valmis tilkkupeitto raidallisista hirsimökkiblokeista.

Vaaleanharmaa reunakantti on paikoillaan ja Sokkelo-tilkkupeitto on valmis. Sain avustajan mukaan ja kiipesimme läheiselle pikku kalliolle, jotta sain peitosta erilaisen kuvan kuin yleensä.

Sokkelo-tilkkupeittoni on kooltaan noin 170 cm x 245 cm.

Ompelin Sokkelo-peiton hirsimökkiblokeista, joiden toisen puolen palkit olivat vuoroin valkoiset, vuoroin harmaat ja toisen puolen palkit kirjavista kankaista.

Blokin keskineliö oli kooltaan 1,5” x 1,5” ja palkit olivat tietenkin myös 1,5 tuumaa leveät. Valmiin blokin koko oli noin 25 cm x 25 cm.

Projektin edetessä mutta onneksi aika alkuvaiheessa tein tärkeän havainnon: jotta tilkkupinnasta tulisi tasaisen raidallinen, joka toisen blokin piti alkaa harmaalla, joka toisen valkoisella palkilla. Se oli ehkä projektissa vaikeinta!

Töölön Tilkkupajan Soile tikkasi työni kauniisti Malachite-nimisellä kuviolla. Tikkaus on kivasti mutkittelevan raidallinen, mikä komppaa tilkkublokin suoria raitoja.

Peitto sai nimensä siitä, että sen raidalliset osuudet toivat mieleeni ensin geometrian. Googlettelin aihetta ja päädyin labyrintteihin, joista käytettiin myös suomenkielistä nimeä ”sokkelo”. Onneksi en jäänyt labyrintin vangiksi, vaan löysin suomalaisen, hauskemmalta kuulostavan sanan!

Levitin valmiin peiton heti sängylle, missä valo lankesi tikkauspinnalle juuri sopivasti.

Ostin tälle työlle varta vasten taustakankaat. Sokkelo-peitto menee miehelle, joten valitsin hillityn harmaan ja kivan kuorma-auto-traktorikankaan. Tykkään enemmän taustakappaleista, joissa on vähintään kahta eri kangasta.

Taustakappaleesta puheen ollen – olin näköjään päättänyt käyttää siellä myös ne kaksi ylimääräistä hirsimökkiblokkia jotka vahingossa ompelin! Enkä näköjään käyttänyt niitä.

Peiton alakulmassa on tietenkin myös nimilappu. Minulla on nyt hyvä varasto nimilapuiksi sopivia tilkkuja, sillä ostin tällaista kehyskuvioitua kangasta syksyllä käydessäni PeeKaan myymälässä Oulussa.

Puupinnalle muodostui hauskoja varjoja ja tilkkupinnan värit korostuivat hyvässä valossa:

Valitsemani vaaleanharmaa reunakanttikangas näyttää sopivan hillityltä.

Pysähdyin vielä pihaan ottamaan tavallisemman muotokuvan. Tilanteessa oli jotain erikoistakin: hankikanto. Lumipeite on pinnastaan niin kova, että sen päällä voi kävellä. En muista, että täällä asuessamme olisi ennen ollut tällaista. Kerran, pari on hanki ollut kissan käveltävissä, mutta minua se ei ole ennen kantanut.

Aurinko paistoi kirkkaasti, ja päätin ottaa varjoni mukaan Sokkelo-tilkkupeiton muotokuvaan:

Auringonpaiste piirsi myös tikkaukset terävästi näkyviin:

Sokkelo-peitto on vuoden 2019 ensimmäinen ja blogihistoriani 47. valmistunut tilkkupeitto. Tuntuu mahdottomalta, että olisin ommellut melkein 50 tilkkupeittoa, mutta kaipa se on uskottava! No, osa niistä on sentään pieniä vauvan- ja lapsenpeittoja!

mikä on kivointa?

En haluaisi valittaa, mutta juuri nyt tuntuu siltä kuin pakollista tekemistä olisi vähän liikaa. Tykkäisin paljon enemmän sellaisesta, että tekisin kaikkea vain huvikseni! Vetelehtisin ja lorvisin ja ompelisin niitä näitä.

Ensin ”jouduin” valmistamaan työn ehdolle EQA:n juhlanäyttelyyn. Tietenkin tavallaan halusin osallistua, mutta silti tekeminen tuntui vähän pakotetulta. Onneksi Käytä sydäntäsi -tilkkutyö on nyt valmis, ja pääsen ehdottamaan sitä juhlanäyttelyn osaksi.

Sitten tajusin, että ”joudun” ompelemaan työn myös Tilkkuyhdistyksen hallituksen näyttelyyn. Kyseessä on haaste, joka esitettiin ajat sitten. Olisin voinut ommella haastetyön koska tahansa, mutta vätkyttelin aloittamista, ja nyt olen pakkoraossa, koska näyttely pystytetään kuukauden päästä Kankaanpään tilkkupäiville.

Raidallisen hirsimökkityönkin pitäisi olla maaliskuussa valmis. Sentään sain ommelluksi sille vihdoin taustakappaleen (vain puoli vuotta sen jälkeen kun tilkkupinta oli valmis), joten saatoin viedä työn Töölön Tilkkupajaan eilen. Tikkaamisen jälkeenkin on toki muutama työvaihe edessä: nimilappu, työn suoristaminen ja kanttaaminen.

Vielä minulla on työpöydällä kaksi rikkinäistä pussukkaa, joiden keskellä on ehjät kangaskuvat – niiden ympärille pitäisi ommella uudet pussukat.

Puhumattakaan niistä korjattavien vaatteiden röykkiöistä ompelupöydällä.

Mutta koska kivointa on niiden-näiden ompeleminen, olen pitänyt viikon tauon "pakollisten" töiden tekemisestä (paitsi kun ompelin raidalliselle hirsimökkipinnalle taustakappaleen). Mieli kevenee, kun esimerkiksi leikkaan, ompelen, silitän ja trimmailen pieniä neliöitäni:

Hauskojen, karkkiväristen Boy’s Nonsense -blokkien ompeleminen on myös tosi kivaa, varsinkin nyt, kun sain käyttöön litteäpäisiä nuppineuloja.

Kaksi melkein viimeistä blokkia:

Olen nyt ommellut kaikki tarvitsemani blokit karkkiväriseen tilkkupintaan. Seuraavaksi levitän blokit jonkinlaiseen järjestykseen lattialle ja koetan kehiä kokoon sommitelman.

Löysin hyvän vinkkivideon: Suzy Quilts – How to chain piece quilt rows. Siinä kerrotaan itse käyttämääni systeemiä parempi ratkaisu blokkien ompelemiseksi yhteen tilkkupinnaksi. Ajattelin kokeilla uutta systeemiä sitten kun pääsen ompelemaan karkkiväriset blokkini yhteen.

pieniä ja vielä pienempiä neliöitä.

Pienten kangasneliöiden leikkaamisessa ja sen jälkeen sommittelemisessa vaalea+tumma-pareiksi on jotain koukuttavaa. En viitsi edes ruveta arvioimaan, miten pitkiä aikoja olen saanut kulumaan niissä puuhissa. Teen neljän pikkuneliön four-patch-blokeista kymmenen kappaleen pinoja, jotka asettelen karkkilaatikon kannelle odottamaan, että pinoja on kymmenen. Sen jälkeen siirrän blokit pakastepussiin.

Välillä sommittelen blokeista isompia kokonaisuuksia, joista otan kuvan ja jaan Instagramissä tai näytän teille, blogin lukijat.

Sommitelmistani saa helposti käsityksen, että kokoaisin tilkkupinnan pelkistä neljän neliön blokeista. Oikeasti peittoon tulee vuorotellen vaaleita neliöitä ja blokkeja.

Valmistan neljän neliön blokit suunnilleen tällaisissa erissä. Valitsen aina kaksi vaaleaa ja kaksi tummaa neliötä yhteen blokkiin. Asetan vaalean neliön tumman päälle ja panen ne ompelupöydälle. Sitten asetan tumman neliön vaalean päälle jalasken äskeisen parin päälle vähän limittäin. Toistan, kunnes neliöt loppuvat tai pöydälle ei mahdu pidempää jonoa.

Sitten lähden ompelemaan parit yhteen. Ompelen sarjassa yksi toisensa jälkeen. Jätän viimeiset kaksi paria koneeseen, leikkaan muun pötkön irti ja leikkaan kahden parin pätkiksi. Silloin on helppo ommella parit yhteen. Silittämisen jälkeen tasoitan blokit tasan 2,5 tuuman neliöiksi. Siinä on jonkinlainen homma, mutta se on palkitsevaa, sillä blokeista tulee tosi siistejä.

Yksi Instagram-seuraajistani jätti blokkiasetelmakuvaani kommentin, jossa hän sanoi voivansa lähettää minulle pieniä, valmiiksi leikattuja neliöitä, jos minua kiinnostaa.

!!!!

Totta kai kiinnosti! Toisten tilkut ovat aina tosi mielenkiintoisia!

Sain hänen pakettinsa eilen. Paketissa oli makeislaatikko, jonka päällä olevassa tarrassa luki ”Treasure Box”. Aarrearkku oli täynnä kangasneliöitä, ja lähettäjä oli pannut mukaan myös minipienen, söpön neulatyynyn. Postipaketissa oli myös suklaita ja kortti.

Ehdotin hänelle, että tekisimme vaihtokaupan, mutta hänelle riittää kuulemma pelkkä kiitos! Kyllä oli ystävällistä!

Tilkkuilijat ovat kyllä kaikkein kivoimpia! Olen onnekas, että minulla on harrastus, jonka parissa viihtyvät kivoimmat ihmiset.

Nyt pohdin, käyttäisinkö saamiani neliöitä pieniin blokkeihini. Niitä pitäisi hiukan vielä pienentää, ja hauskinta olisi tietysti käyttää neliöt sellaisenaan. Tätä jään miettimään.

ahkerana ja onnekkaana.

Blogin päivittämisessä en ole ollut ahkera, mutta muuten olen puuhannut ja puurtanut. Tilkkupalapelini eli ”Käytä sydäntäsi” -tilkkuseinävaatteen tultua valmiiksi halusin paneutua projektiin, missä ei tarvitsisi miettiä.

Helppo valinta! Nostin taas esiin loppumattomilta tuntuvat jäännöspalakassini ja leikkasin tilkuista pieniä 4 cm x 4 cm neliöitä. Kun leikkaaminen alkoi kyllästyttää, tehtailin niistä neljän neliön blokkeja, jotka sitten erä kerrallaan silitin ja trimmasin 2,5-tuumaisiksi neliöiksi.

Kuvatessani kokoan pikkublokeista asetelmia, mutta mielessäni olevaan malliin tulee kyllä joka four-patch-neliön väliin vaalea/valkoinen neliö.

Neliöissäni näkyvät kuosit ovat suunnilleen mitä tahansa. Neljän neliön blokkiin valitsen kuitenkin aina tumma-vaalea-yhdistelmät.

Lasken trimmaamani neliöt ja asettelen ne kymmenen kappaleen pinoihin karkkirasian kannelle. Kun pinoja on koossa kymmenen, siirrän kaikki pinot pakastepussiin. Pysyn kärryillä siitä, montako neliötä olen ommellut, ja neliötkin pysyvät siisteinä. Juuri nyt minulla on koossa 437 pientä blokkia.

Kun vain en hukkaisi jotain sadan blokin pussia projektin aikana! Olisi minun tapaistani.

Vuoteni on alkanut vallan onnekkaissa merkeissä! Arvasin Tilkuista totta -blogissa lähimmäksi oikeaa lukua, ja Irma lähetti minulle UPEAN arvontavoiton! KANKAITA! Lempiväristäni tikkauslankaa (moniväristä siis)! Ja litteäpäisiä nuppineuloja kivassa neulatyynyssä! Suklaata ja pähkinä-hedelmäsekoitusta.

Kiitos Irmalle vielä kerran!

Kun palaan paperitekniikalla ommeltavien blokkien pariin, pääsen kokeilemaan litteäpäisiä nuppineuloja. Tähän asti olen joutunut siirtelemään tavallisia lasipäisiä neuloja paikasta toiseen blokin ompelemisen aikana, mikä on paitsi hidasta, myös paperimallia kuluttavaa!

Instagramissa @lemonshark piti myös arvonnan, missä voitin kirjanmerkin. Eikö olekin söpö?!

Nyt saan vaihtaa nykyisin käyttämäni kauppakuitin vakavasti otettavaan, kunnon kirjanmerkkiin.

karkkivärejä.

En ole karkkilakossa: johan sen näkee tilkkutyöstänikin! Tässä on niin paljon kirkkaita ja vilkkaita värejä, että melkein hampaisiin sattuu. Hammaskivun haamusta huolimatta tykkään tästä:

Asetin blokit suunnittelulattialle aivan satunnaiseen järjestykseen, paitsi joka toisessa oli tummat, joka toisessa vaaleat kulmat.

Kuvasin yhtä aluetta hieman lähempää:

Seuraavaksi keräsin blokit lattialta (Mies ei niin tykkää, että jalkapohjaan tarttuu tilkkublokki, ja hän kuitenkin silloin tällöin joutuu vähän kävelemään makkarissakin) ja tekaisin kuusi blokkia lisää:

Näissä käytin kahta aivan ikivanhaa kangasta! Vasemman yläkulman keskikangas ja alemman rivin keskimmäisen blokin keskikangas ovat kumpikin päätyneet varastoihini joskus 1990-luvun puolessa välissä.

Kun olin ommellut muutaman blokin lisää, järjestelin kaikki blokit väreittäin pinoihin, tumma- ja vaaleakulmaiset erikseen. Ladoin ne sitten lattialle vähän enemmän värijärjestykseen kuin edellisellä kerralla.

Melko satunnainen järjestys on ihan yhtä hyvä, mutta taidan silti lopullisessa työssäni pitäytyä tähän jossain määrin värijärjestykseen.

Blokkeja ladellessani panin merkille muutaman asian.

Punaisessa yläkulmassa on aivan erityisen imelät värit:

Kolmessa vierekkäisessä blokissa on sattumalta jokaisessa perhonen, ja edellisessä blokkirivissä on vielä lisää perhosia.

Kissalla on iloinen ilme, koska se näkee alemmalla rivillä olevan linnun. Kumpikaan ei ole vielä huomannut pelätä telttailevaa karhua. Ehkä sitä ei tarvitsekaan pelätä, sillä se taitaa olla lomalla.

Totta kai löytyi myös toinen blokki, jonka kissat ovat maireina. Lähellä laulaa neljä eri lintua!

Olen koonnut nämäkin blokit taas pinoihin. Ne ovat seuraavassa ladonnassa jälleen hieman eri järjestyksessä. Ehkä seuraava ladonta on jo se lopullinen! Valmiissa tilkkupinnassa on suunnitelmieni mukaan 140 blokkia. Minun on siis väännettävä enää 12 blokkia!

scrap crazy.

Vähänkö olen ylpeä itsestäni, että olen ottanut ostamani tilkkuvälineen käyttöön suunnilleen heti?! Ostin elokuussa Scrap Crazy -mallineen, lähinnä tiettyjen tilkkukurssilaisten heksagon-muunnelmatöiden innoittamana. Esimerkiksi Tiinatei on ommellut juuri tuollaisen heksagon-tyyppisen tilkkutyön.

(Ostin myös toisen kaavan, johon en ole vielä katsonut tarkemmin, vaikka se on käynyt muutaman kerran mielessä. On ollut kaikkea muuta.)

Heksagon-tyyppisen pinnan tekeminen tuntui vaativan niin paljon aivotoimintaa, että kokeilin sen sijaan crazy-blokkia. Leikkasin palat todellisista jäännöstilkuista ja totesin tilkkujeni olevan yleensä pienempiä kuin malline vaatisi.



Joutuisin siis toteuttamaan tämän scrappy-tyyppisen työn pitkistä kankaista, en jäännöspaloista. Mutta mistä kankaista?

Onneksi muistin kaapissa viruvan pinon yksivärisiä Kona-puuvilloja.

Kun vielä olin piipahtanut oululaisessa PeeKaa-kangaskaupassa ja löytänyt sieltä Valori Wellsin kuviokangaspakkauksen, kreisiblokkeja alkoi syntyä.

Vaikka projekti kirvoitti minussa ristiriitaisia tunteita, ompelin sinnikkäästi. Kun minulla oli valmiina 150 blokkia, jaoin ne kolmeen pinoon: vaaleat, keskiväriset ja tummat. Jaottelu sujui aivan puolueellisesti fiilispohjalta. Ellen ihan varmasti osannut heti päättää, minkälaisesta tummuusasteesta oli kyse, siristin silmiäni ja päätin sen jälkeen.

Sitten ladoin blokit tiettyyn rytmiin, mutta satunnaiseen järjestykseen. Aloitin kuitenkin vaaleasta pinosta, jonka latelin tilkkupinnan ”yläpäähän”. Kun vaaleat blokit loppuivat, jatkoin keskivärisillä ja niin edelleen. Kuvassa peiton ”yläpäätä”.

Rakentelin tilkkupinnan sommittelulattialle, johon se mahtui juuri ja juuri. Meillä olikin vähän aikaa makuuhuoneessa tällainen erikoinen ”matto”.

Poissaollessani kissa järjesteli blokkeja mieluisampaan järjestykseen. Sillä ja minulla on niin erilainen visio.

Koska pienistä blokeista koostuva matto oli kaikkien mielestä hankala, ompelin blokit mahdollisimman nopeasti kokoon. Ensin ompelin rivit, pinosin ne järjestyksessä ja siirsin syrjään. Ajattelin, että joulun jälkeen sitten palaisin asiaan.

Tänä vuonna minulla olikin joulun alla sen verran aikaa, että ehdin ommella rivitkin yhteen! Pääsin valoisaan aikaan vielä ulos ottamaan tilkkupinnasta kuvaa!

Olenko nyt innostuneempi projektistani? No, ainakin olen saanut laadukkaat Kona-puuvillani käyttöön. Olen lisäksi käyttänyt Scrap Crazy -mallinettani. Hankintani eivät ole lopullisesti jääneet kaapin täytteeksi.

Projekti on ollut myös erilainen kuin projektini yleensä. Vaihtelua! Värien puolesta päädyin reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle: en ole ihastunut läheskään kaikkiin peitossa esiintyviin väreihin, ja toisaalta blokeissa on valtavia, yksivärisiä alueita.

Lopputulos on mielenkiintoisella tavalla yhtaikaa rytmikäs ja satunnainen. Onnittelen itseäni lisäksi siitä, että tajusin ommella mukaan nuo kolme Mikki Hiiri -kuvioista palaa. Ne tuovat koko tilkkutyöhön vähän jujua.

Tilkkupinta on nyt kääräisty nyytiksi ja se odottaa kaapissa, että ompelisin sille taustakappaleen. Näyttää uhkaavasti siltä, että alkuvuonna valmistuu lyhyessä ajassa kaksi tilkkupeittoa – siis jos pystyn pakottamaan itseni taustakappaleiden ompelupuuhiin! Tämän lisäksi nimittäin raidallinen hirsimökkipeitto odottaa takakangasta.

taivaansininen.

Päivän sana lähti tänään liikkeelle Internetin ihmeellisestä maailmasta. Englanninkielisen ”Päivän sana” –sivuston jonkun päivän sanana oli ”cerulean,” jonka osasin yhdistää siniseen väriin, mutta jota en olisi osannut tarkasti poimia värilaatikosta.

Suomenkieliseksi vastineeksi annettiin sana ”taivaansininen,” jonka sanakirja luonnehti olevan vihertävän sävyinen sininen. Onneksi Googlen kuvahaku tuotti koosteen sinisistä väreistä, jotka jollain tavalla kuvaavat sanaa ”cerulean”.

No niin! Opin uuden sanan, vaikkakaan en suomenkielistä sanaa.

Vihertävästä sinisestä – vaikkei ehkä Googlen tuottamasta värivalikoimasta - tulee ensimmäisenä mieleen tilkkupeittoni ”Ruoho on vihreämpää” vuodelta 2012.

Peittoblokkeja ommellessani olen näköjään ajatellut värejä hieman analyyttisemmin (mutta en kovin analyyttisesti).

En ole vieläkään täysin ratkaissut arvoitusta: miksi on mahdollista ommella kaunis tilkkutyö myös rumista kankaista? Ja rumista blokeista – sellaisista kuin esimerkiksi tämä (anteeksi epäterävä kuva - joka tosin on myös armelias):

Olipa tilkkutyö ommeltu sitten kauniista tai vähemmän kauniista kankaista, niin Kissan mielestä kunnon kerros kissankarvaa kaunistaa työn kuin työn!

Minä olen onneksi melkein samaa mieltä - tai ainakaan en hyljeksi peittoa, johon on kertynyt kissankarva tai pari.

nähdä vaivaa.

Itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilät ikkunalle ja muistelen äitiä, jonka poismenosta on reilu vuosi. Hän tykkäsi kynttilöistä ja jouluvaloista. Hänen lempparinsa oli punainen valotähtiketju, jonka ostin ensin itselleni, sitten annoin hänelle (koska hän ihaili sitä niin kovasti), ja joka on nyt minulla taas.

Äiti nautti joulun odotuksesta! Sen sijaan siitä hän ei nauttinut, jos hänelle hiukankin tuli olo, että hän on vaivaksi. Montakohan kertaa kuulin hänen sanovan: ”Tästä on ollu sulle niin vaivaa” tai ”Kyllä sä oot sitten nähny vaivaa”?

Vaivan näkeminen oli hänelle niin ongelmallista, että Mies kehitti vastapainoksi termin ”minimivaivan periaate”. Jos äitini esimerkiksi ruokapöydässä mainitsi jotain vaivannäöstämme, niin Mies kiirehti selittämään, että olimme kyllä tehneet kaiken minimivaivan periaatteella. Silloin äitiä jo rupesi naurattamaan.

Tilkkutöitäni äiti ihmetteli aina, miten jaksoinkin nähdä niiden eteen niin paljon vaivaa. Itse hän oli aikoinaan kutonut (neulonut) lukemattomia villapaitoja, joista toisissa oli monimutkaista pintaa tai palmikkoa, toisissa upeita kirjoneuleosuuksia. En ikinä jaksaisi kutoa sellaisia, mutta tilkkutöitä tehdessä mieli lepää. Tekeminen on kaukana vaivannäöstä!

Tai melkein aina. Kyllä välillä koen tilkkutyötkin vaivalloisiksi – yleensä silloin, kun en itse niin välitä lopputuloksesta. Esimerkiksi käy vaikka ”Eksoottinen elämys” –tilkkuseinävaate.

Näin vaivaa ja tuloksena oli työ, joka oli joidenkin mieleen, mutta ei minun. Tulipa tehdyksi!

Mitähän äiti tuumaisi uudesta jätti-miniprojektistani, missä leikkaan 4 cm x 4 cm neliöitä ja yhdistän ne 4-patch-blokiksi? Ja aion näistä blokeista koota ison tilkkupeiton?

Arvaan, että hän sanoisi: ”Kuinka sää viittitkin nähdä niiden tilkkutöittes kanssa niin paljon vaivaa?!” Mutta ei väheksyvästi!

aika kultaa muistot…

…ja aika kultaa myös jostain projektista jääneet tilkut. Kaksi päivää sitten löysin jo unohtaneeni pinon kaikenlaisia paloja, jotka olivat peräisin Massey Ferguson -tilkkupeiton blokeista. Kuvassa vain murto-osa pinosta:

Muistin virkistykseksi pari kuvaa valmiista Massey Ferguson -peitosta. Ompelin sitä kesällä ja syksyllä 2014, mutta sain sen kantatuksi vasta tammikuussa 2015.

Kyllästyin peiton kuosiyhdistelmiin, sillä blokkeja ommellessa syntyi tosi paljon hankalan muotoista jäännöspalaa, jota koetin sittemmin jalostaa edelleen. Tilkkuja tosiaan syntyi mittava määrä! Totesin tässä ”tilkkutyötä” –nimisessä postauksessanikin, etten olisi tilkkuiluhistoriani alkuaikoina tehnyt traktorinjälkikuvioista tilkkublokkia kuin korkeintaan yhden kokeilukappaleen, sillä siitä jäi valtava määrä kangasta haaskuun.

No, nyt kun muistot olivat kultaisia, kehitin taas isoimmille paloille käyttöä. Jäännöspalapinossa oli jäljellä monta kolmiomaista tasoituspalaa. Ompelin nyt ne neliöiksi, silitin ja trimmasin ”kolmio-neliöiksi” käyttäen uutta Bloc Loc –neliöviivaintani. Kylläpä muuten oli mainio työväline! Luulin ostavani sen turhamaisuuttani – täytyyhän tilkkuharrastajalla olla välillä uusia välineitä – mutta olipa superkäytännöllinen tavara!

Osa tilkkupaloista oli niin isoja, että pystyin leikkaamaan niistä kolmen tuuman neliöitä:

Osa jäi pieniksi ja leikkasin niistä joko 23/4 tuuman neliöitä tai 2,5 tuuman neliöitä. (En näe kuvasta enkä muista, kumpia nämä olivat.)

Sain muutaman pussukkakokoisen pinnan valmiiksi, mutta vasta pimeään aikaan. Niistä ei ole vielä kuvia. Olen kyllä ommellut vastaavista tilkkupaloista ainakin yhden pussukan, nimittäin tämän Tyyneys-nimisen.

Näitä sen sijaan ajan ei tarvinnut erityisesti kullata, sillä en ollut ehtinyt kyllästyä Mikki Hiiri -kuosiin, jota myös löytyi varastoistani. Olen saanut palat lahjaksi! Nepä olivat raikkaan näköiset, ja mikä vielä parempaa, ne riittivät juuri sopivasti Scrap Crazy –blokin isoimmaksi palaksi. Mikki Hiiret pääsivät siis mukaan uusimpaan tilkkupintaani:

Täytyy varmaan välillä laskea, montako palaa näitä pitää vielä tehdä, että on peitto koossa.

meneillään juuri nyt.

Työstän paraikaa kolmea erilaista projektia. Lupaavin ja sievin on ehkä paper-piecing-projekti, missä valmistan ”Boy’s Nonsense” –nimisiä blokkeja. Käytän tilkkuystäväni Arjan minulle opettamaa menetelmää, missä paperin voi käyttää monta kertaa, sillä sitä ei ommella blokkiin kiinni missään vaiheessa. Toimii tässä hyvin.

Arja ja minä teimme menetelmästä videon, jonka voit katsoa Finn Quiltin sivustolla.

Tässä vähän makua blokeista. Valitsin yhdeksän satunnaista blokkia ja tein asetelman.

Noin puolella blokeista on vaaleat nurkat ja noin puolella tummat/tummemmat. Blokkeja on aika monta, mutta ei vielä tarpeeksi peittoa varten, tai ihan pieneen peittoon kyllä olisi.

Toinen projektini on aivan eri värinen. Ompelen Scrap Crazy –mallineella leikkaamiani paloja tilkkublokeiksi, jotka ovat valmiina noin 16 cm x 16 cm. Kankaat ovat enimmäkseen kahdesta esivalikoidusta nyytistä. Yhdessä oli pelkkiä yksivärisiä Kona-puuvilloja ja toisessa oli Valori Wellsin suunnittelema kuviokangassarja.

Tietenkin olen täydentänyt valikoimaa oman varaston kankailla. Etsiskelin jopa jäännöspaloistani sopivia käytettäviksi tähän projektiin, mutta palani ovat kovin pieniä. Niistä ei moni riittänyt edes pienimpään blokin osaan.

Jäännöspaloista pystyy sen sijaan aika usein leikkaamaan 4 cm x 4 cm neliöitä, ja niin olen tehnytkin nyt monta päivää. Sitten ompelen niistä 4-patch-blokkeja, jotka ovat valmiina vajaat 6,5 cm x 6,5 cm. (Ne ovat siis 2,5-tuumaisia neliöitä.)

Valmiina on reilut 50 pientä 4-patch-blokkia.

Näistä minipienistä blokeista ompelen jossain vaiheessa peiton.

Pöydällä tai oikeastaan lattialla olevien projektien lisäksi minulla on vaiheessa vielä Glasgow’n näyttelyyn ehdolle tuleva tilkkutyö. Siitä puuttuu nimilappu, kanttaus ja ripustuskuja. Koska inhoan ripustuskujien ompelemista, ehkä jätän sen tekemättä siihen asti, että kuulen, tuliko työ valituksi näyttelyyn!