ompele suoraa saumaa.

Tilkkuharrastuksessa kannattaa tavoitella sitä, että saumat ovat suorat. Jos ompeleesi heittelehtii tai kaartuu, palaa on vaikea silittää litteäksi. Kun sitten kokoat tilkkupinnan kupertuvista paloista, siitäkin tulee epätasainen. Epätasaista tilkkupintaa taas on vaikea tikata niin, ettei johonkin kohtaan muodostu ryppyjä.
Niin se vain on! Tuleva minäsi kiittää, kun osaat nykyhetkessä ommella saumastasi suoran.

Seuraavaksi kerron hyvän uutisen. Jos rakentelet tilkkublokkejasi improvisoiden, saumanvarojen ei sen sijaan tarvitse joka yhdistyssaumassa olla vakio. Jossain kohdassa voit ommella vähän kapeamman ja jossain leveämmän (silti: sauman pitää kulkea suoraan).

Improvisoidusti kootussa blokissa kun ei ole kohdistettavia saumoja, ja blokit tasoitetaan yleensä saman kokoisiksi ennen kuin ne yhdistetään toisiinsa.
Blokkeja yhdistellessäsi sinun kannattaa huolehtia siitä, että saumanvara pysyy saman levyisenä, sillä muuten saumat eivät osu kohdakkain, kun yhdistät rivit toisiinsa. Jos siis blokkisi ovat kaikki saman kokoisia.

Jos äskeinen kuulosti tutulta, olet oikeassa! Olen nimittäin kertonut saumanvaroista monisanaisemmin myös syyskuisessa kirjoituksessani ”onko saumanvaralla väliä”. Kertaus on opintojen äiti!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.