6 tilkkutyövirhettä, jotka kannattaa korjata
Tilkkutyöpoliisiahan ei ole olemassa, saati tilkkutyölainsäädäntöä, joten miten sitä voisi tehdä kovin kummoisia virheitä?! Luokittelen silti seuraavat kuusi juttua ”virheiksi,” koska voin esittää hyvät syyt, miksi ne kannattaisi korjata ennen kuin julistaa tilkkutyönsä valmiiksi.
Tässä on virhe, joka kannattaa korjata ennen kuin edes aloittaa tilkkutyötä. Kun työ tulee käyttöön – vaikka peitoksi, siihen pitää valita kulutusta kestävät kangaslaadut. Esimerkiksi silkki voi hiutua itsekseen rikki.
Valmiiksi kuluneet ja hipuneet kankaat eivät nekään välttämättä kestä tilkkupeitossa kovin kauan. Toiset kankaat päästävät väriä pesussa, joten sellaisetkaan kankaat eivät ole paras valinta vaikkapa tilkkupeittoon.
Tilkkutyöharrastukseni alkuaikoina käytin vähiä kangasvarastojani huolettomasti, ja esimerkiksi Ajatus karkaa kesään -tilkkupeittoon eksyi silkkitilkkuja. Tilkut ovat nyttemmin kuluneet puhki, vaikka peitto on muuten ehjä.
Kuvan nuoli näyttää hipuneen silkkitilkun:
Jäätelökesä-tilkkupeittoa ommellessani olin jo harrastanut tilkkutöitä pidempään, ja silti erehdyin valitsemaan vaaleisiin kaitaleisiin hivenen joustavan pussilakanakankaan. Onneksi vein peittoni Töölön Tilkkupajaan Soilelle tikattavaksi. Hän kertoi, että kangas jousti – itse en ollut kaitaleita ommellessani tätä huomannut. Hänen koneensa tikkasi työni kauniisti ja tasaisesti, mutta kotikoneella olisin ollut vaikeuksissa.
Kohdassa kaksi tarkoitan siis, että tilkkublokit ovat keskenään erikokoiset, vaikka niiden pitäisi olla yhtä suuret. Koska niin sanottu joustamaton kangaskin joustaa vähäsen, pienemmäksi jäänyttä blokkia pystyy hiukkasen venyttämään ja isompaa vastaavasti syöttämään. Reunat osuvat silloin saumassa tasan, mutta tällaisessa kikkailussa piilee ongelma.
Jos suunnilleen jokaista blokkia venyttää tai syöttää, tilkkupinnasta ei tule tasainen, vaan siihen jää kuroumia ja pussittamista sinne tänne. Se on kolmiulotteisempi kuin se saisi olla. Tällaisen tilkkupinnan tikkaaminen on erittäin vaativaa eikä se välttämättä edes kunnolla onnistu, jos pintaa tikkaa kotikoneella.
Epäilenkin, että suuri osa tikkaustyössä koetuista ”pinta tai taustakangas jää ryttyyn” -ongelmista johtuu siitä, ettei tilkkupinta ole tarpeeksi tasainen.
Siksipä tilkkuilijan perustyökaluihin kuuluvia leikkuria, viivainta ja leikkuualustaa tarvitaan myös siinä vaiheessa, kun tilkkublokit ovat valmiit. Blokit kannattaa tasoittaa niin, että jokainen on täsmälleen saman kokoinen.
Jos ompelet tilkkutyönä toteuttamallesi pinnalle kehykset, mittaa ensin ja ompele vasta sitten. Sitä voi ajatella, että kehyskaitaleen voi vain asetella keskipinnan reunaan ja surautella menemään, mutta suorassa toiminnassa piilee vaara. Kaitale tahtoo väkisinkin syöttyä ommeltaessa eli sitä tulee tilkkupinnan mittaan verrattuna liian pitkästi.
Jos vielä ompelee ensimmäisen kaitaleen reunaan samalla tavalla huolettomasti toisen ja kolmannenkin kaitaleen, tilkkutyöstä ei tule tasainen, vaan se on jälleen kolmiulotteisempi kuin se saisi olla. Se on vähän kuin laakea vati, ja sitä on käytännössä mahdoton tikata siististi kotiompelukoneella – longarm-koneellakin onnistuminen vaatii näppäryyttä.
Älä siis tee huolettomasti! Mittaa kehyskaitaleet kuten Soile Töölön Tilkkupajasta neuvoo, eli mittaa työsi leveys työn keskikohdalta, leikkaa sen pituiset kehyskaitaleet ja ompele keskipintaan kiinni niin, että reunat menevät tasan. Tässä kohtaa on ookoo vähän syöttää tai venyttää. Sitten silität pinnan, mittaat korkeuden taas keskikohdasta ja niin edelleen.
Lopputulos: työsi on niin tasainen ja litteä ja suora kuin vain on mahdollista.
Tekevälle sattuu, ja joskus vain nyt käy niin, ettei reunakantti asetukaan tilkkupeiton reunaan napakasti, vaan jää aaltoilemaan. Syynä on taas kankaan orgaanisuus. Reunakaitale on kangasta, ja se vain syöttyy paininjalan alla tehokkaammin kuin alla oleva tilkkupeitto, ja jos peiton reunoissa on vinoon leikattuja osuuksia, myös peittopuoli voi venyä. Lopputuloksena on, että kantattu reuna on tavallaan muuta tilkkupeittoa pidempi.
Ellei aaltoileva reunakanttaus haittaa itseä, sille ei tietenkään tarvitse tehdä mitään, mutta esimerkiksi päiväpeittona suorareunainen tilkkutyö näyttää kivammalta. Suorareunainen peitto on aaltoilevareunaista kivamman näköinen myös taiteltuna.
Onnistun melkein aina pitämään aaltoilun aisoissa, sillä olen oppinut pitämään vinoon leikkaamani reunakaitaleen sopivasti kireällä eli venytän sitä samalla kuin ompelen.
Ommellessani Tour de France -seinätekstiiliä tiuhaan tikattu pinta veti itsensä suppuun, ja vähemmän tikatut reunat jäivät lörpöttämään:
Jos kantattava tilkkutyö on jo valmiiksi lörppäreunainen niin kuin tämä, kanttia täytyy venyttää kovalla kädellä. Muuten reunakantti jää aivan varmasti aaltoilevaksi.
Joskus harvoin leikkaan reunakaitaleen lankasuoraan, eikä sellaista kanttia ole yhtä helppo pitää kireällä. Toisaalta lankasuora kangas ei syöty yhtä helposti kuin täysvino.
Ellei reuna aaltoile mitenkään dramaattisesti, tilannetta voi pyrkiä korjaamaan kikka kuutosella eli ompelemalla sopivan kiristyslangan reunaan. Jouduin käyttämään tätä kikkaa ommellessani seinätekstiiliksi tarkoitettua, nukenpeiton kokoista työtä.
Jos tilkkupeittooni muotoutuisi aaltoileva reuna, en tyytyisi kikka kuutoseen, vaan irrottaisin epäonnistuneen kantin varovasti ja ompelisin sen uudestaan, tehokkaammin venyttäen. Tai leikkaisin uuden kantin toimivammasta kankaasta!
Harvakseltaan tikattu tilkkutyö näyttää minun silmääni keskeneräiseltä ja vähän apealta. Haluan, että omat tilkkupeittoni ovat kauniisti tikatut, ja säästelen nykyään vaivojani tikkauttamalla työt Töölön Tilkkupajassa.
Toisaalta muistan ajan, jolloin en nähnyt tikkausta liian harvana, vaan halusin säästää tilkkupintoihin ”muhkeampia” tai ”kuohkeampia” osuuksia. Tai en halunnut vahingossakaan ”pilata” jotain kohtaa tikkaamalla ehkä epäonnistuneesti.
Ensimmäisestä tilkkupeitostani halusinkin nimenomaan muhkean näköisen. Siksi jätin tikkauksen harvaksi (toinen syy oli tietysti tikkaamisen työläys).
Harvaan tikattu tilkkupeittoni näytti hetken verran kuohkeahkolta ja koholle jääneet tikkaamattomat osuudet hienoilta. Käytössä se kuitenkin litistyi nopeasti eikä muhkeudesta jäänyt jäljelle mitään.
Onhan selvää, että kun pulleiden, tikkaamattomien osuuksien päällä istuu tai makaa pari kertaa, löyhäksi jäänyt kangas rypistyy ja alkaa lopulta pussittaa. Komeus on mennyttä. Ja jos tuollaisen tilkkutyön ripustaa seinälle, painovoima tekee ennen pitkää tehtävänsä ja löyhät kohdat alkavat roikkua.
Kontrasti on tärkeä, sillä näemme kuvioissa kontrastin aina paljon selvemmin kuin värierot. Värien vaihtelu ei riitä – silmä ei havaitse sitä kunnolla.
Siis: vaalea ei tarjoa kontrastia toiselle vaalealle, keskiväri ei toiselle keskivärille eikä tumma tummalle. Tällaiset vierekkäiset tilkut näyttävät enemmän yksivärisiltä eikä blokkikuvio enää erotu.
Tasaisen tummuinen tilkkutyö näkyy silmään melko hahmottomana. Esimerkiksi osassa näistä tilkkublokeista on liian vähän kontrastia, eikä blokkikuvio erotu kunnolla:
Kuvan blokkeja en voi ommella työhöni ainakaan näin. Vähäkontrastisen ja sekavalta näyttävän blokin vieressä täytyy olla pelkkiä selkeitä blokkeja – muuten visuaalinen vaikutelma hämmentää silmää.
Siinä! Kuusi tilkkutyövirhettä, joita suosittelen karttamaan. Luettelemani virheet ovat lisäksi sellaisia, ettei niiden välttämiseen vaadita erityistä taitoa; vähän viitseliäisyyttä kylläkin.
1. Vääränlaiset kankaat käyttöön tarkoitetussa tilkkupeitossa
Tässä on virhe, joka kannattaa korjata ennen kuin edes aloittaa tilkkutyötä. Kun työ tulee käyttöön – vaikka peitoksi, siihen pitää valita kulutusta kestävät kangaslaadut. Esimerkiksi silkki voi hiutua itsekseen rikki.
Valmiiksi kuluneet ja hipuneet kankaat eivät nekään välttämättä kestä tilkkupeitossa kovin kauan. Toiset kankaat päästävät väriä pesussa, joten sellaisetkaan kankaat eivät ole paras valinta vaikkapa tilkkupeittoon.
Tilkkutyöharrastukseni alkuaikoina käytin vähiä kangasvarastojani huolettomasti, ja esimerkiksi Ajatus karkaa kesään -tilkkupeittoon eksyi silkkitilkkuja. Tilkut ovat nyttemmin kuluneet puhki, vaikka peitto on muuten ehjä.
Kuvan nuoli näyttää hipuneen silkkitilkun:
Jäätelökesä-tilkkupeittoa ommellessani olin jo harrastanut tilkkutöitä pidempään, ja silti erehdyin valitsemaan vaaleisiin kaitaleisiin hivenen joustavan pussilakanakankaan. Onneksi vein peittoni Töölön Tilkkupajaan Soilelle tikattavaksi. Hän kertoi, että kangas jousti – itse en ollut kaitaleita ommellessani tätä huomannut. Hänen koneensa tikkasi työni kauniisti ja tasaisesti, mutta kotikoneella olisin ollut vaikeuksissa.
2. Keskenään erikokoiset tilkkublokit
Kohdassa kaksi tarkoitan siis, että tilkkublokit ovat keskenään erikokoiset, vaikka niiden pitäisi olla yhtä suuret. Koska niin sanottu joustamaton kangaskin joustaa vähäsen, pienemmäksi jäänyttä blokkia pystyy hiukkasen venyttämään ja isompaa vastaavasti syöttämään. Reunat osuvat silloin saumassa tasan, mutta tällaisessa kikkailussa piilee ongelma.
Jos suunnilleen jokaista blokkia venyttää tai syöttää, tilkkupinnasta ei tule tasainen, vaan siihen jää kuroumia ja pussittamista sinne tänne. Se on kolmiulotteisempi kuin se saisi olla. Tällaisen tilkkupinnan tikkaaminen on erittäin vaativaa eikä se välttämättä edes kunnolla onnistu, jos pintaa tikkaa kotikoneella.
Epäilenkin, että suuri osa tikkaustyössä koetuista ”pinta tai taustakangas jää ryttyyn” -ongelmista johtuu siitä, ettei tilkkupinta ole tarpeeksi tasainen.
Siksipä tilkkuilijan perustyökaluihin kuuluvia leikkuria, viivainta ja leikkuualustaa tarvitaan myös siinä vaiheessa, kun tilkkublokit ovat valmiit. Blokit kannattaa tasoittaa niin, että jokainen on täsmälleen saman kokoinen.
3. Liian pitkät kehyskaitaleet
Jos ompelet tilkkutyönä toteuttamallesi pinnalle kehykset, mittaa ensin ja ompele vasta sitten. Sitä voi ajatella, että kehyskaitaleen voi vain asetella keskipinnan reunaan ja surautella menemään, mutta suorassa toiminnassa piilee vaara. Kaitale tahtoo väkisinkin syöttyä ommeltaessa eli sitä tulee tilkkupinnan mittaan verrattuna liian pitkästi.
Jos vielä ompelee ensimmäisen kaitaleen reunaan samalla tavalla huolettomasti toisen ja kolmannenkin kaitaleen, tilkkutyöstä ei tule tasainen, vaan se on jälleen kolmiulotteisempi kuin se saisi olla. Se on vähän kuin laakea vati, ja sitä on käytännössä mahdoton tikata siististi kotiompelukoneella – longarm-koneellakin onnistuminen vaatii näppäryyttä.
Älä siis tee huolettomasti! Mittaa kehyskaitaleet kuten Soile Töölön Tilkkupajasta neuvoo, eli mittaa työsi leveys työn keskikohdalta, leikkaa sen pituiset kehyskaitaleet ja ompele keskipintaan kiinni niin, että reunat menevät tasan. Tässä kohtaa on ookoo vähän syöttää tai venyttää. Sitten silität pinnan, mittaat korkeuden taas keskikohdasta ja niin edelleen.
Lopputulos: työsi on niin tasainen ja litteä ja suora kuin vain on mahdollista.
4. Aaltoileva reunakanttaus
Tekevälle sattuu, ja joskus vain nyt käy niin, ettei reunakantti asetukaan tilkkupeiton reunaan napakasti, vaan jää aaltoilemaan. Syynä on taas kankaan orgaanisuus. Reunakaitale on kangasta, ja se vain syöttyy paininjalan alla tehokkaammin kuin alla oleva tilkkupeitto, ja jos peiton reunoissa on vinoon leikattuja osuuksia, myös peittopuoli voi venyä. Lopputuloksena on, että kantattu reuna on tavallaan muuta tilkkupeittoa pidempi.
Ellei aaltoileva reunakanttaus haittaa itseä, sille ei tietenkään tarvitse tehdä mitään, mutta esimerkiksi päiväpeittona suorareunainen tilkkutyö näyttää kivammalta. Suorareunainen peitto on aaltoilevareunaista kivamman näköinen myös taiteltuna.
Onnistun melkein aina pitämään aaltoilun aisoissa, sillä olen oppinut pitämään vinoon leikkaamani reunakaitaleen sopivasti kireällä eli venytän sitä samalla kuin ompelen.
Ommellessani Tour de France -seinätekstiiliä tiuhaan tikattu pinta veti itsensä suppuun, ja vähemmän tikatut reunat jäivät lörpöttämään:
Jos kantattava tilkkutyö on jo valmiiksi lörppäreunainen niin kuin tämä, kanttia täytyy venyttää kovalla kädellä. Muuten reunakantti jää aivan varmasti aaltoilevaksi.
Joskus harvoin leikkaan reunakaitaleen lankasuoraan, eikä sellaista kanttia ole yhtä helppo pitää kireällä. Toisaalta lankasuora kangas ei syöty yhtä helposti kuin täysvino.
Ellei reuna aaltoile mitenkään dramaattisesti, tilannetta voi pyrkiä korjaamaan kikka kuutosella eli ompelemalla sopivan kiristyslangan reunaan. Jouduin käyttämään tätä kikkaa ommellessani seinätekstiiliksi tarkoitettua, nukenpeiton kokoista työtä.
Jos tilkkupeittooni muotoutuisi aaltoileva reuna, en tyytyisi kikka kuutoseen, vaan irrottaisin epäonnistuneen kantin varovasti ja ompelisin sen uudestaan, tehokkaammin venyttäen. Tai leikkaisin uuden kantin toimivammasta kankaasta!
5. Liian vähän tikkausta
Harvakseltaan tikattu tilkkutyö näyttää minun silmääni keskeneräiseltä ja vähän apealta. Haluan, että omat tilkkupeittoni ovat kauniisti tikatut, ja säästelen nykyään vaivojani tikkauttamalla työt Töölön Tilkkupajassa.
Toisaalta muistan ajan, jolloin en nähnyt tikkausta liian harvana, vaan halusin säästää tilkkupintoihin ”muhkeampia” tai ”kuohkeampia” osuuksia. Tai en halunnut vahingossakaan ”pilata” jotain kohtaa tikkaamalla ehkä epäonnistuneesti.
Ensimmäisestä tilkkupeitostani halusinkin nimenomaan muhkean näköisen. Siksi jätin tikkauksen harvaksi (toinen syy oli tietysti tikkaamisen työläys).
Harvaan tikattu tilkkupeittoni näytti hetken verran kuohkeahkolta ja koholle jääneet tikkaamattomat osuudet hienoilta. Käytössä se kuitenkin litistyi nopeasti eikä muhkeudesta jäänyt jäljelle mitään.
Onhan selvää, että kun pulleiden, tikkaamattomien osuuksien päällä istuu tai makaa pari kertaa, löyhäksi jäänyt kangas rypistyy ja alkaa lopulta pussittaa. Komeus on mennyttä. Ja jos tuollaisen tilkkutyön ripustaa seinälle, painovoima tekee ennen pitkää tehtävänsä ja löyhät kohdat alkavat roikkua.
6. Blokkikuvio ei erotu
Kontrasti on tärkeä, sillä näemme kuvioissa kontrastin aina paljon selvemmin kuin värierot. Värien vaihtelu ei riitä – silmä ei havaitse sitä kunnolla.
Siis: vaalea ei tarjoa kontrastia toiselle vaalealle, keskiväri ei toiselle keskivärille eikä tumma tummalle. Tällaiset vierekkäiset tilkut näyttävät enemmän yksivärisiltä eikä blokkikuvio enää erotu.
Tasaisen tummuinen tilkkutyö näkyy silmään melko hahmottomana. Esimerkiksi osassa näistä tilkkublokeista on liian vähän kontrastia, eikä blokkikuvio erotu kunnolla:
Kuvan blokkeja en voi ommella työhöni ainakaan näin. Vähäkontrastisen ja sekavalta näyttävän blokin vieressä täytyy olla pelkkiä selkeitä blokkeja – muuten visuaalinen vaikutelma hämmentää silmää.
Siinä! Kuusi tilkkutyövirhettä, joita suosittelen karttamaan. Luettelemani virheet ovat lisäksi sellaisia, ettei niiden välttämiseen vaadita erityistä taitoa; vähän viitseliäisyyttä kylläkin.
Kommentit