verryttelyhousut.

Onko verryttelyhousuja enää olemassa terminä? Verkkareista puhutaan vielä yleisesti, mutta että mainitsisi verryttelyhousut?

Lisäksi verkkarit ovat siirtyneet liikuntasuorituksen parista normivaatetukseen. Verskoiksikin niitä joskus kutsutaan.

Vesa-Matti Loiri ääntää sanan yhdellä r-kirjaimella ”verytelyhousut” Uuno Turhapuro –laulussa.

Tilkkuharrastuksessakin joskus verrytellään: esimerkiksi vapaan konetikkauksen kuvioita on hyväkin piirrellä verryttelymielessä ensin kynällä, sitten sormella ja sitten vasta koneella.

Ensimmäisen kerran tajusin verrytellä ennen tikkaamaan ryhtymistä, kun halusin ommella sydänkuvioita Keisarinna Ramandu –tilkkupeittoon.

Äh! Eiväthän sydänkuviot näy kuvassa lainkaan - siinä erottuvat vain nuo plup-maiset suorat tikkaukset. Siksi lisään tähän kuvan, jossa tikkaukset näkyvät peiton nurjalla puolella.

Toteutin myös Pikku prinssi –tilkkupeittoon kukkamaiset tikkauskuviot kotikoneella ja verryttelin kunnolla ennen liikkeelle lähtemistä.

Verryttelyhousuja en kyllä tarvinnut, vaan ihan tavallisissa vaatteissa olin alusta loppuun. Ja sattumanvaraisesta sanasta keksin tälläkin kertaa tilkkuaiheeseen riittävän sopivaa kirjoitettavaa.

esoteerinen.

Suomenkielisen wikipedian mukaan päivän sanalla ”esoteerinen” tarkoitetaan yleensä tietoa, joka on vain tietyn suljetun piirin, toisin sanoen ”tietoon vihittyjen” saavutettavissa.

Se on hämmentävän usein käytetty sana meidän perheessämme – tai oikeastaan sanaa käyttää vain Mies viitatessaan musiikkituntemukseeni. Tunnen kuulemma koko joukon esoteerisia 60-luvun bändejä. Näillä hän viittaa esimerkiksi yhtyeisiin

• Dave, Dee, Dozy, Beaky, Mick and Tich
• 1910 Fruitgum Co.
• The Crazy World of Arthur Brown.

Satun tuntemaan näiden ja muiden, yhtä outojen yhtyeiden tuotantoa, koska isoveljellä oli mittava levykokoelma, ja hän nauhoitti minulle 1970-luvulla kasetteja, joilla oli myös näiden bändien kappaleita. Minua ei haitannut, etteivät yhtyeet olleet silloisia listaykkösiä, vaan kaikuja muinaisuudesta jo silloin.

Aasinsiltakin kätteni töihin löytyy jopa näin omituisesta ja outomerkityksisestä sanasta!

Olen nimennyt jokusia tilkkutöitä musiikkikappaleiden mukaan tai niiden sanoitusten innoittamana. Ensimmäisenä tulee mieleen ”Jäätelökesä”-tilkkupeitto vuodelta 2012.

Jäätelökesä oli muuten ensimmäinen Töölön Tilkkupajassa tikkauttamani työ, ja se taisi olla myös Soilen ensimmäinen asiakkaalle tikattu työ. Kuvailin blogissani silloin tuoreeltaan kokemuksiani Tilkkupajan asiakkaana.

Samalta vuodelta on myös Lumen 22 nimeä –nukenpeitto. Sen nimi viittaa Kate Bushin kappaleeseen ”50 Words for Snow”. Tässä siitä aika kehno kuva! Tuolloin en aina saanut otetuksi kunnollisia kuvia töistäni.

Lumiaiheinen työni (eli lumityöni - haha) päätyi kauas: lähetin sen seuraavana vuonna joululahjaksi ihanalle Internet-tilkkuystävälleni Lizille Uuteen Seelantiin.

Sattumaako!?!? Vai tarkkaileeko Internet sitä, mitä juuri minä kirjoitan koneellani? Kun valitsin Word of the Day –sivustolla (jolta poimin sanan ”clandestine” eli 14. luukun takaa löytyneen sanan salakähmäinen), niin toisen välilehden ”Favorite Words,” ensimmäisenä näkyi sana ”esoteric”.


1. Difficult to understand; abstruse. 2. Not publicly disclosed; confidential. 3. Of rare, special, or unusual interest. ”His software’s success was based on an esoteric programming language.”

niukkuus.

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI vallitse niukkuus:

• Tilkkukangasnyyteissä
• Jäännöspaloissa
• Väreissä
• Kuvioissa.

Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini (näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani) on sisällöltään tosi söpö.

Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa, niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki!

Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään.

Olen onnistunut käyttämään jäännöspaloja erittäin tehokkaasti kerran.

Ompelin Mummola-tilkkupeiton jäännöspaloista vuonna 2015 niin, ettei tietyistä tilkkupinoista lopulta jäänyt jäljelle mitään.

(Oi, kuvassa näyttääkin ihanan kesäiseltä!)

Tässä kirjoituksessa kuvailen prosessiani hieman.

Periaatteessa pilkoin joka jäännöspalan ensin blokkiin tarvittaviin osiin ja leikkasin loput ohuiksi kaitaleiksi, joista tein minitilkkulasagneja.

Noin viisi minuuttia tuntui siltä, että jäännöspalalaarit olisivat vähän vajuneet.

Väreistä taasen ei voi olla niukkuutta sellaisella, jonka lempiväri on monivärinen! Ja kuviot ovat kiinnostavampia kuin yksivärisyys. Ei vain voi mitään!

lämpimämpi.

Hassulta kuulostaa! Silti me suomalaiset käytämme sanaa luontevasti.

Lämpimämpi-sanasta tulee mieleen villavanu, joka on kevyttä ja silti valmiissa peitossa muita vanuja lämpimämpi. Valitsen sen kevyeksi haluamiini tilkkutöihin, esimerkiksi vuonna 2014 ompelemaani Pelkkää hyvää –tilkkupeittoon, jonka suunnittelin varta vasten meille päiväpeitoksi.

Ihminen mieltää punasävyiset värit lämpimämmiksi kuin sinisävyiset. Sillä mittarilla arvioituna taitaa Edistys-tilkkutyöni vuodelta 2015 olla kaikkien aikojen lämpimin!

Kylmin työni on ilman muuta ”15 astetta pakkasta,” jonka ompelin Helsingin tilkkukilta Syyringin matkalaukkunäyttelyyn vuonna 2006 – siis ennen blogihistoriani alkua. Töiden piti olla 15 cm x 15 cm kooltaan ja niiden piti ottaa innoitus numerosta 15. Yllättävän monenlaisia töitä ihmiset keksivätkin tehdä!

Minun 15-työni sai idean siitä, kun näin Tyttären huolettomasti leikkaamat paperihahmot, ehkä jopa roskiksessa. Leikkasin huvikseni niitä kaavana käyttäen kankaiset hahmot, jotka asettelin sini-hopeisen kylmään maisemaan.

Hän oli tyrmistynyt nähdessään lopputuloksen, sillä hahmot olivat hänestä olleet aivan epäonnistuneet. Hän olisi kuulemma pystynyt leikkaamaan paljon paremmat!

taivaansininen.

Päivän sana lähti tänään liikkeelle Internetin ihmeellisestä maailmasta. Englanninkielisen ”Päivän sana” –sivuston jonkun päivän sanana oli ”cerulean,” jonka osasin yhdistää siniseen väriin, mutta jota en olisi osannut tarkasti poimia värilaatikosta.

Suomenkieliseksi vastineeksi annettiin sana ”taivaansininen,” jonka sanakirja luonnehti olevan vihertävän sävyinen sininen. Onneksi Googlen kuvahaku tuotti koosteen sinisistä väreistä, jotka jollain tavalla kuvaavat sanaa ”cerulean”.

No niin! Opin uuden sanan, vaikkakaan en suomenkielistä sanaa.

Vihertävästä sinisestä – vaikkei ehkä Googlen tuottamasta värivalikoimasta - tulee ensimmäisenä mieleen tilkkupeittoni ”Ruoho on vihreämpää” vuodelta 2012.

Peittoblokkeja ommellessani olen näköjään ajatellut värejä hieman analyyttisemmin (mutta en kovin analyyttisesti).

En ole vieläkään täysin ratkaissut arvoitusta: miksi on mahdollista ommella kaunis tilkkutyö myös rumista kankaista? Ja rumista blokeista – sellaisista kuin esimerkiksi tämä (anteeksi epäterävä kuva - joka tosin on myös armelias):

Olipa tilkkutyö ommeltu sitten kauniista tai vähemmän kauniista kankaista, niin Kissan mielestä kunnon kerros kissankarvaa kaunistaa työn kuin työn!

Minä olen onneksi melkein samaa mieltä - tai ainakaan en hyljeksi peittoa, johon on kertynyt kissankarva tai pari.

yritys.

Päivän sana on tänään “yritys". Sana "yrittää" ei kuulu enää sanavarastooni; ei ole kuulunut sen jälkeen kun kuulin Star Wars –elokuvahahmon Yodan sanovan: “Do. Or do not. There is no try.” (Lainaus on vuorosana elokuvasta Star Wars – The Empire Strikes Back.)

Lähimmäksi yrittämistä pääsen, kun kokeilen, onnistuisinko. Yksi yllättävimmistä kokeiluista oli kaarevien saumojen ompeleminen She Can Quilt -blogin tutorial-videon neuvoilla. Videolla Leanne tekaisee juoponpolkublokin tuosta vain! Ajattelin, ettei sellainen käy yhtä näppärästi minulta, mutta olin onneksi väärässä.

Videon menetelmässä on parasta se, ettei nuppineuloja tarvita! Eikö ole ihmeellistä?!

Kaarevien saumojen ompelutekniikka on todistetusti kätevä, sillä kellotin oman ompeluni kertaalleen. Arvaatko, kuinka kauan minulta meni ommella kymmenen juoponpolkublokkia – siis kymmenen kaarevaa saumaa? Tästä blogikirjoituksestani löydät vastauksen.

Ei siis ihmekään, että onnistuin heti tekniikan opeteltuani ompelemaan tilkkupeiton verran juoponpolkublokkeja. Minulla oli tilkkuystävältä Lealta lainassa erinomaiset muovimallineet, jotka hänen taitava miehensä oli tehnyt. Niiden avulla leikkasin palat kätevästi ja sitten ompelin, yhtä kätevästi.

Vaan voi sentään! Unohduin kai kätevyyden syövereihin, sillä en muistanut vahtia kontrastia. Niinpä se loistaa poissaolollaan, paitsi valmiin peiton yhdessä kulmassa.



Valmiista työstä eli vuonna 2013 valmistuneesta Arvoitus-tilkkupeitosta ei tullut minulle niin mieluinen kuin olin toivonut, koska juoponpolkublokkien modernimpi asettelu ei erotu.

Peitolle löytyi kuitenkin sitä arvostava omistaja! Ei siis jäänyt tämäkään projekti yrityksen asteelle!

kimurantti.

Valmista Herkkupalat-tilkkupeiton pintaa katsellessa voisi luulla, että siinä käytetty blokki olisi päivän sanan mukainen eli kimurantti ommeltava, mutta eipä vain olekaan.

Katso "Neliö ja sen varjo" -blokin ompeluohje tästä kirjoituksestani.

Blokki on tosi helppo ja joutuisa ommella! Vaikeinta on leikata paloja, joista osa leikataan tuuma-, osa senttimitoilla.

”Neliö ja sen varjo” –blokki on osoitus siitä, että yksinkertaisinkin blokki voi näyttää kimurantilta ommella, kun se asetellaan tilkkupintaan nurkalleen.

Kimuranttia minulla kyllä oli tilkkutöiden kanssa vuoden 2016 kesällä, jolloin ompelin kolmio-neliöistä tilkkupinnan. Tehtävä olisi ollut helppokin, mutta olin unohtanut ottaa mukaan nuppineuloja. Minulla taisi olla niitä kolme mukana, joten jouduin pitämään palat tarkasti järjestyksessä – ja melko pitkään, koska ompelin käsin.

Kimurantti-nimistä tilkkutyötä en ole tehnyt, vaikka olin vähällä antaa tuon nimen Kiemurantti-pussukalle, joka valmistui vuonna 2013. Onneksi Tytär tuli hätiin ja keksi pussukalleni vielä hauskemman nimen!

sattuma.

Sattuma?! Kiinnostavaa, että jotain yllättäen tapahtuvaa pidetään yleensä luonteeltaan tuskallisena – tai niin ainakin voisi päätellä, koska sanan mukaan se sattuu.

Onnenkantamoinen on sattumalle sukua - se on se todella myönteinen sattuma.

Tilkkutöitteni ”design” on aina sattuman satoa, sillä en suunnittele töiden väritystä tarkasti etukäteen. Usein päätän toki, mitä värejä käytän tai en käytä, mutta sen jälkeen ompelen vain riittävän määrän blokkeja ja asettelen ne design-lattialleni jonkunlaiseen värijärjestykseen. Aina on löytynyt sopiva järjestys!

Yksi suosikkini tilkkutöihini sattumalta syntyneistä värityksistä on Aamuvirkku-tilkkupeitto vuodelta 2015. (Kuvassa se on juuri saapunut Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelusta, missä Soile loihti siihen täydellisen sopivat tikkauskuviot.)

Ompelin erivärisiä ”Migration Geese” –tilkkublokkeja ja valitsin värit sen perusteella, minkä värisiä yksivärisiä kankaita löysin varastoistani.

(Ilmainen Migration Geese -ohje löytyy pdf-muodossa täältä.)

Kun blokkeja oli tarpeeksi aikomani kokoiseen peittoon, asettelin ne järjestykseen.



Kas, ne pystyi järjestelemään oikein sopivasti. Tässä tapauksessa voisi suorastaan puhua onnenkantamoisesta sattuman sijaan.

Suomalaisessa Wikipediassa sanotaan hauskasti, että ”sattuma eroaa mielivaltaisesta: satunnaisuus tarkoittaa että tilastollinen laki on olemassa ja mielivaltaisella tarkoitetaan enemmänkin tilannetta, jossa tilastollista lakiakaan ei ole olemassa”.

unelma.

Tämän vuoden joulukalenterin tekeminen lähti liikkeelle toiveesta – esitin nimittäin vuoden 2017 viimeisenä päivänä perinteiseen tapaani toiveita tälle vuodelle, ja yksi toiveista oli aloittaa jouluvalmistelut ajoissa. Helpoin etukäteen tehtävä jouluvalmistelu oli tämä kalenteri. Toive on toteutumassa, ja toiveesta tuli mieleen sana unelma. Se on sukua uni-sanalle vähän samaan tapaan kuin kudelma-sana on sukua kudos-sanalle. Kun uni on näistä sanoista selkeä ja käytännöllinen, unelma on jotain sinne päin.

Mitä minulle sitten tulee mieleen unelma-sanasta?

Tilkkuharrastusta aloittaessani luin paljon tilkkutyöaiheisia kirjoja. Silloin ei www ollut vielä täynnä kuvia! Muistan noilta alkuajoilta kuvan tilkkutyöstä, jota pidin maailman upeimpana. Se oli selvästikin valtavan kokoinen – se oli ripustettu seinälle ja siitä pystyi päättelemään sen mittasuhteet. Siinä oli kaunis väritys – tekijä oli käyttänyt blokkeihinsa lukuisia erilaisia kankaita, kaikki sinisävyisiä. Tuolloin en tunnistanut tyylilajia ”scrappy,” enkä olisi pystynyt toteuttamaan sellaista pintaa, koska minulla oli vielä vähänlaisesti kankaita.

Työ oli lisäksi koottu blokeista, jollaisia en osannut ommella. Niissä oli kaitaleita ja kolmio-neliöitä, paljon, ja blokkeja oli tietenkin isoon työhön tarvinnut myös tehdä paljon. Unelmoin, että jonain päivänä pystyisin tekemään samankaltaisen tilkkupeiton. Ajatus ei tuntunut siltä, että se toteutuisi!

Sittemmin olen ommellut monta isoa tilkkutyötä. Scrappy-tyyli on tullut tutuksi, eikä minun nykyisin tarvitse ajatella, ettei kangasmateriaali riittäisi monisävyiseen tilkkutyöhön! Olen myös ommellut unelmoimaani tilkkutyötä muistuttavan peiton, vuonna 2016 valmistuneen ”On laaksoa, on kukkulaa”.

Siitä ei tietenkään tullut tyylikkäästi sinisävyinen, vaan riemukkaan monivärinen! Eikä blokkeja ollut vaikea ommella, kiitos Bonnie Hunterin kirjoittaman ohjeen.

Unelmista puheen ollen -

Vuodelta 2011 löytyy myös Vadelmaunelma-niminen tilkkupussukka.

Yksi unelmajuttu tähän loppuun. Muistatteko vielä? Vuoden 2018 kesä oli aurinkoinen ja lämmin – suorastaan hikinen.

Aurinko kypsytti puutarhamme vadelmista oikeita unelmia! Suuria ja meheviä, täysin madottomia ja täyteläisen makeita!

hulluna jäännöspaloihin.

…Vai miten pitäisi kääntää äskettäin ostamani Scrap Crazy –mallineen nimi?

Malline oli jotenkin vain niin houkutteleva, että ostaa täräytin sen, samalla kun ostin sulkakuvioiden kaavat. Aika nopeasti sain myös koeblokin leikatuksi ja ommelluksi:

Blokki ei vakuuttanut minua yhtään! En myöskään heti keksinyt, millaista työtä rupeaisin mallineella värkkäilemään. Sitten tulin ajatelleeksi tuota neljä vuotta kaapissa koristeena virunutta fättäripinoa ja myös kuviollista pinoa, jonka vastikään ostin Oulusta. Pelkistä yksivärisistä ompeleminen ei houkutellut minua, mutta kuviokankaat innostivat minua!

Ensin leikkasin paloja muutamasta kankaasta ja sommittelin niistä blokkeja:

Ompelin palat blokeiksi. Sepä olikin mekaaninen suoritus! Mallineella leikatut palat sopivat toisiinsa tismalleen, eikä blokissa ole yhtään sovitettavaa saumaa. Tekeminen tuntui jopa liian helpolta.

Lisäksi lopputulos ei jotenkin innostanut minua lainkaan. Mahtoiko tämä olla minulle sopiva projekti, vai jättäisinkö kesken?

No, olin leikannut kaikki ensimmäisen erän palat uusista kankaista. Ehkä innostuisin enemmän, jos käyttäisin sekalaisempia kankaita eli jäännöspalavarastojani? Etsin muutamia paloja, jotka kenties sopisivat nippukankaisiin.

Jäännöspaloja ja uusia kankaita sekaisin. Enpä tiedä, onko tämä yhtään sen innostavampi kokonaisuus!

Seuraavaksi olisin mielelläni leikannut vielä lisää jäännöspalapaloja, mutta tulikin tenkkapoo. Vertaa mallineiden kokoa jäännöspaloihini:

Hyvällä tahdollakaan näistä ei saa yhtään lisäpalaa! Jos malline on kehitetty nimenomaan sitä varten, että sillä leikattaisiin jäännöspaloista kivoja blokin osia, niin minulla on vääränlaisia jäännöksiä! Toisten ihmisten projekteista varmaan jää eri verran paloja jäljelle kuin minulla.

Palasin uusien kangasnippujeni pariin ja täydensin valikoimaa parilla muulla kankaalla:

Jatkan sinnikkäästi, vaikka minua edelleen epäilyttää, tuleeko tästä millainenkaan tilkkupinta.

Ehkä onnistun jotenkin maagisesti järjestelemään blokit niin, että lopputulos miellyttää minua.

Näissä kuvissa olen vain latonut palat riveihin satunnaisessa järjestyksessä, mutta saumakuviot aina tietyllä lailla vaihdellen.

valmis Herkkupalat-tilkkupeitto.

Sain uusimman, Herkkupalat-nimisen tilkkupeittoni valmiiksi eilen juuri sopivasti ennen sateen alkamista. Ehdin viimeistellä ja päätellä kaiken, kantaa peiton puutarhaan ja ottaa riittävän määrän kuvia ennen kuin olisimme kastuneet.

Herkkupalat-tilkkupeitto on kooltaan noin 167 cm x 229 cm (noin 66” x 90”).

Ompelin ensimmäisen blokin näköjään toukokuun alussa 2018. Blokkimalliksi valikoitui sellainen, johon tuli melko iso neliö, koska halusin Tula Pinkin suunnittelemien kangaskuvioiden näkyvän kunnolla. Minulla oli käsillä blokkiohje kirjasta, jonka nimeä tai kirjoittajaa en muista, mutta ompelin blokit omilla mitoillani ja omalla tavallani. Kirjoitin tähän blogikirjoitukseen kuvauksen siitä, miten itse ompelin blokit.

Taustakankaaksi löysin mielestäni etupuolen henkeen sopivan, kirjavan kankaan Eurokankaan palalaarista. Olin henkisesti valmistautunut tyytymään paljon vähemmän hauskaan kuosiin – tällaisen löytyminen oli iloinen yllätys.

Olisin voinut ommella taustakappaleen kokonaan tuosta kuviokankaasta, sillä sitä oli paljon. Päätin kuitenkin säväyttää yksivärisillä osuuksilla ja kun kerran olin kokoamassa taustaa paloista, tekaisin siihen saman tien tilkkuosuuden valmiista tilkkupinnoista:

Koristeena kolme minikokoista tilkkulasagnea sekä yksi yli jäänyt blokki. Tuo yksi ei sopinut tilkkupintaan millään, vaikka olisin käyttänyt sen mielelläni. Pidän tosi paljon tuosta Marimekon Raanu-kankaasta.

Kuvassa näkyvät hyvin myös kivat tikkauskuviot, jotka Soile Kivinen (Töölön Tilkkupaja) toteutti Herkkupalat-peittoni pintaan.

Nimilappuna on jälleen espoolaisilta tilkkuilijoilta saatu, valmiiksi painettu tilkku:

Tuntui juhlavalta levittää valmis peitto taas puutarhaan! Tilkkutyö ei jotenkin tunnu kunnolla valmiilta ennen kuin siitä on ottanut muutaman kuvan.

Halusin taas ottaa myös asetellumman kuvan Herkkupalat-peitostani. Kuului jo ukkosen jyrinää ja ensimmäiset sadepisarat putoilivat, kun tämä kuva otettiin:

Kokosin kiireesti peiton mukaani ja siirryin katoksen alle, missä taittelin sen niin, että reunakantit näkyisivät. Seuraava kuvauspaikka oli paljaan taivaan alla. Olisin mielelläni asetellut peittokääröä parempaan ja mielenkiintoisempaan asentoon, mutta ei auttanut! Käärö penkille, nopea näpsäys, ja kiireesti sateen suojaan! Ehdin juuri sisään ennen kuin sade alkoi toden teolla.

Leikkasin reunakantit myös Tula Pinkin suunnittelemista kankaista. Suurin osa kantista on violettisävyistä, mutta toisella sivulla on myös pätkä samaa kuviota punaisena. Kankaissa on hauska liukuva väritys, ja kantit näyttävät kivoilta!

Sade jatkui pitkään. Välillä satoi vähän, vettä tuli kaatamalla. Ehdin kuitenkin dokumentoida Herkkupalat-peiton, joten nurmikon kastuminen ei haitannut. Olisin kyllä harmitellut, jos peitto olisi valmistunut vasta sateen alettua!

Herkkupalat on kuudes tänä vuonna valmiiksi saamani tilkkupeitto. Tosin yksi niistä oli vauvanpeitto ja vieläpä valmiiksi ompelemistani blokeista koottu, mutta silti! Se on lisäksi 45. tilkkupeittoni kautta blogiaikain.

tilkkupeitto viimeistelyvaiheessa.

Kun saan tilkkupeiton tikkauspalvelusta, seuraava työvaihe on yleensä keksiä työlle nimi. Samaan aikaan pystyy kyllä tekemään myös ruumiillisia suorituksia, ja jos makuuhuoneen lattia on vapaana (eikä esimerkiksi täynnä jonkun muun tilkkutyön kankaita ja leikkuuasemia), levitän tikatun tilkkutyön siihen ja tasoitan sen.

Viimeisin tässä vaiheessa ollut työ on värikäs tilkkupeitto, johon käytin paljon Tula Pinkin kuviokankaita. Kissa oli tukena tasoitusvaiheessa. Sen mielestä onnistuin hyvin.

Myös mestaritikkaaja Soile Kivinen Töölön Tilkkupajasta onnistui hyvin! Pyöreän-terävät tikkauskuviot ovat juuri sopivat! Tilkkupinta on kauttaaltaan kauniisti tikattu, ei liian tiheään eikä liian harvaan.

Kun tilkkutyön reunat on tasoitettu, reunakanttikangasta pystyy sovittelemaan paremmin kuin tasoittamattoman työn vieressä. Joskus löydän reunakaitaleen heti. Tällä kertaa jouduin kokeilemaan kymmenkunta vaihtoehtoa ennen kuin tein päätöksen.

Tilkkutyöllä täytyy olla nimi ennen kuin pystyn tekemään sille nimilapun. Tällä kertaa sain nimilapun valmiiksi, mutta kiinnittäminen oli vähän hankalaa, koska Kissa oli painona työn toisella reunalla. Päädyimme lopulta yhteisymmärrykseen, miten voin kiinnittää nimilapun niin ettei Kissan tarvinnut siirtyä.

Reunakantti oli leikattuna, palat ommeltuina yhteen, silitettynä ja rullalla, mutta en päässyt kiinnityshommiin. Jollakulla oli päiväunet kesken.

Onneksi ompeluhuoneessa on aina jotain vaihtoehtoista puuhaa, ettei tarvitse aiheuttaa Kissalle univajetta. Eikä tarvinnut kauan odottaa, kun se jo halusi vaihtaa paikkaa, ja pääsin ompelemaan peitolleni reunakanttia.

Jätän teidät jännitykseen, millainen peitosta lopulta tuli! Paljastan sen seuraavassa kirjoituksessani.