Viisi perusasiaa.
Tunnetko väreihin liittyvät perustermit? Vaikka väriteoria ja -sanasto olisivat tuttuja, kenties et ole tullut ajatelleeksi niitä vähään aikaan. Siksi kerronkin muutaman perusasian väreihin liittyvistä sanoista ennen kuin seuraavissa kirjoituksissa kietoudumme värien syleilyyn.
Voi olla, etten käytä kaikkia näitä sanoja usein, mutta ne on silti hyvä tunnistaa.
1. Väri tarkoittaa tietyn värin yleisnimitystä: punainen, sininen, keltainen.
2. Värikylläisyys tarkoittaa sitä, miten intensiivisenä näemme värin – onko se vahva/kirkas vai haalea/pehmeä.
Tässäpä hupaisa jutustelu, jossa esittelen kirkasväristä spektriympyrää. Väsäilemäni pala päätyi lopulta tilkkukassiin, joka sai nimen Sateenkaariharppi.
3. Värin tummuus- ja valoisuusaste viittaa siihen, miten tummana tai vaaleana näemme värin suhteessa muihin.
4. Kontrasti. Värien tummuus- ja valoisuusasteiden erosta käytetään nimitystä kontrasti.
Useimmiten tilkkutyöhön ja etenkin tilkkublokkeihin kannattaa järjestää kontrastia. Ilman vaalean ja tumman välistä kontrastia kuvio ei erotu, ja pinnasta tulee epämääräinen. Toki sitä voi halutakin, ettei kontrastia ole. Minäkin tein reilut kymmenen vuotta sitten peiton, jossa kunnon kontrastia oli vain keskiosan ja kehysten välillä.
Tässä näkyy osa peitosta. Vaaleaa löytyy ja tummaa löytyy, mutta palapelin palat eivät erotu toisistaan, mikä oli tietoinen valinta.
Valmis peitto on nimeltään Edistys, ja sen kuva löytyy tästä kirjoituksesta.
Joskus kahden kuosin välillä on kontrasti ennen kuin niistä leikkaa palat ja yhdistää. Minulle kävi niin tilkkuharrastukseni alkuaikoina. Halusin tehdä jännittävän, pujottelemalla toteutetun pinnan ja valitsin vaalean kankaan ja paljon tummemmalta näyttäneen, lehmäkuvioisen kankaan. Katsokaa itse, miten kävi:
Lehmäkuviossa on paljon vaaleaa, joihin toinen vaalea kangas sekoittuu. Minun olisi pitänyt tajuta, ettei vaalea kangas tuolla tavoin osiin leikattuna erottuisi musta-vaaleakuvioisesta lehmäkuosista.
Monivärisen kohteen kontrastia on usein vaikea havaita silmällä, mutta kontrasti (tai sen puute) erottuu selkeämmin, jos muokkaat kuvan musta-valkoiseksi.
5. Akromaattiset värit ovat sävyttömiä eli musta, valkoinen ja harmaa – esimerkiksi tilkkuilijat ja varmaan aika monet muutkin kutsuvat näitä värejä yleisesti neutraaleiksi.
Käytänpä esimerkkinä Lopussa kiitos seisoo -seinätekstiiliäni, jonka ompelin Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi – siis Helsingin tilkkukilta Syyringin kiertävään kokoelmaan. Tässä sävyttömät värit toimivat kivana taustana kirkkaille väreille.
Onnistuin myös tekemään itse suunnittelemistani kirjainpaloista sellaiset, ettei kirjain katoa taustakankaan väriin. Tuo ässä oli muuten hankala tehtävä!
Seinätekstiilini koko tarinan voit halutessasi lukea loppu ja kiitos -kirjoituksestani vuodelta 2017.
Huomisessa värivinkkikirjoituksessani paljastan sinulle salaisuuden!
Tunnetko väreihin liittyvät perustermit? Vaikka väriteoria ja -sanasto olisivat tuttuja, kenties et ole tullut ajatelleeksi niitä vähään aikaan. Siksi kerronkin muutaman perusasian väreihin liittyvistä sanoista ennen kuin seuraavissa kirjoituksissa kietoudumme värien syleilyyn.



Kommentit