punasävyinen kawandityö.
Nukkuva tiikeri -kawandityön.
Jouduimme helmikuun alussa muuttamaan pois kotoa reiluksi kahdeksi viikoksi viemärimme rikkouduttua. Väistöasuntoon ei voinut viedä ompelukonetta, joten keskityin KÄSItöihin. Esittelinkin jo ensimmäisen tuona aikana valmistuneen, Ehdin evakkomme aikana ommella myös toisen kawandityön. Onneksi pääsimme välillä käymään kotona, ja saatoin siellä noukkia tilkkuja mukaan ja valmistella kawandityön pohjan. Päädyin tällä kertaa punasävyihin:
Työ sujuu joutuisasti, kun ei tee mitään muuta välillä. Kuuntelin äänikirjaa ja pistelin menemään.
Tässä kuvassa näkyy ruusukuvioinen tilkku, jota en ole aiemmin oikein raaskinut käyttää. Nyt se pääsi loistavalle paikalle:
Ja hups, työ oli yhtäkkiä vain paria tilkkua vailla valmis:
Jotenkin tuntui, että noin keskeinen sijainti pitäisi koristaa erityisen erityisillä tilkuilla, ja pohdinkin niitä yllättävän pitkään. Tietenkään en voinut valita tilkkuja aivan vapaasti, sillä minulla oli mukana pieneen pussukkaan sopinut valikoima vain.
Päädyin lopulta vaaleanpunaiseen lintukankaaseen ja kukka- ja kissatilkkuihin. Sitten pistelin taas menemään!
Tässä ensimmäinen kuva valmiista Kukkahattukissa-kawandityöstäni:
Tilkunviilaajan pitkäaikaiset seuraajat tunnistanevat taustan, sillä kuvaan melkein kaikki teokseni – ainakin keskeneräisinä – tuon maton päällä. Eli työ valmistui suunnilleen samaan aikaan kuin viemäriremonttimmekin!
Koska tikkaukset ovat miltei tärkein osa kawandia, esittelen vielä Kukkahattukissan taustapuolen. Tikkaukset näkyvät siinä parhaiten.
Vielä kaksi kuvaa, jotka otin eri olosuhteissa, vain parin minuutin välein. Ensiksi kuvasin työni varjopaikassa ja harmahtavan eurolavan päällä:
Sitten kiikutin Kukkahattukissan läheiselle kalliolle, jonne myöhäisen iltapäivän aurinko vielä paistoi.
Ajattelin, että punaiset hehkuisivat tehokkaimmin, kun taustalla olisi punaisen vastaväriä eli vihreää. Ja hehkuivathan ne!
Kommentit