jo kahdeskymmenes virhe.

Ei uskoisi, että vielä kehittäisin uudenlaisen virheen, jonka teen pussukanvalmistuksessa. Tässä on kyseessä historiani 347. tilkkupussukka nimeltään Rantaniitty, ja se sai kyseenalaisen kunnian toimia todisteena kyvystäni erehtyä uusin, yllättävin tavoin. (Pussukka itse ei millään muotoa ole virhe! Se on oikein käyttökelpoinen ja edustavakin vielä.)
20. Tuplabrändäysvirhe. Ompelen Tilkunviilaaja-merkin oikeaan kohtaan pussukan vuorikappaleeseen. Ja ompelen merkin oikeaan kohtaan myös pussukan toiseen vuorikappaleeseen.
Virheen hyvä puoli on kuitenkin se, että brändini näkyy erinomaisesti, katsoopa pussukan uumeniin sitten kummalta puolelta tahansa.

Jos kaikki 19 muuta virhettä kiinnostavat, voit katsoa kattavan luettelon tästä kirjoituksestani, jonka päivitin vastaamaan tämänhetkistä todellisuutta: ”kuinka monta virhettä sitä voikaan tehdä?” 

Ennen kuin palaan Rantaniitty-tilkkupussukka-aiheeseen, näytän kuvan projektin alkuvaiheesta:
Olen ommellut ylempiin osiin neljäsosahirsimökkipalat. Alemman tilkkupinnan ruudullinen osio on kaksi 16-patchiä umpihullusta Sattumankauppaa-projektistani. (Eli pikkuneliöt on ensin leikattu 4 cm x 4 cm -kokoisiksi ja niistä on ommeltu 4-patch, joka on tasoitettu 2,5-tuumaiseksi. Yhdistelin sittemmin aina neljä 4-patchiä, jotta pinnan sommittelu olisi helpompaa.)
Valitettavasti en enää muistaa, miksi ihmeessä nimesin pussukan Rantaniityksi. Ehkä tässä on taas sen verran kukkakuvioita, että minulle on tullut mieleen kukkaniitty. Ja koska en halua pitkään aikaan antaa k-kirjaimella alkavaa nimeä teoksilleni, olen valinnut muulla kirjaimella alkavan, jollain tavalla vastaavan nimen.

(K-kirjaimella alkavia nimiä on edelleen melkein kaksi kertaa niin monta kuin seuraavaksi suosituimmalla, p-kirjaimella alkavia nimiä. Minun on pystyttävä olemaan tasapuolisempi.)
Seuraavaksi paljastan Rantaniitty-tilkkupussukan strategiset mitat: 
  • Leveys ylhäältä noin 25 cm
  • Korkeus noin 18,5 cm
  • Pohjan leveys noin 8,5 cm.
Rantaniitty on sekin Avoin-mallistoa. Siitä tuli vielä hivenen isompi kuin edellisestä valmistuneesta, Täyteläinen-tilkkupussukasta.
Seuraava kuva on vielä pakko jakaa, sillä siinä näkyvät viehättävät hortensiamme. Pensas ilahduttaa meitä miltei läpi vuoden. Keväällä siinä näkyy lupaus tulevista kukista, sitten se kukkii pitkään ja kauniisti, ja vielä syksyllä sen kuihtuneet kukinnot näyttävät hyviltä.
Hortensia oli toki söpönä ennen lähtöämme huvilalle, mutta nyt se oli puhjennut hienoon loistoon. Olin ihan että ooh nähdessäni sen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.