nopeuta.

Neljännessätoista luukussa piilee neljä nopeutusvinkkiä (ja yksi bonusvinkki).

1. Ompele varastoon. Nopean tilkkupinnan salaisuus on, että ompelee silloin tällöin pienehköjä tilkkupintoja tai -blokkeja ei erityisesti mitään tarkoitusta varten.

Sopivalla hetkellä nuo joutilaat pinnat tai blokit voi ottaa esiin ja tekaista niistä nopeasti jotain. Ellei muuta, niin ainakin tilkkupussukan, kuten minä tein ommellessani Aaltoliikettä-pussukan. Tässä pussukan pinnat tekeillä:


2. Napinompeluun vinkki: Pujota (pitkä) ompelulanka neulaan kaksinkertaisena ja taita se vielä kaksinkerroin. Pystyt kiinnittämään napin tukevasti parilla pistolla!

3. Leikkaa kaitaleista neliöitä tai suorakaiteita joutuisasti. Tällä menetelmällä työ sujuu nopeammin kuin jos leikkaisit paloja yhdestä kaitaleesta kerrallaan.

Ota esiin kaitaleet, joista olet leikkaamassa. Asettele ensin yksi kaitale leikkuualustalle pitkät reunat tarkasti alustan viivojen mukaan. Jos kaitale on valmiiksi kaksinkertainen, voit pitää sen näin taitettuna. Huolehdi kuitenkin, että sekä alemman että ylemmän kaitalepuoliskon reunat ovat täsmälleen viivojen mukaisesti.

Aseta sitten toinen kaitale alustalle seuraavan sopivan viivan mukaisesti. Kaitaleet asettuvat limittäin. Jatka, kunnes limittäisessä pinossa on 6-7 kaitaletta.


Leikkaa viivaimen avulla. Käytä leikkuualustan mittoja apuna, ellei viivaimesi ole tarpeeksi leveä (kuten minun kuvassani ei ollut).

Nyt pystyt leikkaamaan kaikista kaitaleista saman kokoisen neliön tai suorakaiteen yhdellä vedolla. Koska kaitaleet ovat limittäin, eivät tasan päällekkäin, leikkuuviiva pysyy helpommin suorana koko matkan.

4. Ompele tilkkupeitto isoista tilkkublokeista. Minulle tämä ilmiselvä totuus valkeni vasta kun olin ommellut pari peittoa blokeista, jotka rakensin 5 cm x 5 cm neliöistä (esimerkiksi Iltahämärässä-peiton).

Lähdinkin sitten rakentamaan isoista paloista ”nopeasti valmistuvaa tilkkupeittoa,” jonka valmistumiseen Keisarinna Ramandu -tilkkupeitoksi kului lopulta melkein vuosi – mutta toisaalta tikkasin sen itse.

Yksi isoimmista käyttämistäni blokeista on itse kehittämäni ”Helppo tilkkublokki,” ja ompelinkin siihen perustuvan Vanhat ystävät -tilkkupeiton valmiiksi noin kolmessa viikossa.

Siitä tuli mieleeni vielä bonusvinkki.

Bonusvinkki: Innostu työstä, niin se vie sinut mukanaan ja valmistuu nopeasti. Ompelin Ruutuässä-tilkkupeittoni ennätysmäisen nopeasti, sillä @kitchentablequilting’in malli inspiroi, ja onnistuin myös valitsemaan innostavat kankaat työhöni.

Ehkä innostukseni välittyy katsojalle myös tilkkupinnasta, sillä @tilkunviilaaja-Instagram-tilini kolme suosituinta kuvaa vuodelta 2019 ovat kaikki Ruutuässä-peitosta.


Kooste on toteutettu työkalulla, joka löytyy sivulta https://topnine.co

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.