Matka maailman ympäri.

Kesäkuussa 2016 sain valmiiksi Matka maailman ympäri -tilkkupeiton, jonka blokit ompelin Lady Harvatinelta ostamani January Block -kaavan mukaan. (Tarkkaan ottaen en itse ostanut kaavaa, vaan Mies osti sen – hänellä kun oli maksutapahtuman vaatima PayPal-tili.)
Kaarevien palojen leikkaaminen ja ompeleminen yhteen vaati viitseliäisyyttä. Toisaalta tilkkublokki on valmiina iso, joten minun ei tarvinnut värkkäillä niitä kymmenittäin ennen kuin peittokokoinen pinta oli koossa. Ja kun ympyräkuvio alkoi piirtyä esiin sommittelulattialle asettelemistani blokeista, innostuin ja työ eteni joutuisasti.
Vein tilkkupinnan tikattavaksi Töölön Tilkkupajaan ja valitsin siellä peittoon villavanun, joka on kevyt ja lämmin. Peitto on ollut olkkarin sohvalla oleilijoiden mukavuustekijänä valmistumisestaan asti.

Onneksi olen kirjoittanut monenlaisia asioita muistiin blogikirjoituksiini! Nytkin palautui mieleen jo kertaalleen unohtunut, huvittava yksityiskohta peiton valmistujaiskuvauksista. Olin jo studiossani eli ulkona ja ottanut yhden kuvankin, ennen kuin huomasin kissan toteuttaman lisäkoristuksen: se oli ehtinyt kakoa taitellulle tilkkupeitolle karvapallon.

Jos oikein tarkasti katsoo, peiton alareunassa näkee vähän tummempia alueita. Ne ovat pesun jäljiltä märkiä.
Kaarevista paloista ja saumoista tulikin mieleeni tämänkertainen vinkki.
Vinkki: Tiesitkö, että kaarevat saumat voi ommella nopeasti ja sutjakasti, ilman että kiinnittää palat toisiinsa lukuisin nuppineuloin? Et tarvitse nuppineuloja lainkaan! Pinseteistä on tässä tekniikassa kyllä hyötyä, mutta pärjäät ilmankin. 

Katso tästä She Can Quilt -blogin video-ohje. Video kestää vain reilun minuutin, jonka aikana kertoja ompelee yhden juoponpolkublokin ilman nuppineuloja. 

Ohje on englanninkielinen, mutta video puhuu puolestaan. Kokeile! Todennäköisesti sinulle käy samoin kuin minulle: ompelen kaarevat saumat aina tällä tekniikalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.