Näytetään tekstit, joissa on tunniste työtila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työtila. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

katsahdus ensimmäiseen vuosipuoliskoon ja kauemmaskin.

Aloitan otsikosta huolimatta sieltä kauempaa.

Vuoden 2009 heinäkuussa en vielä kirjoitellut blogiin, joten vuosikymmenen takaisia juttuja en nyt voi tarkasti toistaa. Mutta yhdeksän vuotta sitten heinäkuussa lomailin niin antaumuksella, että olin unohtanut tietokoneeni salasanan. Koska kirjoittelin tuolloin työkoneella, en pystynyt kirjoittamaan yhtäkään postausta ennen kuin olin palannut lomalta. Olin toki kesä-heinäkuun vaihteessa saanut valmiiksi ”pienen tilkkulaukun” ompeluohjeen eli kolmen postauksen sarjan: 1 - Tarvikkeet, laukku ja vuori; 2 - Sangat ja huolittelukaitale; 3 – Viimeistely.


No sitten, vuonna 2011 – hyvänen aika! Siivosin heinäkuussa ompelupöytäni. En ollut tuntea sitä kuvasta! Miten tuollainen on ollut edes mahdollista?!


Toinen postaus on puolestaan nimeltään ”pitkästä aikaa: valmis vetoketjupussukka!” Tuollaista huudahdusta minun ei ole tarvinnut päästää aikoihin, sillä pussukoita syntyy nopeaan tahtiin.

Huomaan, että tikkasin tuolloin pussukkani tosi säästeliäästi. Nykyiset ovat lähes "kuoliaaksi tikattuja" kun vertaan niitä esimerkiksi tähän heinäkuiseen "Kesäillan valssiin":


Vuoden 2012 heinäkuisia kirjoituksia katsoessani tuli hiukan haikea olo, sillä perheeni oli sinä vuonna lomaillut rakkaiden amerikkalaisystäviemme kanssa Yhdysvaltain itärannikolla. Ajatella, etten yli kahden viikon automatkalla osunut yhteenkään kangaskauppaan?!?!

Heinäkuu vuonna 2013 läväytti eteeni keskeneräisen Tähtipölyä-tilkkupeiton. Muistan tuon valtavan ja monimutkaisen hankkeen! Peiton valmistujaiskuvat pääsin ottamaan vasta marraskuun alussa, vaikka suurin osa tilkkupinnasta oli jo heinäkuussa valmis.


Hyppään vuoteen 2015, jolloin ompelin Aamuvirkku-tilkkupeittoa. Sain sen pian valmiiksikin - valmistujaiskuvat ovat elokuulta 2015.


Siinäpä olikin hauskat blokit! Olen monta kertaa ajatellut, että tekisin toisenkin peiton samanlaisista blokeista, koska niitä oli niin kiva ommella.

Hypähdys edelleen lähelle nykyaikaa. En muistanut kesäkuun lopulla / heinäkuun alussa tarkastella sitä, ovatko viime vuoden lopussa tälle vuodelle esittämäni tilkkutoiveet toteutumassa, mutta nyt selvitän asian.

Hmm, millaiset mahtoivat toiveeni olla? Jaa, melko vaatimattomat kyllä:

”1 - Järjestelen ompelutilani ja tarvikkeeni parempaan malliin.” – Olen järjestellyt ompelupöytääni, mutta se EI ole yhtä siisti kuin kuva vuodelta 2011. En toki pyrkisikään noin askeettiseen järjestykseen, mutta vähän jotain sinne päin voisi olla. Tämä toive ei ole vielä toteutunut.

”2 - Päivitän ainakin yhden blogissani olevan ohjeen ja toteutan yhden uuden.” – Hahaa, olen pitänyt tätä muistin etualalla ja TOTEUTTANUT vastikään. Päivitin ”vetoketju pussukkaan” -ohjeeni, joka alkuperäisessä muodossaan oli jokaiselle klikkaajalle varmasti jonkinlainen pettymys. Enää ei pitäisi olla.

Entä sitten uusi ohje? Ta-daa! ”Ompele Käpylä-tilkkublokki” kelpaa kyllä ohjeeksi. Toiveeni on siis toteutunut jo. Olenpa ollut onnekas!

Olen myös suunnitellut klikatuimman postaukseni eli ”Ompele vetoketjulaukku” -ohjeen päivittämistä vetoketjulipareen osalta. Alkuperäisessä ohjeessa vetoketjun suljettu pää on lipareen päässä, jolloin laukku ei avaudu kokonaan auki.


Lipareen päähän kannattaisi sijoittaa sen sijaan vetoketjun vedinpää. Olen ottanut kuviakin ja korjaan ohjeen heti kun inspiraatio ottaa minut valtoihinsa.

”3 - Tilkkulehti pysyy innostavana ja kivana ja osallistavana.” – On pysynyt. Olen saanut olla mukana ja uskoisin, että moni muukin on päässyt mukaan tekemään Suomen parasta tilkkulehteä.

Nyt olisi ehkä syytä esittää uusi toive tuon jo toteutuneen tilalle. No, toivon, että aloitan uuden projektin, johon käytän ainakin yhtä, mielellään vähintään kahta kaitalepakkaustani! Joulukuussa voin sitten katsoa, miten tälle toiveelleni on käynyt.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

ihmerauta tuli taloon.

Olen ihmetyksestä ymmyrkäisenä ja olo tuntuu pöllähtäneeltä. Noin vuoden odotuksen jälkeen olen saanut kotiini ihmeraudan eli Olison valmistaman höyrysilitysraudan, joka lasketaan kädestä silitysasentoon ja joka sitten kohottaa itsensä etäämmälle alustastaan. Automaattisesti.

Olin ihaillut rautaa Missouri Quilt Companyn Jennyn videoilla ja kävin sellaista tiedustelemassa Gigantissakin ehkä kolme vuotta sitten. He olivat hoo-moilasina eivätkä käsittäneet, mistä edes puhuin. Luulivat ehkä kaheliksi.

Mutta nyt näitä ihmerautoja saa Töölön Tilkkupajasta, tuosta luottoliikkeestäni. Tilaa vaikka heti osoitteesta tilkkupaja@gmail.com

Kissa ei juuri piittaa, vaikka olen laskenut jotain hänen silityslaudalleen.


Ihmerauta oli näin somasti pakattu laatikkoonsa.


Luin lyhyet ohjeet, täyttelin vesisäiliötä, käänsin namikat sopiviin suuntiin ja työnsin töpselin seinään. (Sitten vasta muistin, että raudan silityspinnan suojana oli vielä pahvilappu. Irrotin töpselin ja poistin pahvilapun ja työnsin töpselin takaisin seinään.)

Tässä hän lämpiää:


Onneksi minulla oli pieni silitystehtävä uudelle ihmeraudalleni! Silitin pari jäännöspaloista ja tummansinisistä batiikeista rakentamaani tähtikuviota ja -aihiota. Kylläpä tuntui hauskalta laskea välillä rauta kädestä noin vain, tuohon sivuun. Se piti pienen äänen ja nosti itsensä irti laudasta.

Kun kappaleet olivat sileät, eli aika pian, koska käytin höyryä, irrotin töpselin seinästä ja jätin raudan jäähtymään.


Kiitän raudassa kaikkea, mutta yksi pohde minulla nyt on. Kun silitän jättikokoisia pintoja, rauta vie tilaa laudalta. Olen tähän asti käyttänyt laudan metallista rautatelinettä, mutta tälle raudalle se ei sovikaan. Aika harvoin tuo haaste tulee sentään esiin. Ja ehkä keksin jonkin rautatelineen tuollaisia tapauksia varten. Vaikka keittiöjakkaran?

Täytyy ihmetellä vielä sitä, ettei Mies rynnännyt heti tutustumaan uuteen silitysrautaani, vaikka hehkutin hänelle, miten erikoinen ominaisuus siinä on. Sain suorittaa testisilitykset ihan omassa rauhassani (tai no, Kissa kyllä katsoi hetken minun suuntaani).

Seuraavaksi menen siivoamaan silitysrautakaapin – tai siis sen kaapin, jossa olen säilyttänyt nykyistä silitysrautaani. Tuo vanha, melko hyvin palvellut rauta on joutunut lepäilemään sekaisessa kaapissa vetoketjupussien päällä milloin millaisessakin asennossa. Olen päättänyt, että ihmerauta saa arvoisensa paikan eli sille korvamerkityn tilan samaisesta kaapista. Siksi joudun siivoushommiin.

Ostin myös monta kuukautta sitten uuden silityslaudan päällikankaan. Ehkä näette kuvista, että nykyinen on jo työn tahraama..? Sovin itseni kanssa, että asentaisin uuden kankaan lautaan sitten, kun ihmerauta astuu remmiin. Eli tänään!

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

niukkuus.

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI vallitse niukkuus:
  • Tilkkukangasnyyteissä
  • Jäännöspaloissa
  • Väreissä
  • Kuvioissa.
Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini (näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani) on sisällöltään tosi söpö.


Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa, niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki!

Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään.

Olen onnistunut käyttämään jäännöspaloja erittäin tehokkaasti kerran.


Ompelin Mummola-tilkkupeiton jäännöspaloista vuonna 2015 niin, ettei tietyistä tilkkupinoista lopulta jäänyt jäljelle mitään.


(Oi, kuvassa näyttääkin ihanan kesäiseltä!)

Tässä kirjoituksessa kuvailen prosessiani hieman.

Periaatteessa pilkoin joka jäännöspalan ensin blokkiin tarvittaviin osiin ja leikkasin loput ohuiksi kaitaleiksi, joista tein minitilkkulasagneja.


Noin viisi minuuttia tuntui siltä, että jäännöspalalaarit olisivat vähän vajuneet.

Väreistä taasen ei voi olla niukkuutta sellaisella, jonka lempiväri on monivärinen! Ja kuviot ovat kiinnostavampia kuin yksivärisyys. Ei vain voi mitään!

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

varoittava esimerkki.

Varoitus! Kuvamateriaali saattaa järkyttää herkempiä lukijoita.

Seuraavasta ompelustudiosta ei kannata ottaa esimerkkiä – sitä kannattaa pitää vain varoittavana esimerkkinä.

Ompeluergonomia on kyllä muuten hyvä, mutta miksi koneen oikealla puolella on röykkiöittäin kaikenlaista epämääräistä? Eikö studion asukki ikinä siivoa pöytäänsä?


No, ehkä hän ei joudu siivoamaan pöytäänsä, koska hän ei osallistu tosi-tv:n ompelukilpailuohjelmiin.

Ompelijan takana olevan nurkkakaapin välitilakin on häpeällisen täynnä. Värikynäpurkki?! Todellako?! Miten se muka liittyy ompelemiseen eli onko sen pakko asua studiossa?


Eikä tässä vielä kaikki! Studion liepeillä on enemmänkin sekasotkua:


Tuoli säilytystilana (satun tietämään, että kuvan ulkopuolella on vielä toinenkin tuoli, jolla on vielä enemmän tavaraa) ja mitä lie laatikoita ja rasioita lattialla! Tällä tilkkutyöharrastajalla täytyy olla maailman pitkämielisin puoliso, jos hän suostuu katselemaan tuollaista päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen!

Täytyy ehkä kuitenkin suhtautua lempeän ymmärtäväisesti ompelustudion asukkiin. Sekä hänen leikkuutasonsa että design-seinänsä on lattialla – eikä alue suinkaan ole yksin hänen käytössään.


Kuvissa näkyvät tilanteet eivät ole lavastettuja. Mitä ajattelette: pitäisikö asukin hiukan siivota studiotaan?

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

studioni.

Olin jo unohtanut, että esittelin teille kerran studiotani eli ompeluhuonetta eli makuuhuoneessa olevia ompelu- ja kankaansäilytystiloja. Tänään studioni on vähän erilainen, joten näytän sen teille nyt uudelleen.

Ensiksi pari säilytyskalustetta. Minulla on ihan oma, tilava kirjakaappi. Siivosin sen hiljattain, mutta sen jälkeen olen tunkenut sinne vetoketjupussukoitani säilöön. Siksi hieno kirjakaappi näyttää sekavalta.


Kirjakaapin vasemmalla puolella (tai hänestä itsestään katsottuna oikealla puolella) on ihana kangaskaappini. Taittelen nykyään kankaani Jeni Bakerin In Color Order –blogista oppimallani menetelmällä ja kangasnyyttöseni ovatkin entistä hurmaavammat.


Värijärjestyksen pitäisi kyllä olla parempi. Kaapissa näyttää lisäksi olevan tilaa, joten minun ei tarvitsisi pitää aivan näin mittavia ylivuotopinoja kaappien päällä:


Seuraavaksi katse ompelupöydälleni. Kuvassa on autenttinen tilanne.


Suoraan edestä:


Voih, ja sitten tämä ompelukoneen oikealla puolella oleva epämääräinen röykkiö kaikenlaista. Onpa noloa, että studiossani oleilee tällainen ryöhnämassa. Muovikasseja ja kaikkea.


Toisella puolella käden ulottuvilla on erilaista epämäärää. Vasemmasta yläkulmasta vastapäivään näkyy esimerkiksi yksi eräänlainen tähtikuvioblokki. Sitten punaisia tilkkuja. Vähän pilkistää matkalaukun nimilappuja, joihin olen neulalla saanut kiinni jo lenksunkin. Lisää punaisia tilkkuja. Niiden alla on kaikenlaisia kankaita. Etualalla näkyy päällimmäinen kankaista, jotka odottavat siksakkaamista, että saan ne pesukoneeseen.


Oikeassa alanurkassa näkyy kangas, jonka lunastin Soilen ja minun ostamastani erästä tilkkutyökankaita. Se on pöydällä pesun jäljiltä, matkalla kaappiin. Kangas on aitoa 1980-luvun Marimekkoa ja se sekä kaksi yksiväristä palaa päätyvät ehkä jonain päivänä tilkkupeittoon taustakappaleeksi. Sitä tarkoitusta varten ne hankin.

Naamioin viimekertaisen ompelutilaesittelyni ohjeen muotoon. Tällä kertaa en edes kuvittele antavani kenellekään ohjeita, ellen sitten varoituksia tyyliin ”älä sinä sentään tee näin”. Ompelutilaa ei varmasti kannata ”järjestellä” ihan tällaiseen epäjärjestykseen.

torstai 5. syyskuuta 2013

siistiä ja siivotonta.

Onnistuin tekemään toiselle tilkkukassin puolelle siistinpuoleiset tikkaukset, ainakin toistaiseksi: 


Värikkäitä ruutuja en ole vielä tikannut mitenkään.

Toiselle tilkkukassin puolelle, isoimpaan väriruutuun tein spiraalitikkauksen.


Teen tätä nykyä tilkkutöitä siivottomassa tilassa. Tämä kauhea ryöhnäkasa on kasvanut ompelupöydän nurkkaan aivan itsekseen.


Minä en ole osallistunut tähän mitenkään! En ole voinut. Ihan kauhea.

Eikä ompelukoneen takana ja vasemmalla puolella ole niin tyhjää kuin pitäisi.


Tilkkulaukun puolia tikatessani minua ärsytti, kun pala koko ajan osui takana oleviin tavaroihin ja alkoi kanittaa.

Pitäisikö seuraavan ompelutehtäväni ollakin ompelupöydän siivoaminen?

Ompeleminen on vain niin paljon kivampaa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails