If Love Was a Plane.

Mitä yhteistä on Kirjopaisley-tilkkupussukalla ja kappaleella If Love Was a Plane?
Näitä kahta asiaa yhdistää Paisley. Ilta-Sanomien artikkelin mukaan Paisley on puolitoista tuhatta vuotta vanha pisaranmuotoinen kuva-aihe, jota käytetään yleisenä koristekuviona tekstiileissä ja vaatteissa. Kirjopaisley on minun käsialaani oleva yksinkertainen vetoketjupussukka ja If Love Was a Plane -kappale on kantritähti Brad Paisleyn käsialaa.

Valitettavasti toistan itseäni hieman, sillä jouduin linkittämään tänään samaan alkuperäiskirjoitukseen kuin eilenkin.

Tunnustan kirjoituksessani mielenkiintoisesti, etten ollut oikein saanut sopimaan mitään kangasta kirjavaan paisleykuvioon. Ei uskoisi! Olen noista ajoista joko kehittynyt tai tullut enemmän hälläväliäksi – veikkaan jälkimmäistä. Mottonani on pitkään ollut, että paras tapa saada kaksi kangasta sopimaan yhteen on ommella ne yhteen.
Kuuntele Brad Paisleyn hieno biisi tästä: 

 

Tykkään erityisesti kappaleen kohdasta, jossa hän vertaa rakkautta lentomatkustamiseen. ”Mieti jos lennon alkaessa kapteeni sanoisi, että kiitosta vaan kun valitsitte meidät ja on kuusi mahdollisuutta kymmenestä, että kone putoaa”. If love was a plane, nobody’d get on.

Olen ollut Brad Paisleyn keikallakin. Hän on Suomessa sen verran tuntematon, ettei täällä kannata järjestää konsertteja, joten matkustimme Kööpenhaminaan häntä katsomaan. Tanskassa on aina hauska käydä, joten matkassa yhdistyi huvi ja huvi.

Tanskalainen keikkakokemus oli aika erilainen kuin kotona. Ihmiset ostivat katsomoon olut- ja lärvilautoja ja nauttivat juomia estoitta.

Edessämme katsomossa seisoi kaksi alle kolmekymppistä mimmiä, joista ajattelin, että he olivat varmaan tulleet paikalle tunnelman takia. Ja olin väärässä! He lauloivat jokaisen biisin mukana ja osasivat kaikki sanat! Fanimpia he tuntuivat olevan kuin minä, joka olisin osannut laulaa juuri tämän yhden biisin. Brad ei kuitenkaan esittänyt tätä, mikä oli pieni pettymys.

Minkälaisiin tunnelmiin mahdat päätyä seuraavassa kalenteriluukussa? Huomenna saat sen tietää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.