perjantai 18. lokakuuta 2019

viisi syytä ommella vetoketjupussukka.

Olin juuri ommellut ja tikannut kuusi tilkkupintaa ja etsinyt niille kolme sopivaa vetoketjua, ja mieleen juolahti kysymys ”miksi ihmeessä ompelen aina vain lisää pussukoita”. Tuumin asiaa hetken ja keksin viisi oikein hyvää syytä.

1. Sinulla sattuu olemaan käyttämätön vetoketju.
Pussukka on helppo ommella vetoketjun pituuden mukaan! Vaikka suurin osa ohjeista kertoo ensin, minkä kokoiset kangaspalat tarvitset pussukkaan ja minkä tietyn mittaisen vetoketjun tarvitset, ei ole pakko toimia niin. Sen sijaan kangas- tai tilkkupintapalat voi mitata vetoketjulla, kuten tässä blogikirjoituksessani kuvailen.x

2. Sinulla on vaatteesta purettu, hyväkuntoinen vetoketju, jolle et keksi erityistä käyttöä. 
Ei haittaa, vaikka ketju olisi järkevää pussukkakokoa pidempi. Pussukkapintaa pidempi vetoketju käsitellään kuten Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaali neuvoo.

3. Tarvitset pussukan. Esimerkiksi matkoilla on kätevää, kun meikit ovat yhdessä, lääkkeet toisessa ja korut kolmannessa pussukassa.

4. Haluat antaa pussukan jollekulle lahjaksi. 
Melkein kaikki muutkin kuin sinä itse tarvitsevat pussukan. Katso kohta neljä! Monet koululaiset ja opiskelijat tarvitsevat penaalin, nappikuulokkeet voi säilyttää pussukassa ja kolikkokukkaroakin moni vielä käyttää.

5. Viides syy on kyllä painavin: vetoketjupussukan ompeleminen on kivaa! 
Pussukkaan voi käyttää kauneimpia silppukankaita, harjoittelublokin tai muusta projektista yli jääneen blokin. Pieneen tilkkupintaan voi harjoitella vapaata konetikkausta. Siihen voi lisätä käsintikkauksia tai peräti kirjottuja yksityiskohtia.

Uusin, Kössi K -niminen pussukka on esimerkki kauniin silpun hyödyntämisestä. Siinä on ylijäämäpaloja niin Kukkasnelonen- kuin Ruutuässä-peitostakin.


Minua voi luonnehtia pussukkamaakariksi, sillä olen kymmenen vuoden aikana ommellut yli kaksisataa pussukkaa, kaikki erilaisia. Onneksi ne eivät vie paljon tilaa! Minulla olisi muutoin aikamoinen varastointiongelma, sillä eiväthän ne kaikki ole minulla tai muilla käytössä, vaan osa odottaa yhä löytävänsä varsinaisen omistajan.

Kössi K -pussukallakaan ei vielä ole omistajaa!


Kössi K odottaa uutta omistajaansa käyttövalmiina ja seuraavan kokoisena:

  • Leveys ylhäältä noin 23 cm
  • Korkeus noin 16 cm
  • Pohjan leveys 6,5 cm. 



Pussukkatehtaani lähti yhdessä vaiheessa käymään niin kovaa, että ryhdyin luokittelemaan pussukoita tiettyihin mallistoihin. Mies sen keksi: hän totesi, että ”laita niihin pitkä kantolenkki ja anna sille nimeksi Street-mallisto”. Aluksi pussukkani olivat siis mallistottomia tai Street-mallistoa.

Olen tehnyt muutamia litteitä pussukoita, jotka eivät pysy itsekseen seisaallaan, ainakaan tyhjänä. Ne ovat Hejsan-mallistoa, jonka ensimmäisen jäsenen ompelin tammikuussa 2016.

Avoin-mallisto on viime aikoina saanut eniten uusia jäseniä. Kehitin nimen samoihin aikoihin kuin Hejsanin. Kokeilin Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaalia ensimmäisen kerran ommellessani Loppiaisaatto-tilkkupussukan tammikuussa 2016.

Osa Avoin-malliston pussukoista on lisäksi Street-mallistoa. Niin Kössi K -vetoketjupussukkakin! Avautuu kunnolla auki, ja toisessa reunassa pitkähkö kantolenksu.


Dumpling-mallisto on uusin keksintöni. Esimerkiksi Koto-pussukka on Dumpling-mallistoa. Pussukoissa on pyöreästi kaartuva yläreuna, johon kiinnitän vetoketjun käsin ompelemalla, pienillä pistoilla, joiden nimi EI ole pikeeraustikki.

Luulin hetken, että käyttämäni pistot – englanniksi ”pick stitch” – olisivat suomeksi pikeeraustikkiä, mutta eivät ne ole. Pistoasiantuntijoita on kuitenkin ensisijaisesti kiinnostanut korjata virheeni, ei selvittää, mikä piston nimi oikeasti olisi. Siksi en voi kertoa, mitä pistoa olen käyttänyt.x

Ehkä jäit vielä miettimään, miksi uusimman tilkkupussukan nimi on juuri Kössi K? No, sen toisen puolen tilkkupinnassa on tilkku, jossa näkyy kauriin pää. Koska siitä näkyy vain pää, se toi mieleeni lapsuusajan höpsön Kössi Kenguru -animaation.


tiistai 15. lokakuuta 2019

ei kahta ilman kolmatta?

Lokakuun kolmas valmis tilkkupeitto on nimeltään Ruutuässä.


Ruutuässä-nimensä peitto sai tietenkin ruudutuksesta, mutta myös tikkauskuviosta, jossa hyvällä tahdolla voi nähdä pelikorttiruudun, ja vielä siitä, että peiton kuvien esitteleminen Instagram-kanavassani oli kuin olisin lyönyt ässän pöytään. Kuvat saivat osakseen hämmentävän paljon ihailua! Onhan lopputulos toki kiva, mutta että niin kiva?!

Kuvan vaalealla alueella erottuu kuvio, jota voi myös pitää pelikorttiruudun näköisenä:


Vinkki/Ohje/Idea

Ompelin Ruutuässän Plaid-ish-tutoriaalin mukaan. Suosittelen sitä, sillä se ei turhaan määrittele peiton värejä, vaan vain tummuusasteet. Tekijä voi itse valita haluamansa värit. Ohje on ladattavissa Kitchen Table Quilting'in digikaupasta pdf-muodossa ja se on ilmainen.

Ruutuässä sopi syksyiseen maisemaan hyvin!


Tämä tilkkupeitto valmistui ennätysajassa! Ompelin ensimmäisen tilkkublokin 22. syyskuuta, ja jo kolme päivää myöhemmin olin leikannut kaikki palat. Sen jälkeen blokkien sommitteleminen oli helppoa ja nopeaa sekä kaiken lisäksi hauskaa!

Tilkkupinnan ompelemiseen ensimmäisestä leikkausviillosta valmiiksi pinnaksi asti kului noin viikko. Takakappale ei sentään syntynyt heti seuraavana päivänä, mutta valmistuihan sekin, ja Soile myös tikkasi peiton erittäin lyhyellä toimitusajalla. Kävin hakemassa tikatun peittoni 8. lokakuuta ja lopulta 13. lokakuuta päättelin reunakanttiompeleet.

Kiiruhdin heti ottamaan Ruutuässästä valmistujaiskuvat. Kuvaustilanteessa iltapäivä oli silti pitkällä ja aurinko matalalla. Kuvista tulikin erikoisen sävyisiä.


Ruutuässä-peittoni on kooltaan noin 161 cm x 206 cm.

Leikkasin peittoon reunakantit kahdesta eri kankaasta, joiden kummankin väritys liukui hulpion suuntaisesti. Toinen oli sateenkaaren väristä Effervescence-kangasta, toinen Tula Pinkin suunnittelemaa violettia. Leikkasin siksi reunakaitaleet loimen suuntaisesti, en täysvinoon, jotta sain reunasta liukuväritetyn näköisen.


Tässä kuvassa reunakantin violetin värin liukuminen erottuu jotenkuten:


Koska Effervescence-kangas on niin monivärinen, reunakantista tuli kivan kirjava:


Tikkauskuvio muistuttaa paitsi pelikorttiruutua, myös kukkakuviota.

Valitsin Töölön Tilkkupajan Soilen kanssa tähän rohkeasti oranssin tikkauslangan enkä kadu valintaamme yhtään! Erinomainen valinta meiltä!


Ompelin Ruutuässä-peittoon takakappaleen itse – en siis ostanut sitä tikkauspalvelun yhteydessä. Tein taustakappaleelle vielä neljä ruutublokkia ja sommittelin muut kankaat niiden ympärille. Taustakappaleesta ei ole nyt kuvaa eikä se mikään hehkeä edes ole, mutta taustaa tuli näkyviin yhdessä kuvassa. Tuuli nimittäin tarttui Ruutuässä-tilkkupeittoni kulmaan ja paljasti vähän taustakappaleen yhtä kangasta:


Olin niin innostunut ideasta ja blokkimallista, että raaskin käyttää myös kauneimpia ja uusimpia kankaitani – esimerkiksi tätä Tula Pinkin kissakangasta, jota ostin vasta viime kuussa, Ranskan tilkkutapahtumasta:


Kivoista kankaista on tavallaan helpompi ommella kiva tilkkupeitto. Ei aina!


Ruutuässän jälkeen seuraa tauko tilkkupeittojen valmistumisessa, ja hyvä niin! On kiva välillä ommella jotain pienempää. On minulla silti pari tilkkupintaa joko valmiina tai melkein valmiina, niin että ehkä tänä vuonna vielä pääsen ottamaan peiton tai kahden valmistujaiskuvat. Yhtä kauniin syksyisissä maisemissa ei silloin kyllä enää poseerata!

maanantai 14. lokakuuta 2019

seuraava valmis.

Ompelin valmiiksi toisenkin tilkkupeiton. Kas tässä hän on, ja hänen nimensä on Kukkasnelonen:


Peiton oudohko nimi on kuitenkin looginen. Käyttämäni tilkkublokki oli nimeltään ”2 by 4” eli kakkosnelonen. Tilkkupinta on kukkean värinen, ja tikkauskuviossakin on kukkasia. Tässä tuo hauska tikkaus näkyykin hyvin:


Samaten kuvassa näkyy, miten sopivaan kohtaan yksi reunakaitaleen harmaasävyisistä osista sattui.


Kukkasnelonen-tilkkupeitto on kooltaan 149 cm x 219 cm.

Käytin 2 by 4 -tilkkublokkeihin valmiin kaitalepakkauksen ”Marmalade Dreams,” jonka kankaat on suunnitellut Valori Wells. Lisäksi leikkasin kaitaleita oman varastoni kankaista.

Arvioin, että hyvin saman kokoisen peiton pystyisi ompelemaan kahdesta jelly roll -kokoisesta kaitalepakkauksesta.


Ompelin ensimmäisen 2 by 4 -tilkkublokin aivan heinäkuun lopulla, ja tilkkupinta näyttää olleen valmis elokuun lopulla. Kokosin Kukkasnelonen-peiton reunakaitaleet muutamasta eri kankaasta.

Satuin löytämään yhden valmiiksi leikkaamani ja ompelemani reunakaitalevyyhdin varastoistani. Olin tehnyt sen aiempaa työtä varten elokuussa 2011, mutta unohtanut, ja se oli jäänyt käyttämättä. (Ilmeisesti unohdus oli tuolloin täydellinen, sillä kerroin peiton kanttaamisesta tammikuussa 2012 enkä maininnut sanallakaan kadonnutta reunakaitaletta). Kaitaleessa oli mukana valkoisia paloja, ja irrotin ne. Kuviollisen kankaan otin ja valitsin sen mukaan muut kaitalekankaat.


Kirjoin nimilappuun etupistokierroksen kaksinkertaisella metallitikkauslangalla. Oikeassa valaistuksessa nimilapun kehyskuvio kimaltelee vähän.

Eikö muuten takakappale olekin kivan näköistä lintukangasta? Ostin sen Töölön Tilkkupajasta samoin kuin taipuisan bambuvanunkin. Arvostan kovasti Töölön Tilkkupajan kokonaispalvelupakettia! Voin ostaa takakankaan, ellen ehdi/jaksa rakentaa takakappaletta itse, eikä minun tarvitse säilytellä vanurullia kotona.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

tilkkupeitto syksyisessä maisemassa.

Käpylä-tilkkublokeista ja ihanista Tula Pinkin yksisarviskangasneliöistä ompelemani tilkkupeitto on valmis, ja annoin sille nimen Pellervontie.


Miksi tällainen nimi?

Ensimmäinen oma, yhteinen kotimme oli Käpylässä, Pellervontiellä monta vuotta sitten. Koti on toisaalta ajankohtaisempi kuin aikoihin, sillä yksi Roba-televisiosarjan poliiseista näyttää asuvan meidän entisessä kodissamme. Sarjassa ollaan keittiössä, jossa näyttää yhä olevan seinillä Miehen asentamat puolipaneelit. Keittiön kaapistot on tietenkin uusittu, mutta kyllä me sen omaksemme tunnistimme.

Tikkauskuvio näkyy tässä hyvin:


Samoin kuvassa näkyy peiton taustakappaletta, joka on Carolyn Friedlanderin suunnittelemaa kangasta. Ostin kankaan Soilelta Töölön Tilkkupajasta, ja hän on myös tikannut peittoni.

Olisin halunnut Pellervontie-peittoon sinisävyisemmän nimilapun, mutta valitsin sitten Downton Abbey -nimilappukankaasta kupongin, jossa näkyvä asunto on jotain kerrassaan muuta kuin tuolloinen Pellervontien yksiö.

Toteutin nimilappuun ylimääräisen etupistokirjonnan. Nimilappu näyttää viimeistellymmältä sillä tavoin. Kerroin WhatsAppissa Soilelle pohdiskelevani, millaisen reunakantin peittooni ompelen, ja hän vastasi salamannopeasti, että kirjavan.


Totta kai valitsin kirjavan reunakantin! Ompelin sen leveähköistä kaitaleista, jotka ompelin ensin pitkiltä sivuiltaan yhteen. Syntyneestä pinnasta leikkasin sitten täysvinot reunakaitaleet. Katsoin ohjeen täältä: Striped Binding by A Quilter's Table

Aiemmin oli satanut, ja maa oli märkää. Vaaleaa Pellervontie-peittoani ei mitenkään voinut asetella kuvattavaksi kalliolle tai maahan – se olisi likaantunut. Mies suostui peitonpitelijäksi ja seisoi kallionkielekkeellä: minä kuvasin alempana seisten.


Hänenkään pituutensa ei riittänyt pitelemään peittoa kokonaan ilmassa noin vain, peitto on mitoiltaan nimittäin seuraavanlainen:

176 cm x 245 cm.

Tästä kuvasta saattaa erottaa pienet sävy- ja kuvioerot eri ”valkoisten” kaitaleiden välillä.


Käytin työhön sujuvasti ehkä seitsemää erilaista ”valkoista” kangasta. Lopullisessa työssä niiden pienet värierot eivät näy.


Blogielämäni aikana olen nyt ommellut valmiiksi tasan 50 tilkkupeittoa. Jos kehtaisin Miehelle kertoa tästä, voisimme vaikka yhdessä nostaa maljat merkkipaalun kunniaksi.

perjantai 11. lokakuuta 2019

tikkausidea.

Blogini kaikkien aikojen suosituimpien kirjoitusten joukossa on teksti ”kolme tapaa tikata tilkkupinta” marraskuulta 2017. Siinä on yksinkertainen juoni: kerron kolmeen tekeillä olleeseen tilkkupussukkaan toteuttamistani tikkauksista.

Nytkin minulla on tekeillä kolme pussukkaa yhtaikaa, mutta nytpä en tikannutkaan niitä kolmella eri tavalla, vaan yhdellä uudella tavalla. Kerroin kyllä kaaritikkausideasta jo aikaisemmassa kirjoituksessani, mutta palaan tähän, koska tykkään tikkausideasta niin paljon.


Piirrän siis kaaren uloimmat osat aika isoa pyöreää mallia käyttäen. Itselläni on tarkoitukseen sopiva konetikkauskehys, mutta iso purkki tai lautanen toimisi yhtä hyvin. En piirrä kaarta täydellisen pyöreäksi, vaan jatkan kaaren suoraksi viivoittimen avulla.

Ompelen ensin kaariviivaa pitkin ja sen jälkeen paininjalan päästä pari viivaa toista kaarta kohti. Ihannetapauksessa eri suuntaan kaartuvien tikkausten väliin jää myös paininjalan mittainen tila, mutta se ei nyt ole niin tarkkaa.


Kaaritikkaukset ovat joutuisat toteuttaa, koska viivasta toiseen voi siirtyä lankaa katkaisematta. Ommel aloitetaan reunasta, joten tässä selviää langanpäitä päättelemättä (ellei alalanka satu loppumaan keskellä ommelviivaa), toisin kuin spiraalitikkauksessa, joka sekin toki on mainio tikkauskuvio.


Kaaritikkausidean nappasin Alfhildin @alborve ’n Instagram-kuvasta. Hän oli tikannut kaarista orgaanisemmat, ja sellaistakin ideaa kannattaa kokeilla tämän säntillisen kuvion lisäksi.

torstai 10. lokakuuta 2019

sama lähtötilanne – erilainen lopputulos!

Tietynlaisia blokkeja ommellessa syntyy bonuspaloja, jos näkee pienen lisävaivan. Esimerkiksi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton lentäviä hanhia ommellessani sain yhdestä blokista aina kaksi pientä kolmio-neliötä. Ompelin niistä peiton reunukset, kuviot takakappaleeseen ja vielä niitä jäi muuhunkin.

Myös Niittykukkaset-peittoprojekti tuotti valtavan määrän bonuspaloja! Kirjoitin pienistä kaupanpäällisistä oman blogikirjoituksenkin.

Niittykukkaset-kaupanpäällisiä löytyy jäännöspalalaatikoista aina vain lisää, vaikka olen käyttänyt niitä ahkerasti. Esimerkiksi Kulmittain-tilkkulaukussa on monta palaa. Olen ommellut pikkupaloista minitaulut. Niitä on sekä Alakulma-pussukassa että Metsätähdet-pussukassa. Ja niin edelleen.

Käsiini osui hiljattain taas samoja kaupanpäällispaloja, joita olin jo ommellut neljän palan kokonaisuuksiksi. Otin jatkokäsittelyyn kaksi palaa, jotka olivat samanlaiset; toinen vain oli vähän vaaleampi kuin toinen. Vaaleamman ympärille syntyi kuin itsestään tällaiset kehykset:


Toinen pala puolestaan päätyi aivan erilaiseen ympäristöön:


Tilkkutyö kuljettaa kiinnostaviin ja vaihteleviin värimaailmoihin!

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

tilkkupeittoni uudessa kodissa.

Minulta kysytään usein, missä oikein säilytän kaikkia valmistamiani tilkkuesineitä. Pussukkatehtaani toimii tehokkaasti, ja teen monta tilkkupeittoa vuodessa.

Onneksi tilkkupeitotkaan eivät vie paljon tilaa! Yllättävän monta peittoa voi taitella vierassängyn jalkopäähän ilman että pino näyttää oudolta. Sohvien ja tuolien selkä- ja käsinojillekin peittoja voi asetella. Yksi peitto voi olla päiväpeitteenä ja toisen voi laskostaa jalkopäähän.

Olen silti aina iloinen, kun ompelemani tilkkupeitto pääsee oikeaan kotiin eikä joudu enää olemaan minulla vain säilössä. Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitolle kävi näin iloisesti!

Tässä se odottaa jännittyneenä, että pääsisi tutustumaan uuteen omistajaansa:


Ja tässä peitto venyttelee matkansa jälkeen ystäviemme Tuijan ja Keijon kotona.


Ystäväni löysi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton Instagram-päivityksestäni. Siellä oli käynnissä taustakappaleet-teema, johon jaoin kuvan juuri tämän peiton takakappaleesta. Se on tällainen:


Jaoin myös kuvan peiton paraatipuolesta, josta Tuija piti kovasti.


Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitto valmistui heinäkuussa 2016 viettäessäni rauhallista mökkielämää.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails