7 pientä ilon aihetta tilkkuilussa.
Tilkkutyö on ihanaa ja tuottaa minulle iloa lukemattomin tavoin. Tänään kerron satunnaisesti valitsemani seitsemän pientä ilon aihetta.
1. Terävä leikkurin terä.
Kivojen juttujen jakaminen tuli mieleen juuri tästä. Luin sosiaalisesta mediasta päivityksen, joka vakuutti jokaisen meistä olevan tuoreen ja terävän terän arvoinen. Pian sen luettuani menin vihdoinkin kaapille ja etsin sieltä vaihtoterän.
Voi hyvänen aika, miten hienosti uusi terä leikkasikaan! Miksi, oi miksi odotin näinkin kauan ennen kuin heivasin tylsyneen terän?!?
Milloin sinä olet viimeksi vaihtanut leikkuriisi terävän terän? Olisiko jo aika tehdä niin?
2. Se, että on hyvät työkalut.
Leikkurista tulivat mieleen myös muut tilkkuilijan hyvät työkalut. Pidän ompelukoneistani. Käytän monikkoa, sillä minulla on varsinainen kone ja varakone. Varsinainen kone on ihana – siinä on syvä kurkku ja erinomainen valo, ja paininjalka laskeutuu automaattisesti, kun alan painaa kaasua. Varakone on vähemmän automaattinen, mutta niin vain sekin toimii erinomaisesti ja ompelee siistiä tikkiä.
Viivaimet ovat luotettavia kavereita. Erityisesti tykkään 8,5 tuuman neliöviivaimesta ja viivoittimen oloisesta, kapeasta ja lyhyestä viivaimestani.
Myös Fiskarsin ohuelta vaikuttava leikkuualusta on hyvä. Epäilin sen kestävyyttä, mutta turhaan. Ostin ensimmäisen kappaleen, kun kaupassa sattui sellainen olemaan, mutta seuraavan kappaleen tilasin varta vasten Fiskarsin verkkokaupasta.
Tykkään myös ”sokeain neulastani,” jota käytän jokaisessa projektissa. Päättelen sen avulla langanpäät kangaskerrosten väliin.
En tulisi toimeen ilman haihtuvaväristä tussiani, ja lasersuorakulma on toinen tärkeä väline.
Näistä kaikista olen iloinen aina kun tulen ajatelleeksi asiaa.
3. Pienet tilkut.
Olen kertonut monta kertaa, että tykkään kaikkein eniten värkkäillä satunnaisia pintoja pienistä jäännöspaloistani. Tämä taipumus on vähän hankala, sillä käytän tosi paljon aikaa pikkupaloja pyöritellessäni, eivätkä resurssipalalaatikot silti näytä hupenevan – päinvastoin.
Teen silti harrastukseni puitteissa juuri sitä mistä eniten pidän. Haluan muutenkin toteuttaa harrastustani vapaasti, en noudattaa mitään erityisiä periaatteita – vaikkapa etten aloita uutta työtä ennen kuin entinen on valmis. Tai että heivaan syrjään kaikki tiettyä kokoa pienemmät tilkut.
4. Silitetty ja tasoitettu blokki.
Tämä. Kontrasti vastavalmistuneen ja sileän välillä on dramaattinen silloinkin kun palat ovat tarkat eikä minun tarvitse tasoittaa blokkia ompelemisen jälkeen. Muodonmuutos on vielä järisyttävämpi, kun kokoan tilkuista suunnilleen oikean kokoisen ja muotoisen palan, jonka sitten silitän ja tasoitan.
Esimerkkinä vaikka Massey-Ferguson -peitto, jonka tilkkublokit olivat tarkoituksella sellaiset, että ne piti tasoittaa lopuksi.
Tasakokoiset, sileät blokit on sitten myös helppo ommella tasaiseksi tilkkupinnaksi.
5. Tilkkupussukan muodon näkeminen.
Olen tilkkuilu-urani aikana ommellut valmiiksi yli 320 pussukkaa. Edelleen pidän erityisesti siitä vaiheesta, kun pussukalla on vihdoin muoto – eli kun pussukka-aihio on käännettynä oikein päin, kääntöaukko on kiinni ja vuori on pussukan sisällä.
Joka kerta yllätyn siitä, millaiset mittasuhteet pussukalla on. En vain pysty kuvittelemaan muotoa kovin tarkasti etukäteen, enkä halua ruveta ompelemaan tarkasti tietyn kokoisia tilkkupaloja. Pussukoista tulee sen muotoisia kuin niistä sattuu tulemaan.
6. Tikatun tilkkupeiton näkeminen.
Ensiksikin, tikkaamaton tilkkutyö ei ole valmis!
Vaikka tilkkupinta näyttäisi pelkkänä pintana kivalta (niin kuin Sisäinen villapaita -tilkkupeiton aihio tuossa), se on kaksin tai kolmin verroin kivampi tikattuna!
Teen sen verran paljon peittoja, etteivät ne kaikki mitenkään voi miellyttää silmää yhtä paljon. Mutta myös sellaiset mjaah-tason peitot saavat minulta yleensä innostuneen, ”no nyt!” -vastaanoton palatessaan tikkauspalvelusta.
Minulla on makkarissa pino tilkkupeittoja, joista valitsen joka aamu päiväpeiton. Tikattua peittoa on kiva katsoa ja ihastella auringon osuessa siihen sopivasti. Joskus on ihan pakko vielä kädellä koitella, miten mukavalta tikattu peitto tuntuu.
7. Valmiin teoksen lisääminen Excel-listalle.
Luetteloin mielelläni. Taipumus periytyy ehkä jo lapsuudesta, jolloin ihailin täydellisiä luetteloja ja kokoelmia. Olisin mielelläni katsonut hyllyssä kirjasarjaa, jossa olisi ollut kaikki osat yhdestä kolmeenkymmeneen. Noin niin kuin esimerkiksi.
Ehkä luettelon pitäminen tuo myös sellaisen tunteen. ”Minulla on kaikki tämän sarjan työt” (ainakin hallinnassa, sillä osa tilkkutöistäni on onneksi sentään muuttanut kotini seinien ulkopuolelle).
Aloin pitää kirjaa vasta jonkin aikaa tilkkutöitä tehtyäni, eikä syy ollut varsinaisesti luetteloiminen. Halusin helpon tavan tarkistaa töiden nimet, erityisesti koska olin useamman kerran tullut vahingossa antaneeksi saman nimen kahdelle eri työlle. Sellainen tuntuu vähän asiattomalta, kun kerran teen uniikkeja tilkkutöitä. (Tunnustan, että luettelosta huolimatta minulle on vielä käynyt niin ainakin kerran.)
Ennen tilkkuharrastustani ompelin vaatteita. Pidin jonkin aikaa kirjaa niistäkin! Minulla oli valokuvataskuja, joihin sujautin muistiinpanot kuvineen sekä kangastilkut.
Mitkä ovat sinun lempijuttusi tilkkuharrastuksessa? Kuulostaako joku näistä tutulta? Tai ehkä kaikki kuulostavat? (Ehkä viimeinen juttu on harvinaisuus – en odota kuulevani, että te muut luetteloisitte teoksianne.)
Toimituksen huomautus:
Tämä on uusin ja täydennetty kirjoitus lempiasioistani. Olen käsitellyt samaa mieluisuus-aihetta joulukalenterissani vuonna 2021. Silloin annoin lukijoille 24 ilmaista neuvoa, ja tämä oli yksi niistä: Tee enemmän sitä, mistä eniten pidät.
Kommentit