sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

unohduksista esille – ja valmiiksi.

Sain juuri valmiiksi vuoden ensimmäisen vetoketjulaukun, jolle annoin nimeksi Idänsinililja. Esittelen kirjoituksessani paitsi laukun, myös sen moninaisia tekovaiheita.


Taustatutkimus paljasti, että olin marraskuussa 2018 valmistanut kaksi laukkukokoista tilkkupintaa ja silittänyt ne kiinni tukihuopaan. Pari päivää sitten tekemäni havainnon perusteella pystyin sherlockholmesmaisesti päättelemään, että olin siirtänyt palat makuuhuoneen tuolin käsinojalle ”odottamaan tikkaamista”. Ehkä minun piti tikata ne miltei saman tien, mutta tuokiohan (viisi kuukautta) siinä kului.

Löysin palat tuolin käsinojalta luvattoman monen vaatekappaleen alta pari päivää sitten ja hämmästytin itseäni ryhtymällä saman tien tikkaamaan niitä. Kuvassa on toinen kappale, johon olen jo tikannut vähän:


Ja hieman lähempää:


Olen vähän ylpeä terälehtimäisistä tikkauksistani. a) Koska keksin tikata tuollaista kuviota ja b) koska tikkaukset tulivat tosi siistit.

Tässä valmiiksi tikkaamani laukkukappale:


Ompelin laukkuun ylimääräisen hienouden eli klipsupäisen nauhan, johon voi kiinnittää vaikka avaimen. Nauhasta vetämällä avain löytyy aina helposti. Klipsun ostin Syyringin viime kiltaillassa tilkkuystävältäni Lealta sopuhintaan – ja siis se tulee heti käyttöön! Ihme juttu!


Tykkään tilkkulaukkujen tekemisestä, koska niistä näkee aikaisessa vaiheessa suunnilleen, millainen niistä tulee valmiina.


Valmiin oloista laukkuaihiota katsellessani ajattelin seuraavaa:

”Olen varmasti tehnyt jonkinlaista ajatustyötä ommellakseni kokoon suunnilleen sopivan kokoiset laukkupalat, mutta ääh, mitä ajattelin?! Olisi pitänyt ommella vähän matalammat palat, niin valmis laukku olisi ollut mittasuhteiltaan parempi.”

Näin valmista laukkua en rupea madaltamaan, joten purin hammasta. Lohduttauduin katselemalla kivan näköistä vuoripuolta:


Tuon enempää valmistumisvaiheen kuvia en esittele, vaan seuraa valmistujaiskuvakavalkadi. Tässä Idänsinililja-vetoketjulaukku puutarhan kivikasan edessä.


Tällä puolella on ne kivat terälehtitikkaukset, mutta myös ruutukuvioista kangasta Miehen entisestä paidasta. Tilkkutöissä on usein ideana uusiokäyttö ja jee, minäkin uusiokäytin! Tässäkin tilkkulaukussa on ihan 5 cm x 8 cm pala paitakangasta. Wuu-huu!

Ja toinen puoli:


Tällä toisella puolella on hauskoja osuuksia. Pidän oikean alakulman tummasta tuuliviiristä. Ja sitten pidän punaisesta kukista, jotka pilkistävät esiin oikeassa yläkulmassa.

Seuraavaksi nostin Idänsinililja-tilkkulaukkuni kukkapenkkiin, jossa myöhemmin kukkivat päivänliljat.


Rikkaruohot näkyvät kuvassa armeliaan pienesti.

Olen tyytyväinen siihen, että löysin yhä kangasta, jota olin käyttänyt marraskuussa valmistamiini tilkkupintoihin. Sain ommelluksi laukkuun erityisen hyvin sopivan vetoketjulipareen.


Vetoketju oli tosi-tosi paljon pidempi kuin olisin tarvinnut. Tällaista pihiä ihmistä hiukan arvelutti leikellä vetoketjusta pitkä pätkä pois, mutta sitten ajattelin, että ainakin osa ketjusta pääsee käyttöön. Kaapissa siitä ei ole mitään hyötyä, vaikka se siellä olisikin kokonainen.


Onnistuin jälleen kerran tekemään vetoketjuun kelvollisen päättöpalan.

Laukussa on iso sisätasku ja vaaleankirjava vuori. Vuorin pitää aina olla vaalea!

Vielä yksi lähikuva tikkauksista:


Idänsinililja-vetoketjulaukku on kooltaan seuraavanlainen:

  • Leveys ylhäältä noin 34 cm
  • Korkeus noin 34 cm
  • Pohjan leveys noin 12 cm
  • Sangat noin 30 cm korkeat (ommeltu noin 65 cm pitkistä kaitaleista).

Sangat ovat niin pitkät, että laukkua on mainio kantaa olalla. Lisäksi sitä pystyy juuri ja juuri kantamaan kädessä sangoista riiputtaen ilman että sen pohja laahaa maata. Mutta vain juuri ja juuri. Siksikin minun olisi pitänyt tehdä tästä hiukan matalampi. Mitä oikein ajattelin?!

Tärkeintä kuitenkin on, että nojatuolissa kuukausikaupalla viruneet palat ovat nyt käytännöllisen esineen muodossa. Ehkä jonain päivänä löydän omistajankin Idänsinililja-tilkkulaukulleni.

2 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Nimi sopii täydellisesti sinisävyiseen, kauniiseen laukkuun. Taidan itsekin kokeilla tuota terälehtitikkausta.

Eija V. kirjoitti...

Ihana!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails