valmis tilkkupeitto raidallisista hirsimökkiblokeista.

Vaaleanharmaa reunakantti on paikoillaan ja Sokkelo-tilkkupeitto on valmis. Sain avustajan mukaan ja kiipesimme läheiselle pikku kalliolle, jotta sain peitosta erilaisen kuvan kuin yleensä.

Sokkelo-tilkkupeittoni on kooltaan noin 170 cm x 245 cm.

Ompelin Sokkelo-peiton hirsimökkiblokeista, joiden toisen puolen palkit olivat vuoroin valkoiset, vuoroin harmaat ja toisen puolen palkit kirjavista kankaista.

Blokin keskineliö oli kooltaan 1,5” x 1,5” ja palkit olivat tietenkin myös 1,5 tuumaa leveät. Valmiin blokin koko oli noin 25 cm x 25 cm.

Projektin edetessä mutta onneksi aika alkuvaiheessa tein tärkeän havainnon: jotta tilkkupinnasta tulisi tasaisen raidallinen, joka toisen blokin piti alkaa harmaalla, joka toisen valkoisella palkilla. Se oli ehkä projektissa vaikeinta!

Töölön Tilkkupajan Soile tikkasi työni kauniisti Malachite-nimisellä kuviolla. Tikkaus on kivasti mutkittelevan raidallinen, mikä komppaa tilkkublokin suoria raitoja.

Peitto sai nimensä siitä, että sen raidalliset osuudet toivat mieleeni ensin geometrian. Googlettelin aihetta ja päädyin labyrintteihin, joista käytettiin myös suomenkielistä nimeä ”sokkelo”. Onneksi en jäänyt labyrintin vangiksi, vaan löysin suomalaisen, hauskemmalta kuulostavan sanan!

Levitin valmiin peiton heti sängylle, missä valo lankesi tikkauspinnalle juuri sopivasti.

Ostin tälle työlle varta vasten taustakankaat. Sokkelo-peitto menee miehelle, joten valitsin hillityn harmaan ja kivan kuorma-auto-traktorikankaan. Tykkään enemmän taustakappaleista, joissa on vähintään kahta eri kangasta.

Taustakappaleesta puheen ollen – olin näköjään päättänyt käyttää siellä myös ne kaksi ylimääräistä hirsimökkiblokkia jotka vahingossa ompelin! Enkä näköjään käyttänyt niitä.

Peiton alakulmassa on tietenkin myös nimilappu. Minulla on nyt hyvä varasto nimilapuiksi sopivia tilkkuja, sillä ostin tällaista kehyskuvioitua kangasta syksyllä käydessäni PeeKaan myymälässä Oulussa.

Puupinnalle muodostui hauskoja varjoja ja tilkkupinnan värit korostuivat hyvässä valossa:

Valitsemani vaaleanharmaa reunakanttikangas näyttää sopivan hillityltä.

Pysähdyin vielä pihaan ottamaan tavallisemman muotokuvan. Tilanteessa oli jotain erikoistakin: hankikanto. Lumipeite on pinnastaan niin kova, että sen päällä voi kävellä. En muista, että täällä asuessamme olisi ennen ollut tällaista. Kerran, pari on hanki ollut kissan käveltävissä, mutta minua se ei ole ennen kantanut.

Aurinko paistoi kirkkaasti, ja päätin ottaa varjoni mukaan Sokkelo-tilkkupeiton muotokuvaan:

Auringonpaiste piirsi myös tikkaukset terävästi näkyviin:

Sokkelo-peitto on vuoden 2019 ensimmäinen ja blogihistoriani 47. valmistunut tilkkupeitto. Tuntuu mahdottomalta, että olisin ommellut melkein 50 tilkkupeittoa, mutta kaipa se on uskottava! No, osa niistä on sentään pieniä vauvan- ja lapsenpeittoja!

keskeneräinen on edistynyt!

Innostuin elokuussa 2018 ompelemaan raidallisia hirsimökkiblokkeja. Olipa hauska lukea kirjoitukseni, koska siinä kerroin kärsiväni kuumuudesta! Hellepäivät olivat ehtineet unohtua jo ajat sitten. Lopetin kirjoituksen myös erityisen hauskasti: ” Koska blokit ovat niinkin isoja, mahtaako tämä tilkkupeitto valmistua nopeasti?”

Selkäkeikkanaurua!

Ei tietenkään valmistunut nopeasti, vaan vasta toissa viikolla ompelin sille taustakappaleen – johon siihenkin hankin kankaat syyskuussa. Soile tikkasi sitten peiton Malachite-nimisellä tikkauskuviolla Töölön Tilkkupajassa.

Sain valmiiksi tikatun peiton mukaani noin viikko sitten ja ehdin juuri ja juuri tuoda sen valoisaan aikaan kotipihalle kuvattavaksi.

Tikkauskuvio hieman lähempää:

Sain vinkkejä kanttauskankaan valintaan: erivärisistä tilkuista koottu; valkoinen; harmaa. Minulla olisi myös ollut musta-valko-raidallista kangasta, jota ostin nimenomaan reunakantiksi. Näistä valkoinen tuntuikin tosi sopivalta, ja ehdin jo leikata, ommella ja silittää valkoisen reunakaitaleen valmiiksi.

Onneksi en ehtinyt ommella sitä peittoon vielä - tulin nimittäin ajatelleeksi, että tilkkupeitto tulee oikeaan käyttöön. Tiedän, että saaja käyttää sitä joka päivä ja pesee sitä aika ajoin. Valkoinen reunakantti alkoi tuntua sellaiseen käyttötapaan liian aralta, joten leikkasin peittoon uuden, vaaleanharmaan kantin.

Tilkkupeitto on kohta valmis! Ei valmistunut nopeasti, mutta valmistuu kuitenkin.

Kanttaaminen sai odottaa tänään, kun menin käymään Vanhassa Satamassa Kädentaidot-messuilla. Täydensin siellä tilkkukangasvarastojani, vaikka ne eivät osoitakaan hupenemisen merkkejä. Kauniita kankaita ei vain voi vastustaa!

Tällä kertaa ostin myös yksivärisiä kankaita! Osaankohan edes käyttää niitä mihinkään..?

vähän erinäköinen pussukka.

Joskus saan sellaisen tilaustyön, että ihan innostun! Niin kuin nyt.

Kaveri kysyi aika varovasti, miten mahtaisi voida korjata sellaiset kivat vetoketjupussukat, joista vetoketjut ovat menneet rikki – ja taitaa niissä olla vähän jotain muutakin vikaa. Niissä vain olisi pinnassa niin kivat kuvat.

Vastasin yhtä lailla varovasti, että hänen kannattaisi tuoda pussukat näytille, jotta voisin katsoa, onko mitään tehtävissä. Sanoin myös, että toimitusaikani ovat aivan kamalat. Ei kuulemma haitannut.

Nyt ihmettelen, että alle kahdessa kuukaudessa sain toimeksi jotain. Purin nimittäin yhden pussukoista osiinsa, pesin toisen kuvapinnan nähdäkseni, kestäisikö se pesua (kesti) ja rakensin sitten sen ympärille loput tilkkupussukasta. Tässä se on valmiina: Annie-vetoketjupussukka:

Valitsin koirankuvaa täydentävät kankaat huolellisesti niin, etteivät koiraosuuden värit näyttäisi sameilta. Siksi pussukan väritys on aika erilainen kuin monessa muussa (lue: missään muussa) tilkkupussukassani.

Tyttären mielestä pussukasta tuli tältä puolelta "vintagetyylikäs".

Nimensä pussukka sai vaihto-oppilasperheeni koiralta. Voin olla väärässä, mutta minusta pussukan kuvassa on bostoninterrieri. Amerikkalaisperheessäni oli sellainen koira, ja sen nimi oli Annie. Ajattelin myös nimeä Boston, mutta se tuntui vielä ulkomaankielisemmältä.

Koska minulla oli vain yksi pesty koirankuva, tein pussukalle toisen puolen tilkuista, joiden värit toki valitsin koirankuvaa komppaaviksi. Tämä puoli (joka ei todellakaan ole "vintagetyylikäs") näyttää enemmän minun tekemältäni.

Annie-tilkkupussukka on Avoin-mallistoa. Löysin varastoistani juuri sopivan sävyisen vihreän vuorikankaaksi.

Pussukassa on myös sisätasku, johon muistin ommella Tilkunviilaaja-merkin. Taskukappaleen sisäpuoli on samaa kangasta kuin vetoketjun päättävä läpykkä ja pussukan kiinnipitolenkit. Kuvassa siitä näkyy vain aavistus.

Vielä yksi kuva, josta tulikin mieleeni -

Että olikin vaikea toteuttaa tähän tikkauksia! Aloitin toisesta pussukkakappaleesta. Siinä oli paljon moninkertaisia saumanvaroja, joten päätin lasketella siihen harvakseltaan muurahaisenpolkua. Jostain syystä tikkaus ei tahtonut onnistua kunnolla, vaan kone teki hyppytikkejä ja katkoi lankaa.

Nilkuttaen ommellen sain kappaleen tikatuksi ja siirryin koiran pariin. Olin päättänyt kohdella koiraa kuin applikaatiota ja jättää sen tikkaamatta – toteuttaisin sille vain ääriviivan ja kaikki tikkaus olisi koiran ulkopuolella. Sain ommelluksi koiran ääriviivan, mutta kun aloin tehdä muurahaisenpolkua sen ulkopuolelle, mikään ei enää onnistunut. Vaihdoin lankaa. Vaihdoin neulaa. Vaihdoin neulan uudelleen. Vaihdoin alalangan. Alkoi tulla hiki.

Lopulta avasin puolakotelon. Siellä oli siistiä, mutta kun otin koteloa esiin, se lähti sieltä jotenkin oudon helposti. Putsailin muutamat nöyhdät ja asettelin kotelon huolellisesti takaisin. Puola ja langat paikoilleen ja uusi yritys.

Huh sentään! Vihdoin alkoi kone toimia normaaliin tapaan. Ilmeisesti puolakotelossa oli ollut jotain rempallaan. Laskettelin huolettomat muurahaisenpolut, korostin tikkauksilla kappaleessa olleita ylimääräisiä läikkiä sekä tikkasin tiheämmin niihin kohtiin, jotka olivat päässeet hiukan kulumaan.

Kaiken kaikkiaan: koirankuvan pelastusoperaatio onnistui. Annie-tilkkupussukka on valmiina käyttöön! Ja mikä hauskinta, minulla on vielä kolme koirankuvaa uusiin tilkkupussukoihin käytettäviksi.

mikä on kivointa?

En haluaisi valittaa, mutta juuri nyt tuntuu siltä kuin pakollista tekemistä olisi vähän liikaa. Tykkäisin paljon enemmän sellaisesta, että tekisin kaikkea vain huvikseni! Vetelehtisin ja lorvisin ja ompelisin niitä näitä.

Ensin ”jouduin” valmistamaan työn ehdolle EQA:n juhlanäyttelyyn. Tietenkin tavallaan halusin osallistua, mutta silti tekeminen tuntui vähän pakotetulta. Onneksi Käytä sydäntäsi -tilkkutyö on nyt valmis, ja pääsen ehdottamaan sitä juhlanäyttelyn osaksi.

Sitten tajusin, että ”joudun” ompelemaan työn myös Tilkkuyhdistyksen hallituksen näyttelyyn. Kyseessä on haaste, joka esitettiin ajat sitten. Olisin voinut ommella haastetyön koska tahansa, mutta vätkyttelin aloittamista, ja nyt olen pakkoraossa, koska näyttely pystytetään kuukauden päästä Kankaanpään tilkkupäiville.

Raidallisen hirsimökkityönkin pitäisi olla maaliskuussa valmis. Sentään sain ommelluksi sille vihdoin taustakappaleen (vain puoli vuotta sen jälkeen kun tilkkupinta oli valmis), joten saatoin viedä työn Töölön Tilkkupajaan eilen. Tikkaamisen jälkeenkin on toki muutama työvaihe edessä: nimilappu, työn suoristaminen ja kanttaaminen.

Vielä minulla on työpöydällä kaksi rikkinäistä pussukkaa, joiden keskellä on ehjät kangaskuvat – niiden ympärille pitäisi ommella uudet pussukat.

Puhumattakaan niistä korjattavien vaatteiden röykkiöistä ompelupöydällä.

Mutta koska kivointa on niiden-näiden ompeleminen, olen pitänyt viikon tauon "pakollisten" töiden tekemisestä (paitsi kun ompelin raidalliselle hirsimökkipinnalle taustakappaleen). Mieli kevenee, kun esimerkiksi leikkaan, ompelen, silitän ja trimmailen pieniä neliöitäni:

Hauskojen, karkkiväristen Boy’s Nonsense -blokkien ompeleminen on myös tosi kivaa, varsinkin nyt, kun sain käyttöön litteäpäisiä nuppineuloja.

Kaksi melkein viimeistä blokkia:

Olen nyt ommellut kaikki tarvitsemani blokit karkkiväriseen tilkkupintaan. Seuraavaksi levitän blokit jonkinlaiseen järjestykseen lattialle ja koetan kehiä kokoon sommitelman.

Löysin hyvän vinkkivideon: Suzy Quilts – How to chain piece quilt rows. Siinä kerrotaan itse käyttämääni systeemiä parempi ratkaisu blokkien ompelemiseksi yhteen tilkkupinnaksi. Ajattelin kokeilla uutta systeemiä sitten kun pääsen ompelemaan karkkiväriset blokkini yhteen.

pieniä ja vielä pienempiä neliöitä.

Pienten kangasneliöiden leikkaamisessa ja sen jälkeen sommittelemisessa vaalea+tumma-pareiksi on jotain koukuttavaa. En viitsi edes ruveta arvioimaan, miten pitkiä aikoja olen saanut kulumaan niissä puuhissa. Teen neljän pikkuneliön four-patch-blokeista kymmenen kappaleen pinoja, jotka asettelen karkkilaatikon kannelle odottamaan, että pinoja on kymmenen. Sen jälkeen siirrän blokit pakastepussiin.

Välillä sommittelen blokeista isompia kokonaisuuksia, joista otan kuvan ja jaan Instagramissä tai näytän teille, blogin lukijat.

Sommitelmistani saa helposti käsityksen, että kokoaisin tilkkupinnan pelkistä neljän neliön blokeista. Oikeasti peittoon tulee vuorotellen vaaleita neliöitä ja blokkeja.

Valmistan neljän neliön blokit suunnilleen tällaisissa erissä. Valitsen aina kaksi vaaleaa ja kaksi tummaa neliötä yhteen blokkiin. Asetan vaalean neliön tumman päälle ja panen ne ompelupöydälle. Sitten asetan tumman neliön vaalean päälle jalasken äskeisen parin päälle vähän limittäin. Toistan, kunnes neliöt loppuvat tai pöydälle ei mahdu pidempää jonoa.

Sitten lähden ompelemaan parit yhteen. Ompelen sarjassa yksi toisensa jälkeen. Jätän viimeiset kaksi paria koneeseen, leikkaan muun pötkön irti ja leikkaan kahden parin pätkiksi. Silloin on helppo ommella parit yhteen. Silittämisen jälkeen tasoitan blokit tasan 2,5 tuuman neliöiksi. Siinä on jonkinlainen homma, mutta se on palkitsevaa, sillä blokeista tulee tosi siistejä.

Yksi Instagram-seuraajistani jätti blokkiasetelmakuvaani kommentin, jossa hän sanoi voivansa lähettää minulle pieniä, valmiiksi leikattuja neliöitä, jos minua kiinnostaa.

!!!!

Totta kai kiinnosti! Toisten tilkut ovat aina tosi mielenkiintoisia!

Sain hänen pakettinsa eilen. Paketissa oli makeislaatikko, jonka päällä olevassa tarrassa luki ”Treasure Box”. Aarrearkku oli täynnä kangasneliöitä, ja lähettäjä oli pannut mukaan myös minipienen, söpön neulatyynyn. Postipaketissa oli myös suklaita ja kortti.

Ehdotin hänelle, että tekisimme vaihtokaupan, mutta hänelle riittää kuulemma pelkkä kiitos! Kyllä oli ystävällistä!

Tilkkuilijat ovat kyllä kaikkein kivoimpia! Olen onnekas, että minulla on harrastus, jonka parissa viihtyvät kivoimmat ihmiset.

Nyt pohdin, käyttäisinkö saamiani neliöitä pieniin blokkeihini. Niitä pitäisi hiukan vielä pienentää, ja hauskinta olisi tietysti käyttää neliöt sellaisenaan. Tätä jään miettimään.

ahkerana ja onnekkaana.

Blogin päivittämisessä en ole ollut ahkera, mutta muuten olen puuhannut ja puurtanut. Tilkkupalapelini eli ”Käytä sydäntäsi” -tilkkuseinävaatteen tultua valmiiksi halusin paneutua projektiin, missä ei tarvitsisi miettiä.

Helppo valinta! Nostin taas esiin loppumattomilta tuntuvat jäännöspalakassini ja leikkasin tilkuista pieniä 4 cm x 4 cm neliöitä. Kun leikkaaminen alkoi kyllästyttää, tehtailin niistä neljän neliön blokkeja, jotka sitten erä kerrallaan silitin ja trimmasin 2,5-tuumaisiksi neliöiksi.

Kuvatessani kokoan pikkublokeista asetelmia, mutta mielessäni olevaan malliin tulee kyllä joka four-patch-neliön väliin vaalea/valkoinen neliö.

Neliöissäni näkyvät kuosit ovat suunnilleen mitä tahansa. Neljän neliön blokkiin valitsen kuitenkin aina tumma-vaalea-yhdistelmät.

Lasken trimmaamani neliöt ja asettelen ne kymmenen kappaleen pinoihin karkkirasian kannelle. Kun pinoja on koossa kymmenen, siirrän kaikki pinot pakastepussiin. Pysyn kärryillä siitä, montako neliötä olen ommellut, ja neliötkin pysyvät siisteinä. Juuri nyt minulla on koossa 437 pientä blokkia.

Kun vain en hukkaisi jotain sadan blokin pussia projektin aikana! Olisi minun tapaistani.

Vuoteni on alkanut vallan onnekkaissa merkeissä! Arvasin Tilkuista totta -blogissa lähimmäksi oikeaa lukua, ja Irma lähetti minulle UPEAN arvontavoiton! KANKAITA! Lempiväristäni tikkauslankaa (moniväristä siis)! Ja litteäpäisiä nuppineuloja kivassa neulatyynyssä! Suklaata ja pähkinä-hedelmäsekoitusta.

Kiitos Irmalle vielä kerran!

Kun palaan paperitekniikalla ommeltavien blokkien pariin, pääsen kokeilemaan litteäpäisiä nuppineuloja. Tähän asti olen joutunut siirtelemään tavallisia lasipäisiä neuloja paikasta toiseen blokin ompelemisen aikana, mikä on paitsi hidasta, myös paperimallia kuluttavaa!

Instagramissa @lemonshark piti myös arvonnan, missä voitin kirjanmerkin. Eikö olekin söpö?!

Nyt saan vaihtaa nykyisin käyttämäni kauppakuitin vakavasti otettavaan, kunnon kirjanmerkkiin.

valmiiksi tikattu tilkkupalapeli.

Tikkasin tätä 80 cm x 120 cm kokoista tilkkutyötäni päiväkausia, mutta nyt se on valmis. Vuoden ensimmäinen valmistunut tilkkutyöni on ”Käytä sydäntäsi” / ”Have a Heart” -tilkkuseinävaate:

 

Käytin tilkkupintaan tehokkaan määrän jäännöspaloja ja useita aiemmin valmistamiani tilkkupaloja.

Muutama kuva tikkauksen eri vaiheista – tässä ensimmäiset tikkaukset nurjalta katsottuina. Taiteilin niitä tietenkin tilkkutyön oikealta puolelta ja minusta tuntui epätoivoiselta. Nurjalta katsottuna kiemurat alkoivat vaikuttaa mukiinmeneviltä ja jaksoin jatkaa.

Tilkkutyön alareunassa on sinistä. Tikkasin siihen vesimäisiä kuvioita. Tummimpaan alareunaan tikkasin pyöreitä kiviä.

Koska tiesin tikkausta aloittaessani tilkkutyön nimen, tikkasin moneen kohtaan sydämiä. Kirjoitin tilkkupintaan myös työn nimen.

Kokeilin myös, osaisinko tehdä spiraalimaisia kuvioita vapaalla kädellä. Spiraaleista ei tullut yhtä siistejä, mutta kelvollisia kuitenkin. Koska keltainen tilkku on työn yläreunassa, ajattelen sen olevan aurinko.

Rohkenin tikata pintaan useamman lehväkuvion. Niistä tykkäsin joka kerta. Piirsin keskiruodin kynällä ja tikkasin niin, että haluamani tilkkuosuus täyttyi lehvästä.

Tämän pikku blokin mukaan nimesin koko työn. Olen tehnyt pienen sydämen paperiompeluna monta, monta vuotta sitten. Taisin ajatella, että ompelisin sen ympärille mekon tai jotain, mutta sellaista ei syntynyt. Se ei löytänyt paikkaansa tilkkutöistänikään, mutta nyt se pääsi mukaan.

Tarjoan työtäni European Quilting Associationin juhlanäyttelyyn, ja sinne pääsevät vain tietyn kokoiset työt. ”Käytä sydäntäsi” kutistui tikatessa enemmän kuin mikään aiempi työni, ja jouduin tikkaamisen jälkeen vielä jatkamaan työtä yläreunasta! Että on vaikea tehdä tietyn kokoinen työ!

Päädyin kanttaamaan sivut niin, että käänsin koko kantin nurjalle. Käytin sivuilla Karnaluksista ostamaani valmista vinokaitaletta, koska se jäi näkymättömiin. Kerrankin ei tarvinnut ruveta kokoamaan kanttia itse!

Vielä viimeinen muotokuva ”Käytä sydäntäsi” -seinävaatteesta:

Kun katson tätä kuvaa myöhemmin, muistan, miten paljon lunta täällä oli!