Du bist Alles.

Hyvää joulua! Frohliche Weihnachten! Aaton kunniaksi jaan tähtiä – nimittäin Metsätähtiä.
Olen kuvannut Metsätähtiä-tilkkupussukkaani huolellisesti yltä ja päältä. Katso ihmeessä sen valmistujaiskirjoitus! Esittelen siinä myös pussukkaan toteuttamiani tikkauskuvioita. Tiedä, vaikka saisit siitä ideoita - vaikka minä en kyllä ole maailman kekseliäin tai viitseliäin tikkaaja.

Olet ehkä puuhannut yhtä ja toista jo tänään, sillä onhan jouluaatto! Jos klikkaaminen tuntuu tässä vaiheessa liian uuvuttavalta, voit katsoa yhden kokokuvan tästä.
Metsätähtiä-pussukka valikoitui mukaan siksi, että löysin yhteyden sen ja ihanan Du bist Alles -kappaleen väliltä. Kappaleen esittää yhtye Woods of Birnam eli Birnamin metsät. Muut tilkkutyöt olisivat liittyneet aiheeseen vielä hennommin.

Ennen kuin tutustut videoon, kerron hieman taustaa. Katsoimme tänä vuonna suoratoistopalvelusta hienon saksalaissarjan ”Babylon Berlin”. Sarja esitettiin myös televisiossa, mutta siihen emme ehtineet mukaan. Sarja oli merkillinen ja lumoava ja kaunis ja kauhea. Sarja ei myöskään aliarvioinut katsojan käsityskykyä - pysyin alussa juonesta kärryillä vain jotenkuten. En tahtonut ensin edes pysyä selvillä hahmojen nimistäkään, koska ne olivat saksankielisiä.

Tämä kappale esitettiin yhdessä sarjan kolmannen kauden jaksoista. Se yllätti minut! Yksi sarjan vakiohahmoista esiintyi juhlissaan. En tiedä, mitä odotin kuulevani, mutta en tätä ihanaa ja sykähdyttävää esitystä.

Kun nyt katson tätä musiikkivideota, minua surettaa, etten enää koskaan voi katsoa Babylon Berlin -sarjaa ensimmäistä kertaa! Tiedät ehkä tunteen.

  

Videolla näkyy myös, miten erilaisiksi näyttelijät muuntuvat hahmojaan varten. Ihailen sitä ja ohjaajan, tuottajan, lavastajien, käsikirjoittajan ja ideoijan mielikuvitusta. Miten he ovat pystyneet loihtimaan niin todelliselta vaikuttavan maailman meidän katsottavaksemme?

Jouluaattoon sopivasti olen saanut lahjan: Babylon Berlin -sarjasta on ilmestynyt uusi kausi! Pääsen siis ennen pitkää taas kokemaan sen maailmoja ensimmäistä kertaa! Nyt ei sureta enää yhtään.

Tämä oli viimeinen luukku ja viimeinen musiikkivinkki. Huomaan vasta nyt, että olen sattumalta tarjoillut melko kansainvälisen valikoiman, sillä mukana on ollut suomalaisten ja angloamerikkalaisten esitysten lisäksi myös tanskaksi, ranskaksi ja saksaksi lauletut kappaleet.

Tapaamme seuraavan kerran viimeistään uudenvuodenaattona, jolloin julkaisen perinteisen yhteenvedon tilkkuvuodestani 2022. Sitä ennen saattaa tietenkin tapahtua muutakin, josta kertoa.

Hyvää joulua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.