Luukku 14 - Enigma – Robert Harris.

Tänään luukusta putkahtaa Robert Harrisin romaani nimeltä Enigma. Se kertoo brittien koodinpurkajista, jotka käyttävät Enigma-laitetta toisen maailmansodan aikana.
Olen lukenut Enigma-kirjan ainakin neljä kertaa, ja jokainen kerta on ollut antoisa lukukokemus. Pakkohan sille oli antaa viisi tähteä. Muistan, että ensimmäisellä kerralla kirja tuntui upealta.

Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa, joten siitä myös oppii asioita. Erittäin hyvin kirjoitettukin se oli. Ja vaikka kaikki oli kuvitelmaa, henkilöt ja tapahtumat tuntuivat todellisilta.

Olen uskollisesti lukenut Robert Harrisin muitakin historiallisia romaaneja, mutta mikään ei ole aivan yltänyt tämän tasolle. Ehkä hän on ruvennut olemaan kunnianhimoisempi. Ainakin viimeisimmät kirjat ovat paljon tätä paksumpia ja niitä on siksi aika uuvuttava lukea. Esimerkiksi yksi, paavin valinnasta kertova kirja pitkästytti minua, vaikka periaatteessa tarina oli kutkuttava.

Pohdin jo, että täytyisi ehkä lopettaa hänen kirjojensa lukeminen, mutta viimeisin lukemani, V2-niminen oli taas kiinnostava eikä niin paksukaan.

Koska Enigma tarkoittaa arvoitusta, esittelen teille Kuva-arvoitus- ja Arvoitus-nimiset teokset.

Kirjoituksessani en avaa Kuva-arvoitus-tilkkupussukan nimen alkuperää, mutta yhtä kaikki, se on sopiva mainittavaksi Enigma-kirjan yhteydessä.
Arvoitus-tilkkupeitto liittyy kirjaan kunnolla! Se sai nimeensä innoitusta siitä, että olin vastikään lukenut Enigma-kirjan (silloin kolmatta kertaa). Toki peitossa oli myös Batman-sarjakuvista tutun Arvuuttajan vihreää väriä.
Vinkki: Koska osassa Arvoitus-tilkkupeiton blokeista oli vähänlaisesti kontrastia, mistä en itse niin pitänyt, vinkkaan jälleen kerran KONTRASTISTA. Kontrasti on tärkeämpi kuin väritys, kuten jo vuoden 2021 joulukalenterikirjoituksessa totesin.

Ihmissilmä erottaa vaaleat tummista paljon helpommin kuin eri värit. Siksi kuviot erottuvat silmään parhaiten silloin, kun käytät tumma-vaalea-kontrastia. Värien välinen kontrasti toimii heikommin. Englanniksi on sanontakin: ”Value does the work, colour gets the credit” eli suomeksi suunnilleen ”Kontrasti tekee työn ja väri kerää kunnian”.

Jos siis rakentelet tilkkupintaa ja se alkaa silmääsi näyttää jotenkin epämääräiseltä tai jos siinä tuntuu jokin asia häiritsevän, näppää siitä kuva digitaalisella välineellä (puhelimen kameralla) ja muokkaa kuva musta-valkoiseksi. Näkyykö musta-valkokuvassa kontrastia vai sulautuvatko värit saman tummuiseksi pinnaksi?

Jos kontrastia ei löydy, kannattaa miettiä, miten saisit työhösi lisää sävyjä. Välikaitaleilla? Blokkien osia vaihtamalla? Applikoimalla pintaan jotain lisää?

Toinen vinkki: Varmemmaksi vakuudeksi vielä seitsemän hyvää syytä, miksi tilkkuilijan pitäisi miettiä kontrastia.
Vielä on monta hyvää kirjaa luvassa! Kannattaa avata Tilkunviilaajan joulukalenterin luukku huomennakin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.