kaffe.

Tilkkukangasharrastajalle sana ”kaffe” tuo ensimmäisenä mieleen Kaffe Fassettin, mutta mielisanani viittaa kuitenkin kahviin. Olen joskus kertonutkin, että olen kotoisin Raumalta, ja siellä opin sanomaan ”keitetänk kaffet” kun tiedustelin, keitettäisiinkö kahvia (tai kahvit). Nykyään puhun kotona yleiskieltä ja kaffesta puhuminen on jäänyt vähiin.

Olen silti antanut vuonna 2010 ompelemalleni tilkkulaukulle nimen Kaffetta.


Näytän vielä kivan ryhmäkuvan tilkkulaukuista, joita tehtailin samana vuonna 2010. (Pidin kolme näistä itse, koska tykkäsin niistä niin paljon: ensimmäisen ja kolmannen vasemmalta sekä toisen oikealta.)


Kaffe Fassettin kankaat ovat tilkku-urani aikana olleet mieluisia! Olen myös ostanut useita hänen nimeään kantavia tilkkutyökirjoja ja inspiroitunut kuvien tilkkutöistä. Kirjoissa olevien ohjeiden mukaan olen ommellut vain muutamia töitä, sillä ohjeet eivät totisesti perustu pikatekniikoihin. Muistatko-tilkkupussukassa vuodelta 2017 on muistaakseni (!) käytetty Kaffen kirjasta kopioitua paperiompelumallia.


Kaffesta tuli mieleen vielä tällainenkin juttu.

Ompelin noin vuonna 2002 uuteen kotiimme salusiiniverhon Kaffe Fassettin tilkkutyökirjasta löytämäni ohjeen mukaan.


Työ onnistui yli odotusteni ja tarjosinkin sitä Tilkkukilta Syyringille myyntitilan koristeeksi, kun olimme mukana Tilkkutalkoot-nimisessä tapahtumassa. Yksi silloinen syyrinkiläinen totesi minulle työstäni, että jos olisin osallistunut sillä yhdistyksen kilpailuun, se olisi voittanut palkinnon.

Olin aivan haltioissani kehuista! Ilahduin ja innostuin tilkkutöistä entistä enemmän.

En ymmärtänyt, ettei hän tarkoittanut KEHUA työtäni. Sain myöhemmin tietää, että häntä ärsyttivät epätäsmällisesti kulkevat saumat ja ompeleet sekä risareunat – hän oli säännöllisen ja perinteisen tilkkutyön ystävä. Sellaiset taiteellisemmat työt olivat menestyneet yhdistyksen kilpailuissa hänen mielestään turhan hyvin.


Työssäni oli sekä epätäsmällisyyttä että risareunoja ja siksi hän kommentoi minulle niin!

Olipa onni, etten silloin tajunnut loukkaantua, vaan kiitin häntä vilpittömästi ja olin monta vuotta iloinen ”taitavuudestani” aina kun näin tuon työni!

Kommentit

Birthe Marie sanoi…
Your works are so beautiful! I also love Kaffe Fasset fabrics. :-)
Marle sanoi…
Olipas kierosti kehuttu. Minä pidän vähän kaikista, taidetöistä erityisesti. Hillitön laukkurivi. Hyvä kun muistutat Fassetin kirjoista, niitä voisi taas katsella.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.