haastavaa ja hidasta.

Olen ehkä maininnutkin, etten nyttemmin välttämättä kaipaa ompelupöydälleni vikkelästi valmistuvia projekteja. Kun varastoissa on niinkin monta tilkkupeittoa kuin itsellä, työläämpi ja verkkaisempi projekti on oikein sopiva.

Siksi uusin projektini toimii. Blokkimallina on ilmaiseksi netistä ladattava, Meerkatshweshwen Blue North Strong and Free. Se on paperiommeltava malli, jollaisista pidän nyt kun olen oppinut toteuttamaan ne taittelutekniikalla.
Löysin väritysmallin myös netistä. Blokkiin muodostuu kukkamainen kuvio.
Blue North Strong and Free -blokki on oikein työläs ommeltava. Ensin pitää valita neljää eri tummuusastetta kankaat. No, vaalein ja tummin ovat helppoja, mutta juuri sopivan kukkavärin ja sitä komppaavan, vaaleamman kankaan valitseminen on haastavampaa.

Neljästä kankaasta leikataan tietyn kokoiset palat. Olen kirjoittanut muistivihkooni, montako ja minkä väristä palaa leikkaan (ja silti minulla saattaa lopulta olla liian vähän paloja, minkä huomaan vasta ommellessani).

Yhteen blokkiin tulee viisi kolmioiden ympäröimää neliötä, jotka on helppo ommella. Blokkiin tulee myös neljä monimutkaista neliötä, joista jokaisessa on neljä kolmiopalaa.
Marraskuussa ompelemani ensimmäinen blokki oli jonkinlainen rimanalitus, sillä valitsin kukkamaiseen kuvioon liian tumman kankaan ja tein blokkia kootessa myös asemointivirheen. Sittemmin olen päässyt kummastakin juonesta paremmin kiinni, ja stipluja tulee vähemmän.

Silti teen sopivin väliajoin milloin minkäkinlaisen virheen. Saatan ommella paperikaavaan aivan väärän värisen palan, vaikka kaavassa lukee joka palan kohdalla, mikä tummuusaste siihen kuuluu

 Ihan vain vaihtelun vuoksi ompelen myös välillä kolmiopalat toisiinsa väärässä järjestyksessä. Vaikka ne odottavat ompelupöydällä oikein aseteltuina.

Yleensä virhe tapahtuu juuri silloin, kun olen ehtinyt onnittelemaan itseäni siitä, että vihdoinkin olen päässyt juonesta kiinni ja blokkitehtailu alkaa sujua.
Virheet eivät juuri jaksa harmittaa. Olen sen sijaan työlääntynyt pitkään kestäneeseen Economy-blokkiprojektiini, jota myös olen edistänyt. Minua sitten kyllästyttää ommella kolmioita neliöiden ympärille tarkasti asetellen! En haluaisi valmistaa enää yhtään sellaista blokkia, ja tarvitsen niitä laskujeni mukaan kuitenkin vielä parisen kymmentä. Voi ei.

Kukka voi näköjään mainiosti olla kukkakuvioinenkin! Katso vaikka:

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Tuo on jännä blokkimalli. Minun silmilläni näkyy vain mustat tähdet. Kun tuijotan pitempään, alkaa kukka erottua. Kontrastin näkeminen on katsojan silmistä kiinni. Mitenköhän tuo blokkimalli toimisi, kun tummat ja vaaleat olisivat toisenlaisessa järjestyksessä. Hitaasti tekemisessä on ideaa, kun peitolla ei ole nimettyä saajaa. Jos saaja ja merkkipäivä ovat tiedossa, niin sähäkämpi tahti voi olla paikallaan.
Tilkkureppu sanoi…
Hieno blokkimalli, mutta näyttää kyllä työläältä.
Voisi olla yksivärisistä kankaista kivan näköinen, vaikka ehkei niin mielenkiintoinen.
En ole tehnyt FPP oikein muuta kun pieniä töitä ja niitäkin tosi vähän, joskus olen kyllä ajatellut kokeilla isompaa projektia, kun sopiva malli löytyy. Olet kyllä sinnikäs tekijä.
Anonyymi sanoi…
Voi Tiina,on kyllä hieno.mutta ymmärrän että tuohon en kyllä tartu. Paperpiecin työtapa olen kyllä tehnyt. Tuo kuvio ylittää korona koomaiset aivoni. Tuli mieleen millaisen työn olen tehnyt. Löytäisinköhän kuvankin. Hidas homma se oli. Onnittelut Tiina työllesi. ♥️♥️😄
Aune

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.