What Does the Fox Say?

Ylvis oli yhden hitin ihme joskus vuonna 2013. Heidän kappaleensa innoittamana Tytär antoi kivan kettukangaspalan ympärille ompelemalleni tilkkupussukalle nimen Mitä kettu sanoo.
Käsitellään tuo yksi hitti ensin. Mitähän se kettu oikein mahtaa sanoa? Katso video, niin se selviää (vai selviääkö sittenkään)! Siinä sitä on tymäkkää laulantaa ja äännäntää! 

 

Tuntuu, ettei biisin kuunneltuaankaan ihan tiedä, mitä kettu sanoo.


Olette varmasti ahkerina lukijoinani huomanneet, että kuvaan valmiit teokset yleensä ulkona, ja äärimmäisessä hädässä erittäin vaalealla poppanamatolla. Mutta Mitä kettu sanoo -pussukan valmistujaiskuvat otinkin kakluunia vasten, sillä oli pimeistä pimein vuodenaika ja valottomista valottomin päivä, ja juuri tuohon kohtaan osui sopiva spottivalo.
Olisi luullut, että kuvasta tykättäisiin, sillä se oli ainakin kunnolla valaistu. Olisi luullut väärin. Tuo juttu oli sinä vuonna suunnilleen vähiten luettu blogikirjoitukseni. Ihmisiä ei vain kiinnostanut, vaikka pussukassa oli niin kivaa kangasta ja kaikkea. Spiraalitikkauksetkin!

Siitä tulikin mieleeni. Haluatko sinäkin tikata spiraaleja pieneen tilkkupintaan? Olen kirjoittanut siitä ohjeen – tai jaanpa tähän runsaamman ohjeen: näin tikkaat useamman spiraalin. 

Satun tietämään, että huomisessakin luukussa on häivähdys eläinaihetta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.