silitä ja tasoita.

Tilkkuharrastukseni alkuaikoina tuumasin, että silittämisestä ja sen suunnista kohkattiin tarpeettomasti. Olin toki tottunut silittämään vaateaihioita, mutta silloin silitin muotoilutarkoituksessa. Nyt ymmärrän, miksi silittäminen on tärkeää tilkkutyössäkin.
Ehkä välisilitys-termi kuulostaa nipotukselta. Minusta ainakin kuulosti, silloin noin 20 vuotta sitten. Noudatin silloin (ja noudatan monella elämänalueella edelleen) minimivaivan periaatetta. Nopeasti eteenpäin!

Mutta: silitetyt saumat asettuvat kuitenkin kiltimmin kohdakkain. Silitetyt saumat eivät myöskään yhtä helposti käänny toisesta päästään toisin päin. (Jolloin seuraavassa silitysvaiheessa et joudu tekemään ikävää päätöstä: puranko yhtä saumaa vai silitänkö saumanvaraan johonkin kohtaan taitoksen.) Kiitän aiemman vaiheen itseäni aina kun ompelen blokkeja yhteen! Minimivaiva aiempana saattaa tarkoittaa maksimivaivaa tänään.

Mieti, miten hankala minun olisi ommella yhteen vaikka kuvan mukaiset yhdeksän neliön neliöt, ellen silittäisi niitä ensin:
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Kissataloudessa joutuu tottumaan siihen, että silityksiä kaipaavat tilkkutöiden lisäksi myös jotkut muut. Toisinaan silityksiä havitellaan vieläpä tarkoitukseen nimetyllä telineellä eli silityslaudalla.
Mitä muuta tarkoitusta varten silityslauta voi olla, tuumii Sakke.

Kirjoitin kattavasti silittämisestä vastikään, kirjoituksessani silittämättä siisti?

Taiturit ovat myös jakaneet parhaat silitysvinkkinsä Tilkkuyhdistyksen koosteeseen. Katso ihmeessä tilkkuharrastajan 10 silitysvinkkiä! 

Tasoittamisesta annan tässä yhden ohjeen: tasoita blokkisi ennen kuin ompelet ne kiinni toisiinsa. Kun jokainen blokki on saman kokoinen, pystyt ompelemaan ne yhteen niin, että niiden reunat menevät tasan. Jos joudut sovittelemaan erikokoisia paloja toisiinsa, lopullisessa tilkkupinnassasi on väistämättä kupruja tai sen toinen reuna on hämmästyttävän eri pituinen kuin toinen. Ja tilkkupintaa tikatessa kaduttaa, että laistoit tasoittamisesta.

Taas kannattaa muistaa tulevaa minää tänään ja tasoittaa blokit.

Katso ihmeessä kattavampi vinkkilista joulukalenteristani 2019! Annoin viisi vinkkiä tasoittamiseen liittyen ja käsittelin aiheen aika kivasti, vaikka itse sanonkin.

Kommentit

Anita sanoi…
Tämä on hyvä ohje! Välisilitys tuli tutuksi heti ensimmäisellä tilkkutyökurssilla ja enää ei tulisi mieleenkään jättää sitä tekemättä, helpottaa työtä niin paljon.

Ihana tuo pörröisempi silitettävä :-) Muistan, kun vuosia sitten meinasin saada kohtauksen, kun huomasin toisen meidän kisuista istumassa päällä olevan silitysraudan edessä. Onneksi ei ollut ihan kiinni raudassa, joten säästyttiin vammoilta. Lämmin vetää puoleensa :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.