torstai 20. joulukuuta 2018

jouluaskartelu.

Päivän sana on kerrankin melko jouluinen, Tuomaan päivän kunniaksi.

Nyt on ihan pakko avautua vähän, vaikka olen blogissani keskittynyt tekemisiini, en henkilööni. Jouluaskartelusta tulee nimittäin heti mieleen äiti-lapsi-jouluaskartelukurssi, jolla Tyttären kanssa kävin. Kurssi pidettiin kahtena iltana viikon välein, ja Tytär oli ehkä neljän tai viiden vanha? Hyvässä askarteluiässä, mutta ei vielä suunnattoman taitava.

Pidin kurssia hyvänä ajatuksena, koska olen kärsimätön opettaja. Ajattelin, että kurssin vetäjä nimensä mukaisesti VETÄISI meille askartelutuokiot. ”Piirtäkää pahville ympyrä. Nyt otatte sakset käteen. Onko kaikilla? Hyvä. Nyt varovasti leikkaatte.” (Ymmärrätte varmaan, millaista ohjattua askartelua oletin olevan tarjolla.)

Olin väärässä. Kurssin aluksi hän esitteli meille muutamia askarteluideoita: ”Voitte tehdä vaikka tällaisen, tai tällaisen, tai tämän, tai sitten ihan mitä tahansa muuta” ja näytti, mistä voi hakea materiaaleja.

APUA! Opettaja ei sanelisikaan tekovaiheita, vaan meillä oli täysi vapaus!

Eihän siitä tahtonut tulla yhtään mitään. Tytär oli kyllä innokas tekemään ja tekikin suunnilleen kaikkea yhtä aikaa. Minä yritin kontrolloida. Mutta kun pysähdyin näyttämään tai neuvomaan yhtä, hänellä oli jo seuraava juttu käsissä. Sakset ja narut ja pörröt ja silkkinauhat ja LIIMA – kaikki esillä siinä! Erityisesti se LIIMA.

Meillä ei ollut tietenkään koko ajan täysin sopuisaa Tyttären kanssa ja näin, että muutkin sen huomasivat. Meillä olisi pitänyt olla kivaa, mutta ei! Tunnelma sen kuin kiristyi, ja kireintä oli, kun Tytär löräytti korttipohjalle suunnilleen puolen sentin paksuisen löntin kimalleliimaa ennen kuin ehdin mitään. Sen jälkeen kyllä sanoin jotain melko kovalla äänellä – eikä se ollut varsinaisesti kehu.

Korttipohja oli aika vettyneen oloinen siltä kohdalta, mutta vein sen silti takahuoneeseen kuivumaan.

”Hauska” jouluaskartelutuokio tuntui kestävän vuosia, mutta loppuihan se sentään. Mies tuli hakemaan meitä autolla kotiin ja aisti heti jäisen tunnelman. Tuntui mahdottomalta, että menisimme vielä toisen kerran askartelemaan, tai että yleensä ikinä askartelisimme mitään yhdessä, koskaan.

Mutta hei! Rauhoituin ehkä vuorokauden kuluessa (tai ehkä kahden vuorokauden), pystyin käsittelemään kokemustamme ja oivalsin, että minulla oli ollut osallistumiselleni täysin väärä tavoite! Olin jo silloin tottunut työelämässä siihen, että pitää päästä lopputulokseen, mutta Tyttären ja minun yhteisessä askartelussamme ei lopputulos ollut lainkaan tärkeä! Tärkeää oli tekeminen.

Tärkeää oli siis TEKEMINEN, ei lopputulos.

Korjasin asenteeni. Tytär ei onneksi ole koskaan ollut pitkävihainen. Menimme kakkostunnille ja heti aluksi yksi muista äideistä kävi hakemassa kuivumaan jätetyt korttiaihiot, joista voisimme jatkaa. Hän tuli pino kädessään luokkaan ja kysyi Tyttären kimalleliimakorttia näyttäen: ”Kenen tämä upea kortti on”.

Löräytetty löntti oli kuivuessaan muuttunut kauniiksi ja korttikaan ei enää ollut vettyneen pehmeä. Kirjoitimme siihen joulutoivotukset ja se tosiaan oli sinä jouluna lähettämistämme korteista upein.

Loppukurssi sujui niin kuin piti ja minä osasin askarrella yhtä kivasti kuin muutkin äidit. Tytär nyt oli tiennyt homman nimen alusta asti. Meillä on yhä käytössä joulukoristeita, joita silloin yhdessä askartelimme.



Olikohan tämä yksi elämäni tärkeimmistä opetuksista? Tekeminen on toisinaan tärkeämpää kuin lopputulos.




3 kommenttia:

Alli Rinne kirjoitti...

Siihen varmaan perustuu se, että esimerkiksi tilkkuilu yhdessä on kivaa. Ideat lentelevät vaikka ei välttämättä valmista synny. Näin myös kaikki neule- ym. tekemiskahvilat.

Marle kirjoitti...

Tekeminen on se tärkein, vaikka ei mitään syntyisikään. En ole itse ollut mikään askarteluihminen, mutta tytär on kerhoissaan oppimia askarteluka keityiön pöydän ääressä tehnyt. Minä katsoin ja ihailin. Taisit ottaa Tuomasn ääivän jo ennakkoon, minulla se on vasta huomenna. Tai olen ehkä hueman hitaampi!

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Voi ää-öö, pannahinen, etukenoa otin! Mutta parempi niin kuin että olisin myöhästynyt.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails