tilkkupussukka keväisessä puutarhassa.

Monen monituisen harmaan päivän jälkeen koitti yksi aurinkoinen aamu, ja tajusin lähteä saman tien ulos kuvaamaan uusinta tilkkupussukkaani. Hyvä olikin, että lähdin, sillä kohta aurinko ei enää paistanutkaan.

Esittelen siis Lyyra-tilkkupussukan keväisessä puutarhassa, kas näin:
Tilkkupinnassa on monta palaa kivoista aarrelaatikoista, jotka sain tilkkuystävältäni Marjalta vähän aikaa sitten. Totta kai myös omia tilkkuja pääsi mukaan! Jäännöspalat eli resurssit ovat sillä tavoin ystävällisiä, että ne sopivat vieraampaankin seuraan.

Kuva vetoketjupussukan tekovaiheesta:
Tykkään eniten valmistaa pussukat Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -ohjeella. Minä en kyllä mittaa pussukkapalojani etukäteen, vaan katson, millaisia niistä tulee ja etsin sitten varastoistani sopivan mittaisen vetoketjun. Nykyään vetoketjuvarastoni on melko hyvä. Lähes aina löydän väreiltään sopivan, joka on myös riittävän pitkä.

Lyyra-vetoketjupussukan toisella puolella on paloja, jotka jäivät yli Naapurisopu-peittopinnasta. Koska sen blokit ovat pinnassa kärjellään, niin joka reunasta piti tasoittaa ylimääräiset, kolmiomaiset palat.
Puutarhassa oli ihana aamu! Krookukset eivät olleet vielä ehtineet avautua.

Vein Lyyra-pussukan poseeraamaan myös kivilohkarekasaan. Kuvassa näkyy vetoketjun päähän ompelemani kuusikulmio melko hyvin. Tällä kertaa ompelin sen molemmat puolet samasta kankaasta.
Tunnustan vielä, että leikkasin ja ompelin kuusikulmioita etätyöpisteessäni, samalla kun seurasin muiden raportointia. Olen pienestä asti oppinut sujuvasti kuuntelemaan asiaa puuhastellessani, joten ompeleminen ei haitannut raportointiin keskittymistäni lainkaan. Jos nyt joku olisi sattunut tätä paheksumaan.

Kerron vielä, että Lyyra-tilkkupussukka on kooltaan seuraavanlainen: 
  • Leveys ylhäältä noin 22,5 cm
  • Korkeus noin 13,5 cm
  • Pohjan leveys noin 6,5 cm. 
Lyyra-pussukka on Avoin-mallistoa sekin. Ehkä hyvällä tahdolla saattaisin nimetä sen Street-mallistoonkin, mutta sivulenksu on vain pienen käden mentävä, joten Street-mallisto jää ilman uutta teosta.
Esimakua tulevasta –

Seuraava pussukka saikin sitten poseerata toisenlaisissa tunnelmissa, vaikkakin samassa paikassa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.