pitkästä aikaa.
Tämän puna-liilan puolen kappaleista osa on kuittiommeltuja pötköjä, ja olen niitä sitten levittänyt erilaisilla suunnilleen summittain käteen osuvilla tilkuilla. Sommitelmani perustuvat hämmästyttävän usein tilkkuihin, joita on kertynyt ompelupöydälle!
Tein tänä vuonna kenties sellaisen ennätyksen, että sain vuoden ensimmäisen tilkkupussukkani valmiiksi vasta toukokuun alussa! Sisupussi-niminen teos ei oikeastaan ole pussukka, sillä se on iso! Ehkä sitä voi kutsua tilkkupussiksi, tai sitten se on kantokonsepti.
Sisupussin valmistumisvaiheessa olin niin innostunut, että otin siitä keskeneräiskuvankin! Ja mittailin saman tien sen leveyksiä sun muita.
Olen kyllä aina melko innoissani tässä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa hahmotan tekeillä olevan kappaleen mittasuhteet. En osaa kuvitella etukäteen, miltä pussukat tulevat näyttämään, vaikka olen tehnyt niitä satoja.
Kuten seuraavasta kuvastakin näkee, olen mitannut ja mitannut Sisupussia, ja sen tosi viralliset mitat ovat:
- Leveys ylhäältä noin 35 cm
- Korkeus noin 24 cm
- Pohjan leveys noin 10 cm.
Muuten, tuli taas tuosta kettusesta mieleen, että tikkausviivat tuntuvat lähes aina osumaan tilkuilla näkyvien hahmojen silmien kohdalle. Miten se voi olla niin yleistä?! Ja koska tikkaukseni ovat yleensä suoraa ommelta, silmiä ei oikein voi kiertääkään. Se se vasta omituiselta näyttäisi.
Sisupussi on Avoin-mallistoa. Koska siinä on tuollaiset tavanomaisen lyhyet kiinnipitolenksut, se ei ole mitään muuta mallistoa. Mutta iso se on!
Kommentit