Kuusten kuiske.

Vuonna 2014 sain valmiiksi myös Kuusten kuiske -nimisen tilkkupeiton.
Kuusten kuiske valmistui heinäkuussa 2014 ja sille oli heti tiedossa loppusijoituspaikkakin omalle seinälle.
Taisin innostua ajatuksesta: keppikuja näyttää olleen valmis jo tammikuussa 2015 (hehe). Tilkkutyö pääsi seinälle helmikuussa 2015.
Minulla oli varmasti tuolloin tärkeitä ja kiireellisiä muita tehtäviä, kun pienen viimeistelyn ja asentelun tekeminen kesti monta kuukautta!

Tilkkupinta näyttää yhä modernilta, ja koska käytin kauniita kankaita, sitä jaksaa edelleen mieluusti katsella. Erityismaininnan annan itselleni siitä, että jaksoin toteuttaa peittoon kiinnostavan kehyskaitaleen. On kuin siihen olisi ommeltu jättiläispaksulla langalla siistit etupistot!
Kehykseen sain idean Sunny Steinkuhlerin kirjasta Blocks, Borders, Quilts!

Tilkkupinta ei valmistunut ongelmitta, vaan leikkelin välillä epähuomiossa väärin. Minulle käy niin melko usein, mutta tuolloin minulle kävi niin vielä useammin, sillä käytössäni oli omituinen viivain.

Olin ostanut typeristä typerimmän, senttimetrimittaisen viivaimen. Se ei ollut typerä siksi, että siinä oli senttimitat, vaan merkintöjensä takia. Viivaimen toisessa reunassa oleva numerointi alkoi kyllä ykkösestä, mutta ykkösviiva oli kahden sentin päässä viivaimen reunasta. Ellen pitänyt varaani, leikkuuviiva tuli sentin liian kauas.

Olen pohtinut, miksi tuollainen viivain on ollut muka järkevä toteuttaa. Ehkä sillä jonkun mielestä sai kätevästi leikatuksi mukaan myös saumanvarat? Varmaan. Muuta eihän juuri kukaan käytä sentin levyistä saumanvaraa ainakaan tilkkutöissä. 


Kuusten kuiske -tilkkupintaan sain idean tilkkukirjasta, josta löytyi myös tuumamittainen blokkiohje. Kirjoittaja oli päätynyt leikkuuttamaan blokin jokaisen palan erikseen – minä sen sijaan huomasin, että pari osaa blokista voisi toteuttaa myös toisin, ja teinkin niin. Käytin lisäksi senttimetrimittoja. Jos sinäkin haluat mieluummin ommella blokin senttimitoilla, lue seuraava vinkkini.
Vinkki: Näin ompelet samanlaisen, geometrisen oloisen tilkkublokin. Valitse kaksi väriä ja taustaväri, nostele kankaat esille ja leikkaa. Blokit valmistuvat melko nopeasti, ja valmis blokki tasoitetaan kokoon 27 cm x 27 cm, joten peittokin syntyy joutuisasti, jos niin haluat!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.