mitä erikoista on uudessa pussukassani?

Sain juuri valmiiksi pienen vetoketjupussukan, joka poikkeaa tyypillisistä luomuksistani viidellä tavalla.

  1. Valitsin tilkkupintaan poikamaisemmat värit kuin yleensä.
  2. Ompelin tilkkupinnan pitkästä aikaa quilt-as-you-go-menetelmällä.
  3. Kiinnitin pussukan vetoketjun käsin ompelemalla.
  4. Toto-pussukalla on pyöreä yläreuna – se on siis uutta, Dumpling-mallistoa.
  5. Tiheä tikkaus teki pussukasta erikoisen jäpäkän. Se on niin jäykkä, että luulisi minun esimerkiksi käyttäneen jonkinlaista reunan jäykistettä.


Ompelin pienemmistä paloista pitkiä kaitaleita, jotka kiinnitin tikkausvanuun quilt-as-you-go-tekniikalla. Olin kiinnittänyt jo kolme kaitaletta siististi, kun muistin, että minunhan piti ottaa mukaan myös tilkkupinnan taustakappale (siis pussukan vuoriksi jäävä pala)! Quilt-as-you-go jäi siis puolittaiseksi.


Jouduin tikkaamaan tilkkupinnan vielä erikseen. Intouduin tikkaamaan pinnan tosi tiheästi, ja siitä tuli jäykän tuntuinen. Poikamaisen (no, melko poikamaisen) värisen tilkkupinnan reunaan ompelin kuitenkin aika naisellisen oloisen, kukkakuvioisen vinokaitaleen.


Minulla oli vajaat 20 cm pitkä vetoketju, ja koko ajan vähän huolestutti, olisiko se tarpeeksi pitkä.


Koska Dumpling-malliston pussukassa on kaareva yläreuna, vetoketju on kätevin ommella käsin. Kun käytän kaksinkertaista ompelulankaa, kiinnitystikistä tulee vahva. Tikkinä ovat pienet jälkipistot, jolloin valmis ommel on niin näkymätön, että pistot saavat olla epätasaisetkin.


Pussukkatehtailua aloitellessani kymmenisen vuotta sitten ompelin tällä mallilla tusinoittain pussukoita, ja sinä aikana pistokäsialastani kehittyi aika tasainen. Ei silti haittaa, ettei ommel juuri erotu kankaasta.


Kuvassa näkyy kohdistusmerkki. Merkitsen häviävällä tussilla esimerkiksi pussukan ja vetoketjun molempien reunojen keskikohdat. Käsin kun ompelen, pystyn säätämään sauman niin, että merkit menevät tismalleen kohdakkain.

 Ta-daa! Vetoketju oli kuin olikin tarpeeksi pitkä. Se vain vaikutti lyhyeltä, koska en ollut vielä ommellut pussukalle pohjaa.


Toto-pussukasta tuli uskomattoman pinkeän ja jäpäkän tuntuinen.


Tilkkukaitaleissa oli mukana pieni pala vaaleaa kukkaketokangasta. Se osui pussukan pohjaosaan.


Muistin kiinnittää Tilkunviilaaja-merkin ”vuorikappaleeseen” eli valmiiksi tikkaamani pussukkakappaleen nurjalle puolelle.


Toto-tilkkupussukan tällä puolella on pieni pala kirkasväristä Kaffe Fassett -kangasta – yhtä lemppareistani. Sen alapuolella on vielä pienempi tilkku mekosta, jollainen minulla oli aivan pienenä. Äiti teki nukellenikin samasta kankaasta mekon.


Toto-vetoketjupussukkaa on aika vaikea mitata tarkasti, mutta noin-arviot ovat seuraavat:

  • Kaarevassa yläreunassa on noin 18 cm pitkä vetoketju
  • Korkeus keskeltä mitattuna on noin 12,5 cm
  • Leveys leveimmältä kohdalta on noin 21 cm
  • Pohjan leveys on noin 7,5 cm.

Ja kuten jo mainitsin, Toto on Dumpling-mallistoni ensimmäinen virallinen edustaja. Saa nähdä, teenkö mallistoon lisää pussukoita!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Jämäkän näköinen pussukka. Tuota tekniikkaa en olekaan vielä kokeillut tilkkujen kanssa, pitääpä kokeilla. Mukavaa sunnuntaita:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.