Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkupeitot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkupeitot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

valmis tilkkupeitto raidallisista hirsimökkiblokeista.

Vaaleanharmaa reunakantti on paikoillaan ja Sokkelo-tilkkupeitto on valmis. Sain avustajan mukaan ja kiipesimme läheiselle pikku kalliolle, jotta sain peitosta erilaisen kuvan kuin yleensä.


Sokkelo-tilkkupeittoni on kooltaan noin 170 cm x 245 cm.

Ompelin Sokkelo-peiton hirsimökkiblokeista, joiden toisen puolen palkit olivat vuoroin valkoiset, vuoroin harmaat ja toisen puolen palkit kirjavista kankaista.

Blokin keskineliö oli kooltaan 1,5” x 1,5” ja palkit olivat tietenkin myös 1,5 tuumaa leveät. Valmiin blokin koko oli noin 25 cm x 25 cm.

Projektin edetessä mutta onneksi aika alkuvaiheessa tein tärkeän havainnon: jotta tilkkupinnasta tulisi tasaisen raidallinen, joka toisen blokin piti alkaa harmaalla, joka toisen valkoisella palkilla. Se oli ehkä projektissa vaikeinta!

Töölön Tilkkupajan Soile tikkasi työni kauniisti Malachite-nimisellä kuviolla. Tikkaus on kivasti mutkittelevan raidallinen, mikä komppaa tilkkublokin suoria raitoja.


Peitto sai nimensä siitä, että sen raidalliset osuudet toivat mieleeni ensin geometrian. Googlettelin aihetta ja päädyin labyrintteihin, joista käytettiin myös suomenkielistä nimeä ”sokkelo”. Onneksi en jäänyt labyrintin vangiksi, vaan löysin suomalaisen, hauskemmalta kuulostavan sanan!

Levitin valmiin peiton heti sängylle, missä valo lankesi tikkauspinnalle juuri sopivasti.


Ostin tälle työlle varta vasten taustakankaat. Sokkelo-peitto menee miehelle, joten valitsin hillityn harmaan ja kivan kuorma-auto-traktorikankaan. Tykkään enemmän taustakappaleista, joissa on vähintään kahta eri kangasta.


Taustakappaleesta puheen ollen – olin näköjään päättänyt käyttää siellä myös ne kaksi ylimääräistä hirsimökkiblokkia jotka vahingossa ompelin! Enkä näköjään käyttänyt niitä.

Peiton alakulmassa on tietenkin myös nimilappu. Minulla on nyt hyvä varasto nimilapuiksi sopivia tilkkuja, sillä ostin tällaista kehyskuvioitua kangasta syksyllä käydessäni PeeKaan myymälässä Oulussa.


Puupinnalle muodostui hauskoja varjoja ja tilkkupinnan värit korostuivat hyvässä valossa:


Valitsemani vaaleanharmaa reunakanttikangas näyttää sopivan hillityltä.

Pysähdyin vielä pihaan ottamaan tavallisemman muotokuvan. Tilanteessa oli jotain erikoistakin: hankikanto. Lumipeite on pinnastaan niin kova, että sen päällä voi kävellä. En muista, että täällä asuessamme olisi ennen ollut tällaista. Kerran, pari on hanki ollut kissan käveltävissä, mutta minua se ei ole ennen kantanut.


Aurinko paistoi kirkkaasti, ja päätin ottaa varjoni mukaan Sokkelo-tilkkupeiton muotokuvaan:


Auringonpaiste piirsi myös tikkaukset terävästi näkyviin:


Sokkelo-peitto on vuoden 2019 ensimmäinen ja blogihistoriani 47. valmistunut tilkkupeitto. Tuntuu mahdottomalta, että olisin ommellut melkein 50 tilkkupeittoa, mutta kaipa se on uskottava! No, osa niistä on sentään pieniä vauvan- ja lapsenpeittoja!

lauantai 2. maaliskuuta 2019

keskeneräinen on edistynyt!

Innostuin elokuussa 2018 ompelemaan raidallisia hirsimökkiblokkeja. Olipa hauska lukea kirjoitukseni, koska siinä kerroin kärsiväni kuumuudesta! Hellepäivät olivat ehtineet unohtua jo ajat sitten. Lopetin kirjoituksen myös erityisen hauskasti: ” Koska blokit ovat niinkin isoja, mahtaako tämä tilkkupeitto valmistua nopeasti?”

Selkäkeikkanaurua!

Ei tietenkään valmistunut nopeasti, vaan vasta toissa viikolla ompelin sille taustakappaleen – johon siihenkin hankin kankaat syyskuussa. Soile tikkasi sitten peiton Malachite-nimisellä tikkauskuviolla Töölön Tilkkupajassa.


Sain valmiiksi tikatun peiton mukaani noin viikko sitten ja ehdin juuri ja juuri tuoda sen valoisaan aikaan kotipihalle kuvattavaksi.

Tikkauskuvio hieman lähempää:


Sain vinkkejä kanttauskankaan valintaan: erivärisistä tilkuista koottu; valkoinen; harmaa. Minulla olisi myös ollut musta-valko-raidallista kangasta, jota ostin nimenomaan reunakantiksi. Näistä valkoinen tuntuikin tosi sopivalta, ja ehdin jo leikata, ommella ja silittää valkoisen reunakaitaleen valmiiksi.

Onneksi en ehtinyt ommella sitä peittoon vielä - tulin nimittäin ajatelleeksi, että tilkkupeitto tulee oikeaan käyttöön. Tiedän, että saaja käyttää sitä joka päivä ja pesee sitä aika ajoin. Valkoinen reunakantti alkoi tuntua sellaiseen käyttötapaan liian aralta, joten leikkasin peittoon uuden, vaaleanharmaan kantin.

Tilkkupeitto on kohta valmis! Ei valmistunut nopeasti, mutta valmistuu kuitenkin.

Kanttaaminen sai odottaa tänään, kun menin käymään Vanhassa Satamassa Kädentaidot-messuilla. Täydensin siellä tilkkukangasvarastojani, vaikka ne eivät osoitakaan hupenemisen merkkejä. Kauniita kankaita ei vain voi vastustaa!


Tällä kertaa ostin myös yksivärisiä kankaita! Osaankohan edes käyttää niitä mihinkään..?

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

mikä on kivointa?

En haluaisi valittaa, mutta juuri nyt tuntuu siltä kuin pakollista tekemistä olisi vähän liikaa. Tykkäisin paljon enemmän sellaisesta, että tekisin kaikkea vain huvikseni! Vetelehtisin ja lorvisin ja ompelisin niitä näitä.

Ensin ”jouduin” valmistamaan työn ehdolle EQA:n juhlanäyttelyyn. Tietenkin tavallaan halusin osallistua, mutta silti tekeminen tuntui vähän pakotetulta. Onneksi Käytä sydäntäsi -tilkkutyö on nyt valmis, ja pääsen ehdottamaan sitä juhlanäyttelyn osaksi.

Sitten tajusin, että ”joudun” ompelemaan työn myös Tilkkuyhdistyksen hallituksen näyttelyyn. Kyseessä on haaste, joka esitettiin ajat sitten. Olisin voinut ommella haastetyön koska tahansa, mutta vätkyttelin aloittamista, ja nyt olen pakkoraossa, koska näyttely pystytetään kuukauden päästä Kankaanpään tilkkupäiville.

Raidallisen hirsimökkityönkin pitäisi olla maaliskuussa valmis. Sentään sain ommelluksi sille vihdoin taustakappaleen (vain puoli vuotta sen jälkeen kun tilkkupinta oli valmis), joten saatoin viedä työn Töölön Tilkkupajaan eilen. Tikkaamisen jälkeenkin on toki muutama työvaihe edessä: nimilappu, työn suoristaminen ja kanttaaminen.

Vielä minulla on työpöydällä kaksi rikkinäistä pussukkaa, joiden keskellä on ehjät kangaskuvat – niiden ympärille pitäisi ommella uudet pussukat.

Puhumattakaan niistä korjattavien vaatteiden röykkiöistä ompelupöydällä.

Mutta koska kivointa on niiden-näiden ompeleminen, olen pitänyt viikon tauon "pakollisten" töiden tekemisestä (paitsi kun ompelin raidalliselle hirsimökkipinnalle taustakappaleen). Mieli kevenee, kun esimerkiksi leikkaan, ompelen, silitän ja trimmailen pieniä neliöitäni:


Hauskojen, karkkiväristen Boy’s Nonsense -blokkien ompeleminen on myös tosi kivaa, varsinkin nyt, kun sain käyttöön litteäpäisiä nuppineuloja.


Kaksi melkein viimeistä blokkia:


Olen nyt ommellut kaikki tarvitsemani blokit karkkiväriseen tilkkupintaan. Seuraavaksi levitän blokit jonkinlaiseen järjestykseen lattialle ja koetan kehiä kokoon sommitelman.

Löysin hyvän vinkkivideon: Suzy Quilts – How to chain piece quilt rows. Siinä kerrotaan itse käyttämääni systeemiä parempi ratkaisu blokkien ompelemiseksi yhteen tilkkupinnaksi. Ajattelin kokeilla uutta systeemiä sitten kun pääsen ompelemaan karkkiväriset blokkini yhteen.

perjantai 4. tammikuuta 2019

karkkivärejä.

En ole karkkilakossa: johan sen näkee tilkkutyöstänikin! Tässä on niin paljon kirkkaita ja vilkkaita värejä, että melkein hampaisiin sattuu. Hammaskivun haamusta huolimatta tykkään tästä:


Asetin blokit suunnittelulattialle aivan satunnaiseen järjestykseen, paitsi joka toisessa oli tummat, joka toisessa vaaleat kulmat.

Kuvasin yhtä aluetta hieman lähempää:


Seuraavaksi keräsin blokit lattialta (Mies ei niin tykkää, että jalkapohjaan tarttuu tilkkublokki, ja hän kuitenkin silloin tällöin joutuu vähän kävelemään makkarissakin) ja tekaisin kuusi blokkia lisää:


Näissä käytin kahta aivan ikivanhaa kangasta! Vasemman yläkulman keskikangas ja alemman rivin keskimmäisen blokin keskikangas ovat kumpikin päätyneet varastoihini joskus 1990-luvun puolessa välissä.

Kun olin ommellut muutaman blokin lisää, järjestelin kaikki blokit väreittäin pinoihin, tumma- ja vaaleakulmaiset erikseen. Ladoin ne sitten lattialle vähän enemmän värijärjestykseen kuin edellisellä kerralla.


Melko satunnainen järjestys on ihan yhtä hyvä, mutta taidan silti lopullisessa työssäni pitäytyä tähän jossain määrin värijärjestykseen.

Blokkeja ladellessani panin merkille muutaman asian.

Punaisessa yläkulmassa on aivan erityisen imelät värit:


Kolmessa vierekkäisessä blokissa on sattumalta jokaisessa perhonen, ja edellisessä blokkirivissä on vielä lisää perhosia.


Kissalla on iloinen ilme, koska se näkee alemmalla rivillä olevan linnun. Kumpikaan ei ole vielä huomannut pelätä telttailevaa karhua. Ehkä sitä ei tarvitsekaan pelätä, sillä se taitaa olla lomalla.


Totta kai löytyi myös toinen blokki, jonka kissat ovat maireina. Lähellä laulaa neljä eri lintua!


Olen koonnut nämäkin blokit taas pinoihin. Ne ovat seuraavassa ladonnassa jälleen hieman eri järjestyksessä. Ehkä seuraava ladonta on jo se lopullinen! Valmiissa tilkkupinnassa on suunnitelmieni mukaan 140 blokkia. Minun on siis väännettävä enää 12 blokkia!

perjantai 28. joulukuuta 2018

scrap crazy.

Vähänkö olen ylpeä itsestäni, että olen ottanut ostamani tilkkuvälineen käyttöön suunnilleen heti?! Ostin elokuussa Scrap Crazy -mallineen, lähinnä tiettyjen tilkkukurssilaisten heksagon-muunnelmatöiden innoittamana. Esimerkiksi Tiinatei on ommellut juuri tuollaisen heksagon-tyyppisen tilkkutyön.

(Ostin myös toisen kaavan, johon en ole vielä katsonut tarkemmin, vaikka se on käynyt muutaman kerran mielessä. On ollut kaikkea muuta.)


Heksagon-tyyppisen pinnan tekeminen tuntui vaativan niin paljon aivotoimintaa, että kokeilin sen sijaan crazy-blokkia. Leikkasin palat todellisista jäännöstilkuista ja totesin tilkkujeni olevan yleensä pienempiä kuin malline vaatisi.



Joutuisin siis toteuttamaan tämän scrappy-tyyppisen työn pitkistä kankaista, en jäännöspaloista. Mutta mistä kankaista?

Onneksi muistin kaapissa viruvan pinon yksivärisiä Kona-puuvilloja.


Kun vielä olin piipahtanut oululaisessa PeeKaa-kangaskaupassa ja löytänyt sieltä Valori Wellsin kuviokangaspakkauksen, kreisiblokkeja alkoi syntyä.


Vaikka projekti kirvoitti minussa ristiriitaisia tunteita, ompelin sinnikkäästi. Kun minulla oli valmiina 150 blokkia, jaoin ne kolmeen pinoon: vaaleat, keskiväriset ja tummat. Jaottelu sujui aivan puolueellisesti fiilispohjalta. Ellen ihan varmasti osannut heti päättää, minkälaisesta tummuusasteesta oli kyse, siristin silmiäni ja päätin sen jälkeen.

Sitten ladoin blokit tiettyyn rytmiin, mutta satunnaiseen järjestykseen. Aloitin kuitenkin vaaleasta pinosta, jonka latelin tilkkupinnan ”yläpäähän”. Kun vaaleat blokit loppuivat, jatkoin keskivärisillä ja niin edelleen. Kuvassa peiton ”yläpäätä”.


Rakentelin tilkkupinnan sommittelulattialle, johon se mahtui juuri ja juuri. Meillä olikin vähän aikaa makuuhuoneessa tällainen erikoinen ”matto”.

Poissaollessani kissa järjesteli blokkeja mieluisampaan järjestykseen. Sillä ja minulla on niin erilainen visio.


Koska pienistä blokeista koostuva matto oli kaikkien mielestä hankala, ompelin blokit mahdollisimman nopeasti kokoon. Ensin ompelin rivit, pinosin ne järjestyksessä ja siirsin syrjään. Ajattelin, että joulun jälkeen sitten palaisin asiaan.

Tänä vuonna minulla olikin joulun alla sen verran aikaa, että ehdin ommella rivitkin yhteen! Pääsin valoisaan aikaan vielä ulos ottamaan tilkkupinnasta kuvaa!

Olenko nyt innostuneempi projektistani? No, ainakin olen saanut laadukkaat Kona-puuvillani käyttöön. Olen lisäksi käyttänyt Scrap Crazy -mallinettani. Hankintani eivät ole lopullisesti jääneet kaapin täytteeksi.

Projekti on ollut myös erilainen kuin projektini yleensä. Vaihtelua! Värien puolesta päädyin reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle: en ole ihastunut läheskään kaikkiin peitossa esiintyviin väreihin, ja toisaalta blokeissa on valtavia, yksivärisiä alueita.

Lopputulos on mielenkiintoisella tavalla yhtaikaa rytmikäs ja satunnainen. Onnittelen itseäni lisäksi siitä, että tajusin ommella mukaan nuo kolme Mikki Hiiri -kuvioista palaa. Ne tuovat koko tilkkutyöhön vähän jujua.

Tilkkupinta on nyt kääräisty nyytiksi ja se odottaa kaapissa, että ompelisin sille taustakappaleen. Näyttää uhkaavasti siltä, että alkuvuonna valmistuu lyhyessä ajassa kaksi tilkkupeittoa – siis jos pystyn pakottamaan itseni taustakappaleiden ompelupuuhiin! Tämän lisäksi nimittäin raidallinen hirsimökkipeitto odottaa takakangasta.

perjantai 21. joulukuuta 2018

liukuminen.

Lumiseen aikaan liukuminen on ajankohtaista ja asiallista, samalla hauskaa. Muistan, miten vauhdikkaasti pulkalla liu’uin, kun Tytär oli pieni. Välillä vähän pelotti.

Liukuminen EI sen sijaan ole asiallista tilkkukangasta leikatessa. Että on ärsyttävää, kun viivain liukuu vähän juuri siinä vaiheessa, kun on melkein saanut kaitaleen leikkuroitua! Sileät, hienot viivaimet varsinkin ovat oikeita pettureita.

Nyt muistankin ikäväkseni merkillisen viivaimeni, joka oli paitsi petollinen ja kavalasti liukuva, myös omituisesti merkitty! Olen kuvaillut sitä tässä kirjoituksessani vuodelta 2013. Ihmeellinen keksintö! En ole pystynyt ratkaisemaan sen arvoitusta. Miksi sellainen oli tehty?

Samalla kertaa taisin ostaa sekä tuon väärin mittaluvuin varustetun, maailman liukkaimman viivaimen että myös pyöröleikkurin terän, joka ei leikannut! (Ostin vahingossa nuuttausterän eli sellaisen, jolla painetaan pahviin suora viiva helpompaa ja tarkempaa taittamista varten.)

Toisaalta ostosteni mukana oli myös Fiskarsin leikkuualusta, joka on tänä päivänäkin kuin uusi! Voitte uskoa, että olen näiden viiden vuoden aikana käyttänyt sitä paljon, ja se vain kestää.

No, liukuminen kuuluu kuitenkin olennaisena osana minun tilkkutekemiseeni. Sommittelen tilkkupintani mieluusti niin, että värit liukuvat alareunan tummista yläreunan vaaleisiin. Jackpot-peitossa liukuvat sekä taustan väritys että ympyröiden värit.


Sävyjen liu’utus taasen onnistui Tyttären tilaamassa työssä, joka sai nimen Ethän minua unhoita.


Ethän minua unhoita -peitto olisi vielä hienompi, jos olisin keksinyt mallin itse, mutta en keksinyt. Tytär näki kuvan Pomada-blogin pitäjän, Saijan tekemästä Väre-tilkkupeitosta ja pyysi samanlaista peittoa itselleen. Joskus täytyy tehdä sellaisiakin tilaustöitä, näemmä!

tiistai 18. joulukuuta 2018

verryttelyhousut.

Onko verryttelyhousuja enää olemassa terminä? Verkkareista puhutaan vielä yleisesti, mutta että mainitsisi verryttelyhousut?

Lisäksi verkkarit ovat siirtyneet liikuntasuorituksen parista normivaatetukseen. Verskoiksikin niitä joskus kutsutaan.

Vesa-Matti Loiri ääntää sanan yhdellä r-kirjaimella ”verytelyhousut” Uuno Turhapuro –laulussa.

Tilkkuharrastuksessakin joskus verrytellään: esimerkiksi vapaan konetikkauksen kuvioita on hyväkin piirrellä verryttelymielessä ensin kynällä, sitten sormella ja sitten vasta koneella.

Ensimmäisen kerran tajusin verrytellä ennen tikkaamaan ryhtymistä, kun halusin ommella sydänkuvioita Keisarinna Ramandu –tilkkupeittoon.


Äh! Eiväthän sydänkuviot näy kuvassa lainkaan - siinä erottuvat vain nuo plup-maiset suorat tikkaukset. Siksi lisään tähän kuvan, jossa tikkaukset näkyvät peiton nurjalla puolella.


Toteutin myös Pikku prinssi –tilkkupeittoon kukkamaiset tikkauskuviot kotikoneella ja verryttelin kunnolla ennen liikkeelle lähtemistä.


Verryttelyhousuja en kyllä tarvinnut, vaan ihan tavallisissa vaatteissa olin alusta loppuun. Ja sattumanvaraisesta sanasta keksin tälläkin kertaa tilkkuaiheeseen riittävän sopivaa kirjoitettavaa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

esoteerinen.

Suomenkielisen wikipedian mukaan päivän sanalla ”esoteerinen” tarkoitetaan yleensä tietoa, joka on vain tietyn suljetun piirin, toisin sanoen ”tietoon vihittyjen” saavutettavissa.

Se on hämmentävän usein käytetty sana meidän perheessämme – tai oikeastaan sanaa käyttää vain Mies viitatessaan musiikkituntemukseeni. Tunnen kuulemma koko joukon esoteerisia 60-luvun bändejä. Näillä hän viittaa esimerkiksi yhtyeisiin

  • Dave, Dee, Dozy, Beaky, Mick and Tich
  • 1910 Fruitgum Co.
  • The Crazy World of Arthur Brown.

Satun tuntemaan näiden ja muiden, yhtä outojen yhtyeiden tuotantoa, koska isoveljellä oli mittava levykokoelma, ja hän nauhoitti minulle 1970-luvulla kasetteja, joilla oli myös näiden bändien kappaleita. Minua ei haitannut, etteivät yhtyeet olleet silloisia listaykkösiä, vaan kaikuja muinaisuudesta jo silloin.

Aasinsiltakin kätteni töihin löytyy jopa näin omituisesta ja outomerkityksisestä sanasta!

Olen nimennyt jokusia tilkkutöitä musiikkikappaleiden mukaan tai niiden sanoitusten innoittamana. Ensimmäisenä tulee mieleen ”Jäätelökesä”-tilkkupeitto vuodelta 2012.


Jäätelökesä oli muuten ensimmäinen Töölön Tilkkupajassa tikkauttamani työ, ja se taisi olla myös Soilen ensimmäinen asiakkaalle tikattu työ. Kuvailin blogissani silloin tuoreeltaan kokemuksiani Tilkkupajan asiakkaana.

Samalta vuodelta on myös Lumen 22 nimeä –nukenpeitto. Sen nimi viittaa Kate Bushin kappaleeseen ”50 Words for Snow”. Tässä siitä aika kehno kuva! Tuolloin en aina saanut otetuksi kunnollisia kuvia töistäni.


Lumiaiheinen työni (eli lumityöni - haha) päätyi kauas: lähetin sen seuraavana vuonna joululahjaksi ihanalle Internet-tilkkuystävälleni Lizille Uuteen Seelantiin.

Sattumaako!?!? Vai tarkkaileeko Internet sitä, mitä juuri minä kirjoitan koneellani? Kun valitsin Word of the Day –sivustolla (jolta poimin sanan ”clandestine” eli 14. luukun takaa löytyneen sanan salakähmäinen), niin toisen välilehden ”Favorite Words,” ensimmäisenä näkyi sana ”esoteric”.




1. Difficult to understand; abstruse. 2. Not publicly disclosed; confidential. 3. Of rare, special, or unusual interest. ”His software’s success was based on an esoteric programming language.”

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

niukkuus.

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI vallitse niukkuus:
  • Tilkkukangasnyyteissä
  • Jäännöspaloissa
  • Väreissä
  • Kuvioissa.
Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini (näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani) on sisällöltään tosi söpö.


Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa, niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki!

Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään.

Olen onnistunut käyttämään jäännöspaloja erittäin tehokkaasti kerran.


Ompelin Mummola-tilkkupeiton jäännöspaloista vuonna 2015 niin, ettei tietyistä tilkkupinoista lopulta jäänyt jäljelle mitään.


(Oi, kuvassa näyttääkin ihanan kesäiseltä!)

Tässä kirjoituksessa kuvailen prosessiani hieman.

Periaatteessa pilkoin joka jäännöspalan ensin blokkiin tarvittaviin osiin ja leikkasin loput ohuiksi kaitaleiksi, joista tein minitilkkulasagneja.


Noin viisi minuuttia tuntui siltä, että jäännöspalalaarit olisivat vähän vajuneet.

Väreistä taasen ei voi olla niukkuutta sellaisella, jonka lempiväri on monivärinen! Ja kuviot ovat kiinnostavampia kuin yksivärisyys. Ei vain voi mitään!

tiistai 11. joulukuuta 2018

lämpimämpi.

Hassulta kuulostaa! Silti me suomalaiset käytämme sanaa luontevasti.

Lämpimämpi-sanasta tulee mieleen villavanu, joka on kevyttä ja silti valmiissa peitossa muita vanuja lämpimämpi. Valitsen sen kevyeksi haluamiini tilkkutöihin, esimerkiksi vuonna 2014 ompelemaani Pelkkää hyvää –tilkkupeittoon, jonka suunnittelin varta vasten meille päiväpeitoksi.


Ihminen mieltää punasävyiset värit lämpimämmiksi kuin sinisävyiset. Sillä mittarilla arvioituna taitaa Edistys-tilkkutyöni vuodelta 2015 olla kaikkien aikojen lämpimin!


Kylmin työni on ilman muuta ”15 astetta pakkasta,” jonka ompelin Helsingin tilkkukilta Syyringin matkalaukkunäyttelyyn vuonna 2006 – siis ennen blogihistoriani alkua. Töiden piti olla 15 cm x 15 cm kooltaan ja niiden piti ottaa innoitus numerosta 15. Yllättävän monenlaisia töitä ihmiset keksivätkin tehdä!


Minun 15-työni sai idean siitä, kun näin Tyttären huolettomasti leikkaamat paperihahmot, ehkä jopa roskiksessa. Leikkasin huvikseni niitä kaavana käyttäen kankaiset hahmot, jotka asettelin sini-hopeisen kylmään maisemaan.

Hän oli tyrmistynyt nähdessään lopputuloksen, sillä hahmot olivat hänestä olleet aivan epäonnistuneet. Hän olisi kuulemma pystynyt leikkaamaan paljon paremmat!

maanantai 10. joulukuuta 2018

taivaansininen.

Päivän sana lähti tänään liikkeelle Internetin ihmeellisestä maailmasta. Englanninkielisen ”Päivän sana” –sivuston jonkun päivän sanana oli ”cerulean,” jonka osasin yhdistää siniseen väriin, mutta jota en olisi osannut tarkasti poimia värilaatikosta.

Suomenkieliseksi vastineeksi annettiin sana ”taivaansininen,” jonka sanakirja luonnehti olevan vihertävän sävyinen sininen. Onneksi Googlen kuvahaku tuotti koosteen sinisistä väreistä, jotka jollain tavalla kuvaavat sanaa ”cerulean”.


No niin! Opin uuden sanan, vaikkakaan en suomenkielistä sanaa.

Vihertävästä sinisestä – vaikkei ehkä Googlen tuottamasta värivalikoimasta - tulee ensimmäisenä mieleen tilkkupeittoni ”Ruoho on vihreämpää” vuodelta 2012.


Peittoblokkeja ommellessani olen näköjään ajatellut värejä hieman analyyttisemmin (mutta en kovin analyyttisesti).

En ole vieläkään täysin ratkaissut arvoitusta: miksi on mahdollista ommella kaunis tilkkutyö myös rumista kankaista? Ja rumista blokeista – sellaisista kuin esimerkiksi tämä (anteeksi epäterävä kuva - joka tosin on myös armelias):


Olipa tilkkutyö ommeltu sitten kauniista tai vähemmän kauniista kankaista, niin Kissan mielestä kunnon kerros kissankarvaa kaunistaa työn kuin työn!


Minä olen onneksi melkein samaa mieltä - tai ainakaan en hyljeksi peittoa, johon on kertynyt kissankarva tai pari.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

yritys.

Päivän sana on tänään “yritys". Sana "yrittää" ei kuulu enää sanavarastooni; ei ole kuulunut sen jälkeen kun kuulin Star Wars –elokuvahahmon Yodan sanovan: “Do. Or do not. There is no try.” (Lainaus on vuorosana elokuvasta Star Wars – The Empire Strikes Back.)

Lähimmäksi yrittämistä pääsen, kun kokeilen, onnistuisinko. Yksi yllättävimmistä kokeiluista oli kaarevien saumojen ompeleminen She Can Quilt -blogin tutorial-videon neuvoilla. Videolla Leanne tekaisee juoponpolkublokin tuosta vain! Ajattelin, ettei sellainen käy yhtä näppärästi minulta, mutta olin onneksi väärässä.


Videon menetelmässä on parasta se, ettei nuppineuloja tarvita! Eikö ole ihmeellistä?!

Kaarevien saumojen ompelutekniikka on todistetusti kätevä, sillä kellotin oman ompeluni kertaalleen. Arvaatko, kuinka kauan minulta meni ommella kymmenen juoponpolkublokkia – siis kymmenen kaarevaa saumaa? Tästä blogikirjoituksestani löydät vastauksen.

Ei siis ihmekään, että onnistuin heti tekniikan opeteltuani ompelemaan tilkkupeiton verran juoponpolkublokkeja. Minulla oli tilkkuystävältä Lealta lainassa erinomaiset muovimallineet, jotka hänen taitava miehensä oli tehnyt. Niiden avulla leikkasin palat kätevästi ja sitten ompelin, yhtä kätevästi.


Vaan voi sentään! Unohduin kai kätevyyden syövereihin, sillä en muistanut vahtia kontrastia. Niinpä se loistaa poissaolollaan, paitsi valmiin peiton yhdessä kulmassa.



Valmiista työstä eli vuonna 2013 valmistuneesta Arvoitus-tilkkupeitosta ei tullut minulle niin mieluinen kuin olin toivonut, koska juoponpolkublokkien modernimpi asettelu ei erotu.


Peitolle löytyi kuitenkin sitä arvostava omistaja! Ei siis jäänyt tämäkään projekti yrityksen asteelle!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails