tilkkupalapeli.

Aloitin tilkkuvuoden 2019 rakentamalla tilkkupalapelin. Eurooppalaisen tilkkuyhdistyksen EQA:n juhlanäyttelyyn osallistumiseen saatiin jatkoaikaa ja siihen voi edelleen ehdottaa työtään, kunhan lähettää ehdotuksesta kuvan viimeistään 10. toukokuuta. Ajattelin, että ehtisin sentään siihen junaan mukaan.

Näyttelyn teemana on ”Lankoja ilman rajoja,” joka ei synnyttänyt minussa varsinaista ideaa. Siksi lähdin tekemään työtä niin kuin teen tilkkupussukkani, eli ompelemalla yhteen satunnaisen kokoisia ja melkein satunnaisen värisiäkin jäännöspaloja. Aloitin punaisella.

Kävin läpi jäännöspalalaatikoitani ja löysin myös muutamia teemaan jotenkin sopivia, valmiita tilkkuyhdistelmiä. Ja koska punaiset tilkut kävivät siitä laatikosta vähiin, ajattelin siirtyä punaisesta violetin kautta siniseen väriin.

Tässä vaiheessa totesin, että kyseessä on palapeli, johon ompelen palaset itse!

Siirtymä punaisesta siniseen näytti onnistuvan, joten rupesin miettimään tilkkutyön ”alareunaa”. Totesin, että sen on PAKKO olla musta-harmaa.

Seuraavasta jäännöspalasäilyttimestä purkautui sitten muutama tilkkuyhdistelmä, joissa oli mustia palkkeja. Päätin ottaa ne mukaan tilkkupintaani ja sommittelin ne punaisten ja violettien väliin. Liukuva väritys katkesi siltä kohtaa, mutta pidin tästä sommitelmasta enemmän.

Kissan oli pakko tulla tarkastelemaan uutta sommitelmaani:

Kuva melkein valmiista tilkkupinnasta, josta tulee valmiina 80 cm x 120 cm:n kokoinen. Tässä vaiheessa pinnasta on muutama sauma vielä ompelematta:

Eilen sain koko tilkkupinnan ommelluksi kokoon, silitetyksi ja suunnilleen tasoitetuksi. Tänään vein sen ulos lumelle muotokuvattavaksi:

Seuraavana on vaikein osuus kaikista: tikkaaminen.

sydämenmuotoiset pannulaput.

Marras-joulukuun aikana ompelin kokonaista 16 erilaista, sydämenmuotoista tilkkupannulappua.

Pannulapuissa on toisella puolella ”taskut,” joihin käsi sujautetaan. Niin pannulappu ei luiskahda kädestä. Myöhempänä on vielä ompeluohje tämän tyyppiselle pannulapulle – mutta ilman kaavaa, sillä olen kopioinut sen lehdestä, jolloin en valitettavasti voi sitä jakaa.

Annoin niistä kahdeksan lahjaksi ja myin seitsemän. En ensin ajatellut tehdä niitä myyntiin, mutta vein kaksi ensimmäistä valmistunutta töihin, koska halusin näyttää niitä työkavereille, ja he halusivat mielellään ostaa sellaiset myös.

Tein muutamia keltasävyisiä ja mustanpuhuvan:

Olin suunnitellut, että toteutan etupuolen tilkuista ja taustapuolella käytän jouluisempia kankaita. Niin joululahja on sekä jouluinen että neutraali.

Tein myös vihertävän ja sinisävyisiä pannulappuja. Oikeanpuoleisessa pannulapussa on Äidin vanhasta esiliinasta leikattu kuvio. Annoin sen veljelle joululahjaksi.

Toinen pannulappu vasemmalta on puolestaan lahja Tyttären poikaystävän vanhemmille. Tytär osti heille Marimekon keittiöpyyhkeen, ja minulla sattui olemaan samaa kuosia kankaana. Niinpä pannulapun toisella puolella on sitä kangasta:

Puna- ja muun kirjavia pannulappuja ompelin myös.

Miten sitten ompelin nämä?

Kaava ja summittainen ompeluohje on julkaistu Suuressa Käsityölehdessä jokunen vuosi sitten. Siksi en valitettavasti voi jakaa kaavaa tässä, mutta annan seuraavassa yksityiskohtaisen ompeluohjeen.

1. Ompelin ensiksi tilkkupinnan suunnilleen sydämenmuotoisen kaavan mukaiseksi.

2. Leikkasin trikookankaasta kaksi sydäntä suurempaa palaa. Leikkasin puuvilla-, villa- tai bambuvanusta yhden vastaavanlaisen palan ja vielä yhden palan jostain sopivasta taustakappalekankaasta.

3. Pannulapussa oli toinenkin kaava: vajaa puolikas sydän kankaan taitteelta. Tällaisia kappaleita leikkasin jouluisesta kankaasta kaksi. Leikkasin kaavan muotoisen palan myös vanusta - en taitteelta - ja asetin sen taitetun palan sisään.

4. Neulotin sydänkaavan ja muut palat yhteen: paperikaava, tilkkupinta, trikoot, vanu, taustakappale. Ompelin paperikaavan reunoja pitkin suoran ompeleen eli kiinnitin pannulapun kerrokset yhteen.

5. Irrotin kaavan ja nuppineulat ja tikkasin tilkkupinnan.

6. Leikkasin ompeluviivaa pitkin pannulapun muotoisen palan.

7. Nyt tarvitsin niitä vajaita puolikkaita sydämiä, jotka kiinnitin nuppineuloilla äsken tekemääni kappaleeseen. Ompelin siksak-ompeleen kaiken tämän ympäri.

8. Ompelin pannulapulle ripustuslenkin ja kiinnitin sen sydämen sisämutkaan, avoimet päät reunan suuntaan, läheltä pannulapun reunaa.

9. Otin 3,5 cm leveää vinonauhaa ja ompelin pannulapun ympäri. Kiinnitin vinonauhan ensin nurjalle puolelle. Käänsin oikealle puolelle ja ompelin. (Tässä järjestyksessä ommellen päällipuolelle tulee siisti ommel.)

10. Käänsin ripustuslenkin oikeaan asentoonsa ja kiinnitin kahdella ompeleella.

Valmis! Ja koska leikkuu- ja ompeluvaiheita oli vähintään nämä kymmenen, voitte uskoa, ettei yhtä pannulappua pystynyt ompelemaan ihan hetkessä. Jäännöspaloja näihin sai kyllä kulumaan tosi mukavan määrän! Minä rupesin loppuvaiheessa kärsimään jo tilkkupulasta siinä mielessä, että jäännöspalat olivat kaikki väärän värisiä tai liian isoja.

Pannulappupinon kasvaessa ihastelin vinonauhan avulla syntyneitä, pyöreitä ja tasaisia reunoja.

Vihreän tähtikuvioisen reunan yläpuolella näkyy kukallista kanttia, josta tuli mieleen muistoja. Töölön Tilkkupajan Soile oli ommellut juuri tämän kanttikankaan omaan tilkkutyöhönsä, mutta todennut sen sopimattomaksi. Hän irrotti valmiin kantin työstä ja vaihtoi tilalle uuden. Minä sain hänen purkujätteensä, joka oli omaan projektiini juuri sopivaa. Kanttasin sillä ”Villit kuviot” -tilkkupeittoni vuonna 2013 ja nyt käytin vihoviimeisen pätkän yhteen pannulappuun.

Vielä kerran Soilelle kiitos! Hänen roskansa oli minun aarteeni!

söpö.

Päivän sana "söpö" kuuluu vähän samaan luokkaan kuin 17. päivän sana jörö, mutta se on, ah, niin erimerkityksinen! Tänään ei voi muuta kuin aloittaa kissastamme ”Sakesta,” joka on maailman söpöin. Varsinkin kun se nukkuu kiitollisen näköisenä jollain tilkkupeitoistani.

Tai kun se testailee puolivalmista tai juuri valmistunutta tilkkupeittoa, jonka on määrä muuttaa kissankarvattomaan talouteen.

Anteeksi nyt, että täytin tilaa kissankuvilla, mutta ”Sakke” on meidän perheelle se söpöin ikinä.

Olen näemmä jakanut blogissani myös söpöjen tilkkukuvioisten kenkieni kuvan. Tässä uusinta:

Jos ”Sakke” onkin söpöin ikinä, niin mikä olisi minun söpöin työni? Jaa-a! No, jouluaattoon sopivasti söpöin ja öö-teemaan sopivasti ehkä pöhköin työni oli blogini alkuaikojen tilkkujoulukuusi, johon löysin ohjeen japanilaisesta tilkkulehdestä.

En voinut vastustaa ohjetta ja yhtäkkiä - tammikuussa 2010 - huomasin valmistavani minipientä tilkkujoulukuusta.

Käsittelin pieniä paloja ja tikkasin käsin. Jotenkin ei yhtään minun tapaistani! Mutta sain kuin sainkin joulukuusen valmiiksi - askartelin latvan ja tähden ja kaikki. Mallissa olleet kuusenkoristeet jätin kuitenkin toteuttamatta, sillä kuusi näytti jo tarpeeksi koristeelliselta.

Vaikka kuusi on kuvassa ilman runkoa ja ruukkua, se sai myös sellaiset. Kokonaan valmiista kuusesta minulla ei kuitenkaan ole kuvaa, sillä annoin sen lahjaksi ja unohdin kuvata sen sitä ennen.

Söpöissä tunnelmissa on kiva lopettaa joulukalenteri ja toivottaa hyvää joulua kaikille!

kimurantti.

Valmista Herkkupalat-tilkkupeiton pintaa katsellessa voisi luulla, että siinä käytetty blokki olisi päivän sanan mukainen eli kimurantti ommeltava, mutta eipä vain olekaan.

Katso "Neliö ja sen varjo" -blokin ompeluohje tästä kirjoituksestani.

Blokki on tosi helppo ja joutuisa ommella! Vaikeinta on leikata paloja, joista osa leikataan tuuma-, osa senttimitoilla.

”Neliö ja sen varjo” –blokki on osoitus siitä, että yksinkertaisinkin blokki voi näyttää kimurantilta ommella, kun se asetellaan tilkkupintaan nurkalleen.

Kimuranttia minulla kyllä oli tilkkutöiden kanssa vuoden 2016 kesällä, jolloin ompelin kolmio-neliöistä tilkkupinnan. Tehtävä olisi ollut helppokin, mutta olin unohtanut ottaa mukaan nuppineuloja. Minulla taisi olla niitä kolme mukana, joten jouduin pitämään palat tarkasti järjestyksessä – ja melko pitkään, koska ompelin käsin.

Kimurantti-nimistä tilkkutyötä en ole tehnyt, vaikka olin vähällä antaa tuon nimen Kiemurantti-pussukalle, joka valmistui vuonna 2013. Onneksi Tytär tuli hätiin ja keksi pussukalleni vielä hauskemman nimen!

lentävä lähtö.

On vaikea tulkita aivoituksiani, sillä tätä kuvaa katsellessani keksin uusimmalle ompelemalleni tilkkupussukalle nimen Lentävä lähtö. ???

Kysyin Kissaa poseeraamaan nätisti pussukan kanssa, jotta se (pussukka siis) näyttäisi oikein edustavalta. ”En taida,” kissa vastasi ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Jonkinlaisen yhteiskuvan sain silti näpätyksi. Ja kissa nyt ainakin näyttää edustavalta!

Sain sentään kunnon kuvan Lentävä lähtö -pussukasta – tosin se on tässä yksinään, ilman kissaa:

Ehkä lentäminen ja lentävyys ovat ajatuksissa, sillä luin juuri Alistair MacLeanin ”Where Eagles Dare” -kirjan avauskohtauksen, jonka tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen lentokoneeseen. Tilkkupinnan geometriset muodot näyttävät hyväntahtoisiin silmiin myös lennokkailta tai lennokkaahkoilta.

Lentävä lähtö -pussukan toisella puolella on kivaa punaistakin väriä!

Huomaatte ehkä, että toista ja toista puolta yhdistävät nuo kauniin harmaanruskeat kaitaleet! Muuten näissä ei olisi paljon yhteistä.

Esittelen tässä välissä vetoketjun päättävän lipareen. Yöllä heräsin ja mieleen tupsahti, että lipare voisi olla neliskanttisempikin. Ehkä kokeilen seuraavaan pussukkaan, osaisinko leikata vaihteeksi sellaisen palan.

Pohjaankin on osunut kivoja kuvioita:

Lehtävä lähtö -tilkkupussukka on kooltaan seuraavanlainen:

• Leveys ylhäältä 17,5 cm
• Korkeus noin 15 cm
• Pohjan leveys 5,5 cm.

Tällä kertaa muistin ajoissa ommella sivulenksutkin. Löysin niihin samaa kangasta, mitä esiintyi tilkkupinnassakin, joten ne sopivat väreihin. Ne ovat tavalliset lyhyehköt lenksut. Pussukka on kuitenkin mallistoa, siis Avoin-mallistoa, koska se avautuu tarvittaessa ammolleen:

Ompelin vuorin Tula Pinkin kankaasta, jota käytin myös Niittykukkaset-tilkkupeiton taustakappaleeksi. Se on mukavan pehmeää ja liukasta, oikein ylellisen tuntuista. Pussukkaan ei tullut sisätaskua.

Lentävä lähtö -pussukka pysyy tukevasti jalat maassa, tai pohja nurmikossa, jota koristavat päärynäpuun pudonneet lehdet. En ole innokas haravoimaan!

aika kultaa muistot…

…ja aika kultaa myös jostain projektista jääneet tilkut. Kaksi päivää sitten löysin jo unohtaneeni pinon kaikenlaisia paloja, jotka olivat peräisin Massey Ferguson -tilkkupeiton blokeista. Kuvassa vain murto-osa pinosta:

Muistin virkistykseksi pari kuvaa valmiista Massey Ferguson -peitosta. Ompelin sitä kesällä ja syksyllä 2014, mutta sain sen kantatuksi vasta tammikuussa 2015.

Kyllästyin peiton kuosiyhdistelmiin, sillä blokkeja ommellessa syntyi tosi paljon hankalan muotoista jäännöspalaa, jota koetin sittemmin jalostaa edelleen. Tilkkuja tosiaan syntyi mittava määrä! Totesin tässä ”tilkkutyötä” –nimisessä postauksessanikin, etten olisi tilkkuiluhistoriani alkuaikoina tehnyt traktorinjälkikuvioista tilkkublokkia kuin korkeintaan yhden kokeilukappaleen, sillä siitä jäi valtava määrä kangasta haaskuun.

No, nyt kun muistot olivat kultaisia, kehitin taas isoimmille paloille käyttöä. Jäännöspalapinossa oli jäljellä monta kolmiomaista tasoituspalaa. Ompelin nyt ne neliöiksi, silitin ja trimmasin ”kolmio-neliöiksi” käyttäen uutta Bloc Loc –neliöviivaintani. Kylläpä muuten oli mainio työväline! Luulin ostavani sen turhamaisuuttani – täytyyhän tilkkuharrastajalla olla välillä uusia välineitä – mutta olipa superkäytännöllinen tavara!

Osa tilkkupaloista oli niin isoja, että pystyin leikkaamaan niistä kolmen tuuman neliöitä:

Osa jäi pieniksi ja leikkasin niistä joko 23/4 tuuman neliöitä tai 2,5 tuuman neliöitä. (En näe kuvasta enkä muista, kumpia nämä olivat.)

Sain muutaman pussukkakokoisen pinnan valmiiksi, mutta vasta pimeään aikaan. Niistä ei ole vielä kuvia. Olen kyllä ommellut vastaavista tilkkupaloista ainakin yhden pussukan, nimittäin tämän Tyyneys-nimisen.

Näitä sen sijaan ajan ei tarvinnut erityisesti kullata, sillä en ollut ehtinyt kyllästyä Mikki Hiiri -kuosiin, jota myös löytyi varastoistani. Olen saanut palat lahjaksi! Nepä olivat raikkaan näköiset, ja mikä vielä parempaa, ne riittivät juuri sopivasti Scrap Crazy –blokin isoimmaksi palaksi. Mikki Hiiret pääsivät siis mukaan uusimpaan tilkkupintaani:

Täytyy varmaan välillä laskea, montako palaa näitä pitää vielä tehdä, että on peitto koossa.

meneillään juuri nyt.

Työstän paraikaa kolmea erilaista projektia. Lupaavin ja sievin on ehkä paper-piecing-projekti, missä valmistan ”Boy’s Nonsense” –nimisiä blokkeja. Käytän tilkkuystäväni Arjan minulle opettamaa menetelmää, missä paperin voi käyttää monta kertaa, sillä sitä ei ommella blokkiin kiinni missään vaiheessa. Toimii tässä hyvin.

Arja ja minä teimme menetelmästä videon, jonka voit katsoa Finn Quiltin sivustolla.

Tässä vähän makua blokeista. Valitsin yhdeksän satunnaista blokkia ja tein asetelman.

Noin puolella blokeista on vaaleat nurkat ja noin puolella tummat/tummemmat. Blokkeja on aika monta, mutta ei vielä tarpeeksi peittoa varten, tai ihan pieneen peittoon kyllä olisi.

Toinen projektini on aivan eri värinen. Ompelen Scrap Crazy –mallineella leikkaamiani paloja tilkkublokeiksi, jotka ovat valmiina noin 16 cm x 16 cm. Kankaat ovat enimmäkseen kahdesta esivalikoidusta nyytistä. Yhdessä oli pelkkiä yksivärisiä Kona-puuvilloja ja toisessa oli Valori Wellsin suunnittelema kuviokangassarja.

Tietenkin olen täydentänyt valikoimaa oman varaston kankailla. Etsiskelin jopa jäännöspaloistani sopivia käytettäviksi tähän projektiin, mutta palani ovat kovin pieniä. Niistä ei moni riittänyt edes pienimpään blokin osaan.

Jäännöspaloista pystyy sen sijaan aika usein leikkaamaan 4 cm x 4 cm neliöitä, ja niin olen tehnytkin nyt monta päivää. Sitten ompelen niistä 4-patch-blokkeja, jotka ovat valmiina vajaat 6,5 cm x 6,5 cm. (Ne ovat siis 2,5-tuumaisia neliöitä.)

Valmiina on reilut 50 pientä 4-patch-blokkia.

Näistä minipienistä blokeista ompelen jossain vaiheessa peiton.

Pöydällä tai oikeastaan lattialla olevien projektien lisäksi minulla on vaiheessa vielä Glasgow’n näyttelyyn ehdolle tuleva tilkkutyö. Siitä puuttuu nimilappu, kanttaus ja ripustuskuja. Koska inhoan ripustuskujien ompelemista, ehkä jätän sen tekemättä siihen asti, että kuulen, tuliko työ valituksi näyttelyyn!

nyt ei säväytä.

Vaikka olen sitä mieltä, ettei tilkkutyöhön tekemiään virheitä kannata osoitella muille, niin nyt en voi olla osoittelematta. En edes osoittele virhettä, vaan tekisi mieleni sanoa, että koko tilkkutyö on ihan virhe – mutta en raaski sanoa, ettei Neutriino-pussukalle tule paha mieli.

Uusimmassa pussukassani ei ole suoranaista vikaa. Se vain ei miellytä minua muuta kuin mittasuhteiltaan. Sen mitat ovat seuraavanlaiset:

• Leveys ylhäältä noin 22 cm
• Korkeus noin 13 cm
• Pohjan leveys noin 5 cm.

Neutriino-pussukassa on pitkä kantohihna, joten se on Street-mallistoa.

Kuvasin Neutriino-pussukan työpaikkani ulkopuolella olevien istutusten luona, mutta en väitä, etteikö omaltakin pihalta löytyisi yhtä elinvoimaisia nokkosia kuin kuvissa näkyvät.

Pussukka avautuu kunnolla, mutta ei täysin ammolleen:

Käytin Neutriino-pussukan tilkkupintoihin pieniä koeblokkejani. Ompelin 4 cm x 4 cm neliöitä 4-patch-blokeiksi ja halusin myös nähdä, miltä ne näyttäisivät yhdistettyinä vaaleisiin välineliöihin.

Koska käsissä oli siinä vaiheessa kaksi melkein pussukan kokoista tilkkupintaa, päätin jatkaa niitä vähän, tikata ja niin edelleen. Jotenkin tylsä tästä kuitenkin tuli. Aioin antaa tälle nimen ”Mitäänsanomaton,” mutta se olisi negatiivissävytteinen. ”Neutraali” tuli seuraavaksi mieleen, mutta se ei kuulostanut nimeltä. Seuraavaksi olin kahden vaiheilla, tulisiko tästä ”Neutroni” vai ”Neutriino,” ja koska neutriinoja on kuuleman mukaan vaikea havaita, nimi oli helppo valita.

Neutriino-pussukkaanikin on vaikea havaita, kun järjestelen sen pinon alimmaiseksi, ettei minun tarvitse katsella sitä. (Anteeksi, pussukka! Vika on minussa, ei sinussa.)

tosi pieniä blokkeja.

Pohdin eilisessä kirjoituksessani nopeasti, rupeaisinko rakentamaan minipieniä tilkkublokkeja minipienistä jäännöspaloistani. Ei pitäisi päästää ajatuksiin kaikenlaisia pohteita – löysin nimittäin yhtäkkiä itseni leikkaamasta ja ompelemasta pieniä paloja (4 cm x 4 cm) pieniksi tilkkublokeiksi. Tällaisiksi:

Valmiit 4-patch-blokit ovat 2,5” x 2,5” kooltaan.x

Inspiraatio ja ajatus lähtivät Crazy Mom Quilts –bloginpitäjän projektikuvista ”Lost in Crowd”. Hän puolestaan oli inspiroitunut näkemästään tilkkupeitosta.

En voinut itsekään olla innostumatta, joten yhdistelin 4-patch-blokkini sopivan kokoisiin, vaaleisiin neliöihin. Kuvan viivain on mukana mittasuhdetta antamassa.

Tulisihan tästäkin aika kivaa pintaa. Ehkä rakennan koeblokeistani pienen laukun tai kassin – tai pussukan.

Leikkasin silti jo eilen aikamoisen pinon pieniä neliöitä näiden lisäksi, vaaleita ja tummia. Ajattelin, että voisin tehdä niistä itselleni ”leaders and enders” –projektin Quiltville Bonnien tapaan. Ompelen aina pari yhteen joka välissä kun muuten joutuisin katkaisemaan langan.

Saa nähdä, riittääkö intoni! Pieniä tilkkuja joka tapauksessa riittää, niin että materiaalista ei heti tule pula. Jäännöspalani tahtovat olla pienenpuoleisia – niin pieniä, ettei niistä pysty kokoamaan edes Scrap Crazy –blokkeja.

Vinksin vonksin –pussukka.

Tytär sai tänään heittää nimen uusimmalle pussukalleni ja tästä tuli sitten Vinksin vonksin. Mielleyhtymän ymmärtää katsellessaan tätä puolta pussukasta:

Toisella puolella sen sijaan palat ovat siististi järjestyksessä, ainakin minusta:

Vinksin vonksin –tilkkupussukka on edellisiä valmistuneita pienempi, joten olin itse sovitellut sille nimeä ”Mini”. Mitat ovat nimittäin seuraavat:

• Leveys ylhäältä noin 20 cm
• Korkeus noin 13 cm
• Pohjan leveys noin 6 cm.

Tällä kertaa ompelin pussukkaan kaksi pitkähköä kiinnipito- tai roikotuslenksua, joista kumpikaan ei kuitenkaan yletä käden ympäri. Niinpä kyseessä on Avoin-malliston edustaja, koska Vinksin vonksin avautuu tällä lailla ammolleen:

Ompelin vuorin aluslakanan jäännöspaloista. Se oli keskeltä hipunut melkein puhki, mutta reunoissa oli vielä topakkaa kangasta hyvin jäljellä. Ehkä erotatte kuvasta, että vuorikappaleen poikki kulkee sauma. Topakka reunaa ei nimittäin ollut kovin leveältä.

Kovasti koetin pitäytyä hillityissä ja hallituissa sävyissä, mutta toinen puoli Vinksin vonksin -pussukasta on kyllä aivan mahdoton. Siellä on pinkkiä palaa ja vaaleanpunaista ja kukkakuvioitakin vielä! Ei tainnut tästäkään tulla pussukkaa miehiseen ja/tai karuun makuun.

Vetoketjun päättölipare on asiallinen.

Tällä puolen pussukkaa palat voivat hyppelehtiä lievästi heikun keikun, mutta väritys on sentään sopivan hillitty ja pinkitön.

Mitähän seuraavaksi? Pienet tilkut eivät hupene nopeasti, kun ompelen niitä yhteen vain muutaman ja julistan tilkkupinnan valmiiksi! Pitäisikö aloittaa jättiläismäinen tilkkujenhävitysurakka ja ruveta ompelemaan pienenpieniä four-patch-blokkeja, joista sitten vuoden, parin jälkeen kokoan ison peiton?

Vetoketjupussukoita on toisaalta mukava ommella! Innostun joka kerralla kaksi eri kertaa. Ensimmäisen kerran innostun, kun olen tikannut tilkkupinnan ja tasoittanut sen siistiksi pussukkakappaleeksi. Joskus pidän tuollaisia paloja muutaman päivän tai viikon lattialla ja ihastelen välillä. (Koska vuorikappaleen löytäminen ja leikkaaminen on minusta niin paljon tylsempää.)

Toisen kerran innostun, kun olen ommellut pussukan pussiin ja rupean kääntämään sitä oikein päin. Ensin se on ihan myttynä – varsinkin jos kääntöaukko on vähän pieni. Sitten rupean aukomaan saumoja ja suoristamaan sitä ja yhtäkkiä minulla on käsissä kolmiulotteinen juttu! Koska en tee pussukoistani tietoisesti minkään erityisen mittaisia, niin vasta kääntövaiheen jälkeen pääsen toteamaan, onnistuivatko mittasuhteet.