Tilkunviilaaja

Jouluaatto! Säästin tähän luukkuun todellisen aarteen – Dick Francisin kirjan Perintö. Perintö on yksi parhaista Dick Francis -romaaneista, ellei paras. Miettikää nyt kirjan ensimmäisiä virkkeitä: "I inherited my brother's life. Inherited his desk, his business, his gadgets, his enemies, his horses and his mistress. I inherited my brother's life and it nearly killed me." Oma suomennokseni: ”Perin veljeni elämän. Perin hänen työpöytänsä, hänen yrityksensä, hänen vempaimensa, hänen vihollisensa, hänen hevosensa ja hänen rakastajattarensa. Perin veljeni elämän ja siksi melkein menetin henkeni.” Pystyn arvioimaan kirjan paremmuutta, sillä olen lukenut kaikki Francisin kirjat – osan jopa kolme tai neljä tai viisi kertaa. Olen Dick Francis -kirjojen asiantuntija (haha)! Perintöön liittyvää tilkkutyötä en pysty esittelemään. Kirjan alkukielinen nimi ”Straight” eli suora ei osunut sekään yhteenkään työhön, mutta mutkan kautta löytyi sopiva edustaja, nimittäin Sokkelo-tilkk...

Aatonaaton luukusta hohtaa Sujata Masseyn kirjoittama Satapurin jalokivi. Olen tykännyt Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjasta, mutta toisaalta harmitellut päähenkilön nössöyttä ihmissuhteissaan. Intialainen Perveen Mistry vaikuttaa vähemmän turhauttavalta hahmolta. Satapurin jalokiven lukija kokee seikkailun matkatessaan 1930-luvun Intiaan. Ainakin minusta kaikki tuntui niin todelliselta, että oli kuin olisin ratkonut mysteeriä yhdessä Perveen Mistryn kanssa. Ihana kirja! Tähän kirjaan liittyy selkeä muisto. Kävin korona-aikaan kirjastossa ja hämmästyin kovasti, kun en päässyt lainaustiskejä edemmäs! Virkailija halusi olla avuksi ja kysyi, voisiko noutaa minulle haluamani kirjan. Hän taisi hämmästyä, kun pyysin häntä tuomaan kymmenkunta englanninkielistä kirjaa, vaikka dekkareita ja jännitystä. Ei väliä, kuka on kirjoittanut. Virkailijan poissa ollessa vilkaisin sallitulla alueella ollutta ”tänään tarjolla” -hyllyä ja löysin ihmeekseni juuri tämän Satapurin jalokivi -kirjan, joka oli ...

Tänään luukusta löytyy yhden lempikirjailijani eli Louise Pennyn toistaiseksi suomentamaton kirja Kingdom of the Blind. Kansiteksti lupaa ”huipputason tarinan,” eikä liioittele yhtään. Jouduin säännöstelemään lukutuokioitani tai olisin ahmaissut tämän kerralla! Louise Pennyn sankari on rikostarkastaja Armand Gamache, joka on jämerä ja viisas. Hän opastaa nuoria etsiviään ja antaa heille neljä virkettä, jotka johtavat viisauteen. Seuraavat virkkeet pitää pystyä sanomaan niin, että tarkoittaa, mitä sanoo: ”En tiedä.” ”Tarvitsen apua.” ”Olin väärässä.” ”Olen pahoillani.” Olen totisesti tavannut ihmisiä, jotka eivät ole koskaan väärässä. Olen huomannut, miten vaikea joillekuille on todeta vain, ettei tiedä jotain. Mieluummin keksivät jotain höpöjä kuin myöntävät, etteivät vain tiedä. Kirjan nimen kuningaskunta-osaan liittyisi hienosti tilkkuteos, jonka nimessä olisi mukana kuningas, mutta kas kas, sellaista teosta ei ole! Siksi tyydyn tuomaan esille Ikkunaprinsessa-tilkkupussukan. Vin...

Joulu on lähellä, ja tänään tutustutan teidät Ruth Rendellin romaaniin ”No Man’s Nightingale,” jota ei ole suomennettu. Kirja oli perinteinen salapoliisiromaani – ja ei ollut. Rikostarkastaja Wexford on jo eläkkeellä ja päättää tutkia tarkemmin naispapin kuolemaa, vaikka poliisin mielestä murhaaja on jo selvillä. Hän tutkii tapausta yksityishenkilönä, saa selville totuuden uhrista ja lopulta myös murhasta. Jotkut kirjailijat osaavat asettaa sanansa niin, että lukukokemuksesta tulee miellyttävä, ja jotkut kertovat sen lisäksi mielenkiintoisen tarinan. Ruth Rendell osasi taidon. Tämä kirja oli jälleen yksi niistä, joiden olisin halunnut jatkuvan ainiaan (mutta silti paloin halusta tietää, kuka oli syyllinen). Nyt on mailin mittainen aasinsilta tässä. Olin heinäkuussa listannut kirjat ja keksinyt niihin sopivat tilkkutyöt, mutta jo elokuussa näiden kahden välinen looginen yhteys oli unohtunut. Mitä mahdoin ajatella?! En keksi muuta yhteyttä kuin sanan yö (vaikka ”nightingale” onkin suo...

Hyvä Tuomas joulun tuopi. Tuomaan päivänä luukusta löytyy taas nuortenkirja eli Britta-Lisa Koivun Taivas, mikä sisar! Taivas, mikä sisar! on Runotyttöjen ohella paras nuortenkirja ikinä! Ymmärrän toki, että arviossani on mukana aika tavalla nostalgiaa. Amerikkalainen sisar olisi minullekin kelvannut, mutta vielä enemmän halusin itse Amerikkaan luettuani tämän kirjan ensimmäisen kerran noin 10-12-vuotiaana. Sen jälkeen olen lukenut tämän varmasti 20 kertaa uudelleen. Toimii aina! Koska amerikkalainen päähenkilö oli vähän poikatyttömäinen, nostan esiin uudehkon teokseni Tyttöpoika. Vinkki: Mikäkö vinkki tähän liittyy? Tietenkin se, etteivät pussukoiden pintojen tarvitse olla samanlaiset tai edes saman väriset, koska niitä harvoin katsotaan yhtä aikaa. Sisaresta tuli puolestaan mieleen Siskontähti-pannulappu. Sen valmistumisesta kirjoitin joulun alla vuonna 2011, joten se sopii Tuomaan-päivän tunnelmaan oivallisesti. Toinen vinkki: Olisi kiva vinkata tässä pannulapun taittelutekn...

Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min...

Ohhoh, nyt olemme jo 18. luukussa, ja täällä pyörivät P. D. Jamesin Syystanssiaiset. Rakastuin kirjaan päätä pahkaa. Olin toki juuri nähnyt minisarjan “Lost in Austen,” joka oli eräänlainen toisinto Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Henkilöt olivat tuoreina mielessäni ja tiesin, kuka on ken ja miksi. Murha ja sen seuraukset kiinnostivat ja onnittelin itseäni siitäkin, että olin kärryillä syyllisestä. (Tällä kertaa en ollut pettynyt siihen, että arvasin murhaajan henkilöllisyyden oikein. Joskus olen!) Kirja ei toki ole puoliksikaan niin kiinnostava, ellei lukija tunne Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin juonta ja henkilöitä. Meille muille tämä on mainio lisätarina! Koska kirja on kuvitteellista jatkoa Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanille, esittelen Lempeä-tilkkupussukkani. Romaanissahan esiintyy niin lempeä kuin lempeyttäkin, ylpeyksien ja muiden lisäksi. Vinkki: No tietysti se, minkä tuossa kirjoituksessani esittelen: sinun roskasi voi olla toisen aarre. Ellet tarvitse jotain tilkkujutt...

Tunnelmasta toiseen – tänään ollaan John Cleesen omaelämäkerran Piti sanomani… parissa. Vaikka et olisi Monty Python -sarjan ylin ystävä, Cleesen tarinoita on hauska lukea. En ole kovin innokas elämäkertojen lukija, mutta tähän tarttumista en totisesti katunut. Cleese kertoi mielenkiintoisen elämäntarinansa sekä informatiivisesti että viihdyttävästi. Koska kirja osoittautui niin erinomaiseksi, se oli kuin lottovoitto – tai jackpot, kuten angloamerikkalaiset tapaavat sanoa. Muistutan siis mieleenne Jackpot-tilkkupeittoni vuodelta 2015. Vinkki. Minulle oli uusi ja ihmeellinen ajatus tehdä pahvimalli, jonka avulla asetin kangaspyörylän aina oikeaan kohtaan tilkkua – en keskelle. Itse en olisi keksinyt sitä. Yleensähän tilkkuilija etsii keskikohdan kummastakin kappaleesta ja kohdistaa ne. Pahvimallia voisi käyttää kohdistamisen apuna muulloinkin. Kannattaa muistaa! Havainnollistavat kuvat löytyvät ”uusi projekti alkakoon” -blogikirjoituksestani vuodelta 2015. Toinen vinkki. Kangaspy...

Tänään tuon esille R.D. Wingfieldin suomennoksetta jääneen kirjan A Killing Frost. Ihmettelen, miksi olen lukenut vain kaksi Frost-kirjaa?! Tiedän pitäneeni niistä kummastakin.  A Killing Frost -kirjan sankari on ruhjuinen, huonotapainen poliisi, joka on silti terävä-älyinen ja joka ratkaisee rikokset näppärästi.  Kirjassa kerrottiin useammasta rikoksesta! Yleensä kirjoissa on yksi mysteeri, jonka ratkomiseen menee iät ja ajat, mutta tässä kirjassa oli monta mysteeriä. Samalla rahalla! Komisario Kuuran nimestä tulee tietenkin mieleen Kuurankukka-tilkkupeittoni.   Ompelin Kuurankukan ostokaavan ohjeella. Käytin sekä etu- että taustapuoleen aikamoisen määrän joulukankaita. Voisi luulla, että ne hupenivat vähiin, mutta ehei! Joulukankaita riittää aina vain! Vinkki: Tilkkutyön yleisvaikutelma voi olla kaksivärinen, vaikka mukana olisi muitakin värejä. Toinen vinkki: Vaikka ompelisit työhösi valkoisen tai mustan/tumman taustan, kankaiden ei välttämättä tarvitse olla samoj...

Oi, yhteen luukkuun oli aivan pakko nostaa Robert B. Parkerin Spenser-kirja, ja valitsin ”The Judas Goat” -teoksen, jota ei ole suomennettu. Päähenkilö Spenser toimii Bostonissa yksityisetsivänä. Hän sanailee kirjoissa nokkelasti ja selviää tilanteesta kuin tilanteesta - vaarallisistakin. Hänen sanailunsa on niin nenäkästä ja osuvaa, että saatan nauraa ääneen. Robert B. Parkerin ja Spenserin ajatteleminen tuo yleensä mieleen myös hetken, jota kadun. Olin käymässä Yhdysvalloissa ja poikkesin isohkoon kirjakauppaan. Heillä oli myynnissä jokin Spenser-kirja kovakantisena, ja siinä oli Parkerin nimikirjoitus! Enkä ostanut kirjaa, sillä ajattelin typerästi vain sen vievän tilaa matkatavaroistani. Mitä väliä sillä olisi ollut?! Tilaisuus ei ole toistunut eikä varmaan ikinä toistukaan. Ette ehkä tunnista kirjailijaa tai Spenser-nimistä päähenkilöä, mutta kenties Kovaa peliä Bostonissa -televisiosarjasta on muistikuva. Teoksistani ei löydy kovaa peliä, mutta Reilua peliä -tilkkupeitto löyty...