olet itsesi tärkein kohdeyleisö.

Täydennän eilisen kalenteriluukun neuvoja ja muistutan, ettei ompelupisteessäsi ole tuomareita eikä tilkkupoliiseja. Siellä olet sinä. Kehotan, että toimit sen mukaisesti ja olet itsesi tärkein kohdeyleisö!
Kannattaa olla oma kohdeyleisönsä, sillä emme pysty saavuttamaan sellaista kuin kaikkien mielestä absoluuttisen kaunis tilkkutyö. Kauneus on katsojan silmissä. Kirjaimellisesti: meillä on henkilökohtaiset mieltymyksemme, mutta me myös näemme värit eri tavalla.

Ihmisen värinäköön liittyy asioita, jotka muokkaavat tai muovaavat värien näkemistä.

Ensiksi kalenteriluukkuni 6 havainto: ihmisen värinäkö on virittynyt havaitsemaan valoisuutta tai vaaleusasteita eli kontrastia ennen kuin varsinaisia värejä.

Monissa tapauksissa aivomme eivät välitä absoluuttisista arvoista kuten siitä, mikä tietyn valonsäteen aallonpituus on. Ne välittävät kontrastista ja erityisesti kontrastista lähialueiden välillä. Tämä juontuu todennäköisesti esihistoriastamme, sillä kontrasti auttaa erottamaan kohteen ympäristöstään – esimerkiksi hahmon maastosta.

Ihmisen väriaistimukseen vaikuttaa se, mitä muita värejä on tarkasteltavan alueen vieressä tai lähellä. Esimerkiksi sopii vaikka luukun 21 havaintoni siitä, että valkoinen haalistaa sen lähellä olevia värialueita.

Kontrastin ja vieressä olevien värien vaikutuksen pystyy vielä jotenkin hallitsemaan, mutta seuraava seikka on vaikeampi: näemme värit eri tavalla myös siksi, että ajattelemme värejä eri tavoin – ja siksi, että käytämme niistä eri sanoja.

Toistan: käyttämämme sanat vaikuttavat siihen, miten NÄEMME värit. Kuulostaa ensiksi erikoiselta, mutta tarkemmin ajatellen se on loogista.

Silmän rakenne on sellainen, että se voi erottaa miljoonia eri sävyjä ja värejä, mutta puhutuissa kielissä ei tietenkään ole miljoonia sanoja eri väreille.

Maalien ja kosmeettisten tuotteiden väreille voi ollakin miljoonia eri nimityksiä, mutta sellaista määrää ei käytännössä kukaan voi hallita. Emme puhu esimerkiksi väreistä ”utuinen ilta,” ”yötön yö,” ”kahiluoto” tai ”tammio,” vaan harmaasta.

Seuraava väri on mielenkiintoinen esimerkki. Mikä väri tämä sinusta on?
Vaaleansininen? Taivaansininen? Joku sininen joka tapauksessa – paitsi jos olet japanilainen.

Tämän värin nimi japaniksi ei nimittäin ole sininen lainkaan, vaan sille on oma nimi, mizu. Mizu tarkoittaa vettä.

Japanilaisten mielestä tämä on siis oma värinsä samalla tavalla kuin me ajattelemme, että punainen ja violetti ovat eri värejä. Japanilainen ei näe mizu-väriä sinisenä niin kuin me.

Mietitään, että teet sinisen työn. Sininen on lempivärisi, ja työsi onnistuu. Mutta miettiikö japanilainen, että ”ohhoh, tässä muuten sinisessä työssä on siellä täällä tuollaisia mizu-läikkiä – mielenkiintoista, mutta ei kovin onnistunutta”?

En tietenkään tiedä, miten japanilainen näkisi sini-mizu-värisen tilkkutyön. Se saattaisi olla hänestä ihan yhtä nätti kuin sinusta tai minusta.

Uusin tilkkupintani ei sen sijaan ole sininen, vaan monivärinen. Jaan kuvat joulun kunniaksi!

Kehitin blokkimallin itse, annoin sille nimen Lexical ja kirjoitin sille myös englanninkielisen kaavan, jota kansainvälinen testiryhmä kokeili. Kaava on tätä kirjoittaessani vielä viimeistelemättä, mutta tarkoitukseni on tarjota sitä verkkokaupasta ladattavaksi.
Tilkkutyöni on vielä pintana, koska luottotikkaajani Soile on vielä tikkaustauolla. Odotan kovasti, että näen eloisan pinnan, jonka tikkaus saa aikaan.
Koska värien näkeminen on henkilökohtainen kokemus, jokainen meistä voi olla varma vain siitä, miten itse näkee tilkkutyönsä värit. Käytännössä ainoa mittapuu kauneudelle on oma silmä.

Ole siis oma kohdeyleisösi. Ilahduta itseäsi. Nauti ihanasta tilkkuharrastuksesta.

Hyvää joulua!

Kommentit

Raija Niemilä sanoi…
Kiitos monipuolisesta ja ajatuksia herättävästä joulukalenterista.
Outi sanoi…
Tämä(kin) oli mielenkiintoinen artikkeli. Olen itsekin huomannut tuon, että ihmiset näkevät värit eri tavoin. Esimerkiksi turkoosi voi olla jonkun mielestä vihreä, toisen mielestä sininen ja kolmannen mielestä - turkoosi. Viimeisin esimerkki tästä on kotoa, kun pyysin tytärtäni etsimään mummille "ne harmaat tossut". Tytär ei löytänyt niitä. Kun hain tossut, hän totesi, että "sinisethän nuo ovat". Näin se siis on, kuten kirjoitit: väri on katsojan silmässä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.