Iloinen yllätys.

Oivalsin miltei kymmenen vuotta sitten, että nopean valmistumisen salaisuus on toteuttaa tilkkupinta isoista paloista.

Tuolloin en ollut vielä ommellut valmiiksi kuin pari tilkkupeittoa, joten tavoitteenani tosiaan oli saada valmista melko nopeasti. Mielellään. Toisaalta minulle oli jo silloin kertynyt kaikenlaisia pikkutilkkuja ja kaitaleita, joista halusin kehittää jotain järkevää. Niinpä keksin valmistaa helpon, ison tilkkublokin, jossa kuitenkin olisi mukana myös jäännöspaloja - sitä scrappy-henkeä, josta niin paljon pidän.
Lisäksi käytin tuohon tilkkupintaan myös pelkkiä neliöitä! Aina vain nopeampaa oli!

Ompelin värikkäitä tilkkublokkeja ja leikkasin värikkäitä neliöitä. Sovitellessani niitä yhteen pinta ei näyttänytkään hyvältä, ja petyin siihen, vaikka olin ollut tosi innoissani blokeista.
Onneksi selailin tilkkukirjojani. Löysin sieltä mainion idean: kehystäisin aina kaksi päällekkäistä blokkia ja kehyskaitaleet olisivat vuoroin vaaleat, vuoroin tummat.

Tilkkupinta näyttikin heti paljon paremmalta! Katsokaa, vaikka: valtava ero!
Iloisena vein pinnan tikattavaksi Töölön Tilkkupajaan ja valitsin tikkauskuvion, jossa vilisti gekkoja. Gekoilla oli hauskat, harittavat sormet, joiden parissa tikkauskone puuhaili niin pitkään, että Soile siirsi kuvion sen jälkeen syrjään valikoimastaan. Minä olen ainoa, jonka peittoon Soile on taiteillut gekkokuvion.

Aika pian päädyin tilanteeseen, että minun oli saatava tilkkupeittolahja valmiiksi nopeasti. Totta kai käytin omaa ohjettani! Olin myös oppinut edellisestä projektista ja parantelin peiton mittasuhteita.

Valmis ”Vanhat ystävät” -tilkkupeitto on moderni ja ajaton. Yksi tyylikkäimmistä tilkkupeitoistani, koska siinä on tavallista hillitymmät värit.
Minua ilahdutti myös, kun näin Vaasan valtakunnallisessa tilkkutyönäyttelyssä (nykyisin kutsumme näitä tilkkutyöbiennaaleiksi) Birgitta Andtbackan tilkkutyön ”Symphoni by Mozart,” jonka hän oli tehnyt Tilkkulehteen kirjoittamallani ohjeella.
Näin Birgitta kuvaili peittoaan itse: “I quiltgruppen skulle vi sy något som vi sett bild på en tidning, För mig blev det ett täcke ur Finn Quilt”.

Linkitän kirjoitukseni Facebookin Käsityöblogit -ryhmään, koska sen joulukalenterissa on minun päiväni. Eilisen joulukalenteripäivityksen teki sinne Pikku Akan Tilkkuvakka ja seuraavasta luukusta vastaa Kangaskorjaamolla.

Tietenkin tämän päivän vinkkinä on ohje helpon tilkkublokkini ompelemiseen.


Vinkki: Katso, miten sinäkin voit ommella helpon tilkkublokin, jonka koko on 25 cm x 25 cm. Blokki on helppo myös aloittelijalle! Tilkkupintakin syntyy melko nopeasti: torkkupeittokokoiseen pintaan tarvitset vain 40 blokkia ja välikaitaleet.

Samassa blogikirjoituksessa on linkki toiseen kirjoitukseen, jossa kuvailen, miten ompelen blokkiin tarvittavan pikkutilkkupötkön.

Mutta te varmasti osaisitte ommella sen ilman neuvojanikin! 

Tässä kirjoituksessani kuvailen, miten kokoat helpoista tilkkublokeista modernin tilkkupinnan, jonka mittasuhteet miellyttävät ainakin minun silmääni.

Kommentit

Vau, tää on semmoinen taito, jota en ole oppinut koskaan. Tilkkutyöt ovat niin upeita.
Tiinatei sanoi…
Tosi hyvä esimerkki siitä, miten reunakaitaleet muuttavat ilmettä!
Johanna sanoi…
Olipa havainnollistava kuva siitä miten reunat saavat kokonaisuuden ehjäksi.
Olen aina ihaillut tilkkutäkkejä, vaan ainoan tilkkutäkin olen saanut aikaan isoista ja leveistä suorakulmion muotoisista kaistaleista, jotka vain ompelin sitten yhteen isoksi peitoksi. Vaatii taitoa tehdä pienemmistä tilkuista mutta ehkä joskus vielä! Kiitos hyvästä ohjeesta.
Pikku Akka sanoi…
Kyllä kehyksillä on suuri merkitys. :)
Kiitos vinkeistä! Tuota kehystystä en ollut ajatellutkaan tilkkutöissä, laitanpa korvan taakse.
Peikkovilla sanoi…
On kyllä taito tehdä noin hienoja tilkkutöitä. Itsellä ei meinaa riittää kärsivällisyys tuollaiseen, mutta mieli tekisi kyllä.
MaarItse sanoi…
Kiitos vinkistä! Tilkkutöitä olen ajatellut ensi vuonna opetella, ja sinun blogisi on kaiken kaikkiaan siihen ajatukseeni ideoita ja vinkkejä täynnä. ♥ Ihanaa joulunodotusaikaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.