Tilkunviilaaja

Teillä on ehkä muistissakin, että työskentelytilanani toimii makuuhuoneen lattia. Leikkuroin lattialla ja sommittelen lattialla. Jos harsisin peittoni, tekisin myös sen lattialla. Lattia on kelvollinen työtila, mutta on siinä haittapuolensakin. Jos projekti on innostava ja kirjava ja leikkaan paljon, lattiatila täyttyy nopeasti. Siinä voi kyllä yhä leikellä, mutta sommittelukokeilut eivät onnistu, koska pinta-alaa ei vain ole. Tähtiblokkiprojektini on juuri sellainen! Otan esiin aina vain uusia tilkkuja ja kankaita, leikkaan tovin ja siirryn sitten taas ompelupöydän ääreen kokoamaan muutaman valmiin sakarablokin. Pari päivää sitten sain kuitenkin sommittelulattiankin esiin ja kokeilin, miltä useampi tähtiblokki näyttäisi pintana. Tällaiselta näyttäisi: Lattia oli juuri ennen sommitteluhetkeä tämän näköinen: Tuolikin oli poikkeuksellisesti tyhjä! Yleensä se peittyy kaikenlaisten röykkiöiden alle. Ehkä huomaatte myös, että kaappien päälliset ovat täynnä kangaspinoja… Puna...

Aloitan otsikosta huolimatta sieltä kauempaa. Vuoden 2009 heinäkuussa en vielä kirjoitellut blogiin, joten vuosikymmenen takaisia juttuja en nyt voi tarkasti toistaa. Mutta yhdeksän vuotta sitten heinäkuussa lomailin niin antaumuksella, että olin unohtanut tietokoneeni salasanan. Koska kirjoittelin tuolloin työkoneella, en pystynyt kirjoittamaan yhtäkään postausta ennen kuin olin palannut lomalta. Olin toki kesä-heinäkuun vaihteessa saanut valmiiksi ”pienen tilkkulaukun” ompeluohjeen eli kolmen postauksen sarjan: 1 - Tarvikkeet, laukku ja vuori ; 2 - Sangat ja huolittelukaitale ; 3 – Viimeistely. No sitten, vuonna 2011 – hyvänen aika! Siivosin heinäkuussa ompelupöytäni. En ollut tuntea sitä kuvasta! Miten tuollainen on ollut edes mahdollista?! Toinen postaus on puolestaan nimeltään ”pitkästä aikaa: valmis vetoketjupussukka!” Tuollaista huudahdusta minun ei ole tarvinnut päästää aikoihin, sillä pussukoita syntyy nopeaan tahtiin. Huomaan, että tikkasin tuolloin pussukkani...

Olen ihmetyksestä ymmyrkäisenä ja olo tuntuu pöllähtäneeltä. Noin vuoden odotuksen jälkeen olen saanut kotiini ihmeraudan eli Olison valmistaman höyrysilitysraudan, joka lasketaan kädestä silitysasentoon ja joka sitten kohottaa itsensä etäämmälle alustastaan. Automaattisesti. Olin ihaillut rautaa Missouri Quilt Companyn Jennyn videoilla ja kävin sellaista tiedustelemassa Gigantissakin ehkä kolme vuotta sitten. He olivat hoo-moilasina eivätkä käsittäneet, mistä edes puhuin. Luulivat ehkä kaheliksi. Mutta nyt näitä ihmerautoja saa Töölön Tilkkupajasta, tuosta luottoliikkeestäni. Tilaa vaikka heti osoitteesta  tilkkupaja@gmail.com Kissa ei juuri piittaa, vaikka olen laskenut jotain hänen silityslaudalleen. Ihmerauta oli näin somasti pakattu laatikkoonsa. Luin lyhyet ohjeet, täyttelin vesisäiliötä, käänsin namikat sopiviin suuntiin ja työnsin töpselin seinään. (Sitten vasta muistin, että raudan silityspinnan suojana oli vielä pahvilappu. Irrotin töpselin ja poistin pa...

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI  vallitse niukkuus: Tilkkukangasnyyteissä Jäännöspaloissa Väreissä Kuvioissa. Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini ( näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani ) on sisällöltään tosi söpö. Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka  ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa,  niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki! Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään. ...

Varoitus! Kuvamateriaali saattaa järkyttää herkempiä lukijoita. Seuraavasta ompelustudiosta ei kannata ottaa esimerkkiä – sitä kannattaa pitää vain varoittavana esimerkkinä. Ompeluergonomia on kyllä muuten hyvä, mutta miksi koneen oikealla puolella on röykkiöittäin kaikenlaista epämääräistä? Eikö studion asukki ikinä siivoa pöytäänsä? No, ehkä hän ei joudu siivoamaan pöytäänsä, koska hän ei osallistu tosi-tv:n ompelukilpailuohjelmiin. Ompelijan takana olevan nurkkakaapin välitilakin on häpeällisen täynnä. Värikynäpurkki?! Todellako?! Miten se muka liittyy ompelemiseen eli onko sen pakko asua studiossa? Eikä tässä vielä kaikki! Studion liepeillä on enemmänkin sekasotkua: Tuoli säilytystilana (satun tietämään, että kuvan ulkopuolella on vielä toinenkin tuoli, jolla on vielä enemmän tavaraa) ja mitä lie laatikoita ja rasioita lattialla! Tällä tilkkutyöharrastajalla täytyy olla maailman pitkämielisin puoliso, jos hän suostuu katselemaan tuollaista päivästä, viikosta ja...

Olin jo unohtanut, että esittelin teille kerran studiotani eli ompeluhuonetta eli makuuhuoneessa olevia ompelu- ja kankaansäilytystiloja. Tänään studioni on vähän erilainen, joten näytän sen teille nyt uudelleen. Ensiksi pari säilytyskalustetta. Minulla on ihan oma, tilava kirjakaappi. Siivosin sen hiljattain, mutta sen jälkeen olen tunkenut sinne vetoketjupussukoitani säilöön. Siksi hieno kirjakaappi näyttää sekavalta. Kirjakaapin vasemmalla puolella (tai hänestä itsestään katsottuna oikealla puolella) on ihana kangaskaappini. Taittelen nykyään kankaani Jeni Bakerin In Color Order –blogista oppimallani menetelmällä ja kangasnyyttöseni ovatkin entistä hurmaavammat. Värijärjestyksen pitäisi kyllä olla parempi. Kaapissa näyttää lisäksi olevan tilaa, joten minun ei tarvitsisi pitää aivan näin mittavia ylivuotopinoja kaappien päällä: Seuraavaksi katse ompelupöydälleni. Kuvassa on autenttinen tilanne. Suoraan edestä: Voih, ja sitten tämä ompelukoneen oikealla ...

Onnistuin tekemään toiselle tilkkukassin puolelle siistinpuoleiset tikkaukset, ainakin toistaiseksi:  Värikkäitä ruutuja en ole vielä tikannut mitenkään. Toiselle tilkkukassin puolelle, isoimpaan väriruutuun tein spiraalitikkauksen. Teen tätä nykyä tilkkutöitä siivottomassa tilassa. Tämä kauhea ryöhnäkasa on kasvanut ompelupöydän nurkkaan aivan itsekseen. Minä en ole osallistunut tähän mitenkään! En ole voinut. Ihan kauhea. Eikä ompelukoneen takana ja vasemmalla puolella ole niin tyhjää kuin pitäisi. Tilkkulaukun puolia tikatessani minua ärsytti, kun pala koko ajan osui takana oleviin tavaroihin ja alkoi kanittaa. Pitäisikö seuraavan ompelutehtäväni ollakin ompelupöydän siivoaminen? Ompeleminen on vain niin paljon kivampaa.