pitkä projekti päätöksessä.

Seuraava valmis tilkkupeittoni on nimeltään Tähtiainesta. Ompelin siihen blokit Meerkat Sweshwen tarjoamalla, ilmaisella mallilla nimeltä Blue North Strong and Free. Blokki on kaunis ja kiva, ja näyttävä. Tähtiainesta-nimi on paikallaan. Katso vaikka:
Siis miten pitkä tämä projekti mahtoi olla?

Onneksi kirjoitan välillä blogiini juttuja, sillä voin tarkistaa sieltä asioita, jotka ovat haihtuneet mielestä täysin. En olisi osannut arvioida, milloin aloitin Blue North Strong and Free -blokkien ompelemisen, mutta blogistani näin, että marraskuussa vuonna 2020.

Tuolloin tein ilmeisesti yhden koeblokin, jonka kontrasti epäonnistui. Seuraavissa blokeissa pidin varani, mutta tein kyllä kaikenlaisia muita virheitä tämän tästä.

Ihmettelen ihan, että ompelin monta blokkia heti alkuun, vaikka työ oli mielestäni haastavaa ja hidasta. Ehkä olin niin lopen kyllästynyt Economy-blokkien kolmioihin, että tämä projekti houkutteli!

Vuoden 2021 lopussa minulla oli koossa 12 blokkia, ja jo maaliskuussa 2022 niitä näytti olevan ainakin 20 kappaletta.x Vuoden 2023 loppupuolella blokkeja näytti olevan 25 kappaletta. Ja viimein, vuoden 2024 loppupuolella koko tilkkupinta oli koossa ja valmis. Eihän tähänkään projektiin sitten mennyt edes viittä vuotta, vaan alle!

Valmis tilkkupinta näytti mainiolta, mutta tikattu tilkkutyö päihittää aina tilkkupinnan kuusi-nolla. Töölön Tilkkupajan Soile tiesi heti, että tikkaisi jokaiseen blokkiin oman tikkauskuvion, ja oh-la-la! Kannatti!

Tässä kuvassa kuvio näkyy parhaiten:
Tähtiainesta-peitolle kävi hieman ikävästi, mutta vain hieman. Olin nimittäin kirjoittanut jokaista kevään mittaan ompelemaani peittoaihiota varten nimilapun valmiiksi ja valinnut, leikannut, ommellut sekä silittänyt reunakantin. Reunakantit olivat kukin omassa rullassaan selkeästi merkittyinä.
Ja mitä teinkään? Tasoiteltuani tikatun Tähtiainesta-peittoaihion ompelin taustalle VÄÄRÄN nimilapun. Ja kanttasin peiton huolellisesti toiseen peittoon valmistamallani reunakantilla.

Onneksi kanttikangas sopi peittoon – tosin ellei se olisi siihen oikein sopinut, olisin varmaankin huomannut virheeni ajoissa. Jouduin purkamaan reunakanttia sen verran, että sain nimilapun irti. Se riitti. Vaikka harkitsin kantin vaihtamista, totesin, ettei kannata.
Varsinkin kun Tähtiainesta oli pääsemässä juuri päättyneeseen, Soile Kivisen ja minun Hyviä sävyjä -yhteisnäyttelyyn mukaan. En olisi ehtinyt saada tätä valmiiksi ajoissa, jos olisin purkanut reunakantin ja vaihtanut siihen toisen tilalle.
Tähtiainesta on kooltaan pienehkö, noin 152 cm x 184 cm (noin 60” x 72,5”). Se oli juuri sopiva Hyviä sävyjä -näyttelyymme, joka oli viimeistä päivää avoinna juhannusaattona.

Tiistaina siirrymme Somerolle, Härkälän kartanoon ripustamaan toista Hyviä sävyjä -näyttelyämme, joka avautuu yleisölle perjantaina 27.6.2025. Kartanon aukioloajat ja muut näyttelyt kannattaa katsoa Härkälän kartanon kotisivulta. Toivottavasti moni teistäkin käy katsomassa myös tämän näyttelymme!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.