varasto karttui taas pussukan verran.

Varmaan te lukijat osasitte aavistaa, että tulossa on muutama peräkkäinen pussukka-aiheinen kirjoitus, kun esittelin vastikään uusia tapoja tikata tilkkupinta. Mitä muutakaan valmiiksi tikatuista pinnoista loihtisi kuin vetoketjupussukan tai kolme?!?!

Saanhan siis esitellä, Xanadu-pussukka tilkuista:


Xanadu-tilkkupussukka on Avoin-mallistoa ja sen mitat ovat seuraavat:

  • Leveys ylhäältä noin 17,5 cm 
  • Korkeus noin 16 cm 
  • Pohjan leveys noin 6,5 cm.


Uusimman pussukan vuoriin löytyi vaaleaa, sulokukkaista kangasta, jonka valitsin Kangasvuokko-tilkkupeiton taustakappaleeksi.


Tällä kertaa pussukan nimi oli helpompi keksiä – ja toisaalta yhtä vaikea kuin eilen. Kävin ottamassa kirjoitukseeni kuvat, jotka käsittelin sopivan kokoisiksi blogiin. Nimesin ne uudelleen, ja kun pussukalla ei vielä ollut nimeä, kirjoitin tiedostonimeen sille kohdalle vain ”xxx”.

Äksiä katsellessa putkahti mieleen Xanadu, josta esoteerinen 60-luvun bändi Dave, Dee Dozy, Beaky, Mick and Tich lauloivat hittibiisissään ”The Legend of Xanadu”. Biisi on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.