salakähmäinen.

Päivän sanoja miettiessäni käytin hyväksi myös Internetin syövereitä. Löysin esimerkiksi virallisiakin päivän sana –tahoja, ja erästäkin selaillessani törmäsin englanninkieliseen sanaan ”clandestine”. Sana tuo minulle vääjäämättä mielleyhtymän sanaan ”chandelier” (kristallikruunu), joten se on mielenkiintoisesti ristiriidassa todellisen merkityksensä ”salainen, salakähmäinen” kanssa.

Päivän sana –mainintaan liitettiin selityksen lisäksi esimerkkivirke “The CIA maintains clandestine operations in many countries.” – suomeksi: "CIA:lla on salaisia operaatioita useassa maassa".

Voisiko salainen operaatio meidänkin kielessämme olla salakähmäinen operaatio?

Joulun alla itse kullakin on salaisia operaatioita, kun lahjat täytyy pitää salassa, mutta minulla oli sellainen – tai oikeastaan jopa tuollainen salakähmäinen operaatio myös vuoden 2012 syksyllä, kun ompelin Miehelle syntymäpäivälahjaa.

Tässä kirjoituksessani kerron, millaisilla menetelmillä toteutin tuon tilkkutyön.

En millään kehtaisi kertoa, kauanko kesti viimeistellä peitto ripustuskujineen ja saada työ arvoiselleen paikalle seinälle.

No kauan kesti! Melkein kaksi vuotta!!! (Ja kun työ oli hienosti seinällä, oli selvää, ettei silloinen päiväpeite sopinut samaan joukkoon, vaan jouduin ompelemaan uuden.)

niukkuus.

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI vallitse niukkuus:

• Tilkkukangasnyyteissä
• Jäännöspaloissa
• Väreissä
• Kuvioissa.

Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini (näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani) on sisällöltään tosi söpö.

Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa, niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki!

Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään.

Olen onnistunut käyttämään jäännöspaloja erittäin tehokkaasti kerran.

Ompelin Mummola-tilkkupeiton jäännöspaloista vuonna 2015 niin, ettei tietyistä tilkkupinoista lopulta jäänyt jäljelle mitään.

(Oi, kuvassa näyttääkin ihanan kesäiseltä!)

Tässä kirjoituksessa kuvailen prosessiani hieman.

Periaatteessa pilkoin joka jäännöspalan ensin blokkiin tarvittaviin osiin ja leikkasin loput ohuiksi kaitaleiksi, joista tein minitilkkulasagneja.

Noin viisi minuuttia tuntui siltä, että jäännöspalalaarit olisivat vähän vajuneet.

Väreistä taasen ei voi olla niukkuutta sellaisella, jonka lempiväri on monivärinen! Ja kuviot ovat kiinnostavampia kuin yksivärisyys. Ei vain voi mitään!

nähdä vaivaa.

Itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilät ikkunalle ja muistelen äitiä, jonka poismenosta on reilu vuosi. Hän tykkäsi kynttilöistä ja jouluvaloista. Hänen lempparinsa oli punainen valotähtiketju, jonka ostin ensin itselleni, sitten annoin hänelle (koska hän ihaili sitä niin kovasti), ja joka on nyt minulla taas.

Äiti nautti joulun odotuksesta! Sen sijaan siitä hän ei nauttinut, jos hänelle hiukankin tuli olo, että hän on vaivaksi. Montakohan kertaa kuulin hänen sanovan: ”Tästä on ollu sulle niin vaivaa” tai ”Kyllä sä oot sitten nähny vaivaa”?

Vaivan näkeminen oli hänelle niin ongelmallista, että Mies kehitti vastapainoksi termin ”minimivaivan periaate”. Jos äitini esimerkiksi ruokapöydässä mainitsi jotain vaivannäöstämme, niin Mies kiirehti selittämään, että olimme kyllä tehneet kaiken minimivaivan periaatteella. Silloin äitiä jo rupesi naurattamaan.

Tilkkutöitäni äiti ihmetteli aina, miten jaksoinkin nähdä niiden eteen niin paljon vaivaa. Itse hän oli aikoinaan kutonut (neulonut) lukemattomia villapaitoja, joista toisissa oli monimutkaista pintaa tai palmikkoa, toisissa upeita kirjoneuleosuuksia. En ikinä jaksaisi kutoa sellaisia, mutta tilkkutöitä tehdessä mieli lepää. Tekeminen on kaukana vaivannäöstä!

Tai melkein aina. Kyllä välillä koen tilkkutyötkin vaivalloisiksi – yleensä silloin, kun en itse niin välitä lopputuloksesta. Esimerkiksi käy vaikka ”Eksoottinen elämys” –tilkkuseinävaate.

Näin vaivaa ja tuloksena oli työ, joka oli joidenkin mieleen, mutta ei minun. Tulipa tehdyksi!

Mitähän äiti tuumaisi uudesta jätti-miniprojektistani, missä leikkaan 4 cm x 4 cm neliöitä ja yhdistän ne 4-patch-blokiksi? Ja aion näistä blokeista koota ison tilkkupeiton?

Arvaan, että hän sanoisi: ”Kuinka sää viittitkin nähdä niiden tilkkutöittes kanssa niin paljon vaivaa?!” Mutta ei väheksyvästi!

lentävä lähtö.

On vaikea tulkita aivoituksiani, sillä tätä kuvaa katsellessani keksin uusimmalle ompelemalleni tilkkupussukalle nimen Lentävä lähtö. ???

Kysyin Kissaa poseeraamaan nätisti pussukan kanssa, jotta se (pussukka siis) näyttäisi oikein edustavalta. ”En taida,” kissa vastasi ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Jonkinlaisen yhteiskuvan sain silti näpätyksi. Ja kissa nyt ainakin näyttää edustavalta!

Sain sentään kunnon kuvan Lentävä lähtö -pussukasta – tosin se on tässä yksinään, ilman kissaa:

Ehkä lentäminen ja lentävyys ovat ajatuksissa, sillä luin juuri Alistair MacLeanin ”Where Eagles Dare” -kirjan avauskohtauksen, jonka tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen lentokoneeseen. Tilkkupinnan geometriset muodot näyttävät hyväntahtoisiin silmiin myös lennokkailta tai lennokkaahkoilta.

Lentävä lähtö -pussukan toisella puolella on kivaa punaistakin väriä!

Huomaatte ehkä, että toista ja toista puolta yhdistävät nuo kauniin harmaanruskeat kaitaleet! Muuten näissä ei olisi paljon yhteistä.

Esittelen tässä välissä vetoketjun päättävän lipareen. Yöllä heräsin ja mieleen tupsahti, että lipare voisi olla neliskanttisempikin. Ehkä kokeilen seuraavaan pussukkaan, osaisinko leikata vaihteeksi sellaisen palan.

Pohjaankin on osunut kivoja kuvioita:

Lehtävä lähtö -tilkkupussukka on kooltaan seuraavanlainen:

• Leveys ylhäältä 17,5 cm
• Korkeus noin 15 cm
• Pohjan leveys 5,5 cm.

Tällä kertaa muistin ajoissa ommella sivulenksutkin. Löysin niihin samaa kangasta, mitä esiintyi tilkkupinnassakin, joten ne sopivat väreihin. Ne ovat tavalliset lyhyehköt lenksut. Pussukka on kuitenkin mallistoa, siis Avoin-mallistoa, koska se avautuu tarvittaessa ammolleen:

Ompelin vuorin Tula Pinkin kankaasta, jota käytin myös Niittykukkaset-tilkkupeiton taustakappaleeksi. Se on mukavan pehmeää ja liukasta, oikein ylellisen tuntuista. Pussukkaan ei tullut sisätaskua.

Lentävä lähtö -pussukka pysyy tukevasti jalat maassa, tai pohja nurmikossa, jota koristavat päärynäpuun pudonneet lehdet. En ole innokas haravoimaan!

pussukoita tuloillaan.

Voisin melkein sanoa, että ”pussukoita tulvillaan on pimeä marraskuinen sää,” mutta minulla on sentään vasta tilkkupintoja käsillä; ei valmiita pussukoita. Tuloillaan on joka tapauksessa useita! Ompelin esimerkiksi kaksi tämän tapaista tilkkupintaa ja panostin tikkaamiseen. Ensin tikkasin keskiosan, sitten laitoin silmukoita kehysmäiseen osaan ja loput täytin harvahkolla muurahaisenpolulla.

Pussukasta tulee hyvin hillitty. Ei yhtään minun väriseni.

Yksi tilkkupinnoista näyttää siltä, kuin olisin tärvännyt pienten palojen ompelemiseen suunnilleen ikuisuuden. Kokosin kuitenkin palat valmiiksi tilkkumaisista osista, joten pinta näyttää paljon monimutkaisemmalta kuin se oli ommella.

Tein monimutkaiselle pinnalle hieman kunniaa ompelemalla siihen sekä spiraalia että suoria. Jopa tulitikkutikkausta (matchstick quilting) laittelin!

”Meistä tulee isona tilkkupussukka”

No, he eivät tuosta enää kasva, mutta tilkkupussukaksi he ovat matkalla. Tässä vielä lähikuvaa:

Valmiit työt ovat omituisen värisiä ja kovin kirjavia, mutta miellyttävät minua paljon enemmän kuin hillitty Neutriino-pussukka! Minulla on omituinen maku.

meneillään juuri nyt.

Työstän paraikaa kolmea erilaista projektia. Lupaavin ja sievin on ehkä paper-piecing-projekti, missä valmistan ”Boy’s Nonsense” –nimisiä blokkeja. Käytän tilkkuystäväni Arjan minulle opettamaa menetelmää, missä paperin voi käyttää monta kertaa, sillä sitä ei ommella blokkiin kiinni missään vaiheessa. Toimii tässä hyvin.

Arja ja minä teimme menetelmästä videon, jonka voit katsoa Finn Quiltin sivustolla.

Tässä vähän makua blokeista. Valitsin yhdeksän satunnaista blokkia ja tein asetelman.

Noin puolella blokeista on vaaleat nurkat ja noin puolella tummat/tummemmat. Blokkeja on aika monta, mutta ei vielä tarpeeksi peittoa varten, tai ihan pieneen peittoon kyllä olisi.

Toinen projektini on aivan eri värinen. Ompelen Scrap Crazy –mallineella leikkaamiani paloja tilkkublokeiksi, jotka ovat valmiina noin 16 cm x 16 cm. Kankaat ovat enimmäkseen kahdesta esivalikoidusta nyytistä. Yhdessä oli pelkkiä yksivärisiä Kona-puuvilloja ja toisessa oli Valori Wellsin suunnittelema kuviokangassarja.

Tietenkin olen täydentänyt valikoimaa oman varaston kankailla. Etsiskelin jopa jäännöspaloistani sopivia käytettäviksi tähän projektiin, mutta palani ovat kovin pieniä. Niistä ei moni riittänyt edes pienimpään blokin osaan.

Jäännöspaloista pystyy sen sijaan aika usein leikkaamaan 4 cm x 4 cm neliöitä, ja niin olen tehnytkin nyt monta päivää. Sitten ompelen niistä 4-patch-blokkeja, jotka ovat valmiina vajaat 6,5 cm x 6,5 cm. (Ne ovat siis 2,5-tuumaisia neliöitä.)

Valmiina on reilut 50 pientä 4-patch-blokkia.

Näistä minipienistä blokeista ompelen jossain vaiheessa peiton.

Pöydällä tai oikeastaan lattialla olevien projektien lisäksi minulla on vaiheessa vielä Glasgow’n näyttelyyn ehdolle tuleva tilkkutyö. Siitä puuttuu nimilappu, kanttaus ja ripustuskuja. Koska inhoan ripustuskujien ompelemista, ehkä jätän sen tekemättä siihen asti, että kuulen, tuliko työ valituksi näyttelyyn!

nyt ei säväytä.

Vaikka olen sitä mieltä, ettei tilkkutyöhön tekemiään virheitä kannata osoitella muille, niin nyt en voi olla osoittelematta. En edes osoittele virhettä, vaan tekisi mieleni sanoa, että koko tilkkutyö on ihan virhe – mutta en raaski sanoa, ettei Neutriino-pussukalle tule paha mieli.

Uusimmassa pussukassani ei ole suoranaista vikaa. Se vain ei miellytä minua muuta kuin mittasuhteiltaan. Sen mitat ovat seuraavanlaiset:

• Leveys ylhäältä noin 22 cm
• Korkeus noin 13 cm
• Pohjan leveys noin 5 cm.

Neutriino-pussukassa on pitkä kantohihna, joten se on Street-mallistoa.

Kuvasin Neutriino-pussukan työpaikkani ulkopuolella olevien istutusten luona, mutta en väitä, etteikö omaltakin pihalta löytyisi yhtä elinvoimaisia nokkosia kuin kuvissa näkyvät.

Pussukka avautuu kunnolla, mutta ei täysin ammolleen:

Käytin Neutriino-pussukan tilkkupintoihin pieniä koeblokkejani. Ompelin 4 cm x 4 cm neliöitä 4-patch-blokeiksi ja halusin myös nähdä, miltä ne näyttäisivät yhdistettyinä vaaleisiin välineliöihin.

Koska käsissä oli siinä vaiheessa kaksi melkein pussukan kokoista tilkkupintaa, päätin jatkaa niitä vähän, tikata ja niin edelleen. Jotenkin tylsä tästä kuitenkin tuli. Aioin antaa tälle nimen ”Mitäänsanomaton,” mutta se olisi negatiivissävytteinen. ”Neutraali” tuli seuraavaksi mieleen, mutta se ei kuulostanut nimeltä. Seuraavaksi olin kahden vaiheilla, tulisiko tästä ”Neutroni” vai ”Neutriino,” ja koska neutriinoja on kuuleman mukaan vaikea havaita, nimi oli helppo valita.

Neutriino-pussukkaanikin on vaikea havaita, kun järjestelen sen pinon alimmaiseksi, ettei minun tarvitse katsella sitä. (Anteeksi, pussukka! Vika on minussa, ei sinussa.)

suut makeaksi!

Tästä Marmeladi-nimisestä herkusta voi nauttia hyvällä omallatunnolla, vaikka olisi millaisella ruokavaliolla. Se on nimittäin uusin tilkkupussukkani. Onnistuin valitsemaan siihen makeat värit.

Toinen puoli on pinkki ja toinen on enimmäkseen vihreä, ja mieleen tulivat Hellaksen hedelmämarmeladirasiat. Siitä nimi.

Vaikka minulla oli Glasgow’n työtä (olen ompelemassa tilkkutyötä, jota tarjoan Glasgow'n tilkkutapahtumassa pidettävään Tilkkuyhdistys Finn Quiltin näyttelyyn) tikatessa ollut ongelmia, päätin silti kokeilla krysanteemimaista tikkausta. Kone, neula ja lanka toimivat taas loistavasti yhteen, ja sain molemmat pinnat tikattua ilman yhtäkään hyppytikkiä.

Valitsin langat, jotka olivat tilkkupintaa keskimäärin vaaleammat, jolloin tikkaukset erottuvat paremmin. Olisin myös halunnut ottaa kuvan sivuvalossa, joka olisi korostanut tikattua pintaa, mutta valokuvauspäivä oli auringonpaisteeton.

Marmeladi-tilkkupussukassa on yhtä iloisen värinen vuori kuin tilkkupintakin on:

Erityisesti toinen puoli on virkistävä. Vahingossa onnistuin näin kivasti!

Marmeladi-vetoketjupussukka on melkein saman kokoinen kuin viimeksi esittelemäni Kaikki käy –pussukka eli seuraavanlainen:

• Leveys ylhäältä noin 24 cm
• Korkeus noin 15 cm
• Pohjan leveys noin 7 cm
• Kantolenksu ommeltu noin 40 cm pitkästä, 6 cm leveästä kaitaleesta.

Ompelin pussukan vetoketjuun päättökappaleen, jonka toinen puoli on vihreä ja toinen pinkki. Vihreät reunat pilkistämässä pinkin takaa hivenen häiritsevät silmää. Taidan ainakin lähitulevaisuudessa pitäytyä yksivärisissä päättölipareissa.

Vihreän puolen tikkaukset näyttävät lähempää tällaisilta:

Marmeladi-vetoketjupussukka on Avoin-mallistoa, koska sen saa kunnolla auki, ja Street-mallistoa, koska siinä on pitkä kantolenksu. Nyt olen tämän vuoden aikana ommellut 17 tilkkupussukkaa. Kehtaankohan sanoa, monesko pussukka se on kaikkiaan? No sanon kuitenkin: Marmeladi on 182. blogihistoriani aikana ompelemani pussukka. En olisi ehkä uskonut, jos joku olisi silloin vuonna 2009 blogia perustaessani tällaista minulle ennustanut.

Tässä välissä kävin lukemassa blogini ensimmäisiä kirjoituksia ja totesin, että pussukantuotantotodellisuus on vielä tuotakin lukemaa järkyttävämpi! Ompelin nimittäin ennen blogin perustamista kymmenittäin pyöreäreunaisia pussukoita. Ne raukat eivät saaneet nimiä enkä luetteloinut niitä muutenkaan, joten ne oli helppo hetkeksi unohtaa.

kaikki käy!

Saanko esitellä: uusin tilkkupussukkani ”Kaikki käy”!

Valitsin pussukan toiselle puolelle tilkkuja, joissa näkyi sinistä ja harmaata. Mukaan tuppasi myös keltaista, varsinkin tälle paraatipuolelle. Ehkä tilkut saivat tartunnan pienestä palasta, jonka halusin ehdottomasti mukaan, sillä siinä näkyi pieni kissa.

Kaikki käy –nimi tulee tietenkin siitä, että tilkkupintaan käyvät kaikki tilkut! Minä en syrji enkä boikotoi, paitsi niin, että valitsen tilkut usein ”yhtä väriä”. Lopputuloksesta näkyy silti, että siniharmaassa pinnassa voi olla myös keltaista. Kaikki käy!

Toisen puolen tilkut pysyivät sini-violetteina, eikä keltaista tuppautunut mukaan.

Tikkausten keksiminen vei taas aikaa. Mikään ei tuntunut sopivalta, joten lopulta lähdin vain seuraamaan saumoja pitkin ja poikin.

Lopputuloksena on orgaaninen ruudukko, joka on ihan ookoo, mutta ei erityisesti säväytä.

Otin pitkästä aikaa kuvan keskeneräisestä pussukasta! Vein sen ulos ja kaikkea.

Kun ompelen pussukan pitkään vetoketjuun (Avoin-malliston tyyliin), päällitikkaus tehdään vasta kun pussukka on muuten valmis. Helpottaakseni ompelemista puristan sauman sormilla suoraksi ja kunnolla auki ja kiinnitän nuppineuloin. Sitten vasta päällitikkaan.

Päättelin vetoketjun hillityn värisellä tilkulla. Vetimeen en kiinnitäkään lenksua, koska se on tällaista umpinaista mallia.

Kaikki käy –tilkkupussukan kokoa voi kuvitella mielessään, kun annan sen strategiset mitat:

• Leveys ylhäältä noin 25 cm
• Korkeus noin 15 cm
• Pohjan leveys noin 7 cm
• Kantolenksu ommeltu noin 40 cm pitkästä, 6 cm leveästä kaitaleesta.

Käytin vuorikappaleisiin monta sekalaista tilkkua ja tilkkupintaa. Kylläpä vuorista tulikin kirjava! Jestas sentään!

Vielä yksi lähikuva Kaikki käy –pussukan tikkauksista.

Kaikki käy –pussukka on sekä Street- että Avoin-mallistoa. Siinä on siis pitkä kantolenksu ja se avautuu hyvin auki.

pioneja syyskuussa!

Ei sentään kannata luulla, että ainakaan meidän puutarhastamme löytyisi kukkivaa pionia syyskuussa! Pioni-niminen vetoketjupussukka sen sijaan löytyy:

Sain uusimman tilkkupussukan valmiiksi juuri äsken ja pääsin ottamaan siitä valmistujaiskuvat syysauringon paistaessa.

Aurinko piirtää tikkausviivat hyvin näkyviin:

Koska olin hiljattain ommellut Ilotulitus-pussukan ja unohdin siitä sivulenksut, osasin nyt olla varuillani. Pioni-pussukassa on lyhyet sivulenksut. Lisäksi se avautuu suurelle, mikä tekee kapeasta ja syvästä pussukasta käytännöllisemmän. Avoin-mallistoa siis!

Toinen vuorikappale on yhtä palaa, mutta toiseen löytyi valmista tilkkupintaa. Täydensin sitä ruudullisella kankaalla, joka sopikin tilkkupalaan yllättävän hyvin.

Sitten jaan paljastavan ja vähän nolon kuvan. Siis Pioni-pussukasta – en mistään muusta!

Otin taas hienon, lähelle tarkennetun kuvan ja vasta kuvaa tänne laitellessani huomasin, että kangaslipareeseen on takertunut kissankarvoja. Kamera piirtää ne hienosti näkyviin! Pussukan kantolenksu pilkistää lisäksi takaa niin, että lipare näyttää kulmastaan huonosti ommellulta – sen lisäksi, että se on kissankarvainen.

Otin yhteen kuvaan mukaan puusta pudonneen päärynän. Lavastettu kuva! Päärynä ei pudottuaan ole tuollaisessa päärynämäisessä asennossa.

Pioni-tilkkupussukka on siis Avoin-mallistoa ja lisäksi erikoisen kokoinen:

• Leveys ylhäältä noin 17 cm
• Korkeus noin 18,5 cm
• Pohjan leveys noin 8 cm.

Tikkasin Pioni-vetoketjupussukan tilkkupinnan kiinni tikkausvanuun ja pehmeään pussilakanakangaspalaan. Keskikuvioissa on suorat tikkaukset ja kulmissa on vapaalla konetikkauksella toteutettua muurahaisenpolkua.

Juhlapäivä! Tämä on blogihistoriani 180. valmistunut vetoketjupussukka! Pitäisi varmaan laskea kotona vielä asuvat pussukat, niin voisin päätellä, moniko niistä on saanut jonkun muun omistajan… Muuten ehkä luulette, että minulla on 180 vetoketjupussukan varasto jossain salaisessa nurkassa.