Hyvästä tilkkutyöstäsi verraton – Askel 21: Mieti ennen kuin lupaat tilaustyön

Joskus voi käydä niin, että rakas ystäväsi tai perheenjäsenesi pyytää sinua tekemään tilkkutyön. Pysähdy hetkeksi miettimään ennen kuin lupaat.
Koska kyseessä on sinulle rakas ihminen, sinun ei tarvitse miettiä hinnoittelua, mutta entä jos pyytäjä haluaa valita värit tai peräti kankaat tilkkutyöhösi? Hälytyskellojen pitäisi soida!

Mahdollinen ongelma: hän toivoo sinulta sen väristä työtä, jonka värin parissa et haluaisi puuhailla. Ehkä et haluaisi ommella tilkkupeittoa esimerkiksi tällaisista kelta-sinisistä hirsimökkiblokeista:
Toinen mahdollinen ongelma: hän valitsee mielestään kauniit kankaat, joista ei oikein pysty tekemään onnistunutta tilkkutyötä. Kaikki kankaat saattavat olla samaa tai melkein samaa tummuusastetta. Vahingossa.

Värillisiä kankaita katsellessa voi näyttää siltä, että kyllähän tuo väri erottuu tuosta, mutta värierot eivät riitä. Silmä etsii valoisuuden ja tummuuden välistä kontrastia, ja jos sitä on liian vähän, pinta ei näytä oikein miltään.

Tähän minulla on esimerkkikin, vaikka onneksi kyseessä ei ollut tilaustyö. Ostin ihan itse kankaat, jotka näyttivät yhdessä erinomaisen kivoilta. Mutta se ei valitettavasti takaa, että niistä ommeltu tilkkuteos olisi onnistunut. Minulle kävi juuri niin.

Satuin kerrankin ostamaan useamman kankaan niin, että pinoni näytti herkulliselta (eikä oudolta kuten yleensä). Oikein odotin, että pääsisin yhdistelemään kuosit upeaksi tilkkuteokseksi. Katsokaa nyt, kuinka kivat kankaat löysin yhdellä kertaa:
Mutta miten kävi? Ompelemastani pussukasta ei tullut millään lailla hehkeä. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt onnistua, mutta ei. En pitänyt lopputuloksesta yhtään. Merkillinen päkäle!
Kolmas mahdollinen ongelma: pyytäjä valitsee värit eikä ole valmis neuvottelemaan niistä. Hän saattaa vaikka haluta tilkkupeiton pelkistä mustista ja harmaista kankaista. Mutta ei kovin vaaleista. Kontrastittomuus uhkaa jälleen. Tai työhön saa käyttää vain tietyn sävyistä vihreää, jota ei noin vain löydy kangasvalikoimista – ei sinun varastoistasi eikä kauppojen hyllyiltä.

Ehkä pyytäjällä on kangas, jonka hän haluaisi työhön mukaan. Hälytyskellojen pitäisi soida!

Mahdollinen ongelma: kangas ei sovi laadultaan tai paksuudeltaan tilkkutyöpuuvillojen kanssa samaan työhön. Tai se on vintage-aarre ja valmiiksi vähän kulunut, jolloin tilkkutyöstä ei tule kestävä.

Toinen mahdollinen ongelma: et keksi, mitä yhdistäisit sen kanssa. Tai et itse pidä kuosista, jolloin et oikein kykene inspiroitumaan. Entä jos hän on ihastunut vaikka konvehtikuvioiseen kankaaseen? Tai pitäisi sitä niin hauskana, että totta kai haluaa sinun loihtivan siitä tilkkutyön? Syntyisikö tästä hehkeä tilkkuteos? (Ehkäpä ei.)
Kenties pyytäjä on ihastunut näkemäänsä malliin ja haluaa samanlaisen. Taas hälytyskellojen pitäisi soida.

Mahdollinen ongelma: et haluaisi kopioida toisen tekemää työtä. Projekti maistuu puulta jo ennen kuin olet aloittanut.

Toinen mahdollinen ongelma: samanlaisen tekeminen ei onnistu noin vain, koska vastaavia kankaita ei löydy.

Kolmas, ikävin ongelma: toteutat työn parhaasi mukaan, mutta lopputulos poikkeaa alkuperäisestä sen verran, että pyytäjä pettyy.

Tytär kyllä kerran pyysi minua tekemään samanlaisen tilkkupeiton kuin hänen näkemänsä. Koska jouduin kehittämään mitat itse ja miettimään, millaisista blokeista sen rakentaisin, projekti ei onneksi maistunut puulta. Minulla sattui myös olemaan kohtuullisen sopivia kankaita. Ja lopputuloskin – Ethän minua unhoita -tilkkupeitto – oli Tyttärelle mieluinen.
Totuus on kuitenkin se, ettei tilkkutöitä harrastamaton ihminen – jollainen todennäköisesti haluaisi tilata työn sinulta – välttämättä osaa valita kankaita tai edes värejä niin, että niistä syntyisi hänelle mieluinen tilkkuteos.

Ihmiset eivät aina tiedä ollenkaan, mitä he oikeasti haluavat. Eivätkä he välttämättä halua teostasi sitten enää kun olet saanut sen valmiiksi.

Mikä valtava joukko mahdollisia ongelmia! On paljon helpompaa ehdottaa, että pyytäjä valitsee jonkun valmiista tilkkutöistäsi.

Päivän nimi: Seitsemän vuoden yksinäisyys

Mukailtu kirjasta Sadan vuoden yksinäisyys. Voit käyttää muutakin numeroa.

Keksin nimen sopimaan tämänpäiväiseen vinkkiin. Tilauksen ottaminen ystävältä saattaa pahimmillaan johtaa yksinäisyyteen tai ainakin jonkinlaiseen välirikkoon. Toki lopputulos voi olla myös entistäkin parempi ystävyyssuhde! 

- - - - - 

Koska tämänpäiväinen askel kehotti varovaiseksi, seuraavassa vinkissä taas sallitaan. Avaa luukku huomennakin, niin saat nähdä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.