maanantai 31. joulukuuta 2018

tilkkuvuoden 2018 yhteenveto.

Taas on vuosi vierähtänyt, ja on aika tarkastella vuotta 2018. Muistelen jälleen vuosi sitten esittämiäni toiveita, tutkailen, ovatko toiveeni toteutuneet, ja luettelen tietenkin töitäni.

Aloitetaanpa. Kissa tuntuu olevan kuulolla. Koska sillä on silmät kiinni, se selvästi keskittyy kuuntelemiseen.


Ompelin vuoden 2018 aikana 22 tilkkupussukkaa – kaksi enemmän kuin viime vuonna.

Yhden tilkkulaukun (viime vuonna ompelin kaksi).



Kuusi tilkkupeittoa (viime vuonna ompelinkin järjettömän määrän eli yksitoista).

Kuudenlaista muuta juttua. Innostuin esimerkiksi tekemään suorastaan sarjan eko-vanulappuja säilytyspusseineen (siis kaksi), ja joulun alla tehtailin peräti 16 sydämenmuotoista pannulappua!



Ompelin lisäksi kaksi pientä tilkkutyötä (ripustuskujineen!) kahteen eri näyttelyyn: ehdolle European Quilting Associationin näyttelyyn, yhdeksi kahdeksasta Suomen edustajasta (työtäni ei valittu) ja myös ehdolle Tilkkuyhdistyksen teemanäyttelyyn Glasgow’hun.


Keskeneräiset


Keskeneräisiksi on jäänytkin useampi työ.





Viime vuonna tähän aikaan oli kesken vain kaksi tilkkupeittoa (ja sain ne valmiiksi tänä vuonna):  rastiblokeista valmistamani tilkkutyö (valmis työ sai nimen "Tasapeli") ja kauan keskeneräisenä virunut ruskea-pinkki nurkkatähtikuvioinen tilkkutyö (valmiin työn nimi on "Tuulenpesät").

Vuoden 2018 hudit


Ajattelen useimmiten positiivisesti, mutta täytyyhän sitä tunnustaa sellaisiakin asioita, jotka eivät menneet ihan putkeen. Niitä nousee mieleen kolme.

Näyttelytyö. En tykännyt ”Suomalaisia näkymiä” -näyttelyyn ehdottamastani tilkkutyöstä ”Makuasioista,” vaikka pidin alkuperäisestä ideastani ja vaikka toteutin siihen oikein mukiinmeneviä tikkauksiakin. Se vain ei edusta mieleistäni estetiikkaa. Koska olen itse tärkein kohdeyleisöni, epäonnistuin siinä mielessä.

Joulukalenteri. Lasken myös joulukalenterini pettymysten joukkoon, sillä se ei innostanut lukijoita toivomallani tavalla. Viime vuonna sain joulukalenterini kautta paljon, paljon enemmän silmäpareja kirjoitusteni ääreen.

Vinkkivideo. Toiveistani huolimatta en saanut aikaiseksi vinkkivideota. Itseään on hankala kuvata, ainakin vasta-alkajana, enkä saanut järjestymään sellaistakaan, että esimerkiksi tilkkuystävä olisi ollut mukana joko esittelemässä tai kuvaamassa. Videoinnissa tein siis täysoharin.

Näitä kun mietin, rupeaa nolostuttamaan ja täytyy melkein painaa kasvot käsiin:


Vuoden 2018 parhaat jutut


Nolostelut sikseen. Siirrynkin miettimään parhausasioita.

Edelleen: @tilkunviilaaja Instagramissä. Kesällä sain useamman kommentin, joissa toivottiin minun tulevan Yhdysvaltoihin pitämään tilkkukursseja. Leikittelin jo ajatuksella, mutta huhhuh, minä olen saamaton järjestämään itselleni toimintaa.

Kolme värikästä tilkkupeittoani. Herkkupalat-peiton sekä Enemmän on enemmän -peiton ennätin saada valmiiksi, mutta raidallisista hirsimökkiblokeista kokoamani tilkkupinta on vielä keskeneräisten kasassa. Herkkupalat-peittoon raaskin käyttää upeita Tula Pink -kankaita ja Enemmän on enemmän -peitosta tuli sattumalta paljon kivampi kuin olin uskaltanut edes toivoa. Kaikki nämä työt edustavat omaa värimaailmaani ja lempiväriäni eli moniväristä.

Blogiarvonta. Sain blogiarvontaan ennätysmäärän kommentteja!

Tilkkuyhdistyksen jäsenmäärä. Uskon, että sinnikkäästi toteutetun tiedotuksen, parin kampanjan sekä koko ajan paranevan Tilkkulehden ansiosta yhdistykseen on innostunut liittymään sellaisia harrastajia, jotka ovat aiemmin empineet ottaa ratkaisevaa askelta.

Miten toiveeni toteutuivat?


Miten sitten toteutuivat viime vuoden viimeisenä päivänä esittämäni toiveet tilkkuvuodelle 2018? ”Sakke” auttaa minua muistelemaan – sillä on tässä pitkät kädet, jotka ovat esimerkiksi joogatessa olennaiset:


Pitkäkätisyysjänteisyys on ehkä auttanut, sillä neljästä toiveestani kolme on toteutunut!

”Toivon, että tilkkuharrastajat pysyvät yhtä kannustavina kuin tähänkin asti”. 

Toteutui täysimittaisesti! Niin kaukaiset kuin läheiset tilkkuystävät ovat pysyneet ystävällisinä ja positiivisina.

”Teen valmiiksi ruskeasävyisen, pinkkinurkkatähtisen tilkkupeittoni.

Vihdoinkin.” Fanfaari minulle! Tattararaa! Tuulenpesät-tilkkupeitto on valmis, ja tykkäyksiä sateli hänelle. Löysin peitolle sopivan omistajankin! Annoin sen anopille syntymäpäivä-/joululahjaksi ja hän tuntui olevan mielissään.

”Aloitan jouluvalmistelut ajoissa, jotta minulle jää joulukuussakin aikaa tilkkuharrastukseeni.”

Toteutui. Ideoin ja aloitin joulukalenterin kirjoittamisen elokuussa, ja luukut olivat valmiina marraskuun puolella. Ostin myös lahjoja hyvissä ajoin. Silti olen sen verran hidasliikkeinen, että osa joulutoimista – esimerkiksi lahjojen postittaminen – jäi viime tinkaan tai viime tingan jälkeiseen aikaan.

Ehdin tosiaan ommella muutakin kuin pannulappuja joululahjaksi! Sain nimittäin joulunalusviikolla ommelluksi viimeiset blokit Scrap Crazy -mallineen perusteella toteutettavaan tilkkutyöhön. Lisäksi ompelin tilkkupinnan kokoon!

”Toteutan ainakin yhden tilkkuvinkkivideon joko Tilkunviilaajana tai Tilkkuyhdistyksen puolesta.” 

Ei toteutunut. Ensin en tajunnut aloittaa. Sitten en muistanut. Sen jälkeen en ehtinyt, ja loppuvuonna oli niin pimeää, ettei videoimisesta tullut mitään.

Toiveeni tilkkuvuodelle 2019


  1. Järjestelen ompelutilani ja tarvikkeeni parempaan malliin.
  2. Päivitän ainakin yhden blogissani olevan ohjeen ja toteutan yhden uuden.
  3. Tilkkulehti pysyy innostavana ja kivana ja osallistavana.

Huh, taas on katsaus paketissa. Kiitos kaikille lukijoilleni vuodesta 2018! Kannustavat kommenttinne ovat lämmittäneet mieltä ja innostaneet eteenpäin!

Toivotan kaikille ahkeraa, kokeilevaa ja ihanaa tilkkuvuotta 2019!

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

makuasioista.

Ompelin tilkkutyön ehdolle Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n näyttelyyn, joka tulee olemaan esillä maaliskuussa 2019 Glasgow’ssa, Skotlannissa. Näyttelyn teemana oli ”Suomalaisia näkymiä,” ja ehdottamani tilkkutyö "Makuasioista" / "Matters of Taste" on tällainen:


Hmm, ehkä mieleenne tulee kysymys ”miten ihmeessä tuossa voi olla suomalaisia näkymiä?” Seuraa selitys.

Olen lukenut, että suomalaisten jäätelömaku on erikoinen. Suosituimpien jäätelömakujemme joukossa on kaksi hyvin erikoista: vanilja ja salmiakki. Vaniljaa eivät muun maalaiset pidä omana jäätelömakuna, vaan se yhdistetään aina johonkin. Salmiakki yleensäkin on vain pohjoismaalaisille tuttu maku.

Mietin myös, että ainakin kesäisin voi suomalaisessa näkymässä olla jäätelönsyöjiä. Siksi työssäni on jäätelötötteröitä, ja ylimmät edustavat meidän outoja mieltymyksiämme.

Erikoisten jäätelömakujen lisäksi työhön tuli siten mukaan puna-valkoisia raitoja eli häivähdys perisuomalaisen Marianne-karamellin käärettä. Marimekon kuosit täydentävät suomalaista makua.

Piirsin itse paperimallineen jäätelötötteröille, jotka toteutin paper-piecing-menetelmällä.


Yhdistelin tötteröt kokonaisuuksiksi ja lisäsin kehysmäisiä elementtejä.


Sanon vain, etten ollut maailman ihastunein kätteni työhön. Määräpäivä painoi kuitenkin päälle, joten en voinut aloittaa alustakaan. Päätin vain jatkaa sinnikkäästi. Panostin tikkauksiin.


Katsotaan näitä vielä hiukan lähempää:



Ensin tikkaukseni näyttivät nekin typeriltä, mutta katsoin onneksi työn nurjalle puolelle. Ihan kivat kuviot siellä oli!


Tässä vaiheessa työni alkoi näyttää puolittain kivalta.


Päätin kuitenkin siirtyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja jatkoin uloimmassa reunassa Marimekko-kankaan kuviointia omin tikkauksin. Se ei näyttänyt maailman upeimmalta, joten jatkoin työtä vaaleilla langoilla.


Tasapainon nimissä toteutin punaisia jatkokuvioita pariin muuhunkin kohtaan.


Vielä lähikuva tikatuista jäätelötötteröistä. Ruudutetuista vohvelituuteista tykkäsin.


Valmis työni "Makuasioista" / "Matters of Taste" on kooltaan noin 57 cm x 59 cm. Tai siis eihän se vielä ole täysin valmis! Jäin odottamaan tuomaroinnin tulosta puolittain toivoen, ettei minun tarvitsisi ommella tähän ripustuskujaa. Työni kuitenkin pääsee mukaan Glasgow’n näyttelyyn, mikä on hieno juttu, mutta tarkoittaa minulle ripustuskujan ompelu-urakkaa. Huoh siitä, vaikka jipii siitä toisesta asiasta.

perjantai 28. joulukuuta 2018

scrap crazy.

Vähänkö olen ylpeä itsestäni, että olen ottanut ostamani tilkkuvälineen käyttöön suunnilleen heti?! Ostin elokuussa Scrap Crazy -mallineen, lähinnä tiettyjen tilkkukurssilaisten heksagon-muunnelmatöiden innoittamana. Esimerkiksi Tiinatei on ommellut juuri tuollaisen heksagon-tyyppisen tilkkutyön.

(Ostin myös toisen kaavan, johon en ole vielä katsonut tarkemmin, vaikka se on käynyt muutaman kerran mielessä. On ollut kaikkea muuta.)


Heksagon-tyyppisen pinnan tekeminen tuntui vaativan niin paljon aivotoimintaa, että kokeilin sen sijaan crazy-blokkia. Leikkasin palat todellisista jäännöstilkuista ja totesin tilkkujeni olevan yleensä pienempiä kuin malline vaatisi.



Joutuisin siis toteuttamaan tämän scrappy-tyyppisen työn pitkistä kankaista, en jäännöspaloista. Mutta mistä kankaista?

Onneksi muistin kaapissa viruvan pinon yksivärisiä Kona-puuvilloja.


Kun vielä olin piipahtanut oululaisessa PeeKaa-kangaskaupassa ja löytänyt sieltä Valori Wellsin kuviokangaspakkauksen, kreisiblokkeja alkoi syntyä.


Vaikka projekti kirvoitti minussa ristiriitaisia tunteita, ompelin sinnikkäästi. Kun minulla oli valmiina 150 blokkia, jaoin ne kolmeen pinoon: vaaleat, keskiväriset ja tummat. Jaottelu sujui aivan puolueellisesti fiilispohjalta. Ellen ihan varmasti osannut heti päättää, minkälaisesta tummuusasteesta oli kyse, siristin silmiäni ja päätin sen jälkeen.

Sitten ladoin blokit tiettyyn rytmiin, mutta satunnaiseen järjestykseen. Aloitin kuitenkin vaaleasta pinosta, jonka latelin tilkkupinnan ”yläpäähän”. Kun vaaleat blokit loppuivat, jatkoin keskivärisillä ja niin edelleen. Kuvassa peiton ”yläpäätä”.


Rakentelin tilkkupinnan sommittelulattialle, johon se mahtui juuri ja juuri. Meillä olikin vähän aikaa makuuhuoneessa tällainen erikoinen ”matto”.

Poissaollessani kissa järjesteli blokkeja mieluisampaan järjestykseen. Sillä ja minulla on niin erilainen visio.


Koska pienistä blokeista koostuva matto oli kaikkien mielestä hankala, ompelin blokit mahdollisimman nopeasti kokoon. Ensin ompelin rivit, pinosin ne järjestyksessä ja siirsin syrjään. Ajattelin, että joulun jälkeen sitten palaisin asiaan.

Tänä vuonna minulla olikin joulun alla sen verran aikaa, että ehdin ommella rivitkin yhteen! Pääsin valoisaan aikaan vielä ulos ottamaan tilkkupinnasta kuvaa!

Olenko nyt innostuneempi projektistani? No, ainakin olen saanut laadukkaat Kona-puuvillani käyttöön. Olen lisäksi käyttänyt Scrap Crazy -mallinettani. Hankintani eivät ole lopullisesti jääneet kaapin täytteeksi.

Projekti on ollut myös erilainen kuin projektini yleensä. Vaihtelua! Värien puolesta päädyin reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle: en ole ihastunut läheskään kaikkiin peitossa esiintyviin väreihin, ja toisaalta blokeissa on valtavia, yksivärisiä alueita.

Lopputulos on mielenkiintoisella tavalla yhtaikaa rytmikäs ja satunnainen. Onnittelen itseäni lisäksi siitä, että tajusin ommella mukaan nuo kolme Mikki Hiiri -kuvioista palaa. Ne tuovat koko tilkkutyöhön vähän jujua.

Tilkkupinta on nyt kääräisty nyytiksi ja se odottaa kaapissa, että ompelisin sille taustakappaleen. Näyttää uhkaavasti siltä, että alkuvuonna valmistuu lyhyessä ajassa kaksi tilkkupeittoa – siis jos pystyn pakottamaan itseni taustakappaleiden ompelupuuhiin! Tämän lisäksi nimittäin raidallinen hirsimökkipeitto odottaa takakangasta.

torstai 27. joulukuuta 2018

sydämenmuotoiset pannulaput.

Marras-joulukuun aikana ompelin kokonaista 16 erilaista, sydämenmuotoista tilkkupannulappua.

Pannulapuissa on toisella puolella ”taskut,” joihin käsi sujautetaan. Niin pannulappu ei luiskahda kädestä. Myöhempänä on vielä ompeluohje tämän tyyppiselle pannulapulle – mutta ilman kaavaa, sillä olen kopioinut sen lehdestä, jolloin en valitettavasti voi sitä jakaa.


Annoin niistä kahdeksan lahjaksi ja myin seitsemän. En ensin ajatellut tehdä niitä myyntiin, mutta vein kaksi ensimmäistä valmistunutta töihin, koska halusin näyttää niitä työkavereille, ja he halusivat mielellään ostaa sellaiset myös.

Tein muutamia keltasävyisiä ja mustanpuhuvan:


Olin suunnitellut, että toteutan etupuolen tilkuista ja taustapuolella käytän jouluisempia kankaita. Niin joululahja on sekä jouluinen että neutraali.


Tein myös vihertävän ja sinisävyisiä pannulappuja. Oikeanpuoleisessa pannulapussa on Äidin vanhasta esiliinasta leikattu kuvio. Annoin sen veljelle joululahjaksi.


Toinen pannulappu vasemmalta on puolestaan lahja Tyttären poikaystävän vanhemmille. Tytär osti heille Marimekon keittiöpyyhkeen, ja minulla sattui olemaan samaa kuosia kankaana. Niinpä pannulapun toisella puolella on sitä kangasta:


Puna- ja muun kirjavia pannulappuja ompelin myös.




Miten sitten ompelin nämä?


Kaava ja summittainen ompeluohje on julkaistu Suuressa Käsityölehdessä jokunen vuosi sitten. Siksi en valitettavasti voi jakaa kaavaa tässä, mutta annan seuraavassa yksityiskohtaisen ompeluohjeen.

1. Ompelin ensiksi tilkkupinnan suunnilleen sydämenmuotoisen kaavan mukaiseksi.

2. Leikkasin trikookankaasta kaksi sydäntä suurempaa palaa. Leikkasin puuvilla-, villa- tai bambuvanusta yhden vastaavanlaisen palan ja vielä yhden palan jostain sopivasta taustakappalekankaasta.

3. Pannulapussa oli toinenkin kaava: vajaa puolikas sydän kankaan taitteelta. Tällaisia kappaleita leikkasin jouluisesta kankaasta kaksi. Leikkasin kaavan muotoisen palan myös vanusta - en taitteelta - ja asetin sen taitetun palan sisään.

4. Neulotin sydänkaavan ja muut palat yhteen: paperikaava, tilkkupinta, trikoot, vanu, taustakappale. Ompelin paperikaavan reunoja pitkin suoran ompeleen eli kiinnitin pannulapun kerrokset yhteen.

5. Irrotin kaavan ja nuppineulat ja tikkasin tilkkupinnan.

6. Leikkasin ompeluviivaa pitkin pannulapun muotoisen palan.

7. Nyt tarvitsin niitä vajaita puolikkaita sydämiä, jotka kiinnitin nuppineuloilla äsken tekemääni kappaleeseen. Ompelin siksak-ompeleen kaiken tämän ympäri.

8. Ompelin pannulapulle ripustuslenkin ja kiinnitin sen sydämen sisämutkaan, avoimet päät reunan suuntaan, läheltä pannulapun reunaa.

9. Otin 3,5 cm leveää vinonauhaa ja ompelin pannulapun ympäri. Kiinnitin vinonauhan ensin nurjalle puolelle. Käänsin oikealle puolelle ja ompelin. (Tässä järjestyksessä ommellen päällipuolelle tulee siisti ommel.)

10. Käänsin ripustuslenkin oikeaan asentoonsa ja kiinnitin kahdella ompeleella.

Valmis! Ja koska leikkuu- ja ompeluvaiheita oli vähintään nämä kymmenen, voitte uskoa, ettei yhtä pannulappua pystynyt ompelemaan ihan hetkessä. Jäännöspaloja näihin sai kyllä kulumaan tosi mukavan määrän! Minä rupesin loppuvaiheessa kärsimään jo tilkkupulasta siinä mielessä, että jäännöspalat olivat kaikki väärän värisiä tai liian isoja.

Pannulappupinon kasvaessa ihastelin vinonauhan avulla syntyneitä, pyöreitä ja tasaisia reunoja.


Vihreän tähtikuvioisen reunan yläpuolella näkyy kukallista kanttia, josta tuli mieleen muistoja. Töölön Tilkkupajan Soile oli ommellut juuri tämän kanttikankaan omaan tilkkutyöhönsä, mutta todennut sen sopimattomaksi. Hän irrotti valmiin kantin työstä ja vaihtoi tilalle uuden. Minä sain hänen purkujätteensä, joka oli omaan projektiini juuri sopivaa. Kanttasin sillä ”Villit kuviot” -tilkkupeittoni vuonna 2013 ja nyt käytin vihoviimeisen pätkän yhteen pannulappuun.

Vielä kerran Soilelle kiitos! Hänen roskansa oli minun aarteeni!

tiistai 25. joulukuuta 2018

voittaja on selvinnyt.

Pidin marraskuussa blogiarvonnan, jossa arvuuttelin joulukalenterini päivän sanoja. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Teitä oli ilahduttavan monta!

Vastaajien ajatukset askartelivat varmaan jo joulussa, sillä suurin osa arvauksista liittyi siihen ainakin etäisesti. Laskin, että erilaisia vastauksia oli yli kolmekymmentä, mutta kukaan ei osannut arvata yhtään niistä kummallisista sanoista, joita joulukalenteriini keksin.

Sillä ei tietenkään ole väliäkään, koska palkinto arvottiin kaikkien vastaajien kesken!

Poistin tuplavastaukset, annoin vastauksille/vastaajille järjestysnumeron ja käyttelin sen jälkeen satunnaislukugeneraattoria, joka arpoi voittajaksi kommentoijan nimeltä Maarit Mansio. Onnea, Maarit! Maarit saa valita mieleisensä pussukan näistä kolmesta:


Taimpana (myös vasemmanpuoleisimpana) Marraskuu-vetoketjupussukka, keskellä Sopusointuja-tilkkupussukka, edessä (oikeanpuolimmaisena) Lentävä lähtö -pussukka.

Lisäksi ”Tikrulinna” arvasi niin lähelle, että palkitsen hänetkin. Hän arvasi sanan ”jouluompelu” ja yksi sanoistani oli ”jouluaskartelu”.

Voi sentään, Tikrulinnalle on vaikea ilmoittaa, että hän on voittanut palkinnon! Hänellä on blogi, mutta se on tyhjä. Hänen profiilissaankaan ei ole määriteltynä sähköpostiosoitetta, jota kautta häneen saisi yhteyden. No, ehkä hän jossain vaiheessa huomaa voittaneensa. Hän saa silloin valita toisen jäljelle jääneistä pussukoista.

Yleisin arvaus oli jostain syystä sana ”kissa”. Toiseksi suosituin arvaus oli ”lumi”.

maanantai 24. joulukuuta 2018

söpö.

Päivän sana "söpö" kuuluu vähän samaan luokkaan kuin 17. päivän sana jörö, mutta se on, ah, niin erimerkityksinen! Tänään ei voi muuta kuin aloittaa kissastamme ”Sakesta,” joka on maailman söpöin. Varsinkin kun se nukkuu kiitollisen näköisenä jollain tilkkupeitoistani.



Tai kun se testailee puolivalmista tai juuri valmistunutta tilkkupeittoa, jonka on määrä muuttaa kissankarvattomaan talouteen.


Anteeksi nyt, että täytin tilaa kissankuvilla, mutta ”Sakke” on meidän perheelle se söpöin ikinä.

Olen näemmä jakanut blogissani myös söpöjen tilkkukuvioisten kenkieni kuvan. Tässä uusinta:


Jos ”Sakke” onkin söpöin ikinä, niin mikä olisi minun söpöin työni? Jaa-a! No, jouluaattoon sopivasti söpöin ja öö-teemaan sopivasti ehkä pöhköin työni oli blogini alkuaikojen tilkkujoulukuusi, johon löysin ohjeen japanilaisesta tilkkulehdestä.


En voinut vastustaa ohjetta ja yhtäkkiä - tammikuussa 2010 - huomasin valmistavani minipientä tilkkujoulukuusta.


Käsittelin pieniä paloja ja tikkasin käsin. Jotenkin ei yhtään minun tapaistani! Mutta sain kuin sainkin joulukuusen valmiiksi - askartelin latvan ja tähden ja kaikki. Mallissa olleet kuusenkoristeet jätin kuitenkin toteuttamatta, sillä kuusi näytti jo tarpeeksi koristeelliselta.


Vaikka kuusi on kuvassa ilman runkoa ja ruukkua, se sai myös sellaiset. Kokonaan valmiista kuusesta minulla ei kuitenkaan ole kuvaa, sillä annoin sen lahjaksi ja unohdin kuvata sen sitä ennen.

Söpöissä tunnelmissa on kiva lopettaa joulukalenteri ja toivottaa hyvää joulua kaikille!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

innoittaja.

Mikä innoitti minut tilkkutöiden pariin? Mikäpä muukaan kuin valmiiden, kauniiden tilkkutöiden kuvat! Esimerkin voima!

Muistan myös, kun olin Miehen kanssa etsimässä meille uutta kotia noin vuonna 1993. Kävimme lukuisissa asuntoesittelyissä, joista yhdessä näin tilkkuharrastajan (tai ehkä jopa –ammattilaisen) työtilan. Hänellä oli näyttävät pinot erivärisiä kankaita hyllyssä ja työn alla oli kivan näköinen, kettua esittävä tilkkutyö. Olin ihan että voi juku, olisipa minullakin!

Voisi sanoa, että erivärisiä kangaspinoja ja –nyyttejä löytyy nykyään meiltäkin kotoa.






No sitten henkilöinnoittajiani? Mainitsen tässä nimeltä vain kolme, vaikka kaikki tilkkuystäväni innoittavat minua kukin omalla tavallaan!

Angela Walters, koska hän on niin myönteinen ja kannustava meille kaikille. Hän ei toimi poliisina, vaan rohkaisee tekemään ("Close enough is good enough".) Olen saanut häneltä Instagramissa kommentinkin.

Angelan verkkosivuston nimi "Quilting Is My Therapy" kävisi minullekin, vaikka en pidä konetikkausta terapeuttisena. Kankaiden ja värien valitseminen sekä tilkkutöiden kokoaminen on minulle se tärkein osuus, ja tikkaus on joko välttämätön tai ulkoistettava työvaihe.

Timna Tarr on tehnyt super-superhienoja tilkkutöitä, joita ihailen. Kaikki pallot ilmassa oli toisinto hänen tekemästään työstä. Nyttemmin hän on tehnyt esittäviä tilkkutyöitä, jotka ovat upeita! Katso pari esimerkkiä hänen www-galleriassaan.

Sellaisia en ajatellut ruveta tekemään ainakaan vielä.

Sarah Cooper tekee käsitöitä koko ajan ja lisäksi pelastaa kulkukissoja ja –koiria. Hänestä saa käsityksen tutustumalla hänen Instagram-tiliinsä. Hän sisustaa kotiaan kauniisti ja koko minua suunnattomasti motivoiva Instagram-elämäni alkoi hänen suunnittelemansa On the Bubble Quilt -mallin parissa.

Olisipa kiva kuulla, kuka on toiminut teille innoittajana, blogini lukijat! Kertokaa se kommentissa!

lauantai 22. joulukuuta 2018

verenpisara.

Verenpisara ei ole päivän sanana sen takia, että luen paljon dekkareita! Mies sanoo usein, että ”ai sä luet taas jotain verikekkerikirjaa”.

Verenpisara on kaunis puutarhakasvi ja sen suomenkielinen nimi on keksitty mainiosti. Sen englanninkielinen nimi ”fuchsia” taas ei liity kukan ulkonäköön mitenkään, paitsi nykyään, kun fuksiasta on tullut nimitys tietylle värille.

Fuksianpunaista esiintyi esimerkiksi äskettäin valmistuneessa Marmeladi-pussukassa. Sen toinen puoli on punainen, toinen vihreä.


Kuumaa pinkkiä – siis ei aivan fuksianpunaista, mutta sinne päin – on Lootuskukka-pannulapussa. Yhdistin siinä pinkkiä haaleaan vihreään. Pannulappuni pinkkiä väriä voisin väittää pioninpunaiseksi - en niinkään fuksianpunaiseksi. Katsokaa vaikka:


Tähdehkö-kotelo iPad-laitteelle vuodelta 2012 on ommeltu vaikka minkä punaisista kankaista - siellä on fuksianpunaistakin!


Suurella vaivalla tekemäni kotelo jäi heti käyttämättömäksi, sillä siitä tuli liian pieni! Onneksi sain muutaman vuoden kuluttua uuden, entistä sopivasti pienemmän iPad-version. Nyt on vaivalla värkkäämäni kotelo lopultakin hyötykäytössä.

Käsintikkausta ja kaikkea! Hyvä, ettei kotelo mennyt haaskuuseen.

perjantai 21. joulukuuta 2018

liukuminen.

Lumiseen aikaan liukuminen on ajankohtaista ja asiallista, samalla hauskaa. Muistan, miten vauhdikkaasti pulkalla liu’uin, kun Tytär oli pieni. Välillä vähän pelotti.

Liukuminen EI sen sijaan ole asiallista tilkkukangasta leikatessa. Että on ärsyttävää, kun viivain liukuu vähän juuri siinä vaiheessa, kun on melkein saanut kaitaleen leikkuroitua! Sileät, hienot viivaimet varsinkin ovat oikeita pettureita.

Nyt muistankin ikäväkseni merkillisen viivaimeni, joka oli paitsi petollinen ja kavalasti liukuva, myös omituisesti merkitty! Olen kuvaillut sitä tässä kirjoituksessani vuodelta 2013. Ihmeellinen keksintö! En ole pystynyt ratkaisemaan sen arvoitusta. Miksi sellainen oli tehty?

Samalla kertaa taisin ostaa sekä tuon väärin mittaluvuin varustetun, maailman liukkaimman viivaimen että myös pyöröleikkurin terän, joka ei leikannut! (Ostin vahingossa nuuttausterän eli sellaisen, jolla painetaan pahviin suora viiva helpompaa ja tarkempaa taittamista varten.)

Toisaalta ostosteni mukana oli myös Fiskarsin leikkuualusta, joka on tänä päivänäkin kuin uusi! Voitte uskoa, että olen näiden viiden vuoden aikana käyttänyt sitä paljon, ja se vain kestää.

No, liukuminen kuuluu kuitenkin olennaisena osana minun tilkkutekemiseeni. Sommittelen tilkkupintani mieluusti niin, että värit liukuvat alareunan tummista yläreunan vaaleisiin. Jackpot-peitossa liukuvat sekä taustan väritys että ympyröiden värit.


Sävyjen liu’utus taasen onnistui Tyttären tilaamassa työssä, joka sai nimen Ethän minua unhoita.


Ethän minua unhoita -peitto olisi vielä hienompi, jos olisin keksinyt mallin itse, mutta en keksinyt. Tytär näki kuvan Pomada-blogin pitäjän, Saijan tekemästä Väre-tilkkupeitosta ja pyysi samanlaista peittoa itselleen. Joskus täytyy tehdä sellaisiakin tilaustöitä, näemmä!

torstai 20. joulukuuta 2018

jouluaskartelu.

Päivän sana on kerrankin melko jouluinen, Tuomaan päivän kunniaksi.

Nyt on ihan pakko avautua vähän, vaikka olen blogissani keskittynyt tekemisiini, en henkilööni. Jouluaskartelusta tulee nimittäin heti mieleen äiti-lapsi-jouluaskartelukurssi, jolla Tyttären kanssa kävin. Kurssi pidettiin kahtena iltana viikon välein, ja Tytär oli ehkä neljän tai viiden vanha? Hyvässä askarteluiässä, mutta ei vielä suunnattoman taitava.

Pidin kurssia hyvänä ajatuksena, koska olen kärsimätön opettaja. Ajattelin, että kurssin vetäjä nimensä mukaisesti VETÄISI meille askartelutuokiot. ”Piirtäkää pahville ympyrä. Nyt otatte sakset käteen. Onko kaikilla? Hyvä. Nyt varovasti leikkaatte.” (Ymmärrätte varmaan, millaista ohjattua askartelua oletin olevan tarjolla.)

Olin väärässä. Kurssin aluksi hän esitteli meille muutamia askarteluideoita: ”Voitte tehdä vaikka tällaisen, tai tällaisen, tai tämän, tai sitten ihan mitä tahansa muuta” ja näytti, mistä voi hakea materiaaleja.

APUA! Opettaja ei sanelisikaan tekovaiheita, vaan meillä oli täysi vapaus!

Eihän siitä tahtonut tulla yhtään mitään. Tytär oli kyllä innokas tekemään ja tekikin suunnilleen kaikkea yhtä aikaa. Minä yritin kontrolloida. Mutta kun pysähdyin näyttämään tai neuvomaan yhtä, hänellä oli jo seuraava juttu käsissä. Sakset ja narut ja pörröt ja silkkinauhat ja LIIMA – kaikki esillä siinä! Erityisesti se LIIMA.

Meillä ei ollut tietenkään koko ajan täysin sopuisaa Tyttären kanssa ja näin, että muutkin sen huomasivat. Meillä olisi pitänyt olla kivaa, mutta ei! Tunnelma sen kuin kiristyi, ja kireintä oli, kun Tytär löräytti korttipohjalle suunnilleen puolen sentin paksuisen löntin kimalleliimaa ennen kuin ehdin mitään. Sen jälkeen kyllä sanoin jotain melko kovalla äänellä – eikä se ollut varsinaisesti kehu.

Korttipohja oli aika vettyneen oloinen siltä kohdalta, mutta vein sen silti takahuoneeseen kuivumaan.

”Hauska” jouluaskartelutuokio tuntui kestävän vuosia, mutta loppuihan se sentään. Mies tuli hakemaan meitä autolla kotiin ja aisti heti jäisen tunnelman. Tuntui mahdottomalta, että menisimme vielä toisen kerran askartelemaan, tai että yleensä ikinä askartelisimme mitään yhdessä, koskaan.

Mutta hei! Rauhoituin ehkä vuorokauden kuluessa (tai ehkä kahden vuorokauden), pystyin käsittelemään kokemustamme ja oivalsin, että minulla oli ollut osallistumiselleni täysin väärä tavoite! Olin jo silloin tottunut työelämässä siihen, että pitää päästä lopputulokseen, mutta Tyttären ja minun yhteisessä askartelussamme ei lopputulos ollut lainkaan tärkeä! Tärkeää oli tekeminen.

Tärkeää oli siis TEKEMINEN, ei lopputulos.

Korjasin asenteeni. Tytär ei onneksi ole koskaan ollut pitkävihainen. Menimme kakkostunnille ja heti aluksi yksi muista äideistä kävi hakemassa kuivumaan jätetyt korttiaihiot, joista voisimme jatkaa. Hän tuli pino kädessään luokkaan ja kysyi Tyttären kimalleliimakorttia näyttäen: ”Kenen tämä upea kortti on”.

Löräytetty löntti oli kuivuessaan muuttunut kauniiksi ja korttikaan ei enää ollut vettyneen pehmeä. Kirjoitimme siihen joulutoivotukset ja se tosiaan oli sinä jouluna lähettämistämme korteista upein.

Loppukurssi sujui niin kuin piti ja minä osasin askarrella yhtä kivasti kuin muutkin äidit. Tytär nyt oli tiennyt homman nimen alusta asti. Meillä on yhä käytössä joulukoristeita, joita silloin yhdessä askartelimme.



Olikohan tämä yksi elämäni tärkeimmistä opetuksista? Tekeminen on toisinaan tärkeämpää kuin lopputulos.




keskiviikko 19. joulukuuta 2018

taitava.

Taitava-sanasta tulee mieleen 10 000 tuntia eli aika, joka kuuleman mukaan tarvitaan, jotta on kehittyy erittäin taitavaksi jollain vaativalla alalla.

Valtava panostus! Jos vaikka jotain tekisi tunnin päivässä joka päivä, menisi silti melkein 28 vuotta, että 10000 tuntia tulisi täyteen. Huoh!

En ole harrastanut tilkkutöitä vasta kuin vähän reilut 20 vuotta enkä tosiaan ole pystynyt käyttämään harrastukseeni tuntia päivässä edes keskimäärin, saati sitten jatkuvasti ja joka päivä. Niin ollen tuo 10000 tunnin määrä on minulla vielä saavuttamatta.

En masennu tästä! Olen nimittäin lukenut myös kannustavan, englanninkielisen artikkelin, jossa arvioidaan, että uuden taidon oppimiseen riittää 20 tuntia – siis aika paljon vähemmän! Artikkelin mukaan nollatasoisesta osaamisesta aika hyvään osaamiseen kehittyminen vaatisi vain 45 minuuttia päivässä kuukauden ajan.

Minulla on 20 tuntia tilkkutyötä tullut täyteen jo ajat sitten! Ja kuten Angela Walters, tuo tikkauksen terävin taituri sanoo: "aika hyvä on tarpeeksi hyvä!" (Close enough is good enough!)

Aikahyvyydestä tulee mieleen tilkkutyöt, joita pidän aika hyvinä vieläkin, vaikka ne eivät kumpikaan sopineet tilkkuyhdistyksen ryhmänäyttelyyn teemalla violetti.

Näen violettia" -seinävaate:


"Sekaisin lilasta" -seinävaate:


Ja taitava-sanasta tulee tietenkin mieleen myös "Taitava"-niminen pussukka. Se tarjosi minulle oppimiskokemuksen vailla vertaa: kehityin nopeasti törpöstä taitavaksi!


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails