Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2024.

Tilkkuilija: näin vältät 11 värikriisiä

Kuva
Jos olet harrastanut tilkkutyötä vähänkään pidempään, olet todennäköisesti kohdannut värikriisin ainakin kerran. Kehitin nopeasti yksitoista kriisitilannetta ja ehdotan helppoja tapoja joko välttää kriisi kokonaan tai selvitä siitä kolhuitta. Nytpä tahdon olla ma, värikriisiesi pelastaja! Värikriisi 1: Epäonnistunut kontrasti. Onnistuneessa tilkkutyössä kontrasti on kohdallaan. Vaikka ihmiset arvioivat tilkkutöitä väreihin liittyvin sanoin, niin useimmiten kyse on kontrastista. Erityisesti vierekkäin olevien tilkkujen välillä pitää olla kontrastia, jotta niiden värit eivät sulaudu kauempaa katsottuna samaksi. Olen näyttänyt Arvoitus-tilkkupeiton kuvia monta kertaa, koska siitä näkyy erinomaisesti, millainen kontrastin pitäisi olla ja miltä näyttää, kun kontrasti puuttuu. Saatat tietysti tavoitella vähäkontrastista pintaa. Silloin kannattaa muistaa, ettei eri värienkään välille synny häiritsevää kontrastia, kun tilkkujen tummuusaste on suunnilleen sama. Värikriisi 2: Kalliit virheet.

Ohituskaista-tilkkupeitto valmis!

Kuva
Tilkkusilppurivejä ja suorakaiteita sopivasti yhdistelemällä syntyy kiva tilkkublokki. Ryhdyin puuhaan joulukuun alussa 2023, ja jo tammikuun lopulla 2024 pääsin valokuvaamaan valmiin tilkkupinnan. Projektissa oli monenlaista välietappia, joista kerroin laajasti sanoin ja kuvin kirjoituksessani "tilkkuriveistä tilkkublokkeja". Koska tilkkupinta oli peittokokoinen, toimitin sen tietysti luottotikkaajalleni Soilelle Töölön Tilkkupajaan. Hän pyöritteli pintaan ihanat kiehkurat! Levitin kanttaamattoman peiton viipymättä sängylle, jotta sain siitä käsityksen. Tilkkupintahan jalostuu aivan eri tasoiseksi, kun sen tikkaa nätisti. Seuraavaksi pääsin miettimään tulevalle peitolleni nimeä. Tarvitsen nimen, jotta voin valmistaa peittoon nimilapun, jonka kiinnitän ennen kanttaamista. Vähintään yksi nimilapun reunoista jää aina reunakantin alle, jolloin sitä on hankala irrottaa huomaamattomasti. Vorojen varalta! (Ihan kuin varkaat tosissaan vaanisivat tilkkupeittojani! Ainakaan sellaise

tilkkupeittopinta valmistumassa!

Kuva
Rupesin tammikuun loppupuolella ompelemaan resurssipalojani neliöiksi, joista ajattelin valmistaa keskipalat uuteen blokkimalliin. Tai ei se mikään uusi malli ole – tilkkuilijat ovat tehneet vastaavia vuosikausia, ja itsekin ompelin vastaavat blokit Kylä lähtee -seinätekstiiliini.   Kylä lähtee -projektista tämä malli jäikin mieleeni. Esittelin projektia sen alkuvaiheessa, ja nyt on aika esitellä sen loppuvaihetta.  Kalkkiviivoilla sain vielä kahdelta taholta uusia resursseja, joita käyttelin innoissani. Keskineliöistä tuli vähän erilaisia kuin pelkistä omista resursseista olisi syntynyt. Tykkäsin ommella keskineliöitä. Ne syntyivät joutuisasti sarjaompeluna! Tässä kuvassa on paljon niistä minulle vieraammista resursseista ommeltuja neliöitä. Vaikka ensin ajattelin tehdä peittooni kokonaan tummanpuhuvan taustan, päädyin projektin edetessä tekemään myös hyvin vaaleapohjaisia blokkeja. Lopulta koitti päivä, jolloin laskin blokkeja olevan tarpeeksi. (Tiedän, etten voi täysin luottaa l

vielä yksi pikkupussukka!

Kuva
Pussukkatehtailuni jatkui ja jatkui, ja pari viikkoa sitten sain valmiiksi vielä yhden teoksen. Tässä se on: Kukikas-tilkkupussukka! Kun käsillä on valmis tekstiiliteos, kestää hetken, että keksin sille nimen. Tätäkin pyörittelin jonkin aikaa ennen kuin mieleen tuli se kaikkein ilmeisin asia: tähän pussukkaan osui jopa harvinaisen monta eri kukkakangasta! Kukikas-tilkkupussukka on Säe- ja Runo-pussukoiden tapaan pieni eli kooltaan seuraavanlainen:  Leveys ylhäältä noin 17,5 cm  Korkeus noin 11 cm   Pohjan leveys noin 7 cm.  Tältä Kukikas näyttää avattuna. Sisään näkee hyvin, koska Avoin-malliston pussukat käyttäytyvät näin. Niihin ei tarvitse pujottaa kättä, vaan vetokeju avautuu reilusti. Lopuksi kuva vielä keskeneräisestä pussukasta. Kuvassa se on juuri siinä tilanteessa, joka on minusta pussukkatehtaan hehkein: olen juuri saanut sen ommelluksi pussiin ja käännetyksi. Ensimmäinen kerta, jolloin näen kunnolla, millainen teokseni on kolmiulotteisena. Olen ehtinyt vielä nipiste

seuraava vetoketjupussukka.

Kuva
Muutama viikko sitten täällä oli hanget korkeat, nietokset, ja auringonpaistetta. Pääsin ulos kuvaamaan teoksiani päivänvalossa. Uusin vetoketjupussukkani Suvituuli poseerasi näin tomerana lumella: Pienestä metsälämpäreestä kävelin läheiselle urheilu- ja ajanviettoalueelle, missä on (epävirallinen?) graffitiseinä. Olen käyttänyt värikkäitä graffiteja tilkkupeittojen valmistuskuvien taustalla. Esimerkiksi Sasassalee-tilkkupeittoa esiteltiin miltei tasan kolme vuotta sitten samassa kohdassa. Sittemmin graffitiseinän kuvat ja kirjoitukset ovat vaihtuneet parikin kertaa. Valmistujaispäivänään Suvituuli-tilkkupussukka näytti tällaiselta (siis hänen toinen puolensa). Tällä puolella näkyy tilkku, josta pussukka sai nimi-innoituksensa. Tilkussa näkyy ranta ja pukukoppeja, joten ajatukseni kääntyivät kesään. Lähellä graffitiseinää oli valtava lumikasa, johon asettelin mukana olleet kolme pussukkaa mielestäni hauskasti. Suvituuli-vetoketjupussukka vähän lähempää: Suvituuli on sekin Avo

tilkkuaarre ja parsimus.

Kuva
Tilkkutyö tuo minulle onnellisuutta monella tavalla. Blokkien värien sommittelu on tosi kivaa, ja blokkien sommitteleminen joko suunnitteluseinälle tai -lattialle sykähdyttää joka kerta. Kangaskaupoilla lumoudun, koska suunnittelijat ovat taas keksineet houkuttelevia kuoseja. Ja sitten minut tekee onnelliseksi se, että tilkkuilijat ovat niin ystävällisiä, kannustavia ja ihania. Niin kuin viimeksi tilkkuystäväni Marja, joka oli koonnut minulle kaksi laatikollista tilkkuja. Ihan tuosta vain tarjosi, että haluaisinko. Kävin noutamassa tilkkuaarteen kotiin pari päivää sitten, ja selailin päällimmäisiä tilkkuja vähän. Avatut laatikot näyttivät tältä: Taas minulla oli onnenhetki. Toisen ihmisen tilkut ovat innostavia! Jaan teille näitä innostuneita ajatuksiani vähän, jos kiinnostaa. (Totta kai teitä kiinnostaa!) Maatilakuvioisesta kankaasta oli leikattu yksi kuvio irti. Jäi vähän askarruttamaan, mikä kuvio se mahtoi olla, ja mihin Marja oli sen käyttänyt. Sitten laatikosta nousi melkein va