viisi irrallista asiaa.

Ensimmäiseksi kysyn: miten niin on ilmiselvää, että tällainen vuode löytyy vain tilkkuilijan kotoa?

Toiseksi sanon, etteivät kaikki kuvan teokset ole minun käsialaani. Keskimmäisen tyynyn tilkkumaalaus on Tyttären käsialaa vuosien takaa, ja oikeanpuoleisen tyynynpäällisen on ommellut uusiseelantilainen tilkkuystäväni Liz. Lisäksi Ruutuässä-päiväpeiton ja sen päällä näkyvän Kangasvuokko-peiton tikkaukset on ihanasti toteuttanut Töölön Tilkkupajan taitava Soile.

Kolmanneksi kerron, että kaikista maailman henkilöistä Kissa arvostaa tilkkuteoksiani ehkä kaikkein eniten. Tässäkin se makaa yhdellä tilkkupeitolla, nojaa toiseen, ja kaksi muuta on vielä lähietäisyydellä taiteltuina.

Neljänneksi jaan tiedon (nimenomaan tiedon): Kissa osoittaa arvostustaan peseytymällä – tilkkupeitolle vain suihkun kautta!

Viidenneksi esittelen kaikkien aikojen ensimmäisen tekemäni tilkkupeiton. Sillä ei edes ole nimeä:

Otin siitä kuvan, jotta voin jakaa siihen liittyviä juttuja Järvenpään tilkkupäiville valmistamallani luennolla ”Värit – uhka vai mahdollisuus?” – siis kuvan kanssa.

Ompelin peiton noin vuonna 1995. Valitsin kankaat huolellisesti, leikkasin palat idioottimaisesti ja työläästi saksilla ja ompelin sen jälkeen työn urheasti kokoon. (Kuvasin typerän työprosessini kerran blogissanikin.) Tikkasin työn harvakseltaan monofilamenttilangalla ja kanttauksen sijaan käänsin peiton reunat sisäkkäin ja ompelin reunan umpeen. Tilkkutyöni on todistus siitä, että näinkin voi valmistaa tilkkupeiton – vaikka ei kyllä pitäisi!

lisää tähtiblokkeja ja neuvo.

Ompelupöydän tienoilla on ollut hiljaista muutaman päivän, sillä sain flunssan. Tilkkutyöt pyörivät kyllä ajatuksissa, mutta mitään en jaksa tehdä – eikä minun tarvitsekaan. Tänään sentään jaksan kirjoittaa vähän raporttia tähtiblokeista.

Olin viime viikolla urakoinut valmiiksi peräti neljän tähden verran sakarablokkeja, silittänyt, trimmannut ja asetellut lattialle. Kissa tuli tietenkin niiden päälle pyörimään, mutta en ehtinyt saada siitä kuvaan mukaan kuin yhden etutassun.

Yleensä urakoin joko neljä tai kahdeksan sakarablokkia kerrallaan.

Prosessiini kuuluu vielä, että asettelen valmistuneet blokit lattialle, tutkin vielä kerran niiden värejä ja onnistuneita ja vähemmän onnistuneita kontrasteja. Ihailen kauniita kankaita. Mietin, osaanko seuraavalla kierroksella tehdä vielä hienommat tähdet. Otan kuvan ja sen jälkeen kokoan blokit pinoon.

Kuvassa näkyvä toisenlainen blokki on vanhaa perua. En edes muista, milloin olen sen ommellut, mutta siinä on kritiikittömästi tekokuituisia ja puuvillaisia paloja. Satuin näkemään sen ystävänpäivän tienoilla ja siitä inspiroituneena ompelin sille vihdoin kehykset.

Blokkia katsellessani tekisi mieli neuvoa itseäni siellä menneisyydessä: valitse nyt hyvä ihminen sydämen taustalle sen värinen kangas, että kumpikin puoli sydämestä erottuu taustasta! Joku sopivan vaaleahko yksivärinen kangas olisi paljon parempi kuin tuo oikein vaalea, harvaan kuvioitu kukkakuosi. Sydämen muoto ei nyt erotu, sinä ymmärtämätön!

Ainoa mahdollisuus saada sydämestä sydämen näköinen on tikata se sopivasti. Sitten joskus kun taas pääsen tilkkutyön syrjään kiinni.

kukallinen tilkkupeitto.

Ta-daa! Sain valmiiksi keskeneräisenä viruneen, kukka-aiheisen tilkkutyöni. Ompelin siihen ensimmäiset blokit maaliskuussa 2019 ja Kangasvuokko-tilkkupeitto on lopulta valmis!

Matka tilkkupeiton kokoiseksi pinnaksi ei ollut aivan suoraviivainen. Ensin ompelin blokit liian isoiksi niin, että kukat asettuivat harvakseltaan ja näyttivät jotenkin plassuilta. Korjasin virheeni, jolloin pinnasta tuli kiva – mutta olihan minun vielä laskettava blokkini väärin siinä vaiheessa.

No, lopulta minulla oli valmiina kahdentoista kukkablokin tilkkupinta, mutta se oli vähän liian pieni tavalliseksi peitoksi ja jotenkin liian iso lapsenpeitoksi. Lähipiirissä ei ole sellaista lastakaan, jolle tämä olisi sopinut. Toisaalta minulla oli pino kukkablokkien ompelemisesta yli jääneitä kaaripaloja, joista aika nopeasti päätin ommella kehyksiä peittoon.

Päätös oli nopea, mutta matka toteutukseen kesti. Vasta tammikuun lopulla 2020 tartuin toimeen.

Lisäsin kukkablokkien sivuille kaitaleen, ompelin kaariblokit ”pykäreunaksi” ja vielä yhden kierroksen punaista tai keltaista kaiken ympäri. Kyllä oli työlästä ja rasittavaa hommaa! Minusta tuntui vielä, että kehykset jäivät aivan löpröiksi, mutta onneksi ne osoittautuivat riittävän tasaisiksi. Valmis peitto on ainakin aivan suora.

Annoin tilkkupeitolleni pitkän pohdinnan jälkeen nimen Kangasvuokko. 

Nimeä ei ollut helppo keksiä. Koska kukkaset on ommeltu juoponpolkublokeista, etsin nimi-ideoita googlettamalla sanan juoppo. Osumia oli muun muassa termiin juoppokuski. Eikö muuten ole mielenkiintoista, että juoppo kuski ja juoppokuski ovat käytännössä toistensa vastakohdat?

Juoppoaiheen pohtiminen ei johtanut mihinkään, mutta lopulta lähdin etsimään, mitä todellista kukkaa tilkkukukkani muistuttaisivat. Amerikanvuokko (Anemone multifida rubra) on saman näköinen, mutta otin taiteellisen vapauden ja valitsin vitsikkäämmän nimen ”Kangasvuokko”. Tilkkupeitossanihan on käytännössä kankaisia vuokkoja eli kangasvuokkoja.

Kokosin reunakantin kolmesta eri kankaasta. Tällä kertaa onnistuin saamaan kulmista nätit.

Kukkakuvio lehdyköineen on Sea Sherilyn Sew'n suunnittelema/julkaisema, ja ompelin blokit Quick Curve Ruler -viivainta käyttäen.

Vinkki: Juoponpolkublokeista tuli vielä mieleen, että kannattaa opetella ompelemaan kaaret ilman nuppineuloja. Se ei ole vaikeata, ihan totta! Löysin lyhyen video-ohjeen netistä jo monta vuotta sitten, katsoin sen kerran ja sitten toisen kerran samalla kun kokeilin itse ommella, ja opin saman tien. Ei tulisi enää mieleenkään ruveta sovittelemaan kaaria nuppineuloilla!

Jouduin ottamaan Kangasvuokko-tilkkupeiton valmistujaiskuvat sisällä, koska ulkona on niin märkää.

Töölön Tilkkupajan taitava Soile ehdotti kukkakuvioita tikkaukseenkin ja löysi pintaan kauniisti sointuvan langan. Hän todellakin tikkasi tilkkupinnastani kauniin peiton!

Kangasvuokko-tilkkupeitto on kooltaan noin 177 cm x 217 cm.

Vuosiyhteenvedossani mainitsin kukkablokkityön keskeneräiseksi ja sanoin näin:

"Juoponpolkublokeista kootut kukat odottavat sitä, että jatkaisin pintaa jotenkin. Mielessäni väikkyivät sellaiset juoponpolkublokit, jotka ompelisin tähteeksi jääneistä osista, mutta en ole aivan varma, että vaikutelma olisi toivotun kaltainen."

Täten julistan siis saaneeni yhden keskeneräisen työn valmiiksi ja piirrän jo kolmannen ruksin tilkkutyöbingolapulleni:

Hyvä, minä! Jos vielä keksin hyvät jutut Järvenpään tilkkupäiville valmistamaani esitykseen/luentoon aiheesta ”Värit – uhka vai mahdollisuus?” niin pääsen juomaan bingosarakekahvit!

tuleekohan tästä hieno?

Nyt pääsin jälleen omalle mukavuusalueelleni eli käyttämään vaikka kuinka monta eri kangasta yhteen tilkkutyöhön! Kuviot pysyvät silti järjestyksessä, kun huolehdin, että blokin tietyt palat ovat tummia, toiset palat keskivärisiä ja loput vaaleita.

Olen katsonut kuvioon mallia Jen Kingwellin Shooting Star -blokista, mutta mitoitin ja piirsin itse paperimallikaavani. Toteutan jokaisen sakarablokin kahdesta kolmiosta paperiompeluna niin, etten ompele paperimallin läpi, vaan taitan paperin aina sauman kohdalta.

Opin paperiompelutekniikan toteuttaessani tilkkuystäväni Arjan kanssa video-ohjetta Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n käyttöön. 

Yksi sakarablokki on useimmiten suunnilleen yhtä väriä – punainen, keltainen, sininen, vihreä, violetti – mutta neljän kokonaisen tähden yhdistelmässä on jo vaikka kuinka paljon väriä!

Arvelin ensin, että sakarablokkien ompeleminen olisi hidasta, mutta ei se ole. Ymmärsin tehdä itselleni paperikaavat, joilla leikkaan valmiit palat blokkeja varten. Voin hyvin käyttää melko pieniä jäännöstilkkuja, sillä langansuunnalla ei ole oikeastaan väliä. Ompelen paperiompeluna, jolloin saumat pysyvät hallinnassa, vaikka paloilla olisi vinoon leikatut reunat.

Ompelen yleensä neljä blokkia valmiiksi, sen jälkeen silitän ja tasoitan blokit. Saatan ottaa kokonaisuudesta kuvan, kuten esimerkiksi tässä – en nimittäin muussa tapauksessa yhdistelisi sakarapaloja aivan näin riemunkirjavasti.

Olen leikannut paloja myös uunituoreista kankaistani. Täytyyhän niitäkin käyttää!

Viimeisimmät palat sain aseteltua jokseenkin sointuisasti.

Onneksi tätä puuhaa riittää vielä tovin! On hauska käydä läpi jäännöspaloja, leikata blokkeihin tarvittavia osia valmiiksi ja sen jälkeen sommitella sakaroita yksi kerrallaan.

valmiit batiikkineliöt.

Hurraa! Valmistin tilkkupinnan valmiista batiikkikaitalepaketista ja sain otetuksi työstäni myös pari kuvaa päivänvalossa.

Ompelin tilkkupintaa varten koko joukon bento box -nimisiä blokkeja. Ne olisi pitänyt ommella vieri viereen, jolloin pinnassa olisi näyttänyt olevan paitsi ompelemiani neliöitä, myös kuvioita, jotka syntyvät neljän vierekkäisen blokin yhdistelmästä.

Päädyin kuitenkin ompelemaan blokkien ympärille musta-valkoraidalliset kaitaleet, koska vieri viereen aseteltuina tilkkublokkini näyttivät väritykseltään jotenkin sameilta.

Tein sommitteluvaiheessa toisenkin muutoksen. Ompelin blokkeja niin monta kuin batiikkikaitalepakkauksesta suinkin syntyi, ja osasta blokkeja tuli vihreitä. Huomasin, että blokkeja oli jäämässä yli ja päätin suosia sini-violetteja sen sijaan, että olisin ottanut mukaan kaikki vihreät.

Valmiista pinnasta tuli siis ajateltua sini-violettisävyisempi. Vihreät blokit saattavat päätyä vaikka tilkkutyön taustakappaleeseen.

Tilkkupintaa on haastavampi asetella kuvattavaksi kuin tilkkupeittoa. Onnistuin juuri ja juuri asettelemaan tilkkupinnan melko sileäksi liukkaahkolle kalliolle ja näppäämään peräti yhden kuvan, ennen kuin tuuli tarttui sen reunaan ja käänsi:

Koetin myös heittää pinnan taiteellisesti kallion reunalle, mutta se ei asettunut kauniisti. Sain kuitenkin kuvan, jossa tilkkupinnan värityksestä saa hyvän käsityksen.

Ehdin jo jakaa pari näistä kuvista Instagram-kanavallani ja sain paljon myönteistä palautetta, osan oikein huutomerkkien kanssa. Onneksi sain kannustusta, sillä en itse jotenkin jaksanut innostua saavutuksestani. Tuntui paremminkin kuin olisin vain suorittanut projektin loppuun. Olen pohtinut, miksei tämä tilkkupinta tunnu minusta onnistuneelta, vaikka siinä ei varsinaisesti tunnu olevan mitään vikaa, mutta en ole vielä keksinyt siihen vastausta.

Lastu.

Vaikka viimeisimmän tilkkuteokseni vetoketjun toinen pää on vielä viimeistelemättä, julistan sen silti riittävän valmiiksi. Koska kuvausolosuhteet ovat monta päivää olleet märät ja pimeät, päädyin ottamaan Lastu-tilkkulaukun valmistujaiskuvat sisätiloissa.

Lastu-tilkkulaukku on ollut tekeillä jonkin aikaa. Kirjoitin tilkkupintojen kokoamisesta jo marraskuun alussa pienen ohjeen tapaisenkin vastaamalla kysymykseen ”miten voi sovittaa sellaiset epätasaiset palat, jotka ovat toisesta päästään kapeampia kuin toisesta?”

Tilkkupinnat ovat olleet laukkuhuopaan tikattuinakin jo tovin – olen vain siirrellyt niitä paikasta toiseen. Lopulta ajattelin, että pianhan ne jo taittuvat vahingossa pilalle, otin ne esiin ja ompelin laukuksi. Katsoin omasta ”Ompele vetoketjulaukku” -ohjeestani vinkkejä ja mittoja ja huomasin, etten ollut tehnyt tästä tilkkupinnasta läheskään oman standardini kokoista. Valmis Lastu-tilkkulaukku onkin siksi kooltaan seuraavanlainen:

• Leveys ylhäältä noin 33 cm
• Leveys alhaalta noin 27 cm 
• Korkeus noin 25,5 cm
• Pohjan leveys noin 9,5 cm. 

Tilkkupinnassa oli suunnilleen kaikkia värejä, joten muiden elementtien värityksessä riitti valitsemista. Päädyin melko nopeasti tekemään vetoketjun kiinnityskaitaleet yhdestä ja samasta kankaasta (en siis tilkuista) – lähinnä aikaa säästääkseni. Väriksi valikoitui turkoosi, koska olin löytänyt laukkuun sopivan mittaisen, turkoosin vetoketjun.

Sankoja varten leikkasin noin 60 cm pitkät kaitaleet eli kassia on mukava kantaa olalla, ja lyhytkin ihminen pystyy periaatteessa kantamaan sitä myös kädessä. Sangoissa on sisällä pyykkinarua. Toinen sanka on vihreä, toinen turkoosisävyinen kirjava:

Olin jo leikannut turkoosisävyisestä kukkakankaasta yläreunan huolittelukaitaleen, mutta se alkoi vaikuttaa liian sävy-sävyiseltä. Katse osui siinä vaiheessa vadelmanpunaiseen, melkein yksiväriseen kangasnyyttiin, ja päädyin leikkaamaan siitä uuden huolittelukaitaleen.

Vuorikangas juolahti mieleeni vasta kun olin melkein jo ompelemassa laukkua muotoonsa. Onneksi en ehtinyt aloittaa ompelemista, sillä tarvitsin laukkukappaleet, jotta pystyin leikkaamaan saman kokoiset ja muotoiset vuoripalat. Toisessa vuorikappaleessa on mukana tilkkupintaa:

Laukussa ei sen sijaan ole sisätaskua. Oli jotenkin niin kiire saada tämä valmiiksi!

Lastu-nimi on johdettu sanasta kaistale – laukun pinnassahan näkyy värikaistaleita. Kaistaleesta tuli mieleen sana ”suikale,” jolle löysin synonyymit ”riiste” ja ”lastu”. Lastu kuulosti sopivalta, ja esimerkiksi sisustussuunnitelussa käytetään apuna värilastuja.

Lastu-tilkkulaukun heleä väritys piristää päivän kuin päivän, ja siinä niin monta väriä, että se sopii käytettäväksi miltei minkä asun kanssa tahansa. Taidan pitää tämän itse.

väläyttelen vähän.

Juoponpolkublokeista kokoamani kukkakuvioinen tilkkutyö on hivenen lähempänä valmistumista, sillä sain sen takaisin Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelusta. Väläytän tilkkutyöstäni teille pari kuvaa, vaikkei peitto ole vielä valmis.

Mestaritikkaaja Soile suositteli pinnalle kaunista, kukkakuvioista tikkausmallia ja hivenen hohtavaa, lämpimän vaaleanpunaista lankaa. Nappivalinnat!

Kuvassa näkyy myös piparkakkukuvio, jonka toteutin kukkablokkien ympärille kehykseksi.

Ihmeellistä, miten paljon tilkkupinta muuttuu edukseen, kun sen tikkaa kauniisti!

Ennen tikkausta katselin tilkkupintaani ja aprikoin, olivatko sen reunat sittenkin liian löpröt. Olisiko niitä vaikea tikata siististi? Epäilyistäni huolimatta tilkkutyöni on nyt tikattuna pintana kaunis, tasainen ja taipuisa. Reunojen löpröydestä ei ole tietoakaan!

Seuraavaksi tasoitan tikatun työni reunat. Sitten se saa nimen, nimilapun ja reunakantin. Sitten se on valmis – oltuaan tekeillä kymmenisen kuukautta.

Iltasella.

Mistä näitä vetoketjupussukoita oikein tulee? Taas löytyi ompelupöydältä yksi – tai olihan se ensin alkutekijöissään tilkkuina, mutta nyt se on valmis. Kas tässä: Iltasella-pussukka.

Varmaan heti huomaattekin, että innoituin kivasta kettukankaasta! Ostin sitä ja saman sarjan pesukarhukangasta joskus, jotta minulla olisi tarvittaessa taustakappale myös lastenpeittoon, jos sellaisen sattuisin tekemään. Yllättäen innostuinkin ompelemaan pienen tilkkupeiton ”Yli järven,”  jossa oli kaikkea muuta kuin hempeät värit. Sen taustakappale oli kettukangasta, ja tasoitusvaiheessa siitä jäi pitkiä, kapeita reunasuikaleita tähteeksi.

Kylläpä Yli järven -tilkkupeitossa olikin muuten hauska tikkauskuvio!

Tasoituksesta yli jääneissä suikaleissa oli kokonaisia kettukuvioita, joita päätin käyttää tilkkupintaan. Otin mukaan myös oranssi- ja ruskeasävyisiä tilkkuja ja tietenkin Soilen antamasta ihanasta tilkkupussista tekemiäni löytöjä:

Muistelin, että tykkäsin tietynlaisen turkoosin ja ruskean yhdistelmästä – esimerkiksi Lokakuu-pussukassa vuodelta 2014. Lokakuu-tilkkupussukan ruskea-turkoosi-yhdistelmä on hillitty, mutta Iltasella-pussukan ruskeahkosävyisistä tilkkupinnoista löytyy sen sijaan huomiotaherättävän turkoosit palat.

Hahaa! Tälläkin kertaa osasin laitella tilkkupinnan alareunaan jokseenkin joutilasta kangasta, joka jää pohjan puolelle. Vaihtuvaväriset tikkaukseni erottuvat tummasta, melkein yksivärisestä pinnasta hyvin:

Tilkkupintojen ja vanukappaleiden väliin löysin kankaita pinosta, johon olin nostanut joutilaita/kuluneita paloja. Vuoriksi luokittelemieni kankaiden pinosta sen sijaan ei löytynyt sopivaa, joten jouduin vähän miettimään asiaa tilkkupintojen tikkauksen valmistuttua.

Muistin onneksi ostaneeni joskus muinoin kangasta, joka ehkä sopisi tähän. Löysinkin sen ja voilà!

Kuvassa pussukka ei näy reunasta reunaan, joten joudutte luottamaan sanaani: kyseessä on Avoin-malliston vetoketjupussukka eli olen ommellut tämän Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaalin ohjeen mukaisesti.

Seuraavassa kuvassa Iltasella-pussukka poseeraa yhdellä pienen, porrasmaisen turvetiiliseinäkkeen tasoista. Mies asensi turvetiilet (tai -palkit) muutamia vuosia sitten puutarhan yhteen kulmaukseen, ja sammal on pitänyt niitä hyvänä kasvualustana niin kuin oli tarkoituskin.

Iltasella-vetoketjupussukka on kooltaan seuraavanlainen:

• Leveys ylhäältä noin 22,5 cm
• Korkeus noin 13,5 cm
• Pohjan leveys noin 7 cm. 

Avaan lopuksi uusimman pussukan nimi-ideaa. Ajattelin kettuja ja mietin, että olen nähnyt pari sellaista ihan täällä asuinalueellamme – siis kaupungissa – ja aina iltaisin. Siksi pussukan nimeksi tuli Iltasella.

Hedelmäpeli.

Uusin tilkkupussukkani on niin iloisen värinen, että mieleen tuli kutsumatta hedelmäsalaatti. Salaatti ei jotenkin sopinut pussukan nimeksi, joten jatkoin ajatusta ja keksin sitten nimen Hedelmäpeli.

Kävin maanantaina viemässä kukkablokeista rakentamani tilkkupinnan Töölön Tilkkupajaan mestaritikkaaja Soile Kivisen käsittelyyn. Tällaisen:

Olin tehnyt keskiosan kukkien ympärille ensin piparkakkureunan tilkkublokeista, jotka ompelin kukkien ylijäämäkappaleista ja sen jälkeen leikannut ja kiinnittänyt vielä reunakaitaleen koko työn ympäri (uloin reunakaitale puuttuu vielä kuvastani). Olin niin kyllästynyt ompelemaan pitkiä saumoja ja taistelemaan ison kangasmäärän kanssa, että päätin teettää takakankaan Soilella.

Töölön Tilkkupajassa sitten - iik! Vaikka koetan tilkkutyöbingossani (jollain konstilla) tyhjentää yhden lukuisista jäännöstilkkusäilyttimistä, huomasin ilahtuvani suunnattomasti, kun sain Soilelta pussillisen hänen tilkkujaan. Toisen tilkut ovat NIIN paljon mielenkiintoisempia kuin omat!

Inspiroiduin saamistani tilkuista niin, että ryhdyin heti kotiin päästyäni kokoamaan niistä ja omista keltaisista tilkuistani pussukkapintoja. Eipä aikaakaan, kun pinnat olivat miltei valmiit:

Lisäsin melkein valmiiden pintojen pystyreunoihin vielä pari tilkkua ja alareunaan kaitaleen, kumpaankin palaan samanlaisen. Tikkauskuvioksi valikoituivat jälleen risteävät kaaret. Ne on maailman helpoin merkitä ja sen jälkeen ommella.

Tikkasin ja tikkasin ja sen jälkeen ompelin ja ompelin. Iltamyöhäisellä otin kuvan viimeistelyä vailla olleesta pussukasta.

Olin tosi innoissani, koska tilkkupinnoista tuli niin iloiset ja hauskat!

Hedelmäpeli-tilkkupussukka valmistui sopivasti, että sain otetuksi siitä valmistujaiskuvat lumisissa maisemissa!

Hedelmäpeli-pussukan mitat ovat seuraavanlaiset:

• Leveys ylhäältä noin 21 cm 
• Korkeus noin 15,5 cm 
• Pohjan leveys noin 7 cm. 

Varastoista löytyi tarpeeksi pitkä vetoketju, jotta pystyin tekemään tästä Avoin-malliston jäsenen. Vetoketju olikin tuore ostos: tiesin, että ryhtyisin piakkoin ompelemaan jotain keltaisista tilkuista, ja hankin vetoketjun varastoon. Tällä kertaa varasto kiersi nopeasti!

Hedelmäpeli-vetoketjupussukan vuorikankaan hankin tilkkukilta Syyringin kiltaillassa, kun teemana oli kankaiden vaihto. Oivallisesta kangaspalasta kiitokset tilkkuystävälleni Virpille!

Tilkkupinnan alareunaan valitsemani kaitale oli sopivan monivärinen, ja osasin leikata siitä juuri oikean levyisen. Niinpä se asettuu pussukan pohjaan mukavasti:

Yleensä olen kuvioiden ja palojen sovitusjutuissa aivan törppö. On kiva kuitenkin joskus onnistuakin! En laske tätä oppimiseksi, sillä olen varma, että pian taas unohdan kaiken. Huomaan ehkä tästä kolmannen pussukan kohdalla, että tulipa ommeltua alareunaan juuri hankalan matala kaitale.

Lunta ei ollut paljon, mutta heti oli valoisampaa ja luontevampaa. Talvella kuuluu välillä olla valkoista maassa.

Hedelmäpeli oli jo kahdeksas tänä vuonna valmiiksi ompelemani tilkkupussukka. Jos jatkan tätä tahtia, minulla on vuoden lopussa noin sata uutta pussukkaa! Apua! Nyt täytyy kyllä painaa jarrua.

ompelin taas tilkkupussukan.

Muistin hoopon tilkkutyöbingoni yhden ruudun ”Ompelen pussukan pelkistä kauniista tilkuista” ja päätin kokeilla, onnistuisiko minulta sellainen. Selailin ehtymättömiä jäännöspalavarastojani ja poimin sieltä kaikki käteen osuneet tilkut, joista voisin rehellisesti sanoa todella pitäväni. Se sai nyt riittää kauneuden määritelmäksi. Lopputuloksena Erilaisuus-tilkkupussukka pelkistä kauniista tilkuista:

Tilkkujen kauneutta voi olla helpompi teidän lukijoidenkin arvioida tästä keskeneräisyys-vaiheen kuvasta:

Erilaisuus-nimensä pussukka sai, koska sen toinen puoli on puna- ja toinen sinisävyinen:

Pussukan pohjaankin osui kauniita tilkkuja. Ommellessani teen parhaani, ettei pohjaksi taittuvassa tilkkupinnan osassa olisi kaikkein korvaamattomimman söpöjä tilkkuja, mutta nyt kun kaikkien tilkkujen piti olla kauniita, osa söpöyksistä jäi vääjäämättä pohjalle.

Valitsin Erilaisuus-pussukkaan violetin vetoketjun, joka ei ollut kovin pitkä. Sitä ei siis voinut kiinnittää pussukkaan Open Wide Zippered Pouch -ohjeen mukaisesti. Ompelin vetoketjun häntäpäähän kangaspalan, jottei saumakohdasta tulisi ylettömän paksu. Aika paksu siitä silti tuli, kuten kuvasta näkyy:

Valmistujaiskuvaustuokio osui tuuliselle päivälle. Tuuli jopa kaatoi pussukan pariin otteeseen sitä kuvatessani, vaikka sen sisällä oli pieni paino niiden villasukkien lisäksi, joilla toppasin pussukan alanurkat. En pystynyt kuvaamaan pussukkaa avoinna ja tyhjänä, joten sen vuorikappaleista näkyy vain näin vähän:

Kokosin vuorin useasta palasta, jotka löytyivät vuoriksi sopivien kankaiden pinosta. (Kerroin lajitelleeni kankaita tilkkujen ja käyttökankaiden lisäksi kahteen muuhun pinoon: vuorikankaiksi sopivat ja joutilaat sekä sen verran huonot tai epämieluisat, että ne sopivat vain tikkauksen välikerroksiksi.)

Ripustin Erilaisuus-pussukan pienen puun oksaan, missä se heilui villisti tuulessa. Taidan jakaa siitä ottamani lyhyen videon Instagram-kanavallani @tilkunviilaaja

Erilaisuus-tilkkupussukka on kooltaan suunnilleen seuraavanlainen:

• Leveys ylhäältä noin 23 cm 
• Korkeus noin 16,5 cm 
• Pohjan leveys noin 7 cm.

Pussukassa on tällä kertaa hyvin tavanomaiset, lyhyehköt kiinnipitolenksut, ja vaikka vetoketju avautuu hyvin, se ei avaudu ammolleen, joten Erilaisuus ei ole mitään erityistä mallistoa. Jyrytän sen silti ”pussukaksi, johon olen käyttänyt pelkkiä kauniita kankaita” ja ruksaan toisen ruudun tilkkutyöbingolappusestani.