liukuminen.
Lumiseen aikaan liukuminen on ajankohtaista ja asiallista, samalla hauskaa. Muistan, miten vauhdikkaasti pulkalla liu’uin, kun Tytär oli pieni. Välillä vähän pelotti.
Liukuminen EI sen sijaan ole asiallista tilkkukangasta leikatessa. Että on ärsyttävää, kun viivain liukuu vähän juuri siinä vaiheessa, kun on melkein saanut kaitaleen leikkuroitua! Sileät, hienot viivaimet varsinkin ovat oikeita pettureita.
Nyt muistankin ikäväkseni merkillisen viivaimeni, joka oli paitsi petollinen ja kavalasti liukuva, myös omituisesti merkitty! Olen kuvaillut sitä tässä kirjoituksessani vuodelta 2013. Ihmeellinen keksintö! En ole pystynyt ratkaisemaan sen arvoitusta. Miksi sellainen oli tehty?
Samalla kertaa taisin ostaa sekä tuon väärin mittaluvuin varustetun, maailman liukkaimman viivaimen että myös pyöröleikkurin terän, joka ei leikannut! (Ostin vahingossa nuuttausterän eli sellaisen, jolla painetaan pahviin suora viiva helpompaa ja tarkempaa taittamista varten.)
Toisaalta ostosteni mukana oli myös Fiskarsin leikkuualusta, joka on tänä päivänäkin kuin uusi! Voitte uskoa, että olen näiden viiden vuoden aikana käyttänyt sitä paljon, ja se vain kestää.
No, liukuminen kuuluu kuitenkin olennaisena osana minun tilkkutekemiseeni. Sommittelen tilkkupintani mieluusti niin, että värit liukuvat alareunan tummista yläreunan vaaleisiin. Jackpot-peitossa liukuvat sekä taustan väritys että ympyröiden värit.
Sävyjen liu’utus taasen onnistui Tyttären tilaamassa työssä, joka sai nimen Ethän minua unhoita.
Ethän minua unhoita -peitto olisi vielä hienompi, jos olisin keksinyt mallin itse, mutta en keksinyt. Tytär näki kuvan Pomada-blogin pitäjän, Saijan tekemästä Väre-tilkkupeitosta ja pyysi samanlaista peittoa itselleen. Joskus täytyy tehdä sellaisiakin tilaustöitä, näemmä!
Liukuminen EI sen sijaan ole asiallista tilkkukangasta leikatessa. Että on ärsyttävää, kun viivain liukuu vähän juuri siinä vaiheessa, kun on melkein saanut kaitaleen leikkuroitua! Sileät, hienot viivaimet varsinkin ovat oikeita pettureita.
Nyt muistankin ikäväkseni merkillisen viivaimeni, joka oli paitsi petollinen ja kavalasti liukuva, myös omituisesti merkitty! Olen kuvaillut sitä tässä kirjoituksessani vuodelta 2013. Ihmeellinen keksintö! En ole pystynyt ratkaisemaan sen arvoitusta. Miksi sellainen oli tehty?
Samalla kertaa taisin ostaa sekä tuon väärin mittaluvuin varustetun, maailman liukkaimman viivaimen että myös pyöröleikkurin terän, joka ei leikannut! (Ostin vahingossa nuuttausterän eli sellaisen, jolla painetaan pahviin suora viiva helpompaa ja tarkempaa taittamista varten.)
Toisaalta ostosteni mukana oli myös Fiskarsin leikkuualusta, joka on tänä päivänäkin kuin uusi! Voitte uskoa, että olen näiden viiden vuoden aikana käyttänyt sitä paljon, ja se vain kestää.
No, liukuminen kuuluu kuitenkin olennaisena osana minun tilkkutekemiseeni. Sommittelen tilkkupintani mieluusti niin, että värit liukuvat alareunan tummista yläreunan vaaleisiin. Jackpot-peitossa liukuvat sekä taustan väritys että ympyröiden värit.
Sävyjen liu’utus taasen onnistui Tyttären tilaamassa työssä, joka sai nimen Ethän minua unhoita.
Ethän minua unhoita -peitto olisi vielä hienompi, jos olisin keksinyt mallin itse, mutta en keksinyt. Tytär näki kuvan Pomada-blogin pitäjän, Saijan tekemästä Väre-tilkkupeitosta ja pyysi samanlaista peittoa itselleen. Joskus täytyy tehdä sellaisiakin tilaustöitä, näemmä!
Kommentit