tilkkupalapeli.

Aloitin tilkkuvuoden 2019 rakentamalla tilkkupalapelin. Eurooppalaisen tilkkuyhdistyksen EQA:n juhlanäyttelyyn osallistumiseen saatiin jatkoaikaa ja siihen voi edelleen ehdottaa työtään, kunhan lähettää ehdotuksesta kuvan viimeistään 10. toukokuuta. Ajattelin, että ehtisin sentään siihen junaan mukaan.

Näyttelyn teemana on ”Lankoja ilman rajoja,” joka ei synnyttänyt minussa varsinaista ideaa. Siksi lähdin tekemään työtä niin kuin teen tilkkupussukkani, eli ompelemalla yhteen satunnaisen kokoisia ja melkein satunnaisen värisiäkin jäännöspaloja. Aloitin punaisella.

Kävin läpi jäännöspalalaatikoitani ja löysin myös muutamia teemaan jotenkin sopivia, valmiita tilkkuyhdistelmiä. Ja koska punaiset tilkut kävivät siitä laatikosta vähiin, ajattelin siirtyä punaisesta violetin kautta siniseen väriin.

Tässä vaiheessa totesin, että kyseessä on palapeli, johon ompelen palaset itse!

Siirtymä punaisesta siniseen näytti onnistuvan, joten rupesin miettimään tilkkutyön ”alareunaa”. Totesin, että sen on PAKKO olla musta-harmaa.

Seuraavasta jäännöspalasäilyttimestä purkautui sitten muutama tilkkuyhdistelmä, joissa oli mustia palkkeja. Päätin ottaa ne mukaan tilkkupintaani ja sommittelin ne punaisten ja violettien väliin. Liukuva väritys katkesi siltä kohtaa, mutta pidin tästä sommitelmasta enemmän.

Kissan oli pakko tulla tarkastelemaan uutta sommitelmaani:

Kuva melkein valmiista tilkkupinnasta, josta tulee valmiina 80 cm x 120 cm:n kokoinen. Tässä vaiheessa pinnasta on muutama sauma vielä ompelematta:

Eilen sain koko tilkkupinnan ommelluksi kokoon, silitetyksi ja suunnilleen tasoitetuksi. Tänään vein sen ulos lumelle muotokuvattavaksi:

Seuraavana on vaikein osuus kaikista: tikkaaminen.

karkkivärejä.

En ole karkkilakossa: johan sen näkee tilkkutyöstänikin! Tässä on niin paljon kirkkaita ja vilkkaita värejä, että melkein hampaisiin sattuu. Hammaskivun haamusta huolimatta tykkään tästä:

Asetin blokit suunnittelulattialle aivan satunnaiseen järjestykseen, paitsi joka toisessa oli tummat, joka toisessa vaaleat kulmat.

Kuvasin yhtä aluetta hieman lähempää:

Seuraavaksi keräsin blokit lattialta (Mies ei niin tykkää, että jalkapohjaan tarttuu tilkkublokki, ja hän kuitenkin silloin tällöin joutuu vähän kävelemään makkarissakin) ja tekaisin kuusi blokkia lisää:

Näissä käytin kahta aivan ikivanhaa kangasta! Vasemman yläkulman keskikangas ja alemman rivin keskimmäisen blokin keskikangas ovat kumpikin päätyneet varastoihini joskus 1990-luvun puolessa välissä.

Kun olin ommellut muutaman blokin lisää, järjestelin kaikki blokit väreittäin pinoihin, tumma- ja vaaleakulmaiset erikseen. Ladoin ne sitten lattialle vähän enemmän värijärjestykseen kuin edellisellä kerralla.

Melko satunnainen järjestys on ihan yhtä hyvä, mutta taidan silti lopullisessa työssäni pitäytyä tähän jossain määrin värijärjestykseen.

Blokkeja ladellessani panin merkille muutaman asian.

Punaisessa yläkulmassa on aivan erityisen imelät värit:

Kolmessa vierekkäisessä blokissa on sattumalta jokaisessa perhonen, ja edellisessä blokkirivissä on vielä lisää perhosia.

Kissalla on iloinen ilme, koska se näkee alemmalla rivillä olevan linnun. Kumpikaan ei ole vielä huomannut pelätä telttailevaa karhua. Ehkä sitä ei tarvitsekaan pelätä, sillä se taitaa olla lomalla.

Totta kai löytyi myös toinen blokki, jonka kissat ovat maireina. Lähellä laulaa neljä eri lintua!

Olen koonnut nämäkin blokit taas pinoihin. Ne ovat seuraavassa ladonnassa jälleen hieman eri järjestyksessä. Ehkä seuraava ladonta on jo se lopullinen! Valmiissa tilkkupinnassa on suunnitelmieni mukaan 140 blokkia. Minun on siis väännettävä enää 12 blokkia!

tilkkuvuoden 2018 yhteenveto.

Taas on vuosi vierähtänyt, ja on aika tarkastella vuotta 2018. Muistelen jälleen vuosi sitten esittämiäni toiveita, tutkailen, ovatko toiveeni toteutuneet, ja luettelen tietenkin töitäni.

Aloitetaanpa. Kissa tuntuu olevan kuulolla. Koska sillä on silmät kiinni, se selvästi keskittyy kuuntelemiseen.

Ompelin vuoden 2018 aikana 22 tilkkupussukkaa – kaksi enemmän kuin viime vuonna.

• Lentävä lähtö -pussukka
• Sopusointuja-tilkkupussukka
• Marraskuu-pussukka tilkuista
• Neutriino-pussukka tilkuista
• Vinksin vonksin -tilkkupussukka
• Marmeladi-vetoketjupussukka
• Kaikki käy -tilkkupussukka
• Pioni-vetoketjupussukka
• Ilotulitus-tilkkupussukka
• Köynnös-pussukka
• Hattara-tilkkupussukka
• Kaksin-tilkkupussukka
• Taitava-tilkkupussukka
• Helena-vetoketjupussukka
• Tomppa-pussukka
• Tunnelma-pussukka tilkuista
• Safiiri ja teräs -pussukka
• Mentoli-tilkkupussukka
• Puuma-vetoketjupussukka
• Perjantaipussukka
• Kissagalleria-pussukka
• BFF-tilkkupussukka

Yhden tilkkulaukun (viime vuonna ompelin kaksi).

• Kissanhäntä kainalossa -tilkkulaukku

Kuusi tilkkupeittoa (viime vuonna ompelinkin järjettömän määrän eli yksitoista).

• Tasapeli-tilkkupeitto
• Tuulenpesät-tilkkupeitto
• Enemmän on enemmän -tilkkupeitto
• Herkkupalat-tilkkupeitto
• Reilua peliä -tilkkupeitto
• Menoksi-vauvanpeitto tilkuista
• Lisäksi ompelin yhden nuppupeiton, jolle en antanut nimeä.

Kuudenlaista muuta juttua. Innostuin esimerkiksi tekemään suorastaan sarjan eko-vanulappuja säilytyspusseineen (siis kaksi), ja joulun alla tehtailin peräti 16 sydämenmuotoista pannulappua!

• Tomppa-pussukka ja ekovanulaput
• Köynnös-pussukka ja ekovanulaput
• Hys-tyynynpäällinen
• Huippu-tyynynpäällinen
• 16 sydämenmuotoista pannulappua.

Ompelin lisäksi kaksi pientä tilkkutyötä (ripustuskujineen!) kahteen eri näyttelyyn: ehdolle European Quilting Associationin näyttelyyn, yhdeksi kahdeksasta Suomen edustajasta (työtäni ei valittu) ja myös ehdolle Tilkkuyhdistyksen teemanäyttelyyn Glasgow’hun.

• Pehmeää piikkilankaa -seinätekstiili oli ehdolla Borders - Rajat -teemanäyttelyyn.
• Makuasioista / Matters of Taste -seinätekstiili valittiin mukaan Glasgow'n näyttelyyn.

Keskeneräiset

Keskeneräisiksi on jäänytkin useampi työ.

• Minipienistä jäännöspalaneliöistä rakentuva tilkkupinta on "hivenen" kesken (valmiina on vähän toistasataa 2,5-tuumaista neljän neliön blokkia ja pintaan tarvitaan vähän toistaTUHATTA vastaavaa blokkia).
• "Scrap Crazy" -mallineella leikatuista paloista koottu tilkkupinta on valmis, mutta se ei ole vielä peitto.
• Tähtiblokit jäännöspaloista ja sinisestä batiikista - lisää blokkeja tarvitaan, jos haluan tästä muun kuin vauvanpeiton.
• Karkkivärisiä blokkejakaan ei vielä ole ihan tarpeeksi peittoa varten.
• Taustakankaan puutteesta kärsii myös muuten valmis, raidallinen hirsimökkiblokkipinta. Siitä puheen ollen, näytänpä työstä uuden kuvan, jonka otin jouluaaton aattona tuoreella lumella:

Viime vuonna tähän aikaan oli kesken vain kaksi tilkkupeittoa (ja sain ne valmiiksi tänä vuonna):  rastiblokeista valmistamani tilkkutyö (valmis työ sai nimen "Tasapeli") ja kauan keskeneräisenä virunut ruskea-pinkki nurkkatähtikuvioinen tilkkutyö (valmiin työn nimi on "Tuulenpesät").

Vuoden 2018 hudit

Ajattelen useimmiten positiivisesti, mutta täytyyhän sitä tunnustaa sellaisiakin asioita, jotka eivät menneet ihan putkeen. Niitä nousee mieleen kolme.

Näyttelytyö. En tykännyt ”Suomalaisia näkymiä” -näyttelyyn ehdottamastani tilkkutyöstä ”Makuasioista,” vaikka pidin alkuperäisestä ideastani ja vaikka toteutin siihen oikein mukiinmeneviä tikkauksiakin. Se vain ei edusta mieleistäni estetiikkaa. Koska olen itse tärkein kohdeyleisöni, epäonnistuin siinä mielessä.

Joulukalenteri. Lasken myös joulukalenterini pettymysten joukkoon, sillä se ei innostanut lukijoita toivomallani tavalla. Viime vuonna sain joulukalenterini kautta paljon, paljon enemmän silmäpareja kirjoitusteni ääreen.

Vinkkivideo. Toiveistani huolimatta en saanut aikaiseksi vinkkivideota. Itseään on hankala kuvata, ainakin vasta-alkajana, enkä saanut järjestymään sellaistakaan, että esimerkiksi tilkkuystävä olisi ollut mukana joko esittelemässä tai kuvaamassa. Videoinnissa tein siis täysoharin.

Näitä kun mietin, rupeaa nolostuttamaan ja täytyy melkein painaa kasvot käsiin:

Vuoden 2018 parhaat jutut

Nolostelut sikseen. Siirrynkin miettimään parhausasioita.

Edelleen: @tilkunviilaaja Instagramissä. Kesällä sain useamman kommentin, joissa toivottiin minun tulevan Yhdysvaltoihin pitämään tilkkukursseja. Leikittelin jo ajatuksella, mutta huhhuh, minä olen saamaton järjestämään itselleni toimintaa.

Kolme värikästä tilkkupeittoani. Herkkupalat-peiton sekä Enemmän on enemmän -peiton ennätin saada valmiiksi, mutta raidallisista hirsimökkiblokeista kokoamani tilkkupinta on vielä keskeneräisten kasassa. Herkkupalat-peittoon raaskin käyttää upeita Tula Pink -kankaita ja Enemmän on enemmän -peitosta tuli sattumalta paljon kivampi kuin olin uskaltanut edes toivoa. Kaikki nämä työt edustavat omaa värimaailmaani ja lempiväriäni eli moniväristä.

Blogiarvonta. Sain blogiarvontaan ennätysmäärän kommentteja!

Tilkkuyhdistyksen jäsenmäärä. Uskon, että sinnikkäästi toteutetun tiedotuksen, parin kampanjan sekä koko ajan paranevan Tilkkulehden ansiosta yhdistykseen on innostunut liittymään sellaisia harrastajia, jotka ovat aiemmin empineet ottaa ratkaisevaa askelta.

Miten toiveeni toteutuivat?

Miten sitten toteutuivat viime vuoden viimeisenä päivänä esittämäni toiveet tilkkuvuodelle 2018? ”Sakke” auttaa minua muistelemaan – sillä on tässä pitkät kädet, jotka ovat esimerkiksi joogatessa olennaiset:

Pitkäkätisyysjänteisyys on ehkä auttanut, sillä neljästä toiveestani kolme on toteutunut!

”Toivon, että tilkkuharrastajat pysyvät yhtä kannustavina kuin tähänkin asti”. 

Toteutui täysimittaisesti! Niin kaukaiset kuin läheiset tilkkuystävät ovat pysyneet ystävällisinä ja positiivisina.

”Teen valmiiksi ruskeasävyisen, pinkkinurkkatähtisen tilkkupeittoni.

Vihdoinkin.” Fanfaari minulle! Tattararaa! Tuulenpesät-tilkkupeitto on valmis, ja tykkäyksiä sateli hänelle. Löysin peitolle sopivan omistajankin! Annoin sen anopille syntymäpäivä-/joululahjaksi ja hän tuntui olevan mielissään.

”Aloitan jouluvalmistelut ajoissa, jotta minulle jää joulukuussakin aikaa tilkkuharrastukseeni.”

Toteutui. Ideoin ja aloitin joulukalenterin kirjoittamisen elokuussa, ja luukut olivat valmiina marraskuun puolella. Ostin myös lahjoja hyvissä ajoin. Silti olen sen verran hidasliikkeinen, että osa joulutoimista – esimerkiksi lahjojen postittaminen – jäi viime tinkaan tai viime tingan jälkeiseen aikaan.

Ehdin tosiaan ommella muutakin kuin pannulappuja joululahjaksi! Sain nimittäin joulunalusviikolla ommelluksi viimeiset blokit Scrap Crazy -mallineen perusteella toteutettavaan tilkkutyöhön. Lisäksi ompelin tilkkupinnan kokoon!

”Toteutan ainakin yhden tilkkuvinkkivideon joko Tilkunviilaajana tai Tilkkuyhdistyksen puolesta.” 

Ei toteutunut. Ensin en tajunnut aloittaa. Sitten en muistanut. Sen jälkeen en ehtinyt, ja loppuvuonna oli niin pimeää, ettei videoimisesta tullut mitään.

Toiveeni tilkkuvuodelle 2019

1. Järjestelen ompelutilani ja tarvikkeeni parempaan malliin.
2. Päivitän ainakin yhden blogissani olevan ohjeen ja toteutan yhden uuden.
3. Tilkkulehti pysyy innostavana ja kivana ja osallistavana.

Huh, taas on katsaus paketissa. Kiitos kaikille lukijoilleni vuodesta 2018! Kannustavat kommenttinne ovat lämmittäneet mieltä ja innostaneet eteenpäin!

Toivotan kaikille ahkeraa, kokeilevaa ja ihanaa tilkkuvuotta 2019!

makuasioista.

Ompelin tilkkutyön ehdolle Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n näyttelyyn, joka tulee olemaan esillä maaliskuussa 2019 Glasgow’ssa, Skotlannissa. Näyttelyn teemana oli ”Suomalaisia näkymiä,” ja ehdottamani tilkkutyö "Makuasioista" / "Matters of Taste" on tällainen:

Hmm, ehkä mieleenne tulee kysymys ”miten ihmeessä tuossa voi olla suomalaisia näkymiä?” Seuraa selitys.

Olen lukenut, että suomalaisten jäätelömaku on erikoinen. Suosituimpien jäätelömakujemme joukossa on kaksi hyvin erikoista: vanilja ja salmiakki. Vaniljaa eivät muun maalaiset pidä omana jäätelömakuna, vaan se yhdistetään aina johonkin. Salmiakki yleensäkin on vain pohjoismaalaisille tuttu maku.

Mietin myös, että ainakin kesäisin voi suomalaisessa näkymässä olla jäätelönsyöjiä. Siksi työssäni on jäätelötötteröitä, ja ylimmät edustavat meidän outoja mieltymyksiämme.

Erikoisten jäätelömakujen lisäksi työhön tuli siten mukaan puna-valkoisia raitoja eli häivähdys perisuomalaisen Marianne-karamellin käärettä. Marimekon kuosit täydentävät suomalaista makua.

Piirsin itse paperimallineen jäätelötötteröille, jotka toteutin paper-piecing-menetelmällä.

Yhdistelin tötteröt kokonaisuuksiksi ja lisäsin kehysmäisiä elementtejä.

Sanon vain, etten ollut maailman ihastunein kätteni työhön. Määräpäivä painoi kuitenkin päälle, joten en voinut aloittaa alustakaan. Päätin vain jatkaa sinnikkäästi. Panostin tikkauksiin.

Katsotaan näitä vielä hiukan lähempää:



Ensin tikkaukseni näyttivät nekin typeriltä, mutta katsoin onneksi työn nurjalle puolelle. Ihan kivat kuviot siellä oli!

Tässä vaiheessa työni alkoi näyttää puolittain kivalta.

Päätin kuitenkin siirtyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja jatkoin uloimmassa reunassa Marimekko-kankaan kuviointia omin tikkauksin. Se ei näyttänyt maailman upeimmalta, joten jatkoin työtä vaaleilla langoilla.

Tasapainon nimissä toteutin punaisia jatkokuvioita pariin muuhunkin kohtaan.

Vielä lähikuva tikatuista jäätelötötteröistä. Ruudutetuista vohvelituuteista tykkäsin.

Valmis työni "Makuasioista" / "Matters of Taste" on kooltaan noin 57 cm x 59 cm. Tai siis eihän se vielä ole täysin valmis! Jäin odottamaan tuomaroinnin tulosta puolittain toivoen, ettei minun tarvitsisi ommella tähän ripustuskujaa. Työni kuitenkin pääsee mukaan Glasgow’n näyttelyyn, mikä on hieno juttu, mutta tarkoittaa minulle ripustuskujan ompelu-urakkaa. Huoh siitä, vaikka jipii siitä toisesta asiasta.

scrap crazy.

Vähänkö olen ylpeä itsestäni, että olen ottanut ostamani tilkkuvälineen käyttöön suunnilleen heti?! Ostin elokuussa Scrap Crazy -mallineen, lähinnä tiettyjen tilkkukurssilaisten heksagon-muunnelmatöiden innoittamana. Esimerkiksi Tiinatei on ommellut juuri tuollaisen heksagon-tyyppisen tilkkutyön.

(Ostin myös toisen kaavan, johon en ole vielä katsonut tarkemmin, vaikka se on käynyt muutaman kerran mielessä. On ollut kaikkea muuta.)

Heksagon-tyyppisen pinnan tekeminen tuntui vaativan niin paljon aivotoimintaa, että kokeilin sen sijaan crazy-blokkia. Leikkasin palat todellisista jäännöstilkuista ja totesin tilkkujeni olevan yleensä pienempiä kuin malline vaatisi.



Joutuisin siis toteuttamaan tämän scrappy-tyyppisen työn pitkistä kankaista, en jäännöspaloista. Mutta mistä kankaista?

Onneksi muistin kaapissa viruvan pinon yksivärisiä Kona-puuvilloja.

Kun vielä olin piipahtanut oululaisessa PeeKaa-kangaskaupassa ja löytänyt sieltä Valori Wellsin kuviokangaspakkauksen, kreisiblokkeja alkoi syntyä.

Vaikka projekti kirvoitti minussa ristiriitaisia tunteita, ompelin sinnikkäästi. Kun minulla oli valmiina 150 blokkia, jaoin ne kolmeen pinoon: vaaleat, keskiväriset ja tummat. Jaottelu sujui aivan puolueellisesti fiilispohjalta. Ellen ihan varmasti osannut heti päättää, minkälaisesta tummuusasteesta oli kyse, siristin silmiäni ja päätin sen jälkeen.

Sitten ladoin blokit tiettyyn rytmiin, mutta satunnaiseen järjestykseen. Aloitin kuitenkin vaaleasta pinosta, jonka latelin tilkkupinnan ”yläpäähän”. Kun vaaleat blokit loppuivat, jatkoin keskivärisillä ja niin edelleen. Kuvassa peiton ”yläpäätä”.

Rakentelin tilkkupinnan sommittelulattialle, johon se mahtui juuri ja juuri. Meillä olikin vähän aikaa makuuhuoneessa tällainen erikoinen ”matto”.

Poissaollessani kissa järjesteli blokkeja mieluisampaan järjestykseen. Sillä ja minulla on niin erilainen visio.

Koska pienistä blokeista koostuva matto oli kaikkien mielestä hankala, ompelin blokit mahdollisimman nopeasti kokoon. Ensin ompelin rivit, pinosin ne järjestyksessä ja siirsin syrjään. Ajattelin, että joulun jälkeen sitten palaisin asiaan.

Tänä vuonna minulla olikin joulun alla sen verran aikaa, että ehdin ommella rivitkin yhteen! Pääsin valoisaan aikaan vielä ulos ottamaan tilkkupinnasta kuvaa!

Olenko nyt innostuneempi projektistani? No, ainakin olen saanut laadukkaat Kona-puuvillani käyttöön. Olen lisäksi käyttänyt Scrap Crazy -mallinettani. Hankintani eivät ole lopullisesti jääneet kaapin täytteeksi.

Projekti on ollut myös erilainen kuin projektini yleensä. Vaihtelua! Värien puolesta päädyin reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle: en ole ihastunut läheskään kaikkiin peitossa esiintyviin väreihin, ja toisaalta blokeissa on valtavia, yksivärisiä alueita.

Lopputulos on mielenkiintoisella tavalla yhtaikaa rytmikäs ja satunnainen. Onnittelen itseäni lisäksi siitä, että tajusin ommella mukaan nuo kolme Mikki Hiiri -kuvioista palaa. Ne tuovat koko tilkkutyöhön vähän jujua.

Tilkkupinta on nyt kääräisty nyytiksi ja se odottaa kaapissa, että ompelisin sille taustakappaleen. Näyttää uhkaavasti siltä, että alkuvuonna valmistuu lyhyessä ajassa kaksi tilkkupeittoa – siis jos pystyn pakottamaan itseni taustakappaleiden ompelupuuhiin! Tämän lisäksi nimittäin raidallinen hirsimökkipeitto odottaa takakangasta.

sydämenmuotoiset pannulaput.

Marras-joulukuun aikana ompelin kokonaista 16 erilaista, sydämenmuotoista tilkkupannulappua.

Pannulapuissa on toisella puolella ”taskut,” joihin käsi sujautetaan. Niin pannulappu ei luiskahda kädestä. Myöhempänä on vielä ompeluohje tämän tyyppiselle pannulapulle – mutta ilman kaavaa, sillä olen kopioinut sen lehdestä, jolloin en valitettavasti voi sitä jakaa.

Annoin niistä kahdeksan lahjaksi ja myin seitsemän. En ensin ajatellut tehdä niitä myyntiin, mutta vein kaksi ensimmäistä valmistunutta töihin, koska halusin näyttää niitä työkavereille, ja he halusivat mielellään ostaa sellaiset myös.

Tein muutamia keltasävyisiä ja mustanpuhuvan:

Olin suunnitellut, että toteutan etupuolen tilkuista ja taustapuolella käytän jouluisempia kankaita. Niin joululahja on sekä jouluinen että neutraali.

Tein myös vihertävän ja sinisävyisiä pannulappuja. Oikeanpuoleisessa pannulapussa on Äidin vanhasta esiliinasta leikattu kuvio. Annoin sen veljelle joululahjaksi.

Toinen pannulappu vasemmalta on puolestaan lahja Tyttären poikaystävän vanhemmille. Tytär osti heille Marimekon keittiöpyyhkeen, ja minulla sattui olemaan samaa kuosia kankaana. Niinpä pannulapun toisella puolella on sitä kangasta:

Puna- ja muun kirjavia pannulappuja ompelin myös.

Miten sitten ompelin nämä?

Kaava ja summittainen ompeluohje on julkaistu Suuressa Käsityölehdessä jokunen vuosi sitten. Siksi en valitettavasti voi jakaa kaavaa tässä, mutta annan seuraavassa yksityiskohtaisen ompeluohjeen.

1. Ompelin ensiksi tilkkupinnan suunnilleen sydämenmuotoisen kaavan mukaiseksi.

2. Leikkasin trikookankaasta kaksi sydäntä suurempaa palaa. Leikkasin puuvilla-, villa- tai bambuvanusta yhden vastaavanlaisen palan ja vielä yhden palan jostain sopivasta taustakappalekankaasta.

3. Pannulapussa oli toinenkin kaava: vajaa puolikas sydän kankaan taitteelta. Tällaisia kappaleita leikkasin jouluisesta kankaasta kaksi. Leikkasin kaavan muotoisen palan myös vanusta - en taitteelta - ja asetin sen taitetun palan sisään.

4. Neulotin sydänkaavan ja muut palat yhteen: paperikaava, tilkkupinta, trikoot, vanu, taustakappale. Ompelin paperikaavan reunoja pitkin suoran ompeleen eli kiinnitin pannulapun kerrokset yhteen.

5. Irrotin kaavan ja nuppineulat ja tikkasin tilkkupinnan.

6. Leikkasin ompeluviivaa pitkin pannulapun muotoisen palan.

7. Nyt tarvitsin niitä vajaita puolikkaita sydämiä, jotka kiinnitin nuppineuloilla äsken tekemääni kappaleeseen. Ompelin siksak-ompeleen kaiken tämän ympäri.

8. Ompelin pannulapulle ripustuslenkin ja kiinnitin sen sydämen sisämutkaan, avoimet päät reunan suuntaan, läheltä pannulapun reunaa.

9. Otin 3,5 cm leveää vinonauhaa ja ompelin pannulapun ympäri. Kiinnitin vinonauhan ensin nurjalle puolelle. Käänsin oikealle puolelle ja ompelin. (Tässä järjestyksessä ommellen päällipuolelle tulee siisti ommel.)

10. Käänsin ripustuslenkin oikeaan asentoonsa ja kiinnitin kahdella ompeleella.

Valmis! Ja koska leikkuu- ja ompeluvaiheita oli vähintään nämä kymmenen, voitte uskoa, ettei yhtä pannulappua pystynyt ompelemaan ihan hetkessä. Jäännöspaloja näihin sai kyllä kulumaan tosi mukavan määrän! Minä rupesin loppuvaiheessa kärsimään jo tilkkupulasta siinä mielessä, että jäännöspalat olivat kaikki väärän värisiä tai liian isoja.

Pannulappupinon kasvaessa ihastelin vinonauhan avulla syntyneitä, pyöreitä ja tasaisia reunoja.

Vihreän tähtikuvioisen reunan yläpuolella näkyy kukallista kanttia, josta tuli mieleen muistoja. Töölön Tilkkupajan Soile oli ommellut juuri tämän kanttikankaan omaan tilkkutyöhönsä, mutta todennut sen sopimattomaksi. Hän irrotti valmiin kantin työstä ja vaihtoi tilalle uuden. Minä sain hänen purkujätteensä, joka oli omaan projektiini juuri sopivaa. Kanttasin sillä ”Villit kuviot” -tilkkupeittoni vuonna 2013 ja nyt käytin vihoviimeisen pätkän yhteen pannulappuun.

Vielä kerran Soilelle kiitos! Hänen roskansa oli minun aarteeni!

salakähmäinen.

Päivän sanoja miettiessäni käytin hyväksi myös Internetin syövereitä. Löysin esimerkiksi virallisiakin päivän sana –tahoja, ja erästäkin selaillessani törmäsin englanninkieliseen sanaan ”clandestine”. Sana tuo minulle vääjäämättä mielleyhtymän sanaan ”chandelier” (kristallikruunu), joten se on mielenkiintoisesti ristiriidassa todellisen merkityksensä ”salainen, salakähmäinen” kanssa.

Päivän sana –mainintaan liitettiin selityksen lisäksi esimerkkivirke “The CIA maintains clandestine operations in many countries.” – suomeksi: "CIA:lla on salaisia operaatioita useassa maassa".

Voisiko salainen operaatio meidänkin kielessämme olla salakähmäinen operaatio?

Joulun alla itse kullakin on salaisia operaatioita, kun lahjat täytyy pitää salassa, mutta minulla oli sellainen – tai oikeastaan jopa tuollainen salakähmäinen operaatio myös vuoden 2012 syksyllä, kun ompelin Miehelle syntymäpäivälahjaa.

Tässä kirjoituksessani kerron, millaisilla menetelmillä toteutin tuon tilkkutyön.

En millään kehtaisi kertoa, kauanko kesti viimeistellä peitto ripustuskujineen ja saada työ arvoiselleen paikalle seinälle.

No kauan kesti! Melkein kaksi vuotta!!! (Ja kun työ oli hienosti seinällä, oli selvää, ettei silloinen päiväpeite sopinut samaan joukkoon, vaan jouduin ompelemaan uuden.)

niukkuus.

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI vallitse niukkuus:

• Tilkkukangasnyyteissä
• Jäännöspaloissa
• Väreissä
• Kuvioissa.

Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini (näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani) on sisällöltään tosi söpö.

Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa, niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki!

Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään.

Olen onnistunut käyttämään jäännöspaloja erittäin tehokkaasti kerran.

Ompelin Mummola-tilkkupeiton jäännöspaloista vuonna 2015 niin, ettei tietyistä tilkkupinoista lopulta jäänyt jäljelle mitään.

(Oi, kuvassa näyttääkin ihanan kesäiseltä!)

Tässä kirjoituksessa kuvailen prosessiani hieman.

Periaatteessa pilkoin joka jäännöspalan ensin blokkiin tarvittaviin osiin ja leikkasin loput ohuiksi kaitaleiksi, joista tein minitilkkulasagneja.

Noin viisi minuuttia tuntui siltä, että jäännöspalalaarit olisivat vähän vajuneet.

Väreistä taasen ei voi olla niukkuutta sellaisella, jonka lempiväri on monivärinen! Ja kuviot ovat kiinnostavampia kuin yksivärisyys. Ei vain voi mitään!

nähdä vaivaa.

Itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilät ikkunalle ja muistelen äitiä, jonka poismenosta on reilu vuosi. Hän tykkäsi kynttilöistä ja jouluvaloista. Hänen lempparinsa oli punainen valotähtiketju, jonka ostin ensin itselleni, sitten annoin hänelle (koska hän ihaili sitä niin kovasti), ja joka on nyt minulla taas.

Äiti nautti joulun odotuksesta! Sen sijaan siitä hän ei nauttinut, jos hänelle hiukankin tuli olo, että hän on vaivaksi. Montakohan kertaa kuulin hänen sanovan: ”Tästä on ollu sulle niin vaivaa” tai ”Kyllä sä oot sitten nähny vaivaa”?

Vaivan näkeminen oli hänelle niin ongelmallista, että Mies kehitti vastapainoksi termin ”minimivaivan periaate”. Jos äitini esimerkiksi ruokapöydässä mainitsi jotain vaivannäöstämme, niin Mies kiirehti selittämään, että olimme kyllä tehneet kaiken minimivaivan periaatteella. Silloin äitiä jo rupesi naurattamaan.

Tilkkutöitäni äiti ihmetteli aina, miten jaksoinkin nähdä niiden eteen niin paljon vaivaa. Itse hän oli aikoinaan kutonut (neulonut) lukemattomia villapaitoja, joista toisissa oli monimutkaista pintaa tai palmikkoa, toisissa upeita kirjoneuleosuuksia. En ikinä jaksaisi kutoa sellaisia, mutta tilkkutöitä tehdessä mieli lepää. Tekeminen on kaukana vaivannäöstä!

Tai melkein aina. Kyllä välillä koen tilkkutyötkin vaivalloisiksi – yleensä silloin, kun en itse niin välitä lopputuloksesta. Esimerkiksi käy vaikka ”Eksoottinen elämys” –tilkkuseinävaate.

Näin vaivaa ja tuloksena oli työ, joka oli joidenkin mieleen, mutta ei minun. Tulipa tehdyksi!

Mitähän äiti tuumaisi uudesta jätti-miniprojektistani, missä leikkaan 4 cm x 4 cm neliöitä ja yhdistän ne 4-patch-blokiksi? Ja aion näistä blokeista koota ison tilkkupeiton?

Arvaan, että hän sanoisi: ”Kuinka sää viittitkin nähdä niiden tilkkutöittes kanssa niin paljon vaivaa?!” Mutta ei väheksyvästi!