tulossa: bento box.

Pussukoiden ompelemisen jälkeen rupean väistämättä kaipaamaan tilkkublokkiprojektia. Olen tehnyt niin monta tilkkupeittoa, että vaihtelun löytäminen alkaa käydä työlääksi. Sinnikkään tilkkutyökuvien katselemisen ja omien ideavarastojen perkaamisen jälkeen päädyin kokeilemaan tilkkumallia, joka tuntuu kulkevan nimellä Bento Box.


Tilkkublokki on itse asiassa se samainen, joka tuntui omana toteutuksenani ensin kauhealta, mutta josta rakentui lopulta kivan näköinen tilkkupeitto ”Keisarinna Ramandu,” sillä erotuksella, että keskineliön ympärille ommellaan keskenään eri levyiset kaitaleet.

Keskellä on 6” x 6” neliö. Sen ympärillä on vaihtelevan sävyinen, 1,5” levyinen kaitale, ja uloimpana on kierros batiikkipakkauksen 2,5” leveyteen leikattua kaitaletta.


Ehkä olisin päätynyt toiseen malliin, ellei kaapissa olisi ollut kauan avaamattomana virunutta batiikkikaitalepakettia.

Ompelin ensin koeblokin, jossa oli neljä täyttä kierrosta (tietenkään en käyttänyt batiikkikaitaleita vielä tähän):


Tulin siihen tulokseen, että sommittelen mieluummin useampia blokkeja kuin vietän paljon aikaa yhden blokkiaihion parissa. Niinpä karsin koeblokista nuo kaksi ulointa kierrosta ja etenin toteutukseen.

Vaikka olen leikannut neliön ja kaitaleet tuumamitoin, valmiin blokin koko on tasan 30 senttiä kanttiinsa. Leikkaan sen siis kahtia ja kahtia ja saan lopulta 15 sentin neliöt. Mielenkiintoista! Onneksi olen näin taipuisa tuuma- ja senttimittojen suhteen (eli minulla on sekä sentti- että tuumamittaisia viivaimia).


Pilvisenä sydäntalven päivänä on vaikea saada kunnon kuvia, vaikka siirtyisi talon valoisimpaan huoneeseen eli upouudelle kuistille:


Kuistihuone on kyllä valoisa, mutta eivät sielläkään vallitse ihanteelliset olosuhteet tilkkutyön kuvaamiseen. Ja jos tutkailet, mitä ikkunoista näkyy, niin voit uskoa, ettei tilkkublokkeja voi kuvata pihallakaan!

Sain pari päivää sitten ommelluksi mielestäni tarpeeksi tilkkublokkiaihoita, ja kiiruhdin halkomaan ja tasoittamaan ne. Viimeinen rupeama päättyi valoisaan aikaan, joten sain blokeista ja viimeisimmästä reunasilpusta melko aidon värisen kuvan.


Olen siis päässyt vaiheeseen, jossa sommittelen neljän pikkublokin yhdistelmiä, ja tunnelma on miltei kutkuttavan jännittävä!

Kommentit

Irma sanoi…
Kyllä tuo uusi työsi näyttää niin kovin kiinnostavalta että ihan sormet syyhyäisi samanlaiseen puuhaan:) Lukiessani tekstiäsi näin jo mielessäni siihen sopivia kankaita laatikostani:)
Tilkkurikasta ja Hyvää Uutta Vuotta sinulle:)
Marle sanoi…
Hienoa, että teet tuon mallin! Olen siihen muutamassa paikassa törmännyt ja ihastellut. Terassi on ihana!
Tilkunviilaaja sanoi…
Mahtavaa, Irma, jos sinäkin innostuit tekemään vastaavanlaisia blokkeja! Katso myös kirjoitukseni 30. päivältä joulukuuta, niin saat sommitteluun ehkä lisävinkkiä. Toivotan sinullekin hyvää uutta vuotta! Ja huomenna virallisemmin kaikille lukijoilleni, kun julkaisen perinteisen tilkkuvuoden yhteenvetopostauksen.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos kiitos! Toivon tosiaan, että saan blokit sommitelluksi viehättävästi eikä pinnasta tule sekava. Kuistilla viihdymme, ja isoista ikkunoista on kiva katsella ulos, vaikka edessä on vain rakennustyömaalta näyttävä piha tarkasteltavana.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.