä-peitostakin.

Minua voi luonnehtia pussukkamaakariksi, sillä olen kymmenen vuoden aikana ommellut yli kaksisataa pussukkaa, kaikki erilaisia. Onneksi ne eivät vie paljon tilaa! Minulla olisi muutoin aikamoinen varastointiongelma, sillä eiväthän ne kaikki ole minulla tai muilla käytössä, vaan osa odottaa yhä löytävänsä varsinaisen omistajan.

Kössi K -pussukallakaan ei vielä ole omistajaa!

Kössi K odottaa uutta omistajaansa käyttövalmiina ja seuraavan kokoisena:

• Leveys ylhäältä noin 23 cm
• Korkeus noin 16 cm
• Pohjan leveys 6,5 cm. 

Pussukkatehtaani lähti yhdessä vaiheessa käymään niin kovaa, että ryhdyin luokittelemaan pussukoita tiettyihin mallistoihin. Mies sen keksi: hän totesi, että ”laita niihin pitkä kantolenkki ja anna sille nimeksi Street-mallisto”. Aluksi pussukkani olivat siis mallistottomia tai Street-mallistoa.

Olen tehnyt muutamia litteitä pussukoita, jotka eivät pysy itsekseen seisaallaan, ainakaan tyhjänä. Ne ovat Hejsan-mallistoa, jonka ensimmäisen jäsenen ompelin tammikuussa 2016.

Avoin-mallisto on viime aikoina saanut eniten uusia jäseniä. Kehitin nimen samoihin aikoihin kuin Hejsanin. Kokeilin Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaalia ensimmäisen kerran ommellessani Loppiaisaatto-tilkkupussukan tammikuussa 2016.

Osa Avoin-malliston pussukoista on lisäksi Street-mallistoa. Niin Kössi K -vetoketjupussukkakin! Avautuu kunnolla auki, ja toisessa reunassa pitkähkö kantolenksu.

Dumpling-mallisto on uusin keksintöni. Esimerkiksi Koto-pussukka on Dumpling-mallistoa. Pussukoissa on pyöreästi kaartuva yläreuna, johon kiinnitän vetoketjun käsin ompelemalla, pienillä pistoilla, joiden nimi EI ole pikeeraustikki.

Luulin hetken, että käyttämäni pistot – englanniksi ”pick stitch” – olisivat suomeksi pikeeraustikkiä, mutta eivät ne ole. Pistoasiantuntijoita on kuitenkin ensisijaisesti kiinnostanut korjata virheeni, ei selvittää, mikä piston nimi oikeasti olisi. Siksi en voi kertoa, mitä pistoa olen käyttänyt.x

Ehkä jäit vielä miettimään, miksi uusimman tilkkupussukan nimi on juuri Kössi K? No, sen toisen puolen tilkkupinnassa on tilkku, jossa näkyy kauriin pää. Koska siitä näkyy vain pää, se toi mieleeni lapsuusajan höpsön Kössi Kenguru -animaation.

sama lähtötilanne – erilainen lopputulos!

Tietynlaisia blokkeja ommellessa syntyy bonuspaloja, jos näkee pienen lisävaivan. Esimerkiksi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton lentäviä hanhia ommellessani sain yhdestä blokista aina kaksi pientä kolmio-neliötä. Ompelin niistä peiton reunukset, kuviot takakappaleeseen ja vielä niitä jäi muuhunkin.

Myös Niittykukkaset-peittoprojekti tuotti valtavan määrän bonuspaloja! Kirjoitin pienistä kaupanpäällisistä oman blogikirjoituksenkin.

Niittykukkaset-kaupanpäällisiä löytyy jäännöspalalaatikoista aina vain lisää, vaikka olen käyttänyt niitä ahkerasti. Esimerkiksi Kulmittain-tilkkulaukussa on monta palaa. Olen ommellut pikkupaloista minitaulut. Niitä on sekä Alakulma-pussukassa että Metsätähdet-pussukassa. Ja niin edelleen.

Käsiini osui hiljattain taas samoja kaupanpäällispaloja, joita olin jo ommellut neljän palan kokonaisuuksiksi. Otin jatkokäsittelyyn kaksi palaa, jotka olivat samanlaiset; toinen vain oli vähän vaaleampi kuin toinen. Vaaleamman ympärille syntyi kuin itsestään tällaiset kehykset:

Toinen pala puolestaan päätyi aivan erilaiseen ympäristöön:

Tilkkutyö kuljettaa kiinnostaviin ja vaihteleviin värimaailmoihin!

tilkkupeittoni uudessa kodissa.

Minulta kysytään usein, missä oikein säilytän kaikkia valmistamiani tilkkuesineitä. Pussukkatehtaani toimii tehokkaasti, ja teen monta tilkkupeittoa vuodessa.

Onneksi tilkkupeitotkaan eivät vie paljon tilaa! Yllättävän monta peittoa voi taitella vierassängyn jalkopäähän ilman että pino näyttää oudolta. Sohvien ja tuolien selkä- ja käsinojillekin peittoja voi asetella. Yksi peitto voi olla päiväpeitteenä ja toisen voi laskostaa jalkopäähän.

Olen silti aina iloinen, kun ompelemani tilkkupeitto pääsee oikeaan kotiin eikä joudu enää olemaan minulla vain säilössä. Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitolle kävi näin iloisesti!

Tässä se odottaa jännittyneenä, että pääsisi tutustumaan uuteen omistajaansa:

Ja tässä peitto venyttelee matkansa jälkeen ystäviemme Tuijan ja Keijon kotona.

Ystäväni löysi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton Instagram-päivityksestäni. Siellä oli käynnissä taustakappaleet-teema, johon jaoin kuvan juuri tämän peiton takakappaleesta. Se on tällainen:

Jaoin myös kuvan peiton paraatipuolesta, josta Tuija piti kovasti.

Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitto valmistui heinäkuussa 2016 viettäessäni rauhallista mökkielämää.

paljon vaatimattomampaa.

Uusin, skottiruudullinen tilkkupintani on ollut suunnilleen kaikkien katsojien mielestä spektaakkelimaisen hieno. Olen saanut suorastaan ylistävää palautetta. Palautan teidät blogin seuraajat kuitenkin maan tasalle ja kerron paljon vaatimattomammista suorituksistani. Arki jatkuu!

Plaid-ish-tilkkupintani lepäili vielä lattialla suoristumassa kuvaussession jäljiltä, kun nostin viimeisimmät jäännöstilkkuni ompelukoneen viereen. Ison tilkkupinnan valmistuttua on hyvä palautua ja askarrella jotain pientä:

Vähän päästä paloista oli muotoutunut paljon mielenkiintoisempia ja jokseenkin tasareunaisia pintoja:

Kului vielä tovi, ja suunnittelulattialla alkoi näkyä pussukan kokoisia tilkkupintoja:

Poimin kaksi alempaa pintaa jatkoon ja ompelin niille vähän jatkopaloja. Kohta palat olivat juuri sopivan kokoiset, ja saatoin aloittaa niiden tikkaamisen. Olin nähnyt Instagram-kaverini @alborve’n tilkkupussukassa kivat, kaarevat tikkaukset, jollaisia en ollut vielä hoksannut kokeilla. Oli hyvä hetki pistellä sellainen kuvio menemään.

Piirsin konetikkauskehyksen avulla kaarien uloimmat osat ja jatkoin viivoittimella suorat osuudet. Ompelin piirrosviivoja pitkin ja tein seuraavat ompeleet aina paininjalan päähän.

Pidän erityisesti vinoruudutuksesta, jota syntyy pinnan ylä- ja alaosaan. Sitä on juuri sopivasti. En sentään halua koko tikkauksesta vinoruutuista – siihen kuluisi iäisyys!

Nyt pohdin, pitäisikö saman tien ommella pari muutakin tilkkupintaa ja valmistaa sitten kolme tai viisi pussukkaa samalla kertaa. En ole vielä keksinyt seuraavaa tilkkupeittoprojektia, joten minulla riittää aikaa tehdä välitöitä.