tilkkupussukka ja takatalvi.

Matkustetaan hei vähän ajassa taaksepäin, eli takatalveen, joka kuritti meitä reilut kaksi viikkoa sitten. Ikuistin uuden Gloria-tilkkupussukan ja tallensin samalla muiston yllättävästi vaihtuneesta säätilasta.
Onnistuin tekemään Gloria-vetoketjupussukasta hiukan viimeaikaisia isomman. Se on kooltaan seuraavanlainen: 
  • Leveys ylhäältä noin 27 cm 
  • Korkeus noin 18,5 cm 
  • Pohjan leveys noin 8 cm. 
Päädyin taas tekemään Avoin-malliston kappaleen.

Nykyiseen tyyliini viimeistelin vetoketjun pään kuusikulmion muotoisella lipareella. Se on vähän hitaampi valmistaa kuin suorakaiteen muotoinen, mutta sen päällitikkauksesta tulee yleensä siistimpi.
Edellinen, Lyyra-tilkkupussukka pääsi krookusten viereen valmistujaiskuvaansa, ja niin pääsi Gloriakin. Tunnelma vain on viileämpi tässä:
Pohdin tovin nimeä pussukalleni. Sen tilkkupinnoista ei lohjennut ajatuksen hiventä, joten päädyin katsomaan tilkkuteosteni nimiluetteloa. Sen lisäksi, että kirjaan tiedot valmistumisjärjestyksessä, olen myös perustanut aakkosellisen listan. Listalta näin, ettei minulla ollut kuin yksi G-kirjaimella alkava tilkkutyön nimi. Ompelin Galleria-pussukan valmiiksi vuonna 2017.

Kas, Gallerian valmistujaiskirjoituksessa paljastan myös ehtimisen kolme salaisuutta. Siis ne salaisuudet, jotka saavat minut ehkä vaikuttamaan siltä, että ehdin tehdä tosi paljon tilkkutöitä.

Gloria tuli lopulta mieleen, ja se oli mukava valita. Olin 1970-luvun lopulla vaihto-oppilaana Amerikassa. Sikäläisen isäntäperheeni äidin nimi oli Gloria, ja tuntui kivalta antaa hänen nimensä näin kivan väriselle ja muotoiselle tilkkupussukalle.

Tykkään Gloria-pussukkaan kehittämästäni vuoristakin. Jostain syystä kankaat näyttävät erityisen hauskoilta yhdessä, ja yhdessä tilkkupinnan kanssa myös.
Gloria-pussukan toisella puolella on kuittiompeluna toteuttamiani pötköjä. Toisella puolella on esimerkiksi Naapurisopu-tilkkupeiton tasoittelusta jääneitä kolmioita sekä pari aarretta tilkkuystäväni Marjan minulle antamista laatikoista.
Seuraavaksi taidan kirjoittaa blogiin jostain ihan melkein muusta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.