The Legend of Xanadu.

Melko erikoisen näköinen tilkkupussukka sai vuonna 2020 nimekseen Xanadu.
Xanadu-tilkkupussukasta on aika vähän kerrottavaa. En muista edes, minne se on joutunut, vai eleleekö se edelleen jossain pussukkavarastojeni syövereissä.

Kirjoitin kuitenkin sen tekovaiheista vähäsen eli käytin sitä yhtenä esimerkkinä kolmesta uudesta tavasta tikata tilkkupinta. 

Kun nyt pääsin aiheeseen "tilkkupintojen tikkaus," niin annanpa pari vinkkiä.

Vinkki 1: Katso tästä 21 helppoa tapaa tikata tilkkupinta! Kokosin kirjoitukseeni suunnilleen kaikki tikkauskuviot, joita olen itse kokeillut kotikoneella tikatessani.

Vinkki 2: Ajatuksiani tikkaamisesta. Tarjoilin erilaisia kehotuksia vuoden 2019 joulukalenterissa. 

Xanadu-tilkkupussukka sai nimensä, kun tulin ajatelleeksi, että nimi voisi alkaa x-kirjaimella. Satun tuntemaan bändin ”Dave, Dee, Dozy, Beaky, Mick and Tich” tuotantoa, ja he laulavat Xanadusta hittibiisillään ”The Legend of Xanadu”.

Kas tässä he esittävät hittinsä - nostalgisesti mustavalkoisena: 

 

Olin lapsi silloin kun kappale oli listaykkösenä, joten minun ei voisi odottaa tutustuneen yhtyeen tuotantoon. He ovat sellainen ”esoteerinen 60-luvun bändi,” joita Mies väittää minun tuntevan oudon hyvin. Ei siinä mitään outoa silti ole! Olen maininnut jo, että kuuntelin isoveljen minulle äänittämiä kokoelmakasetteja, joille hän valitsi kaikenlaisia kappaleita omilta levyiltään. Hän osasi mainiosti valita minulle entuudestaan tuntemattomia biisejä, joista pitäisin. Hän oli minulle siis kuin nykyiset ”saattaisit pitää myös tästä” -suositteluautomaatit.

Annan vielä bonusraidan eli linkin samaisen yhtyeen kappaleeseen Zabadak, joka oli myös kokoelmakasetillani. 


Nykyiset hittibiisit ovat latteita ja mielikuvituksettomia tähän verrattuna! Sen sijaan Xanadu-pussukka ei ole lattea. Katsokaa vaikka:
Huomisesta luukusta putkahtaa jälleen jotain yllättävää. Ehkä lemmekästäkin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.