Tilkunviilaaja

Tänään pääsette terveellisyyden pariin, sillä Terveellistä-tilkkupeiton pinnassa on ukonhattuja muistuttavia mielikuvituskukkia. Ukonhattu-uutehan oli joskus 1970-luvulla kovassa huudossa estämään flunssaa tai lievittämään sen oireita. Terveellistä ei ole lempityöni, vaikka moni asia siinä onnistui. Ensiksi tietenkin onnistuin käyttämään muutamia niistä harmaista pyörylöistä, jotka jäivät yli Jälkiviisautta-tilkkupeitosta.   Olen myös aika tyytyväinen kukkaseen, jonka suunnittelin ihan itse. Voit tutustua kukkablokkien kehittymiseen tammikuisessa kirjoituksessani, jolle annoin nimeksi noidankehä. Kolmas onnistuminen oli se, että maltoin lopultakin ottaa käyttöön batiikkikaitalepakkauksen, joka oli virunut hyllylläni monta vuotta. Vielä onnistuin löytämään yllättävän kivan kankaan kolmioihin, jotka täydentävät raidallisten blokkien välit niin että peitto on suorakaiteen muotoinen. Onnittelen itseäni vielä siitäkin, että tosiaan tajusin käydä ostamassa sopivan kankaan enkä tavalli...

Tänään ensiesittelyssä on tilkkupeittoni nimeltään Jälkiviisautta. Nappasin nimen alkujaan Daniel Kahnemanin teorioista: merkitsen muistiin sopivalta kuulostavia nimiä tulevia projekteja varten, ja tämä oli yksi niistä. Nimi tuntui sopivalta tälle työlle! Jälkiviisaana toteaisin nimittäin, ettei minun olisi kannattanut leikata applikaatioympyröiden takaa harmaata kangasta pois. Kehitin siten vain lisämateriaalia tuleviin projekteihin. Minäkin näen nyt, että tietysti haluaisin käyttää ylimääräiset, hyvät kangaspalat, vaikka luulin leikkaamista aloittaessani, että raaskisin heittää palat roskikseen. (Kahneman on varoittanut meitä jälkiviisaudesta, sillä se tekee meistä sokeita niille epävarmuuksille, joiden kanssa elämme. Koska kaikki tapahtumakulut on helppo/mahdollista selittää jälkikäteen, alamme herkästi luulla, että pystymme ennustamaan tulevia tapahtumia.) Koko projektin hauskin osuus oli tilkkupyörylöiden ompeleminen. Pyörylöiden kiinnittäminen taustaneliöille ei ollut aivan y...

Kerroin edellisessä blogikirjoituksessani aloittaneeni erikoisen applikaatiotyön eli Jennifer Sampoun ”Polygon Play Quilt” -ohjeen mukaisen työn. Kun olin saanut asetelluksi monikulmiot sarakkeiksi, ompelin ne ensin keskeltä kiinni ja tikkasin sitten viereen lisää. Tikkausviivojen etäisyydet vaihtelivat, välillä oli tiuhempaa ja välillä harvempaa. Seuraavasta kuvasta näkee hyvin, että tikkaaminen kuristaa kangasta aika tavalla. En mitenkään olisi voinut jättää ulompia reunoja tikkaamatta, vaikka olisin halunnut. En ehkä varsinaisesti halunnut, mutta olisin saattanut haluta, sillä ensimmäisten tikkausviivojen jälkeen tikkaaminen oli puuduttavaa. Huoh! Lopultakin koko pinta oli tikattuna. Ei yhtään liian aikaisin! Seuraavasta kuvasta näkee myös, että jouduin vähän jatkamaan taustan kangasta. Ompelin sen oikeaan ylänurkkaan lisäkolmion. Minun varastoissani on hyvin vähän isoja kangaspaloja, ja niistäkin vähistä suurin osa on kirjavia. Olisin ehkä mieluiten valinnut vähän vaaleanpunais...

Huh, vihdoinkin näen, että Pimeyden ja valon välissä -tilkkupeittoprojektin seurauksena syntyneiden ylijäämäneliöiden, -blokkien ja -palojen loppu häämöttää. Sain nimittäin valmiiksi tilkkupinnan ylijäämäblokeista, joita täydensin varta vasten Tilkkunen-myymälästä hankkimillani Grunge-kankailla. En tervehdi tätä tilkkupintaa riemusta hihkuen, mutta ainakin se on valmis nyt. Olen keksinyt sille melko sopivalta tuntuvan nimen Todistaja. Nimi lähti kehittymään siitä, että kuviot ja värit toivat minulle ensin mieleen amerikkalaiset alkuperäiskansat ja sen jälkeen amerikkalaiset Amishit. Näinä aikoina ei noin vain voi käyttää ihmisryhmien nimiä, joten etenin mielijohteissa elokuvaan, jossa Amishit olivat isossa roolissa. Näin Harrison Fordin tähdittämän Todistaja-elokuvan melko äskettäin. Edellisestä katselukerrasta oli piiiitkä aika, ja olin unohtanut, miten äkkipikaisen väkivaltainen päähenkilö oli. Monta muuta asiaa kyllä muistin hyvin. Elokuva pärjää edelleen vaikka kuinka monelle...

Oikeastaan otsikossa pitäisi mainita myös lattia, sillä ompelupöydän tuotokset päätyvät lopulta vääjäämättä lattialle, missä niitä voi tarkastella ja kuvata. Tosin kuvaamisesta ei ole tullut mitään pitkään aikaan, koska valoa ei vain ole. Tätä lukiessaan Mies kehottaisi ottamaan esiin lisävalon, jonka hankin noin kaksi vuotta sitten nimenomaan ratkaistakseni valottomuusongelman – ja jota en ole kertaakaan edes kokeillut ottaa käyttöön. Huokaus. Keskityn kuitenkin kertomaan tilkkutöistä, sillä niistä te olette kiinnostuneita, ette mistään mahdollisista valoratkaisuistani! Aloitan Ikkuna-blokeista. Minulla on koossa noin 80 blokkia, ja olen päättänyt tehdä niitä vielä noin 65 kappaletta. Leikkasin ensin tilkkuja sen värisistä kankaista, joita resurssilaatikosta osui käsiin, mutta kaikenkirjavien blokkien sommittelu alkoi vaikuttaa haastavalta. Ja osaan blokeista oli päätynyt melko huonosti kontrastoivia paloja. Voi minua! Mutta kyllä se siitä! Kävin reilu viikko sitten Tilkkunen-myymälä...

Kerroin jo, että minulle jäi Pimeyden ja valon välissä -tilkkupeitosta yli harmaita neliöitä. Käytin ne tilkkupintaan, jossa neliöiden päälle on applikoitu tilkkuraidallisia pyörylöitä. Kerroin myös, että minulle jäi tuosta projektista harmaat pyörylät, jotka leikkasin pois raidallisten pyörylöiden takaa. Pohdin pitkään, mihin nuo harmaat käyttäisin, ja lopulta keksin ommella niistä kukkien keskiöt. Ja kukat applikoisin neliölle, joka muodostuisi kolmesta kaitaleesta. Ja olipa onni, että päädyin sellaiseen taustaneliöön, sillä nyt voin vihdoinkin käyttää viimeisen Töölön Tilkkupajasta muinoin ostamistani batiikkikaitalepakkauksista (tai ainakin osan siitä)! Tuumasta toimeen! Tein itselleni mallineet pahvista. Pyörylän piirsin jotain purkkia pitkin, terälehden piirsin pahville omatoimisesti. Ensin ajattelin, että kukassa olisi kolme terälehteä, näin: Neljä terälehteä vaikutti kuitenkin järkevämmältä valinnalta. Katsokaa, miten söpö tuo kaitalepakkaus on! Sen päällä on muita varastoni...

Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min...